Martin Luther King ja juniorit

Joidenkin mielestä Nobelin rauhanpalkinto annettiin vuonna 2009 ennenaikaisesti. Totta olikin, että Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman ansioluettelo kahta sotaa käyvän maan presidenttinä ei tästä rauhan rakentamisen suppeasta näkökulmasta vielä ollut järin pitkä. Tämän huomasivat etenkin poliittisesti motivoituneet kommentaattorit ja pilkkakirveet. Sen sijaan huomaamatta jäi yksi olennainen seikka, joka jo itsessään puolsi rauhanpalkinnon luovuttamista - vaikkakaan sitä ei päätöstä perustelevassa tiedotteessakaan suoraan mainita.

Palkintohan on symboli, ja se myös annetaan symbolisessa roolissa oleville tai sellaisessa olleille. Ja kyllä, Ahtisaaren panos on voinut rauhanneuvotteluissa ollut merkittävä, mutta niissäkin on hänen keskeisin roolinsa ollut se, mitä ei ole tarvinnut ääneen sanoa: huolestuneen ja rakentavaa ratkaisua toivovan "muun maailman" läsnäolo niin Kosovon kuin Indonesian neuvottelupöydissä. Siis symboli. Ahtisaaren ansio on ollut se, että hän on saanut olla tämän symbolisen tehtävän kantajana joissain keskeisissä konflikteissa. Jos siirrytään toiseen presidenttiin, Obamaan, on todettava, että hänellä se vasta symbolinen asema onkin. Maailman suurimman talousmaan presidentin kun tulisi hoitaa tehtäväänsä erityisesti laajasti omaksutun vastuun näkökulmasta - eikä vain vallan, kuten jotkut ovat aikanaan erehtyneet luulemaan. Juuri tämä käsitysero vaikutti olevan merkittävällä sijalla Nobel-komitean silmissä, ainakin jos palkintotiedotetta on uskominen: "Only very rarely has a person to the same extent as Obama captured the world's attention and given its people hope for a better future."

Tämä toivon symboli -aspekti ei kuitenkaan ollut, ainakaan täältä päin Norjaan tähytessä, ainoa Obamaan kytkeytyvä näkökulma. Häveliäisyyttä tai ei, tiedote kokonaan jätti mainitsematta seikan, jota voidaan pitää todellisena ja vaikuttavana symbolina erityisesti ihmisten välisen rauhan näkökulmasta: sen, että Obama on Yhdysvaltain ensimmäinen afroamerikkalaisen taustan omaava presidentti. Vaikka tämä sinänsä arbitraarinen asia ei ehkä kaikkien mielestä ole palkitsemisen arvoinen, olisi kuitenkin typeryyttä ummistaa silmät siltä, että Yhdysvaltain ensimmäistä kertaa tummaihoista presidenttiä valitessa ei hänen ihonvärinsä todellakaan ollut samantekevyys. Juopa vaaleaihoisten ja ihonväriltään muiden välillä on edelleen olemassa. Tämä tulee edelleen ilmi, niin jokapäiväisessä arjessa - jossa rotuprofilointi vaikuttaa mm. viranomaisten toimintaan - mutta erityisesti Obamaan kohdistetussa avoimen julkisessa kommentoinnissa, josta esimerkkinä vaikkapa konservatiivien "äänenä" toimiva Rush Limbaugh. Mutta kommenttien voi toisaalta katsoa nousevan myös siitä ahdistuksesta, kun oma maailmankuva osoittautuukin vääjäämättä vääräksi tai ainakin ohueksi.

Yhdysvaltain presidentiksi ei voi itse nimittää itseään. Presidentti Obama on presidentti, koska hänet on sellaiseksi äänestetty. Jos presidentti on tummaihoinen, on se osoitus siitä, että eräs Yhdysvaltain historiaan merkittävällä tavalla liittynyt seikka on tullut ainakin jonkinlaiseen välitilinpäätökseen: orjuuden vuonna 1865 lopettaneesta sisällissodasta on siis kuljettu pitkä ja etenkin asenteissa monipolvinen ja kiemurainen matka. Jotkut eivät ehkä koskaan sulata tummaihoista presidenttinä, mutta heidän on mutinoista huolimatta myönnyttävä siihen, että ajoittain pohjamudista esiin pulpahteleva konfederaation henki ei ole sama kuin "aito-amerikkalaisuus" tai "patrioottisuus", saati "oikeus" tai "oikeudenmukaisuus".

