Normiarkeamme kävivät piristämässä Tokion T ja North Carolinan S. He saapuivat torstai-iltana, viettivät perjantain Bostonissa, lauantain vietimme yhdessä Newtonissa ja sunnuntaina koneet veivät heidät pois. Aika menee siivillä, kun seura on mieluisaa. Lapset saivat T:lta japaninkielisillä nimillään varustetut leimasinkynät, joita onkin sitten käytetty urakalla. S:n tuoma Scrabble-peli viihdytti meitä jo sunnuntaina, ja Pikku-O:n saama pehmoeläinpingviini on kulkenut koulussa päivittäin. Pikku-O taas vähän herkistyi, kun S lähti pois.
Molemmat vieraamme ovat lämpimämmistä olosuhteista. Siksi olikin vähän surkuhupaisaa, että seudullemme saapui tavanomaistakin kylmempi virtaus. Lunta emme sentään vielä maahan saakka saaneet, vaikka suurten järvien alueelle samaan aikaan satoi jopa 7 jalkaa (= yli 2 metriä) lunta muutamassa päivässä. Lunta taidamme saada tosin mekin lähestyvän Kiitospäivän kunniaksi.
Kouluissa on valmistauduttu Kiitospäivään sekä monenlaisten askartelujen että epätavallisen ohjelman tavoin. E:lla oli tänään keskiviikkona Science Fair, jossa hänellä oli kaverinsa Davidin kanssa posteri heidän suunnittelemastaan ja toteuttamastaan kokeesta:"Does the size of the leaf matter how long it takes for it to float down to the ground". Kävimme T:n kanssa sitä katsomassa. Lisäksi hän pääsi käymään kahden ystävänsä syntymäpäivillä (Lazer Quest ja Skyzone). Pikku-O äänitti oman "Weekend Adventure"-kirjoituksensa (tässä linkki, Pikku-O on toisena Callien jälkeen. Pienenä selityksenä aihevalintaan todettakoon, että T vei lapset kävelylle Reservoir-lammen ympäri juuri ennen uimakoulua, eikä se ollut ollenkaan Pikku-O:n mieleen). Iso-O taas on pörrännyt Afterschoolin uintireissulta Destination Imagination-tapaamiseen sen minkä on kaunistautumiseltaan ehtinyt (vessassa menee aamuisin aika kauan aikaa), ja T:lle saapui jälleen 60 esseetä korjattavaksi. Lisäharmia hänelle tuotti erään opiskelijan plagiointi, joka on työllistänyt häntä helposti kokonaisen työpäivän verran. Minä aloitin loman, ja olen yrittänyt kiriä kasaan kaikki rästiasiat, joita jatkuvasti kertyy ennenkuin lasten Kiitospäiväloma alkaa.
Bensan hinta on ollut melkoisessa syöksykierteessä maailmanmarkkinatilanteesta johtuen. Puolitoistavuotta sitten maksoin 3,99 dollaria gallonalta (=0,85 euroa/litra), viimeksi tankatessani hinta oli yli dollarin vähemmän, 2,79 dollaria (=0,59 euroa/litra). Aikamoinen muutos, vaikka tietysti Suomen hintatasoon verrattuna kalleinkaan ei vaikuta hirveän pahalta. Syynä on sanottu olevan Yhdysvaltain lisääntynyt öljyntuotanto, mutta epäilynä toki on myös Venäjän markkinoiden dumppaaminen tahallaan johtuen Ukrainan tilanteesta.
Lähden pian hakemaan alakoululaisemme ja laskeudumme Kiitospäivän viettoon aiemmasta tutulla kaavalla; meidät on jälleen kutsuttu Westborough:n perheiden päivälliselle. Vesi on jo valmiiksi kielellä.
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
maanantai 17. marraskuuta 2014
Yskää, tanssia, pelailua, isäinpaivää - ja toivomuslistat
Pari viime viikkoa olen ollut jonkinlaisen ylähengitystieinfektion kourissa. Onneksi näyttää siltä, että muut välttyivät. Kaikki ovat nyt saaneet ainakin influenssarokotukset, E viimeisenä. T vei Pikku-O:n kaupungintalolle, kun toisella koululla ei rokotetta lupauksista huolimatta annettukaan.
Arkemme on jatkunut entiseen tapaan kiireisenä. T saapui New Yorkista, jossa hän - jälleen kerran - pääsi maaliin hieman yli neljä tuntia juostuaan. Me muut järjestelimme vaatekaappejamme tyhjemmiksi sellaisista vaatteista, jotka ovat jo jääneet pieneksi tai muuten epäsopiviksi. Niille toivottavasti löytyy käyttöä jonkin vapaaehtoisjärjestön kautta; ainakin sellaiseen laatikkoon ne laitoin.
E:lla oli elämänsä ensimmäinen Disco. Siitä oli paljon puhetta etukäteen. Iso-O antoi ohjeen siltä varalta, että joku tyttö tulee hakemaan tanssimaan:"Wait, I need to go to the bathroom and barf". Ei onneksi tarvinnut "barf", oli ollut oikein hauskaa, eikä discossa soitettu ollenkaan hitaita, joten hankalilta tilanteilta oli helppo välttyä.
E sai viimein Minecraftin. Sen asentaminen oli jälleen tuskallinen prosessi, ja otti T:n aikaa tuntitolkulla. Vieläkään ei ole aivan selvää, menikö kaikki putkeen, sillä E ei ole pystynyt käyttämään tunnuksiaan kodin ulkopuolella kuin yhteispeliin kaverinsa kanssa. Yhteispeli on tietenkin mukavampaa Minecraft-kerhossa, mutta hieman tilanne mietityttää. No, pelistä on riittänyt riemua kaikille kolmelle. Jokaisella on oma maailmansa, jotka näyttävät hyvin erilaisilta. Iso-O on panostanut visuaaliseen näyttävyyteen, kun taas pojat ovat lähteneet käytännölliselle linjalle.
Pikku-O kävi luokkaretkellä Broadmoor Wild Life Sanctuary:ssä ja oli siitä riemuissaan, vaikka kylmän kelin vuoksi ötököitä ei näkynytkään. Hänen ruotsalaiskaverinsa Vilgot tuli meille käymään, ja hänen kotona työskentelevä lääkäritutkijaisänsä jäi pidemmäksi aikaa jutustelemaan. On ihana, kuinka skandinaavisuus yhdistää. Eurooppalaisuuskin tekee sen, mutta pohjoismaalaisuudessa on jotain erityistä.
Suomen isäinpäivä huomioitiin meillä vain hieman tavanomaista paremman päivällisen sekä lasten itsesanoittaman onnittelulaulun merkeissä. Pari päivää myöhemmin, kun heillä oli vapaapäivä "Veteran's Day", he pääsivät (tai joutuivat) T:n ja eteläafrikkalaisystäviemme kanssa pienelle picnicille Arnold Arboretum:iin. Yllättäen keli ei ollutkaan niin kylmä, vaan suorastaan kävely ilman takkia oli onnistunut. Muutenhan täällä on käyty nollan molemmin puolin saaden ajoittain muutamia lumihiutaleita maahan saakka.
Toivomuslistat joulupukille ovat ilmestyneet jääkaapin oveen. Iso-O teki hienon monivärisen kirjeen - johon hän myöhemmin liitti useita vähemmän värikkäitä liiteosia. Pikku-O kirjoitti lapun täyteen erilaisia legopaketteja, ja E:n kirje oli koruton lista asioista, jotka hän oli järjestänyt alenevaan toivomusjärjestykseen. Kaikista listoista löytyy legoja. Isommilta löytyy myös Ipad, ja E:n helmi on oikea hevonen, haarniska ja miekka. Iso-O:n listasta löytyy söpösti myös ompelustarvikkeita langoista kankaisiin ja hatuntekovälineisiin.
