E:n ja Iso-O:n viime kevään MCAS (Massachusetts Comprehensive Assessment System)-tulokset saapuivat postissa. Viimeistä kertaa, sillä osavaltiomme on siirtymässä koko maanlaajuiseen koululaisten standardoituun testaamiseen, jota kutsutaan nimellä PARCC (Partnership for Assessment of Readiness for College and Careers). Siitä tiedämme lisää ensi kevään jälkeen. Mutta nyt niihin tuloksiin.
Rehtori ilmoitti jo vanhempainillassa, että Mason-Rice koululla meni aika hyvin. Yli yhdeksänsadan alakoulun joukossa kolmas-, neljäs-, ja viidesluokkalaiset sijoittuivat kaikissa aineissa kymmenen parhaan koulun joukkoon. Kaikissa aineissa! Eikä siinä vielä kaikki. Iso-O:n ikäluokka oli koko osavaltion paras englannissa ja vuotta ylempi kaikkein paras matematiikassa. Englannissa koulun oppilaista 96% oli advanced tai proficient, kun sama luku osavaltiotasolla oli 58%. Matematiikassa vastaavat prosentit olivat 98% ja 60%. Jee.
Omat lapsemme eivät olleet numeroita laskemassa (*puhisee äidinylpeyttä yrittäen ylläpitää vaatimattoman ilmeen kasvoillaan epäonnistuen surkeasti*). Iso-O sai täydet pisteet matematiikasta 280/280 ja englannista 260/280. E sai matematiikasta 274/280, englannista 268/280 ja Science and Technology/Engineering-ainekokonaisuudesta 270/280. Kaikki heidän tuloksensa olivat "Advanced". Erityisen ylpeä olen meidän matamistamme, joka edelleen on erittäin boheemi ja ryöpsähtelevä kotioloissa, mutta selkeästi tosi skarppi koulussa.
Testituloksista muihin tapahtumiin. E on aloittanut kaksi kertaa viikossa juoksutreenit koulun jälkeen. Treenit järjestää koulunjälkeistoiminnasta vastaava ryhmä, joista osa on koulun omia opettajia. Treenipäivät ovat hirveän pitkiä, sillä koulubusseja lähtee treenien jälkeen normaalin yhdentoista sijaan vain kaksi, mikä tarkoittaa sitä, että se kiertelee aikamoisen lenkin ennen meidän pysäkkiämme, ja E on kotona vasta kuuden jälkeen kaikki läksyt tekemättä. Toistaiseksi intoa kuitenkin on riittänyt. Toinen koulunjälkeistoiminta, johon E suurella innolla liittyi, mutta jota on ehkä hieman harmitellut jälkikäteen on Minecraft-kerho. Kaikilla muilla on omat tunnukset, joten E reppana on joutunut joko seuraamaan vierestä kaverinsa pelaamista tai pelaamaan ns. yleisillä tunnuksilla, mikä ei ilmeisesti ole ollenkaan niin mukavaa. Hän piti meille T:n kanssa Powerpoint-esityksen, jonka nimi oli:"How to Punch Trees", ja jonka avulla hän kertoi meille, kuinka tärkeä olisi omistaa omat tunnukset ko. peliin. Minä olen jo myyty. T:n kohdalla E:n pitää vielä nähdä hieman vaivaa.
Influenssarokote oli tarjolla alakoulussa päivänä, jolloin Pikku-O oli kipeänä kotona. Niinpä rokotteen on saanut vasta Iso-O ja minä. E tulee saamaan rokotteen marraskuun puolivälissä, ja T luultavasti ei ollenkaan. Pikku-O:n kanssa pitäisi mennä jonkun toisen koulun rokotuspäivänä hakemaan se, mutta jotenkin se tuntuu kovin monimutkaiselta. Onneksi tämän vuoden rokote on sama kuin viime vuoden, joten eiköhän vanhoilla vasta-ainellakin pärjää. Niinhän.
Iso-O olisi halunnut jättää vieraan kielen (espanja) pois kokonaan, sillä kerho on tiistaisin, joka on tyypillisesti "Field-trip"-päivä afterschoolissa ja estää siten osallistumisen kaikkeen hauskaan. Aiemmin keskiviikkoiltapäivän ranskaryhmää ei syntynyt lainkaan, mutta halusimme koittaa onneamme, jotta motivaatio jatkaa jonkin kielen opiskelua säilyisi. Ryhmä syntyi! Niinpä Iso-O aloitti ranskan opiskelun lokakuun puolivälissä. Ja jopa innostuneesti. Ehkä intoa hieman nostaa se, että E on ollut niin motivoitunut yläkoulussa viimein pakollisena alkaneen ranskan opiskeluun. Muita vaihtoehtoja olisivat olleet espanja ja kiina, mutta E päätyi ranskaan, jota hän olisi halunnut espanjan sijaan opiskella jo alakoulussa.