Tässä mielessä rauhaa on Kiinan ja Intian jälkeen maailman väkirikkaimmassa maassa siis todella tehty ajan kanssa - ja presidentiksi valittu Barack Obama tämän rauhan symbolina ja sinettinä on siis enemmän kuin kelvollinen Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi kansakuntansa puolesta. Hänhän on se, jossa tämä asia tapahtui ja tapahtuu. Olennaisena kuvana tästä voi pitää vaikkapa interventiota kesällä 2009 kuohuja nostattaneeseen Gates-Crowley -kohuun ja siitä seurannutta "olut-konferenssia" Valkoisen talon pihamaalla. Vaan lyhytkatseista olisi - etenkin tänään, tammikuun kolmantena maanantaina, jolloin vietetään vuosittaista Martin Luther King Juniorin muistopäivää - jättää huomiotta ne, jotka ovat tietä hänelle tasoittaneet. Tämä jo ihan siitä syystä, että valokuvaajien ikuistama istahtaminen Valkoisen talon pihan pyöreän pöydän ympärille herättää mieleen muistikuvan eräästä "I have a dream" -nimen saaneesta puheesta, jossa yhdeksi unelmaksi nostetaan "entisten orjien poikien" ja "entisten orjanomistajien poikien" istuutuminen yhdessä "veljeyden pöydän" äärelle.

Mielikuvaa vahvistaa myös toinen seikka: oman Nobelin rauhanpalkintonsa sai myös MLK Jr. - josta henkilötietoa janoavat löytävät sitä halutessaan vaikkapa Time-lehden kuvakokoelmasta tai FBI:n sähköisestä arkistosta - vain 35-vuotiaana. Syy siihen, miksi vuoden 1964 palkinnon sai tämä kaikkien aikojen nuorin vastaanottaja, oli symboliseen asemaan noussut puhe. Se kiteytti väkivallattoman kansalaisoikeustaistelijan ja baptistipastorin pyrkimykset eteläisten osavaltioiden paikallisiin lakeihin nojaavan rotuerottelun lopettamiseksi ja loi laajalle yleisölle vision humaanista rauhasta eri rotutaustoja edustavien ihmisten kesken - kuten myös ymmärryksen siitä, että tätä rauhaa tulee aktiivisesti tavoitella eikä vain odottaa sen saapumista jossain tulevaisuudessa. Tätä tarkoitusta varten opiskelu ja kouluttautuminen on olennaista. Ja tässä vaiheessa Boston nousee taas kuvaan mukaan omalla tavallaan.

Kenties mielenkiintoinen huomio joillekin sekin, että sekä presidentti Obama että kansalaisoikeustaistelija King opiskelivat täällä: King teologian tohtoriksi Boston Universityssä ja Obama juristiksi Harvardissa. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden idea oli varmasti sytyttänyt kummankin jo tätä ennen, mutta ajatusleikkinä kai on mahdollista todeta, että Massachusettsin historia progressiivisen oikeuslainsäädännön ja tasapuolisten mahdollisuuksien raivaajana ei ainakaan ollut himmentämässä kummankaan hehkua. Ehkä on jopa mahdollista ajatella, että alueen tämä piirre on päinvastoin ollut sysäämässä liikkeelle heistä kumpaakin. King kun suoritti tutkintonsa vuosina 1951-55 eli juuri ennen joulukuussa 1955 alkunsa saanutta Montgomeryn bussilakkoa - jonka johtajaksi tuore tohtori King ryhtyi. Vastaavasti Obama sai Harvardissa opiskellessaan kokemuksen mahdollisuuksien syntymisestä, kun hänet toisena opiskeluvuotenaan, vuonna 1990, valittiin ensimmäisenä tummaihoisena arvostetun Harvard Law Review -lehden päätoimittajaksi.

Kaiken lisäksi Kingin unelma on kenties pisimmälle toteutunut juuri Massachusettsissa - ainakin jos tunnustettuja henkilövalintoja pidetään jonkinlaisena mittarina. Vaalinsa ovat voittaneet niin presidentti Obama kuin Massachusettsin kuvernööri Duval Patrick ja viimeisimpänä eli vuoden 2009 lopussa kotikuntamme Newtonin pormestari Setti Warren. Viimeisimmänkin merkittävyydestä kertoo jotain kai se, että presidentti Obama soitti onnittelupuhelun tälle Newtonin kunnan ensimmäiselle tummaihoiselle pormestarille. Ele ei liene kovin tavanomainen, mutta tulee ymmärrettäväksi juuri edellä pengottua taustaa vasten. Taistelu tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta käydään verettömästi ja väkivallattomasti äänestysuurnalla - ainakin kun luotetaan demokratian toimivuuteen sinänsä. Näin Kingin gandhilainen lähestymistapa on tullut eräänlaiseen täydellistymiseensä, kun vapaissa vaaleissa lopputulos ei ole asenteellisen diskriminaation sanelema.

