Osa 1: Joulu New Yorkissa

Talo alkaa vähitellen hiljentyä riemunkiljahdusten ja innostuksen aiheuttamien hypähtelyjen vaimentyessa hiljaiseen tuhinaan lastenhuoneessa. Kotiintulo oli muutenkin mukavaa puolentoista viikon matkalaukkuelämän jälkeen, mutta erityistä riemua kolmikomme keskuudessa tuottivat kuusemme alle ilmaantuneet paketit, joiden perään he yllättävän vähän haikailivat lomamme aikana (E ja Iso-O vain nauroivat, kun T kertoi itsensä Joulupukin soittaneen äreänä pimeän ja hiljaisen talomme ääreltä kiireisenä jouluyönään). Lasten iloa oli ihana seurata vierestä, ja hämmentyneen kiitollisina olimme itsekin moisesta muistamisten määrästä. Nyt on paketit avattu, laukut purettu, posti käyty läpi ja pieni iltapalakin nautittu. On aika palata hetkeksi lomatunnelmiin.

Jouluaatonaattoa vietimme tupaten täyteen ahdetussa bussissa. Ilmanvaihto puhalsi kuumaa ilmaa auringon huolehtiessa lopullisesta epämukavuudesta. Tilanteen kruunasi bussimatkan venyminen 1,5 tuntia normaalia pidemmäksi Manhattanin jouluruuhkan vuoksi. Ei ihmekään, että E totesi matkustavansa "seuraavalla New Yorkin matkallaan junalla". Pääsimme kuitenkin perille, ja saimme jälleen lämpöisen vastaanoton Suomikirkolla. Pääsimme autokyydillä suoraan Brooklynin pappilaan mukanamme kirjoja ja Aku Ankkoja lapsillemme sekä monia jouluherkkuja (lanttulaatikko, porkkanalaatikko, pipareita, kolmea erilaista kakkua, karjalanpiirakoita, suklaata, juustoja, glögiä ym) koko perheellemme. Olipa vieraanvaraista! Ja mukavaa, sillä muuten olisi joulupöytämme ollut kovin köykäinen suomalaisten herkkujen osalta. Asettauduimme taloksi, mikä ei lapsilla yleensäkään kestä kovin kauan.

Jouluaatto valkeni aurinkoisena. Lapset puhkuivat intoa, mikä ei kerrostaloasunnossa ole oikein naapuriystävällistä. Lähdimme pahinta energiapiikkiä purkamaan lumiseen leikkipuistoon läheisen mäen päälle. E ja Iso-O juoksivat laitteen luota toiselle, Pikku-O yritti pysyä pystyssä liukkaalla ja epätasaisella pinnalla. Itse keskityin ihastelemaan mäelle hyvin näkyvää Manhattan skylinea ja Vapaudenpatsasta. T tuli pian perässä, ja suuntasimme huomattavasti rauhoittuneiden pienten kanssa kohti metroa ja Manhattania. Aloitimme turistireissumme suoraan Times Squaren hulinasta, josta etsiydyimme kohti Rockefeller Centerin luistinkenttää, suurta joulukuusta ja isoja rakennuksia. Ihmisiä oli niin paljon liikkeellä, että osa paikan lumosta himmeni, ja lähdimme kohti seuraavaa kohdettamme, Yhdistyneiden kansakuntien päämajaa. Matkalla kohtasimme erityisesti Iso-O:n, mutta myös poikien ja allekirjoittaneen lumonneet Elmon ja Cookie Monsterin lasten televisio-ohjelma Sesame Streetista. Lumous säilyi koko lomamme ajan, sillä siihen palattiin vielä viikkoakin myöhemmin. Tapaamisesta syntyi hieno piirrustus.

Yhdistyneiden kansakuntien päämajaan ei marssita kuin torppaan, vaan käydään läpi lentokenttätasoinen turvatarkastus aivan pienintä myöten. Kärryt saimme onneksemme viedä sisään, sillä Pikku-O:lla alkoi vauhti uudelleen kiihtyä päivän kääntyessä pitkälle iltapäivään (päiväunet, joita hän kiistatta vielä tarvitsisi, ovat jäämässä historiaan, ja niinpä alkuillasta energiaa usein löytyy enemmän kuin pieni keho pystyy sisällään pitämään). Päämajassa pääsee 45 minuutin kestoiselle kiertokävelylle, mikäli on yli 5-vuotias ja onnistuu saamaan paikan 20 hengen ryhmästä. T ja E saivat paikat jouluaaton viimeisestä ryhmästä ja pääsivät käymään päätöksenteon kannalta tärkeissä paikoissa aina täysistuntosalia myöten. Itse yritin saada aikani kulumaan kahden jo hieman väsähtäneen O:n kanssa talon alakerran aulassa olevia näyttelyitä ja pääsihteerien kuvia ihmetellen. Pikku-O loi tavoilleen uskollisena hyväntuulisen, vastavuoroisen tervehtimissuhteen tummaihoisen turvamiehen kanssa huutelemalla kovaan ääneen kaikuvassa aulassa toistuvasti:"Bye bye!"