Koulunulkopuoliseen aikaan ovat kuuluneet pienet reissut ja tapahtumat. Iso-O sai ensimmäiset korkokenkänsä. Ei hän mitään korkoa todellakaan tarvitsisi, mutta sellaisia hän on pyytänyt viimeiset kolme vuotta. Onneksi hän tyytyi kenkiin, jotka ovat leveäkorkoiset ja hieman tossumaiset, jotka pysyvät hyvin jalassa nilkaa taittamatta.
Samaisena viikonloppuna lähdimme upeaa ruskaa katsastamaan osavaltiomme toiselle laidalle. Osavaltion korkein huippu, Mount Greylock, on 3491 jalkaa eli 1064 metriä korkea, ja sen huipulta aukeaa näkymät Massachusettsin, Vermontin ja New Yorkin osavaltion suuntiin. Korkeuseroa omalle vaelluksellemme kertyi yli 700 metriä. Suurin osa huipulla olijoista ajoi sinne autolla. No, heidän tappionsa. Jaksoimme hyvin kävellä, sillä keli oli mitä parhain ja vatsa täynnä Bounti-Fare-ravintolan "syö niin paljon kuin jaksat"-brunssia.
Iso-O on yökyläillyt ystävänsä syntymäpäivien kunniaksi. Hassulla sattumalla syntymäpäivien kesto sopi täydellisesti omaan yöpäivystysvuorooni. Vein Iso-O:n neljäksi ja hain seuraavana aamuna yhdeltätoista ilman että kukaan tajusi minun olleen töissä koko ajan.
T lähti New Orleansiin SPEP- ja Ricouer-konferenseihin keskiviikkona aivan hirveän rutistuksen jälkeen. Hän sai yli 60 ainetta tarkistettavakseen vain muutama päivä ennen lähtöä. Puhelut New Orleansista ovat olleet sävyltään onnellisia ja innostuneita, joten tiukka rutistus kannatti. Hänellä on jälleen ollut kaksi omaa paperia esitettävänään ja vastaanotto on ollut positiivista. Huomenna vielä jonkin session moderointi, ja sitten kotimatkalle.
Me vietämme hienoa viikonloppua kammottavien syyssateiden jälkeen. Koko viikon satoi kaatamalla ja monessa paikassa tulvi pahasti. Tänään lauantaina osallistuimme ajatukseltaan hyvään Recycling Day:hin Newtonin kierrätyskeskuksella. Veimme kasan kirjoja, palapelejä, pienten lasten leluja ja hellagrillin, ja kaikki vietiin käsistä ennenkuin saimme ne lasketuksi maahan. Takaisinpäin kannoimme kirjahyllyllisen kirjoja, laivanupotuspelin, ison paistinpannun ja lankoja meidän taiteilija-askartelijallemme.
Lapset ovat nyt nukkumassa ja minä valmistaudun katsomaan SUOMALAISTA elokuvaa, jonka löysin kirjastostamme. Siellä oli kokonaista neljä suomalaista DVD:tä, joista valitsin ensin "Paha maa"-elokuvan.
lauantai 25. lokakuuta 2014
maanantai 6. lokakuuta 2014
Kuukausi koulua takana
Hupsis. Kouluvuotta on jo kuukausi takana ja blogista ei löydy merkinnän merkintää. Kuukauteen on mahtunut, niinkuin arvata saattaa, monenlaista aktiviteettia sekä koulun että muun elämän puolelta. Rutiinit ovat muodostuneet ja jokainen on jokseenkin kartalla, milloin tapahtuu mitäkin ja missä. E:n ja Iso-O:n päivittäiset läksyt ovat valmiina odottamassa T:n työpöydällä tarkistamista melko säännöllisesti melkein ilman huomautusta yhden hieman isomman keskustelun jälkeen. Pikku-O:kin selvitti omatoimisesti, milloin on mitäkin erityistä koulussa, ja kirjoitti lapun jääkaapinoveen itseään muistuttamaan:
MON P.E. [Physical Education], MUSIC
TUES -
WedNules [Wednesday] Library, Art
This [Thursday] -
FIN [Friday] P.E.
Kesä on muuttunut syksyksi. Ruska, josta on ennustettu ennätyspitkää, on saavuttanut parhaaan loistonsa Mainissä ja muissa New Englannin pohjoisosissa, mutta kauniilta näyttää meilläkin. Lämmitys oli ensimmäistä kertaa päällä T:n syntymäpäivänä, ja lienee pakollinen jatkossakin, ei niinkään kylmien kelien vaan lähinnä kosteuden vuoksi. Jokavuotiset matoepidemiat kuivamuonakaapissa alkoivat, mutta olemme nyt askeleen edellä. Kiitos IKEA:n muovirasioiden on suurinosa siirretty pusseista ja pahvirasioista tiiviisiin purkkeihin. Saa nähdä, onko asialla mitään merkitystä.