Viikolla meille tulee harvinaisia vieraita. S North Carolinasta ja T Tokiosta. Jee.
Arkemme on jatkunut entiseen tapaan kiireisenä. T saapui New Yorkista, jossa hän - jälleen kerran - pääsi maaliin hieman yli neljä tuntia juostuaan. Me muut järjestelimme vaatekaappejamme tyhjemmiksi sellaisista vaatteista, jotka ovat jo jääneet pieneksi tai muuten epäsopiviksi. Niille toivottavasti löytyy käyttöä jonkin vapaaehtoisjärjestön kautta; ainakin sellaiseen laatikkoon ne laitoin.
E:lla oli elämänsä ensimmäinen Disco. Siitä oli paljon puhetta etukäteen. Iso-O antoi ohjeen siltä varalta, että joku tyttö tulee hakemaan tanssimaan:"Wait, I need to go to the bathroom and barf". Ei onneksi tarvinnut "barf", oli ollut oikein hauskaa, eikä discossa soitettu ollenkaan hitaita, joten hankalilta tilanteilta oli helppo välttyä.
E sai viimein Minecraftin. Sen asentaminen oli jälleen tuskallinen prosessi, ja otti T:n aikaa tuntitolkulla. Vieläkään ei ole aivan selvää, menikö kaikki putkeen, sillä E ei ole pystynyt käyttämään tunnuksiaan kodin ulkopuolella kuin yhteispeliin kaverinsa kanssa. Yhteispeli on tietenkin mukavampaa Minecraft-kerhossa, mutta hieman tilanne mietityttää. No, pelistä on riittänyt riemua kaikille kolmelle. Jokaisella on oma maailmansa, jotka näyttävät hyvin erilaisilta. Iso-O on panostanut visuaaliseen näyttävyyteen, kun taas pojat ovat lähteneet käytännölliselle linjalle.
Pikku-O kävi luokkaretkellä Broadmoor Wild Life Sanctuary:ssä ja oli siitä riemuissaan, vaikka kylmän kelin vuoksi ötököitä ei näkynytkään. Hänen ruotsalaiskaverinsa Vilgot tuli meille käymään, ja hänen kotona työskentelevä lääkäritutkijaisänsä jäi pidemmäksi aikaa jutustelemaan. On ihana, kuinka skandinaavisuus yhdistää. Eurooppalaisuuskin tekee sen, mutta pohjoismaalaisuudessa on jotain erityistä.
Suomen isäinpäivä huomioitiin meillä vain hieman tavanomaista paremman päivällisen sekä lasten itsesanoittaman onnittelulaulun merkeissä. Pari päivää myöhemmin, kun heillä oli vapaapäivä "Veteran's Day", he pääsivät (tai joutuivat) T:n ja eteläafrikkalaisystäviemme kanssa pienelle picnicille Arnold Arboretum:iin. Yllättäen keli ei ollutkaan niin kylmä, vaan suorastaan kävely ilman takkia oli onnistunut. Muutenhan täällä on käyty nollan molemmin puolin saaden ajoittain muutamia lumihiutaleita maahan saakka.
Toivomuslistat joulupukille ovat ilmestyneet jääkaapin oveen. Iso-O teki hienon monivärisen kirjeen - johon hän myöhemmin liitti useita vähemmän värikkäitä liiteosia. Pikku-O kirjoitti lapun täyteen erilaisia legopaketteja, ja E:n kirje oli koruton lista asioista, jotka hän oli järjestänyt alenevaan toivomusjärjestykseen. Kaikista listoista löytyy legoja. Isommilta löytyy myös Ipad, ja E:n helmi on oikea hevonen, haarniska ja miekka. Iso-O:n listasta löytyy söpösti myös ompelustarvikkeita langoista kankaisiin ja hatuntekovälineisiin.
Viikolla meille tulee harvinaisia vieraita. S North Carolinasta ja T Tokiosta. Jee.
sunnuntai 16. marraskuuta 2014
Neurologia (PGY 3): Stroke, tutkimusvapaa, osastolla paikkaamassa, yöt ja illat
Yhdistän tässä kirjoituksessa kaksi neljän viikon jaksoa, jotka molemmat sirpaloituivat hyvin pieniin osiin kahden erikoistujan puuttumisesta sekä muiden erikoistujien lyhyempikestoisista sairastumisista johtuen. Aloitin aivohalvaustiimissä, jossa sain työskennellä kahden parhaan juniorimme kanssa. Libanonista tänne muuttanut, jo Greencard:in käteensä hankkinut Ribal on oikea helmi, ja rahvaanomaisesti puhuva perusjenkki Max on alkanut minua naurattaa. Hommat sujuivat kuin tanssi, eikä minulla oikein ollut minkäänlaista roolia heidän kanssaan. Niinkuin tietysti kuuluu ollakin. Potilasmäärämme oli ajoittain pyöristyttävä 30, ja kun erikoislääkärinämme toimi koko klinikan johtaja Paydarfar, hitaistakin hitain, olivat ainekset katastrofille olemassa. Sain kuitenkin ohjailtua häntä varsin hyvin, ja päivämme eivät muodostuneet sietämättömiksi - olimme lähes aina kertomassa potilaistamme yövuorolaiselle hänen saavuttuaan 17.30. Stroke Fellow:t Ajay ja Anand olivat molemmat tyytyväisiä. Loppuajan työskentelimme Stroke Fellowship-johtajan, Goddeau:n alaisuudessa, ja tilanne vain parani. Pariviikkoisesta jäivät mieleen yövuorolaisen missaama basilaaritromboosi sekä nuoret aivohalvauspotilaat 27-vuotias huumeidenkäyttäjä sekä 33-vuotias perusterve ja urheilullinen nainen.
Yritin olla hetken tutkimusvapaalla ja sainkin jonkin verran hommiani eteenpäin. Ongelmani on se, että mentorini, saksalainen Henninger on välillä vähän liiankin saksalainen, ja haluaisi minun tekevän huomattavasti enemmän. Vaikeaahan se on, kun ns. vapaan aikana joutuu paikkaamaan osastolla ensin junioriroolissa viikolla, sitten viikonloppuna, sen jälkeen seniorina ilman toista junioria ja lopulta yövuorolaisena. Ei tässä iässä enää resurssit oikein riitä.
Osastolla oli melkoisen hektistä. Erikoislääkärit vaihtuivat parin päivän välein, eikä toisen juniorin puuttuminen tehnyt asiasta ainakaan helpompaa. Onnekseni psykiatrian intern oli osastolla neljättä viikkoa, ja pystyi siten ottamaan isomman vastuun kuin hänelle normaalisti olisi kuulunut. Viikon teema oli kallonsisäinen hypertensio ("Intracranial hypertension" tai Pseudotumor Cerebri). Sitä tuntui olevan liikkeellä. Potilas on tyypillisesti nuorehko, ylipainoinen nainen. Ja niitähän Worcesterissa riittää. Yksi jouduttiin lähettämään Bostoniin, sillä hän oli vaarassa menettää näkönsä, ja tarvitsi huomattavasti aktiivisempaa hoitolinjaa kuin omat neurokirurgimme ovat valmiita antamaan.
