Normiviikko

Facebookissa on ryhmä, jonka nimi on:"Millanen päivä sullon huomenna? Ihan NORMIPÄIVÄ, ei mitään". Vaikka meillä on ollut ihan normiviikko, en silti voi täysin allekirjoittaa tuota; meillä harvoin päästään nauttimaan siitä, ettei olisi mitään. Aina on jotain.

E kulkee edelleen koulussaan pyörällä. Ajamme ajotiellä, sillä jalkakäytävien puhtaanapito lumesta ja jäästä on asukkaiden vastuulla, ja vastuu on usein jäänyt ottamatta. Ajotiet sen sijaan ovat sulat ja kuivat, kiitos käsittämättömän tehokkaan ja ympäristöepäystävällisen suolauksen. Kavereita on vihdoin löytynyt mukavasti, ja maanantain vapaapäivänä tuli kutsu ensimmäisille syntymäpäiväjuhlillekin. Vaikka puheessa ja varsinkin kirjoittamisessa on vielä paljon virheitä, tuntuu E ymmärtävän hyvin - varsinkin puhuttua, mutta myös kirjoitettua englantia. Jaksan ihmetellä tätä pienten ihmisten omaksumiskykyä säännöllisesti. Olisipa oma kapasiteettini vielä samaa luokkaa!

Iso-O:lla on omassa preschoolissaan "Show and Tell"-esitys joka torstai. Mukaan pitää ottaa jokin oma juttu ja esitellä se muille pienellä korokkeella seisten. Iso-O odottaa tätä aina mieluisana asiana, ja Ms. Jenniferin mukaan Iso-O on reipas esiintyjä. Hauska kuulla. Kotona leikkikieli on vielä suomi - ja toivottavasti sellaisena pysyykin - mutta ajoittain Iso-O tokaisee jonkin englanninkielisen lauseen, joka jotenkin sopii tilanteeseen, kuten "let's have fun, guys". Ilmoitus Iso-O:n kouluunorientoitumispäivästä on jo saapunut, ja aiheuttaa pientä jännittyneisyyttä muuten niin reippaan tyttösemme olemuksessa.

Pikku-O on suurin syy siihen, että meillä aina tapahtuu jotain. Koko valveillaoloaikansa, mitä nykyään on koko päivä seitsemästä aamulla lähes kahdeksaan illalla, hänellä on jokin projekti käynnissä. Lienee tullut tältäkin osin isäänsä. Näistä projekteista johtuen on silmäkulmassa parin viikon takainen arpi, oikeassa kämmenessä parin päivän ikäinen lasinsirpaleen aiheuttama haava ja otsassa tänä aamuna ilmaantunut kuhmu. Lempihommia on piirtäminen, värittäminen, kuvien katselu ja kovaääninen kommentointi kirjoista, itseään korkeampien säilykepurkkitornien rakentaminen keittiön lattialle ja Iso-O:n nukella leikkiminen. Aika söpöä. Puhe on edelleen epäselvää ja yksisanaista, mutta uusia, tarkoittavia sanoja tulee vihdoin lähes päivittäin. Saa nähdä, miten käy tavoitteideni kanssa: kesään mennessä Pikku-O:n kuuluisi puhua selvästi ja olla päiväkuiva, muutamasta lisäsentistä pituudessakaan ei olisi haittaa. Niin, ja kesällä pitäisi oppia ajamaan polkupyörällä ja vielä ilman apupyöriä. Mitähän muuta sitä vielä keksisi?

Lumi ei onneksi kadonnut mihinkään ja sitä tuli sopivasti lisää, joten olemme edelleen keskellä kaunista talvea. Päivisin lämpenee useita asteita plussan puolelle, mutta yöt ovat kylmiä, joten tilanne on verrattavissa huhtikuiseen lappiin kantavine hankineen ja auringonpaisteineen. Sopii minulle. Lämpöasteet tosin aiheuttavat sen, että lasten, varsinkin Iso-O:n ulkohousut ovat lähes päivittäin pesuntarpeessa, mutta siitäkin selviää, kun ei vaadi liiallista puhtautta.

Tätä kirjoittaessani on perjantaiaamupäivä. T:n kurssikaverit F ja G ovat meillä pitämässä jokaviikkoista lukupiiriään. Valmistautuvat yhdessä toukokuiseen tenttiin. Millanen päivä sullon huomenna? Ihan normipäivä, varmasti jotain.