Jännitys tässä suhteessa pitää tosin vielä otteissaan: juuri huomenna tiistaina käydään vaali senaattori Ted Kennedyltä vapaaksi jääneestä paikasta liittovaltion senaatissa. Mahdollisuus on, että ensimmäistä kertaa osavaltio valitseekin naisen tähän tehtävään, toiseksi senaattorikseen. Erityisesti kiikun kaakun läpimenon kanssa keikkuva terveydenhuoltovakuutuslain uudistaminen - kyse on siis kirjaimellisesti yhdestä äänestä senaatissa - on johtanut presidentti Obaman voimakkaaseen tukeen tälle demokraattiehdokkaalle. Vaan nähtäväksi jää, onko osavaltio valmis tähänkin loikkaan. Niin kuin myös kokonaan muissa piireissä, sopivan charmantisti harmaantunut mies - vaikkakin tässä tapauksessa republikaani - voi äänestäjistä kuitenkin tuntua turvallisemmalta vaihtoehdolta kuin sinänsä pätevyytensä osoittanut nainen. Siksi merkittävyyttä voi olla myös sillä voimakkaalla tuenilmauksella, jonka Martin Luther King III - MLK Juniorin poika - on tänään Martha Coakleylle antanut. Henkisellä tasolla aatteenperintöä ja sen siirtymistä voitaisiin kuvata vaikka "MLK juniorioudeksi", josta nyt siis myös Coakley on tullut julkisestikin osalliseksi.

Vaan jos vaalilla on jännittävyys-aspektinsa niin paikallisesti kuin liittovaltion tasolla, ei se kuitenkaan vastaa sitä jännittävyyttä, mikä liittyy Ranskan entisten siirtomaaorjien vuonna 1804 muodostamaan Haitiin - maailman ainoaan orjakapinasta syntyneeseen valtioon ja maailman ensimmäiseen tummaihoisen johtamaan tasavaltaan - ja sen järkyttävään nykytilanteeseen. Jos diskriminaatiota ilmenee rodullisin ja sukupuolisin syin, ilmenee sitä globaalissa mittakaavassa vielä enemmän muun muassa taloudellisessa mielessä. Ranskan nousu merkittäväksi talousmahdiksi on suurelta osaltaan afrikkalaisperäisten orjien hiellä silloisen siirtomaan Saint-Dominiquen runsaasti tuottavilla kahvi- ja sokeriplantaaseilla synnytettyä. Jo Nikomakhoksen etiikka opettaa, ettei tasa-arvo ei ole välttämättä sama asia kuin tasajako, mutta epäoikeudenmukaisuuteen ja rakenteelliseen sortoon - jonka voi tässä tapauksessa nähdä myös sosioekonomisena väkivaltana - tulisi silti puuttua.

Maanjäristyksen uhreiksi joutuneet sadat tuhannet ihmiset ovat olleet myös toisella tapaa epäoikeudenmukaisessa asemassa: heidän historiallisesti pedattu lohduton köyhyytensä - josta Yhdysvallat ei suinkaan ole osaton - on johtanut muun muassa väestön tiiviiseen keskittymiseen ja heikkorakenteisten rakennusten pystyttämiseen - jotka luhistuvat pienemmästäkin tärinästä kuin tammikuun 12. päivänä tapahtuneesta seitsemän richterin järistyksestä. Konkreettisemmin ajatellen: rakenteellinen sorto on siis johtanut rakennusten sortumiseen. Jos kohta maailmaa onkin jo parannettu jossain suhteessa, on vielä paljon tehtävää jäljellä. Siihen mennessä on pyrittävä toimimaan "King juniorina" pitämällä mielessä tavoiteltava unelma sekä ryhdyttävä toteuttamaan sitä omalta osaltaan - nyt erityisesti pitäen mielessä ne kärsimykset, jotka olisi voitu toisenlaisessa maailmassa välttää mahdollisesti suurelta osiltaan. Tästä muistuttavat varmasti vielä pitkään miljoonakaupunki Port-au-Princen rauniot, mutta myös Massachusettsin kasvava, kymmenien tuhansien haitilaisten yhteisö.