Yövuorot ovat aina yhtä tuskaisia. Onnekseni ne eivät olleet yltiökiireisiä. Ensimmäisenä yönä saimme Annan, joka teki iltavuorot, kanssa yhteensä 7, seuraavana 1 ja viimeisenä 5 potilasta. Toivottavasti nyt voin viimein todeta, että "Night Float is history". No, onhan minulla toki vielä yksittäisiä öitä, mutta näiden viikkoöiden pitäisi olla paketissa. Viimein. Kai. Puuttuva juniorierikoistujamme pitäisi saapua joulukuun alussa. Sitä odotamme.
Kahden jakson silppu päättyi kahden viikon iltavuoroihin, jotka tein yhdessä Max:in kanssa. Lähempänä asuville iltavuorot eivät ole ollenkaan paha nakki, sillä aamun jälkeen on vapaata aina neljään saakka, ja kotiin pääsee lähtemään yhdeksän-kymmenen jälkeen. Minulla ei ole mahdollisuutta lähteä välillä kotiin, joten päiväni ovat sietämättomän pitkiä. No, yritän saada jotain järkevää päivisin aikaiseksi, kuten BLS- ja ACLS-recertification kurssit parina päivänä sekä tutkimustöideni eteenpäin viemistä tai lukemista muina. Lukemista onkin tullut harrastettua aivan liian vähän. Ei jotenkin ole ollut siihen voimia. Pariviikkoisesta teki raskaan se, että olin jonkinlaisen flunssan vaivaama, enkä oikein saanut yskältäni nukuttua. Onneksi jakso on nyt ohi. Ja vointinikin vähän parempi.
Yritin olla hetken tutkimusvapaalla ja sainkin jonkin verran hommiani eteenpäin. Ongelmani on se, että mentorini, saksalainen Henninger on välillä vähän liiankin saksalainen, ja haluaisi minun tekevän huomattavasti enemmän. Vaikeaahan se on, kun ns. vapaan aikana joutuu paikkaamaan osastolla ensin junioriroolissa viikolla, sitten viikonloppuna, sen jälkeen seniorina ilman toista junioria ja lopulta yövuorolaisena. Ei tässä iässä enää resurssit oikein riitä.
Osastolla oli melkoisen hektistä. Erikoislääkärit vaihtuivat parin päivän välein, eikä toisen juniorin puuttuminen tehnyt asiasta ainakaan helpompaa. Onnekseni psykiatrian intern oli osastolla neljättä viikkoa, ja pystyi siten ottamaan isomman vastuun kuin hänelle normaalisti olisi kuulunut. Viikon teema oli kallonsisäinen hypertensio ("Intracranial hypertension" tai Pseudotumor Cerebri). Sitä tuntui olevan liikkeellä. Potilas on tyypillisesti nuorehko, ylipainoinen nainen. Ja niitähän Worcesterissa riittää. Yksi jouduttiin lähettämään Bostoniin, sillä hän oli vaarassa menettää näkönsä, ja tarvitsi huomattavasti aktiivisempaa hoitolinjaa kuin omat neurokirurgimme ovat valmiita antamaan.
Yövuorot ovat aina yhtä tuskaisia. Onnekseni ne eivät olleet yltiökiireisiä. Ensimmäisenä yönä saimme Annan, joka teki iltavuorot, kanssa yhteensä 7, seuraavana 1 ja viimeisenä 5 potilasta. Toivottavasti nyt voin viimein todeta, että "Night Float is history". No, onhan minulla toki vielä yksittäisiä öitä, mutta näiden viikkoöiden pitäisi olla paketissa. Viimein. Kai. Puuttuva juniorierikoistujamme pitäisi saapua joulukuun alussa. Sitä odotamme.
Kahden jakson silppu päättyi kahden viikon iltavuoroihin, jotka tein yhdessä Max:in kanssa. Lähempänä asuville iltavuorot eivät ole ollenkaan paha nakki, sillä aamun jälkeen on vapaata aina neljään saakka, ja kotiin pääsee lähtemään yhdeksän-kymmenen jälkeen. Minulla ei ole mahdollisuutta lähteä välillä kotiin, joten päiväni ovat sietämättomän pitkiä. No, yritän saada jotain järkevää päivisin aikaiseksi, kuten BLS- ja ACLS-recertification kurssit parina päivänä sekä tutkimustöideni eteenpäin viemistä tai lukemista muina. Lukemista onkin tullut harrastettua aivan liian vähän. Ei jotenkin ole ollut siihen voimia. Pariviikkoisesta teki raskaan se, että olin jonkinlaisen flunssan vaivaama, enkä oikein saanut yskältäni nukuttua. Onneksi jakso on nyt ohi. Ja vointinikin vähän parempi.
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Opettajia tapaamassa, Gustavon väitös ja Halloween
Alakoululaisten opettaja-vanhempitapaamiset olivat peräkkaisinä päivinä. Ensin menin tapaamaan Pikku-O:n opettajaa. Paikalla olivat opettaja itse sekä opetusharjoittelija. Molemmat totesivat Pikku-O:n olevan normiekaluokkalaisen tasolla lukemisessa, kirjoittamissa ja matematiikassa. Kirjoitukset ovat pitkiä ja sisältävät
runsaasti virheitä, kuten wutr [water], brutha [brother], sidr [sister], mikä kuulemma on oikein tavallista ekaluokkalaisilla. Kirjoituksista löytyy myös paljon täysin oikein kirjoitettuja sanoja ja runsaasti tunnelmaa. Käsialaa opettaja
kehui kovasti, ja itseänikin se yllätti. Isoja ja pieniä kirjaimia hän käyttää vielä hyvin
liberaalisti ihan missä osassa sanaa vain, ja kirjainten ja numeroiden
suunta vaihtelee, esim. b ja d sekoittuvat helposti.
Sosiaalisella puolella Pikku-O jatkaa edelliseltä
vuodelta tuttua linjaa:"He only needs one reminder - at a time - to focus". Pikku-O
itse epäili, että opettaja saattaa mainita pienestä
episodista vessassa; hänelle oli tullut tarve vetää pönttö niin monta
kertaa peräkkäin, että se lähes tulvi yli. No, oli opettajalla muutama muukin tarina kerrottavanaan. Mutta, pieni koko, suloinen hymy, ja aito anteeksipyyntö ovat toimineet, ja hänestä pidetään kovasti sekä opettajien että kavereiden keskuudessa.
Iso-O:n nuorella opettajalla ei ollut mitään huonoa sanottavaa. Iso-O on koulussa erittäin organisoitu (siis kenestä puhutaan?!?), toimii pidettynä johtajana ryhmässä kuin ryhmässä, tekee kaiken huolella ja täydellä tunteella. Matematiikassa luokka on jaettu tasoryhmiin, ja Iso-O on parhaimmassa, johon hänen lisäkseen kuuluu neljä poikaa. Tämä aiheutti alkuun hieman naaman nyrpistämistä, mutta asiasta on jo päästy yli. Erästä piirrettä opettaja ei ole huomannut - Iso-O haluaa valita luettavakseen vain sellaisia kirjoja, jotka ovat huomattavasti alle hänen lukemistasonsa ja/tai joiden juonen hän edeltävästi tietää. Tämän kuultuaan opettaja lupasi olla avuksi, mikä helpottaa itseäni kovasti. Mitkään oman lapsuusaikani suosikit eivät hänelle ole kelvanneet, nyyh.
E:lla ei ole opettaja-vanhempitapaamista ollenkaan, mutta hän sai ensimmäisen jakson puolivälitodistuksen kaikista aineistaan. Muutama E:a hieman harmittanut B- (suomalaiseksi numeroksi muunnettuna n. 8.5 - 9-) oli eksynyt A+ (10) arvosanarivistöön. Juoksutreeneissä heillä oli koulujenvälinen kisa, ja E juoksi sijanumerolle 62; juoksijoita oli yli 200. T pääsi katsomaan. Hän itseasiassa pyöräilee E:n koulun ohi juoksutreenipäivinä Mount Ida Collegelta tullessaan, ja on useammin kuin kerran päässyt häntä kannustamaan. Upeaa.
