tiistai 30. elokuuta 2011

Suomi-loma kesällä 2011

Hurrikaani Irenen reittiä tuli ahkerasti seurattua lomamme loppumetreillä, mutta lopullista helpotusta ei ehtinyt tapahtua ennenkuin kone laskeutui Boston Logan-lentoasemalle maanantai-iltana puoli kahdeksan aikaan. Helsingin Sanomien mukaan nimittäin myrskyn reitti tuli suoraan vastaamme. Lentokoneessa sitä ei kyllä huomannut, vaikka olimmekin näkevinämme erinäisiä pyörremuodostelmia ja samansuuntaisesti järjestäytyneitä pilvijonoja. Bostonin seutu näkyi selvinneen vähin vaurioin. Keltainen talommekin oli paikallaan, eikä pihalta löytynyt kuin irronneita lehtiä ja pikkuoksia. Hyvä niin. Olisi ollut aika paljon ikävämpää saapua pelkän kuopan reunalle.

Suomi-lomamme oli jälleen täynnä toimintaa, ihania ihmisiä ja siirtymistä paikasta toiseen tavaramäärän vuoksi kompaktilla vuokra-autollamme. Auto kulki Helsinki-Vantaalta Ouluun ja takaisin pysähtyen pariin otteeseen Mäntsälään oikein pidemmän kaavan mukaan, viikonlopun ajaksi Kyläniemeen, viikoksi Papan mökille, arkiviikoksi Ouluun ja jälleen viikonlopuksi Helsinkiin. Erityiskiitokset näihin paikkoihin vieraanvaraisuudestanne ja mitä parhaimmasta ajasta kannassanne! Lyhyemmät, mutta ei yhtään sen vähäpätöisemmät pysähdykset tapahtuivat Hyvinkäällä, Helsingin Kruununhaassa, Helsingin Eläinmuseossa, Kangasniemellä, Jyväskylän Lohikoskella, Kiimingissä, Oulun Ranta-Kastellissa, OYS:ssa, Oulun Tuomiokapitulissa, Oulun Talvikankaalla, Haukiputaalla, Oulun Kuivasrannassa, Laukaassa, Ruutanan Shellillä, Helsingin Lehtisaaressa, Espoon Latokaskessa, Helsingin Meilahdessa, Espoon Olarissa ja Nurmijärven Klaukkalassa. Muistelemme näitä kohtaamisia vielä pitkään.

Lomaan oli kasautunut aika paljon paineita erinäisistä syistä johtuen, ja mikä sen parempaa kuin saada hyvä uutinen toisensa perään. Tärkeimpänä tulee mieleen Pikku-O:n tilanne: tämä minikokoinen kuopuksemme oli viimein kääntänyt kasvukäyränsä nousuun, Lastenklinikka ja puheterapeutti olivat molemmat optimistisia ja laboratorioarvot olivat hyviä. Toisena pientä stressiä aiheuttaneena oli viisumiani uhannut "kahden vuoden sääntö". Toisenlainen kohtalo meinasi tulla nähdyksi, mutta jätetään se nyt tässä käsittelemättä. Kiitokset Kulttuurirahastolle ystävällisestä todistuspalvelusta (sain englanninkielisen todistuksen siitä, että EN ole saamassa heiltä apurahaa viisumikauden aikana - varmasti oudoin todistuspyyntö koko säätiön historiassa)! Ihan pieni asia ei ollut myöskään se, että ECFMG lähetti sähköpostitse tiedon minun päässeen kesäkuun lopun tentistä läpi. Vaikken 'oikeisiin hommiin' vielä (ainakaan hetkeen) pääsekään, tuntuu jo oikeuksien palaamisen mahdollisuus erittäin hyvältä. Ja, T juoksi Helsinki City-maratonin kymmenen minuuttia paremmalla ajalla kuin kymmenen vuotta sitten, vaikka hiilihydraattitankkaus tekikin pienoiset tepposet.

Aikaerosiirtymän tähän suuntaan pitäisi olla helpompaa kuin toiseen suuntaan. Miksi ihmeessä olen siis niin pökkyrässä? Jos jotakin lomastamme jäi sanomatta, laitan sen tämän piikkiin. Nyt alkaa orientoituminen syksyyn ja kolmanteen vuoteemme Bostonin seudulla.