Joulupäivän aamu oli pilvinen ja harmaa, mutta pääsimme kuivahkoina kirkolle jo yhdeksäksi. Kuivahkoina siksi, että teiden liukkaudenestossa ei suolaa säästellä, joten ajoittain tulee kahlattua sohjon sijaan suolaseoksessa. Iso-O:n valkoiset sukkahousut sekä vaaleanpunainen kukkamekko olivat puoleen selkään asti mustien rapapisteiden peitossa. Vahinko oli jo tapahtunut, joten niillä mentiin. T kirjoitti tarkemmin joulupäivän tunnelmia omassa 25.12. blogissaan, joka kannattaa lukea. Selvisin messusta T:n lapsille osittain ideoiman ja seurakuntasihteerin sekä -assistentin suunnitteleman ja toteuttaman puuhapussin avulla; Pikku-O:kin keskittyi kuvan värittämiseen ja piirtämiseen lähes koko messun ajan. Messu meni T:n ja kanttorin sujuvan yhteistyön vuoksi hyvin, joten sen jälkeen oli mukava palata takaisin Brooklynin kotiimme omaa jouluamme viettämään. Söimme olosuhteisiin nähden hyvän ja oikein jouluisan aterian sateen ropistessa ikkunoihin ja Manhattan skylinen hävitessä kokonaan mustien pilvien taakse.

Tapaninpäivänä satoi kaatamalla silkkaa vettä. Pikku-O:n silmät alkoivat rähmiä sellaisella intensiteetillä, etten muista aiemmin moista nähneeni. Miten voimattomaksi itseni tunsinkaan! Olimme maassa, jonka terveydenhuoltojärjestelmä on, mitä on, ja kaupungissa, jossa oma Bostonin lastenlääkärimme ei ollut, eikä minulla ollut hajuakaan, mistä sitä apua pitäisi lähteä hakemaan. Haikeana muistelin viime keväistä Iso-O:n silmätulehdusta, joka hoitui niin helposti apteekista haetun voiteen avulla. Koska tulehdus selvästi rajoittui vain sidekalvoon, jäimme silmiä huuhdellen seuraamaan tilannetta. Tilanne menikin nopeasti paremmaksi, mutta lopullisesti se näyttää olevan ohi vasta tänään melkein viikkoa myöhemmin.

Kaatosateesta välittämättä lähdimme metrolla kohti MoMAa (the Museum of Modern Art). Jono museon ulkopuolella oli tyrmäävä; ihmisiä seisoi sateenvarjojensa alla lähes sadan metrin matkalla. Otimme tuumaustauon läheisessä Starbucks-kahvilassa, josta T lähti urheana perheenpäänä jonottamaan, kun me jäimme lämpimien kaakaomukiemme äärelle mukaviin olosuhteisiin. Yllättäen T soitti lähes heti lähdettyään, että pääsisimme sisään muutaman minuutin kuluttua. Kiireellä joimme kaakaomme, pukeuduimme märkiin ulkovaatteisiimme ja kiiruhdimme museolle. Käynti kannatti. Olimme kaikki vaikuttuneita erilaisista asioista. T kiersi E:n ja Iso-O:n kanssa kertoen heille tauluista (mm. Picasso, Matisse, Monet, da Vinci), patsaista (mm. Salvador Dali), arkkitehtuurista, muotoilusta (suomalaisista löytyivät Aalto ja Franck) ym., ja hämmennyimme molemmat heidän kyvystään katsoa ja arvioida teoksia omalla tavallaan. Pikku-O, jonka kanssa kiertelin hieman vähemmän pysähdellen, riemastui erityisesti suurista esineistä (kuten kapeasta autosta keskellä näyttelytilaa). Jälkikäteen syntyi jälleen monta piirrustusta nähdyistä tauluista ja esineistä.

Sade heikkeni yön aikana, ja sunnuntain keli oli lomamme parhain. Lumi oli lähes kokonaan hävinnyt. Central Parkin eteläosa kylpi auringossa, kun nautimme eväät suuren leikkikentän laitamilla. E ja Iso-O saivat hetken juosta paikasta toiseen, kun nautiskelimme kelistä Pikku-O:n ja T:n kanssa. Pian T lähti kohti Times Squarella sijaitsevaa Marriott Marquis-hotellia ja siellä samana iltana alkanutta filosofian alan kongressia. Suunnilleen samoihin aikoihin lähdimme me muut 61st kadulla asuvan T:n siskon lapsuudenaikaisen kaverin (K) perheen kotia kohti. Arvioin karavaanimme siirtymisnopeuden väärin ja myöhästyimme lähes kaksikymmentä minuuttia. Rakennus, johon menimme, ilahdutti E:a ja Iso-O:a kovasti, sillä alhaalla oli ovimies ja aulavahti aivan kuten yhdessä lasten lempiohjelmista (Curious George), ja K:n kodin neljännestätoista kerroksesta näkyi upeasti East Riverin ylittävä köysirata. T tuli myös vieraisille onnistuneen ilmoittautumisensa jälkeen. Vietimme oikein mukavan ja leppoisan iltapäivän/alkuillan. T lähti vielä illaksi kogressiinsa, ja matkustin ensimmäistä kertaa yksin New Yorkin metrossa kolmen pienen kanssa, ja vielä pimeän aikaan.