Erilaisia syysretkiä on ollut ainakin E:lla ja Iso-O:lla. Koulun kanssa E pääsi kiipeilemään päiväksi sisäkiipeilypaikkaan ja Iso-O retkeilemään Moose Hill-metsikköön. Afterschoolin kanssa Iso-O kävi Halloweenin kunniaksi 'pelottavalla' hautausmaalla kuuntelemassa kummitusjuttuja.
T:n väitöskirjakaveri, kolumbialainen Gustavo saapui keskiviikkona oman perjantaisen väitöstilaisuutensa vuoksi. Vaimonsa, italialainen Anna, tuli päivän verran perässä. Gustavo kävi meillä Francisin kanssa hakemassa kellarissamme säilytetyt tavaransa pois. Koska satuin viikolla tekemään yövuoroja, oli minun mahdollista istahtaa heidän kanssaan aamukahville. Täydellistä. Seuraavan päivän väitöstilaisuuteenkin pääsin mukaan. Gustavo onnistui hienosti ja sai paljon kehuja professoreiltaan ja kavereiltaan. Väitöksen jälkeen menimme Gustavon, Annan, Francisin, Dominickin, Theresan, Peterin ja Garyn kanssa lounaalle Khao Sarn-ravintolaan Brookline:n Coolidge Corner:iin. T:n piti opettaa samaan aikaan, ja hän saapui ravintolaan, kun kaikki olivat jo lähdössä. Pöh. No, toivottavasti ehtivät vielä tavata maanantaina ennenkuin Gustavon ja Annan täytyy taas lähteä takaisin Kolumbiaan, johon he muuttivat Italiasta vain 4 kuukautta sitten.
Uutisrintamalle on mahtunut muun maailman tavoin Ebola:a (tosin ehkä hieman vähentyen) sekä kestoaihe Vaalit. Olen niiiiiiiiin kyllästynyt vaaleihin. Kun on vain kaksi puoluetta, on taistelu hyvin mustavalkoista ja toista mustamaalaavaa. Hohhoijaa. Bostonille tärkeä uutinen oli kaksikymmentä vuotta kaupunkia johtaneen, ja vasta keväällä syrjään vapaaehtoisesti jättäytyneen Thomas Meninon varsin yllättävä kuolema 30.10.2014. Siitä on ja tulee vielä olemaan uutista toisensa perään. Täällä tyypillisesti jäädään ison uutisen jumiin aika pitkäksi aikaa.
Viikonloppu on ollut kylmä ja sateinen - sunnuntaina satoi jopa räntää - mutta alkoi vauhdikkaasti ja onneksi sateettomasti Halloweenia juhlien perjantaina. Iso-O kiersi tyttökavereidensa Tierneyn, Naomin ja Noorin kanssa sen jälkeen kun Martha kaatui kasvoilleen ja joutui lähtemään sairaalaan; heidän mukanaan kiersivät Tiernin ja Naomin äidit. Minä olin taka-alalla, kun pojat kävivät ovelta ovelle Newtonin parhaalla Halloween-alueella. Kaikilla olivat muovikurpitsat pullollaan karkkia, kun tulimme kotiin hieman kahdeksan jälkeen. Muutoin olemme vain pitäneet sadetta kotosalla käyden pikaisesti viemässä pussillisen karkkia ja "Get Well Soon"-kortin kaatuneelle kaverille kirjastomatkallamme, sekä lasten sunnuntaisessa uimakoulussa Boston Collegella. T kävi taas pienessä hölkkätapahtumassa New Yorkissa ja pääsi hienosti maaliin 26 mailia ja 385 jaardia juostuaan. On se melkoinen.
Iso-O:n nuorella opettajalla ei ollut mitään huonoa sanottavaa. Iso-O on koulussa erittäin organisoitu (siis kenestä puhutaan?!?), toimii pidettynä johtajana ryhmässä kuin ryhmässä, tekee kaiken huolella ja täydellä tunteella. Matematiikassa luokka on jaettu tasoryhmiin, ja Iso-O on parhaimmassa, johon hänen lisäkseen kuuluu neljä poikaa. Tämä aiheutti alkuun hieman naaman nyrpistämistä, mutta asiasta on jo päästy yli. Erästä piirrettä opettaja ei ole huomannut - Iso-O haluaa valita luettavakseen vain sellaisia kirjoja, jotka ovat huomattavasti alle hänen lukemistasonsa ja/tai joiden juonen hän edeltävästi tietää. Tämän kuultuaan opettaja lupasi olla avuksi, mikä helpottaa itseäni kovasti. Mitkään oman lapsuusaikani suosikit eivät hänelle ole kelvanneet, nyyh.
E:lla ei ole opettaja-vanhempitapaamista ollenkaan, mutta hän sai ensimmäisen jakson puolivälitodistuksen kaikista aineistaan. Muutama E:a hieman harmittanut B- (suomalaiseksi numeroksi muunnettuna n. 8.5 - 9-) oli eksynyt A+ (10) arvosanarivistöön. Juoksutreeneissä heillä oli koulujenvälinen kisa, ja E juoksi sijanumerolle 62; juoksijoita oli yli 200. T pääsi katsomaan. Hän itseasiassa pyöräilee E:n koulun ohi juoksutreenipäivinä Mount Ida Collegelta tullessaan, ja on useammin kuin kerran päässyt häntä kannustamaan. Upeaa.
Erilaisia syysretkiä on ollut ainakin E:lla ja Iso-O:lla. Koulun kanssa E pääsi kiipeilemään päiväksi sisäkiipeilypaikkaan ja Iso-O retkeilemään Moose Hill-metsikköön. Afterschoolin kanssa Iso-O kävi Halloweenin kunniaksi 'pelottavalla' hautausmaalla kuuntelemassa kummitusjuttuja.
T:n väitöskirjakaveri, kolumbialainen Gustavo saapui keskiviikkona oman perjantaisen väitöstilaisuutensa vuoksi. Vaimonsa, italialainen Anna, tuli päivän verran perässä. Gustavo kävi meillä Francisin kanssa hakemassa kellarissamme säilytetyt tavaransa pois. Koska satuin viikolla tekemään yövuoroja, oli minun mahdollista istahtaa heidän kanssaan aamukahville. Täydellistä. Seuraavan päivän väitöstilaisuuteenkin pääsin mukaan. Gustavo onnistui hienosti ja sai paljon kehuja professoreiltaan ja kavereiltaan. Väitöksen jälkeen menimme Gustavon, Annan, Francisin, Dominickin, Theresan, Peterin ja Garyn kanssa lounaalle Khao Sarn-ravintolaan Brookline:n Coolidge Corner:iin. T:n piti opettaa samaan aikaan, ja hän saapui ravintolaan, kun kaikki olivat jo lähdössä. Pöh. No, toivottavasti ehtivät vielä tavata maanantaina ennenkuin Gustavon ja Annan täytyy taas lähteä takaisin Kolumbiaan, johon he muuttivat Italiasta vain 4 kuukautta sitten.
Uutisrintamalle on mahtunut muun maailman tavoin Ebola:a (tosin ehkä hieman vähentyen) sekä kestoaihe Vaalit. Olen niiiiiiiiin kyllästynyt vaaleihin. Kun on vain kaksi puoluetta, on taistelu hyvin mustavalkoista ja toista mustamaalaavaa. Hohhoijaa. Bostonille tärkeä uutinen oli kaksikymmentä vuotta kaupunkia johtaneen, ja vasta keväällä syrjään vapaaehtoisesti jättäytyneen Thomas Meninon varsin yllättävä kuolema 30.10.2014. Siitä on ja tulee vielä olemaan uutista toisensa perään. Täällä tyypillisesti jäädään ison uutisen jumiin aika pitkäksi aikaa.
Viikonloppu on ollut kylmä ja sateinen - sunnuntaina satoi jopa räntää - mutta alkoi vauhdikkaasti ja onneksi sateettomasti Halloweenia juhlien perjantaina. Iso-O kiersi tyttökavereidensa Tierneyn, Naomin ja Noorin kanssa sen jälkeen kun Martha kaatui kasvoilleen ja joutui lähtemään sairaalaan; heidän mukanaan kiersivät Tiernin ja Naomin äidit. Minä olin taka-alalla, kun pojat kävivät ovelta ovelle Newtonin parhaalla Halloween-alueella. Kaikilla olivat muovikurpitsat pullollaan karkkia, kun tulimme kotiin hieman kahdeksan jälkeen. Muutoin olemme vain pitäneet sadetta kotosalla käyden pikaisesti viemässä pussillisen karkkia ja "Get Well Soon"-kortin kaatuneelle kaverille kirjastomatkallamme, sekä lasten sunnuntaisessa uimakoulussa Boston Collegella. T kävi taas pienessä hölkkätapahtumassa New Yorkissa ja pääsi hienosti maaliin 26 mailia ja 385 jaardia juostuaan. On se melkoinen.
lauantai 25. lokakuuta 2014
Lokakuun lotinat
E:n ja Iso-O:n viime kevään MCAS (Massachusetts Comprehensive Assessment System)-tulokset saapuivat postissa. Viimeistä kertaa, sillä osavaltiomme on siirtymässä koko maanlaajuiseen koululaisten standardoituun testaamiseen, jota kutsutaan nimellä PARCC (Partnership for Assessment of Readiness for College and Careers). Siitä tiedämme lisää ensi kevään jälkeen. Mutta nyt niihin tuloksiin.
Rehtori ilmoitti jo vanhempainillassa, että Mason-Rice koululla meni aika hyvin. Yli yhdeksänsadan alakoulun joukossa kolmas-, neljäs-, ja viidesluokkalaiset sijoittuivat kaikissa aineissa kymmenen parhaan koulun joukkoon. Kaikissa aineissa! Eikä siinä vielä kaikki. Iso-O:n ikäluokka oli koko osavaltion paras englannissa ja vuotta ylempi kaikkein paras matematiikassa. Englannissa koulun oppilaista 96% oli advanced tai proficient, kun sama luku osavaltiotasolla oli 58%. Matematiikassa vastaavat prosentit olivat 98% ja 60%. Jee.
Omat lapsemme eivät olleet numeroita laskemassa (*puhisee äidinylpeyttä yrittäen ylläpitää vaatimattoman ilmeen kasvoillaan epäonnistuen surkeasti*). Iso-O sai täydet pisteet matematiikasta 280/280 ja englannista 260/280. E sai matematiikasta 274/280, englannista 268/280 ja Science and Technology/Engineering-ainekokonaisuudesta 270/280. Kaikki heidän tuloksensa olivat "Advanced". Erityisen ylpeä olen meidän matamistamme, joka edelleen on erittäin boheemi ja ryöpsähtelevä kotioloissa, mutta selkeästi tosi skarppi koulussa.
Testituloksista muihin tapahtumiin. E on aloittanut kaksi kertaa viikossa juoksutreenit koulun jälkeen. Treenit järjestää koulunjälkeistoiminnasta vastaava ryhmä, joista osa on koulun omia opettajia. Treenipäivät ovat hirveän pitkiä, sillä koulubusseja lähtee treenien jälkeen normaalin yhdentoista sijaan vain kaksi, mikä tarkoittaa sitä, että se kiertelee aikamoisen lenkin ennen meidän pysäkkiämme, ja E on kotona vasta kuuden jälkeen kaikki läksyt tekemättä. Toistaiseksi intoa kuitenkin on riittänyt. Toinen koulunjälkeistoiminta, johon E suurella innolla liittyi, mutta jota on ehkä hieman harmitellut jälkikäteen on Minecraft-kerho. Kaikilla muilla on omat tunnukset, joten E reppana on joutunut joko seuraamaan vierestä kaverinsa pelaamista tai pelaamaan ns. yleisillä tunnuksilla, mikä ei ilmeisesti ole ollenkaan niin mukavaa. Hän piti meille T:n kanssa Powerpoint-esityksen, jonka nimi oli:"How to Punch Trees", ja jonka avulla hän kertoi meille, kuinka tärkeä olisi omistaa omat tunnukset ko. peliin. Minä olen jo myyty. T:n kohdalla E:n pitää vielä nähdä hieman vaivaa.
Influenssarokote oli tarjolla alakoulussa päivänä, jolloin Pikku-O oli kipeänä kotona. Niinpä rokotteen on saanut vasta Iso-O ja minä. E tulee saamaan rokotteen marraskuun puolivälissä, ja T luultavasti ei ollenkaan. Pikku-O:n kanssa pitäisi mennä jonkun toisen koulun rokotuspäivänä hakemaan se, mutta jotenkin se tuntuu kovin monimutkaiselta. Onneksi tämän vuoden rokote on sama kuin viime vuoden, joten eiköhän vanhoilla vasta-ainellakin pärjää. Niinhän.
Iso-O olisi halunnut jättää vieraan kielen (espanja) pois kokonaan, sillä kerho on tiistaisin, joka on tyypillisesti "Field-trip"-päivä afterschoolissa ja estää siten osallistumisen kaikkeen hauskaan. Aiemmin keskiviikkoiltapäivän ranskaryhmää ei syntynyt lainkaan, mutta halusimme koittaa onneamme, jotta motivaatio jatkaa jonkin kielen opiskelua säilyisi. Ryhmä syntyi! Niinpä Iso-O aloitti ranskan opiskelun lokakuun puolivälissä. Ja jopa innostuneesti. Ehkä intoa hieman nostaa se, että E on ollut niin motivoitunut yläkoulussa viimein pakollisena alkaneen ranskan opiskeluun. Muita vaihtoehtoja olisivat olleet espanja ja kiina, mutta E päätyi ranskaan, jota hän olisi halunnut espanjan sijaan opiskella jo alakoulussa.
Koulunulkopuoliseen aikaan ovat kuuluneet pienet reissut ja tapahtumat. Iso-O sai ensimmäiset korkokenkänsä. Ei hän mitään korkoa todellakaan tarvitsisi, mutta sellaisia hän on pyytänyt viimeiset kolme vuotta. Onneksi hän tyytyi kenkiin, jotka ovat leveäkorkoiset ja hieman tossumaiset, jotka pysyvät hyvin jalassa nilkaa taittamatta.
Samaisena viikonloppuna lähdimme upeaa ruskaa katsastamaan osavaltiomme toiselle laidalle. Osavaltion korkein huippu, Mount Greylock, on 3491 jalkaa eli 1064 metriä korkea, ja sen huipulta aukeaa näkymät Massachusettsin, Vermontin ja New Yorkin osavaltion suuntiin. Korkeuseroa omalle vaelluksellemme kertyi yli 700 metriä. Suurin osa huipulla olijoista ajoi sinne autolla. No, heidän tappionsa. Jaksoimme hyvin kävellä, sillä keli oli mitä parhain ja vatsa täynnä Bounti-Fare-ravintolan "syö niin paljon kuin jaksat"-brunssia.
Iso-O on yökyläillyt ystävänsä syntymäpäivien kunniaksi. Hassulla sattumalla syntymäpäivien kesto sopi täydellisesti omaan yöpäivystysvuorooni. Vein Iso-O:n neljäksi ja hain seuraavana aamuna yhdeltätoista ilman että kukaan tajusi minun olleen töissä koko ajan.
T lähti New Orleansiin SPEP- ja Ricouer-konferenseihin keskiviikkona aivan hirveän rutistuksen jälkeen. Hän sai yli 60 ainetta tarkistettavakseen vain muutama päivä ennen lähtöä. Puhelut New Orleansista ovat olleet sävyltään onnellisia ja innostuneita, joten tiukka rutistus kannatti. Hänellä on jälleen ollut kaksi omaa paperia esitettävänään ja vastaanotto on ollut positiivista. Huomenna vielä jonkin session moderointi, ja sitten kotimatkalle.
Me vietämme hienoa viikonloppua kammottavien syyssateiden jälkeen. Koko viikon satoi kaatamalla ja monessa paikassa tulvi pahasti. Tänään lauantaina osallistuimme ajatukseltaan hyvään Recycling Day:hin Newtonin kierrätyskeskuksella. Veimme kasan kirjoja, palapelejä, pienten lasten leluja ja hellagrillin, ja kaikki vietiin käsistä ennenkuin saimme ne lasketuksi maahan. Takaisinpäin kannoimme kirjahyllyllisen kirjoja, laivanupotuspelin, ison paistinpannun ja lankoja meidän taiteilija-askartelijallemme.
Lapset ovat nyt nukkumassa ja minä valmistaudun katsomaan SUOMALAISTA elokuvaa, jonka löysin kirjastostamme. Siellä oli kokonaista neljä suomalaista DVD:tä, joista valitsin ensin "Paha maa"-elokuvan.
Rehtori ilmoitti jo vanhempainillassa, että Mason-Rice koululla meni aika hyvin. Yli yhdeksänsadan alakoulun joukossa kolmas-, neljäs-, ja viidesluokkalaiset sijoittuivat kaikissa aineissa kymmenen parhaan koulun joukkoon. Kaikissa aineissa! Eikä siinä vielä kaikki. Iso-O:n ikäluokka oli koko osavaltion paras englannissa ja vuotta ylempi kaikkein paras matematiikassa. Englannissa koulun oppilaista 96% oli advanced tai proficient, kun sama luku osavaltiotasolla oli 58%. Matematiikassa vastaavat prosentit olivat 98% ja 60%. Jee.
Omat lapsemme eivät olleet numeroita laskemassa (*puhisee äidinylpeyttä yrittäen ylläpitää vaatimattoman ilmeen kasvoillaan epäonnistuen surkeasti*). Iso-O sai täydet pisteet matematiikasta 280/280 ja englannista 260/280. E sai matematiikasta 274/280, englannista 268/280 ja Science and Technology/Engineering-ainekokonaisuudesta 270/280. Kaikki heidän tuloksensa olivat "Advanced". Erityisen ylpeä olen meidän matamistamme, joka edelleen on erittäin boheemi ja ryöpsähtelevä kotioloissa, mutta selkeästi tosi skarppi koulussa.
Testituloksista muihin tapahtumiin. E on aloittanut kaksi kertaa viikossa juoksutreenit koulun jälkeen. Treenit järjestää koulunjälkeistoiminnasta vastaava ryhmä, joista osa on koulun omia opettajia. Treenipäivät ovat hirveän pitkiä, sillä koulubusseja lähtee treenien jälkeen normaalin yhdentoista sijaan vain kaksi, mikä tarkoittaa sitä, että se kiertelee aikamoisen lenkin ennen meidän pysäkkiämme, ja E on kotona vasta kuuden jälkeen kaikki läksyt tekemättä. Toistaiseksi intoa kuitenkin on riittänyt. Toinen koulunjälkeistoiminta, johon E suurella innolla liittyi, mutta jota on ehkä hieman harmitellut jälkikäteen on Minecraft-kerho. Kaikilla muilla on omat tunnukset, joten E reppana on joutunut joko seuraamaan vierestä kaverinsa pelaamista tai pelaamaan ns. yleisillä tunnuksilla, mikä ei ilmeisesti ole ollenkaan niin mukavaa. Hän piti meille T:n kanssa Powerpoint-esityksen, jonka nimi oli:"How to Punch Trees", ja jonka avulla hän kertoi meille, kuinka tärkeä olisi omistaa omat tunnukset ko. peliin. Minä olen jo myyty. T:n kohdalla E:n pitää vielä nähdä hieman vaivaa.
Influenssarokote oli tarjolla alakoulussa päivänä, jolloin Pikku-O oli kipeänä kotona. Niinpä rokotteen on saanut vasta Iso-O ja minä. E tulee saamaan rokotteen marraskuun puolivälissä, ja T luultavasti ei ollenkaan. Pikku-O:n kanssa pitäisi mennä jonkun toisen koulun rokotuspäivänä hakemaan se, mutta jotenkin se tuntuu kovin monimutkaiselta. Onneksi tämän vuoden rokote on sama kuin viime vuoden, joten eiköhän vanhoilla vasta-ainellakin pärjää. Niinhän.
Iso-O olisi halunnut jättää vieraan kielen (espanja) pois kokonaan, sillä kerho on tiistaisin, joka on tyypillisesti "Field-trip"-päivä afterschoolissa ja estää siten osallistumisen kaikkeen hauskaan. Aiemmin keskiviikkoiltapäivän ranskaryhmää ei syntynyt lainkaan, mutta halusimme koittaa onneamme, jotta motivaatio jatkaa jonkin kielen opiskelua säilyisi. Ryhmä syntyi! Niinpä Iso-O aloitti ranskan opiskelun lokakuun puolivälissä. Ja jopa innostuneesti. Ehkä intoa hieman nostaa se, että E on ollut niin motivoitunut yläkoulussa viimein pakollisena alkaneen ranskan opiskeluun. Muita vaihtoehtoja olisivat olleet espanja ja kiina, mutta E päätyi ranskaan, jota hän olisi halunnut espanjan sijaan opiskella jo alakoulussa.
Koulunulkopuoliseen aikaan ovat kuuluneet pienet reissut ja tapahtumat. Iso-O sai ensimmäiset korkokenkänsä. Ei hän mitään korkoa todellakaan tarvitsisi, mutta sellaisia hän on pyytänyt viimeiset kolme vuotta. Onneksi hän tyytyi kenkiin, jotka ovat leveäkorkoiset ja hieman tossumaiset, jotka pysyvät hyvin jalassa nilkaa taittamatta.
Samaisena viikonloppuna lähdimme upeaa ruskaa katsastamaan osavaltiomme toiselle laidalle. Osavaltion korkein huippu, Mount Greylock, on 3491 jalkaa eli 1064 metriä korkea, ja sen huipulta aukeaa näkymät Massachusettsin, Vermontin ja New Yorkin osavaltion suuntiin. Korkeuseroa omalle vaelluksellemme kertyi yli 700 metriä. Suurin osa huipulla olijoista ajoi sinne autolla. No, heidän tappionsa. Jaksoimme hyvin kävellä, sillä keli oli mitä parhain ja vatsa täynnä Bounti-Fare-ravintolan "syö niin paljon kuin jaksat"-brunssia.
Iso-O on yökyläillyt ystävänsä syntymäpäivien kunniaksi. Hassulla sattumalla syntymäpäivien kesto sopi täydellisesti omaan yöpäivystysvuorooni. Vein Iso-O:n neljäksi ja hain seuraavana aamuna yhdeltätoista ilman että kukaan tajusi minun olleen töissä koko ajan.
T lähti New Orleansiin SPEP- ja Ricouer-konferenseihin keskiviikkona aivan hirveän rutistuksen jälkeen. Hän sai yli 60 ainetta tarkistettavakseen vain muutama päivä ennen lähtöä. Puhelut New Orleansista ovat olleet sävyltään onnellisia ja innostuneita, joten tiukka rutistus kannatti. Hänellä on jälleen ollut kaksi omaa paperia esitettävänään ja vastaanotto on ollut positiivista. Huomenna vielä jonkin session moderointi, ja sitten kotimatkalle.
Me vietämme hienoa viikonloppua kammottavien syyssateiden jälkeen. Koko viikon satoi kaatamalla ja monessa paikassa tulvi pahasti. Tänään lauantaina osallistuimme ajatukseltaan hyvään Recycling Day:hin Newtonin kierrätyskeskuksella. Veimme kasan kirjoja, palapelejä, pienten lasten leluja ja hellagrillin, ja kaikki vietiin käsistä ennenkuin saimme ne lasketuksi maahan. Takaisinpäin kannoimme kirjahyllyllisen kirjoja, laivanupotuspelin, ison paistinpannun ja lankoja meidän taiteilija-askartelijallemme.
Lapset ovat nyt nukkumassa ja minä valmistaudun katsomaan SUOMALAISTA elokuvaa, jonka löysin kirjastostamme. Siellä oli kokonaista neljä suomalaista DVD:tä, joista valitsin ensin "Paha maa"-elokuvan.
maanantai 6. lokakuuta 2014
Kuukausi koulua takana
Hupsis. Kouluvuotta on jo kuukausi takana ja blogista ei löydy merkinnän merkintää. Kuukauteen on mahtunut, niinkuin arvata saattaa, monenlaista aktiviteettia sekä koulun että muun elämän puolelta. Rutiinit ovat muodostuneet ja jokainen on jokseenkin kartalla, milloin tapahtuu mitäkin ja missä. E:n ja Iso-O:n päivittäiset läksyt ovat valmiina odottamassa T:n työpöydällä tarkistamista melko säännöllisesti melkein ilman huomautusta yhden hieman isomman keskustelun jälkeen. Pikku-O:kin selvitti omatoimisesti, milloin on mitäkin erityistä koulussa, ja kirjoitti lapun jääkaapinoveen itseään muistuttamaan:
MON P.E. [Physical Education], MUSIC
TUES -
WedNules [Wednesday] Library, Art
This [Thursday] -
FIN [Friday] P.E.
Kesä on muuttunut syksyksi. Ruska, josta on ennustettu ennätyspitkää, on saavuttanut parhaaan loistonsa Mainissä ja muissa New Englannin pohjoisosissa, mutta kauniilta näyttää meilläkin. Lämmitys oli ensimmäistä kertaa päällä T:n syntymäpäivänä, ja lienee pakollinen jatkossakin, ei niinkään kylmien kelien vaan lähinnä kosteuden vuoksi. Jokavuotiset matoepidemiat kuivamuonakaapissa alkoivat, mutta olemme nyt askeleen edellä. Kiitos IKEA:n muovirasioiden on suurinosa siirretty pusseista ja pahvirasioista tiiviisiin purkkeihin. Saa nähdä, onko asialla mitään merkitystä.
Vanhempainillat sattuivat kahdelle tiistai-illalle. Ensin E:n koulun, sitten nuorempien. Aikamoista on opiskelu yläasteella. Vaikka edelleen tavoite on, että koulussa on kivaa ("fun") ja kaikki on innostavaa ("exciting"), alkoi opettajien puheenvuoroissa jo pilkahdella tulevaisuus: kuinka valmistautua parhaiten lukiota ja Collegea varten. Alakoulussa rehtori piti puheen, josta kovasti tykkäsin. Täällä ei yleisesti ole tapana pitää pitkiä välitunteja, ja esimerkiksi E:lla ei ole niitä lainkaan. Sen sijaan Mason-Ricessa on kaksi vähän pidempää ja lounastauko. Sen lisäksi läksyjä ei ensimmäisten vuosien aikaan ole lainkaan. Hyvä, sillä koulupäivät ovat ihan tarpeeksi pitkiä. Pienellä Pikku-O:llakin neljänä päivänä kolmeen.
Koulukuvaukset on suoritettu, ja alakoulun kuvat on saatu takaisinkin. Iso-O pääsi afterschool-ryhmänsä kanssa poimimaan omenoita ja läheiselle torille ostamaan kasviksia. Eri uskontokuntien juhlapäiviä on huomioitu. Yleensä vapaata ei koulusta myönnetä, mutta vuosittainen juutalaisten Rosh Hashanah on vapaa. Tänä vuonna se osui torstaille syyskuun loppupuolella.
Ebola-epidemia on koskettanut meitäkin. Muutama Afrikassa sairastunut yhdysvaltalainen kuljetettiin Atlantaan ja Nevadaan hoidettavaksi, viime viikolla löytyi ensimmäinen täällä diagnosoitu tapaus. Tai no ei täällä, mutta Yhdysvalloissa, Teksasin Dallasissa, mutta UMASS:issakin annettiin yleishälytys mahdollisen tapauksen tutkimusten vuoksi. Lisäharmina on Enterovirus D68, jonka epäillään aiheuttaneen poliotyyppisen halvauksen ylähengitystieinfektioiden lisäksi ainakin 11 lapselle Coloradossa ja Bostonissa. Pikku-O:llakin oli jokin tauti. Hänet piti hakea kesken päivän koulusta oksentamisen vuoksi, mutta toipui siitä alle vuorokaudessa.
Vapaa-aikana ei ole ollut aikaa liiemmin lekotella. Asia, joka usein harmittaa kolmikkoa, ja jaan tunteen täysin. Mutta minkäs sille mahtaa, mikäli on suosittu ja kutsutaan kaikkialle. Iso-O on ollut tavoilleen uskollisena kavereiden luona ja syntymäpäivillä kiipeilemässä (Rock Spot Climbing), ja karaokea laulamassa. Hassuna yksityiskohtana todettakoon, että E arvasi heti Iso-O:n valitseman biisin: "We will never ever get back together". Syntymäpäiväjuhlien lisäksi T on vienyt lapset sunnuntai-iltapäivisin Boston College:n uintitunneille. Uintiahan ei kouluissa opeteta. Iso-O on myös ilmoitettu kaverinsa pyytämänä "Destination Imagination"-joukkueeseen, jonka sitovuutta vielä arvuuttelemme. Viikonlopuille tapaamiset väistämättä tulevat osumaan.
Koko perheelle on riittänyt touhua myös. Lukuvuoden alun illallinen kirkolla ja samaan aikaan naapuruston katujuhlat, T:n Department Social, BC Eagles-jalkapallopeli ja viikonloppuiset lenkkeilyt lähipuistossa eivät ole jättäneet liikaa aikaa laiskotteluun. Asiaa on hieman tasapainottaneet lasten yllättäen kokonaan itse meille tekemä aamupala paistettuine kananmunineen ja keittiönsiivouksineen kaikkineen. Iso-O teki ensimmäisen itsetekemänsä omenapiirakan, ja toisen heti perään seuraavana viikonloppuna. Mukavaa.
Ystäväperheemme suunnittelee muuttoa takaisin Suomeen. Saimme heiltä ostettua meille nykyaikaisen television. N. 15-vuotta vanha järkäleemme lähti viimein muihin osoitteisiin palouhkaa aiheuttamaan. Nyt meillä on hienon television lisäksi olohuoneessamme oikea AV-keskus. Entistä vähemmän on aihetta mennä elokuviin. Ikäänkuin niissä olisi muutenkaan viime vuosina rampattu.
Lokakuun ensimmäinen viikonloppu oli juhlaa T:n kunniaksi tai siitä huolimatta. Kaksi suomalaisperhettä saapui meille teemalla "quebiclaisia oluita". Oli pöydällä muutakin, ja nälkäisenä ei meiltä täytynyt poistua. Illan kaikkia eniten koskettanut tapahtuma oli lasten spontaanisti esittämä:"Best Day of My Life". E oli keskellä ikäänkuin pääartistina, mutta ihan jokainen muukin lauloi ja esiintyi mukana. Hänen vierellään hieman taka-alalla olivat neljäsluokkalaiset Iso-O ja Tuomas, ja edessä lyhyemmät kaverit, ekaluokkalaiset Pikku-O ja Eero sekä toisella puolella vieläkin lyhyemmät ekaluokkalainen Helmi ja pian neljävuotta täyttävä Aino.
Kuukausi täynnä. Ei muuta kuin nenä kohti uusia seikkailuja.
MON P.E. [Physical Education], MUSIC
TUES -
WedNules [Wednesday] Library, Art
This [Thursday] -
FIN [Friday] P.E.
Kesä on muuttunut syksyksi. Ruska, josta on ennustettu ennätyspitkää, on saavuttanut parhaaan loistonsa Mainissä ja muissa New Englannin pohjoisosissa, mutta kauniilta näyttää meilläkin. Lämmitys oli ensimmäistä kertaa päällä T:n syntymäpäivänä, ja lienee pakollinen jatkossakin, ei niinkään kylmien kelien vaan lähinnä kosteuden vuoksi. Jokavuotiset matoepidemiat kuivamuonakaapissa alkoivat, mutta olemme nyt askeleen edellä. Kiitos IKEA:n muovirasioiden on suurinosa siirretty pusseista ja pahvirasioista tiiviisiin purkkeihin. Saa nähdä, onko asialla mitään merkitystä.
Vanhempainillat sattuivat kahdelle tiistai-illalle. Ensin E:n koulun, sitten nuorempien. Aikamoista on opiskelu yläasteella. Vaikka edelleen tavoite on, että koulussa on kivaa ("fun") ja kaikki on innostavaa ("exciting"), alkoi opettajien puheenvuoroissa jo pilkahdella tulevaisuus: kuinka valmistautua parhaiten lukiota ja Collegea varten. Alakoulussa rehtori piti puheen, josta kovasti tykkäsin. Täällä ei yleisesti ole tapana pitää pitkiä välitunteja, ja esimerkiksi E:lla ei ole niitä lainkaan. Sen sijaan Mason-Ricessa on kaksi vähän pidempää ja lounastauko. Sen lisäksi läksyjä ei ensimmäisten vuosien aikaan ole lainkaan. Hyvä, sillä koulupäivät ovat ihan tarpeeksi pitkiä. Pienellä Pikku-O:llakin neljänä päivänä kolmeen.
Koulukuvaukset on suoritettu, ja alakoulun kuvat on saatu takaisinkin. Iso-O pääsi afterschool-ryhmänsä kanssa poimimaan omenoita ja läheiselle torille ostamaan kasviksia. Eri uskontokuntien juhlapäiviä on huomioitu. Yleensä vapaata ei koulusta myönnetä, mutta vuosittainen juutalaisten Rosh Hashanah on vapaa. Tänä vuonna se osui torstaille syyskuun loppupuolella.
Ebola-epidemia on koskettanut meitäkin. Muutama Afrikassa sairastunut yhdysvaltalainen kuljetettiin Atlantaan ja Nevadaan hoidettavaksi, viime viikolla löytyi ensimmäinen täällä diagnosoitu tapaus. Tai no ei täällä, mutta Yhdysvalloissa, Teksasin Dallasissa, mutta UMASS:issakin annettiin yleishälytys mahdollisen tapauksen tutkimusten vuoksi. Lisäharmina on Enterovirus D68, jonka epäillään aiheuttaneen poliotyyppisen halvauksen ylähengitystieinfektioiden lisäksi ainakin 11 lapselle Coloradossa ja Bostonissa. Pikku-O:llakin oli jokin tauti. Hänet piti hakea kesken päivän koulusta oksentamisen vuoksi, mutta toipui siitä alle vuorokaudessa.
Vapaa-aikana ei ole ollut aikaa liiemmin lekotella. Asia, joka usein harmittaa kolmikkoa, ja jaan tunteen täysin. Mutta minkäs sille mahtaa, mikäli on suosittu ja kutsutaan kaikkialle. Iso-O on ollut tavoilleen uskollisena kavereiden luona ja syntymäpäivillä kiipeilemässä (Rock Spot Climbing), ja karaokea laulamassa. Hassuna yksityiskohtana todettakoon, että E arvasi heti Iso-O:n valitseman biisin: "We will never ever get back together". Syntymäpäiväjuhlien lisäksi T on vienyt lapset sunnuntai-iltapäivisin Boston College:n uintitunneille. Uintiahan ei kouluissa opeteta. Iso-O on myös ilmoitettu kaverinsa pyytämänä "Destination Imagination"-joukkueeseen, jonka sitovuutta vielä arvuuttelemme. Viikonlopuille tapaamiset väistämättä tulevat osumaan.
Koko perheelle on riittänyt touhua myös. Lukuvuoden alun illallinen kirkolla ja samaan aikaan naapuruston katujuhlat, T:n Department Social, BC Eagles-jalkapallopeli ja viikonloppuiset lenkkeilyt lähipuistossa eivät ole jättäneet liikaa aikaa laiskotteluun. Asiaa on hieman tasapainottaneet lasten yllättäen kokonaan itse meille tekemä aamupala paistettuine kananmunineen ja keittiönsiivouksineen kaikkineen. Iso-O teki ensimmäisen itsetekemänsä omenapiirakan, ja toisen heti perään seuraavana viikonloppuna. Mukavaa.
Ystäväperheemme suunnittelee muuttoa takaisin Suomeen. Saimme heiltä ostettua meille nykyaikaisen television. N. 15-vuotta vanha järkäleemme lähti viimein muihin osoitteisiin palouhkaa aiheuttamaan. Nyt meillä on hienon television lisäksi olohuoneessamme oikea AV-keskus. Entistä vähemmän on aihetta mennä elokuviin. Ikäänkuin niissä olisi muutenkaan viime vuosina rampattu.
Lokakuun ensimmäinen viikonloppu oli juhlaa T:n kunniaksi tai siitä huolimatta. Kaksi suomalaisperhettä saapui meille teemalla "quebiclaisia oluita". Oli pöydällä muutakin, ja nälkäisenä ei meiltä täytynyt poistua. Illan kaikkia eniten koskettanut tapahtuma oli lasten spontaanisti esittämä:"Best Day of My Life". E oli keskellä ikäänkuin pääartistina, mutta ihan jokainen muukin lauloi ja esiintyi mukana. Hänen vierellään hieman taka-alalla olivat neljäsluokkalaiset Iso-O ja Tuomas, ja edessä lyhyemmät kaverit, ekaluokkalaiset Pikku-O ja Eero sekä toisella puolella vieläkin lyhyemmät ekaluokkalainen Helmi ja pian neljävuotta täyttävä Aino.
Kuukausi täynnä. Ei muuta kuin nenä kohti uusia seikkailuja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)