Vanhempainillat sattuivat kahdelle tiistai-illalle. Ensin E:n koulun, sitten nuorempien. Aikamoista on opiskelu yläasteella. Vaikka edelleen tavoite on, että koulussa on kivaa ("fun") ja kaikki on innostavaa ("exciting"), alkoi opettajien puheenvuoroissa jo pilkahdella tulevaisuus: kuinka valmistautua parhaiten lukiota ja Collegea varten. Alakoulussa rehtori piti puheen, josta kovasti tykkäsin. Täällä ei yleisesti ole tapana pitää pitkiä välitunteja, ja esimerkiksi E:lla ei ole niitä lainkaan. Sen sijaan Mason-Ricessa on kaksi vähän pidempää ja lounastauko. Sen lisäksi läksyjä ei ensimmäisten vuosien aikaan ole lainkaan. Hyvä, sillä koulupäivät ovat ihan tarpeeksi pitkiä. Pienellä Pikku-O:llakin neljänä päivänä kolmeen.
Koulukuvaukset on suoritettu, ja alakoulun kuvat on saatu takaisinkin. Iso-O pääsi afterschool-ryhmänsä kanssa poimimaan omenoita ja läheiselle torille ostamaan kasviksia. Eri uskontokuntien juhlapäiviä on huomioitu. Yleensä vapaata ei koulusta myönnetä, mutta vuosittainen juutalaisten Rosh Hashanah on vapaa. Tänä vuonna se osui torstaille syyskuun loppupuolella.
Ebola-epidemia on koskettanut meitäkin. Muutama Afrikassa sairastunut yhdysvaltalainen kuljetettiin Atlantaan ja Nevadaan hoidettavaksi, viime viikolla löytyi ensimmäinen täällä diagnosoitu tapaus. Tai no ei täällä, mutta Yhdysvalloissa, Teksasin Dallasissa, mutta UMASS:issakin annettiin yleishälytys mahdollisen tapauksen tutkimusten vuoksi. Lisäharmina on Enterovirus D68, jonka epäillään aiheuttaneen poliotyyppisen halvauksen ylähengitystieinfektioiden lisäksi ainakin 11 lapselle Coloradossa ja Bostonissa. Pikku-O:llakin oli jokin tauti. Hänet piti hakea kesken päivän koulusta oksentamisen vuoksi, mutta toipui siitä alle vuorokaudessa.
Vapaa-aikana ei ole ollut aikaa liiemmin lekotella. Asia, joka usein harmittaa kolmikkoa, ja jaan tunteen täysin. Mutta minkäs sille mahtaa, mikäli on suosittu ja kutsutaan kaikkialle. Iso-O on ollut tavoilleen uskollisena kavereiden luona ja syntymäpäivillä kiipeilemässä (Rock Spot Climbing), ja karaokea laulamassa. Hassuna yksityiskohtana todettakoon, että E arvasi heti Iso-O:n valitseman biisin: "We will never ever get back together". Syntymäpäiväjuhlien lisäksi T on vienyt lapset sunnuntai-iltapäivisin Boston College:n uintitunneille. Uintiahan ei kouluissa opeteta. Iso-O on myös ilmoitettu kaverinsa pyytämänä "Destination Imagination"-joukkueeseen, jonka sitovuutta vielä arvuuttelemme. Viikonlopuille tapaamiset väistämättä tulevat osumaan.
Koko perheelle on riittänyt touhua myös. Lukuvuoden alun illallinen kirkolla ja samaan aikaan naapuruston katujuhlat, T:n Department Social, BC Eagles-jalkapallopeli ja viikonloppuiset lenkkeilyt lähipuistossa eivät ole jättäneet liikaa aikaa laiskotteluun. Asiaa on hieman tasapainottaneet lasten yllättäen kokonaan itse meille tekemä aamupala paistettuine kananmunineen ja keittiönsiivouksineen kaikkineen. Iso-O teki ensimmäisen itsetekemänsä omenapiirakan, ja toisen heti perään seuraavana viikonloppuna. Mukavaa.
Ystäväperheemme suunnittelee muuttoa takaisin Suomeen. Saimme heiltä ostettua meille nykyaikaisen television. N. 15-vuotta vanha järkäleemme lähti viimein muihin osoitteisiin palouhkaa aiheuttamaan. Nyt meillä on hienon television lisäksi olohuoneessamme oikea AV-keskus. Entistä vähemmän on aihetta mennä elokuviin. Ikäänkuin niissä olisi muutenkaan viime vuosina rampattu.
Lokakuun ensimmäinen viikonloppu oli juhlaa T:n kunniaksi tai siitä huolimatta. Kaksi suomalaisperhettä saapui meille teemalla "quebiclaisia oluita". Oli pöydällä muutakin, ja nälkäisenä ei meiltä täytynyt poistua. Illan kaikkia eniten koskettanut tapahtuma oli lasten spontaanisti esittämä:"Best Day of My Life". E oli keskellä ikäänkuin pääartistina, mutta ihan jokainen muukin lauloi ja esiintyi mukana. Hänen vierellään hieman taka-alalla olivat neljäsluokkalaiset Iso-O ja Tuomas, ja edessä lyhyemmät kaverit, ekaluokkalaiset Pikku-O ja Eero sekä toisella puolella vieläkin lyhyemmät ekaluokkalainen Helmi ja pian neljävuotta täyttävä Aino.
Kuukausi täynnä. Ei muuta kuin nenä kohti uusia seikkailuja.
MON P.E. [Physical Education], MUSIC
TUES -
WedNules [Wednesday] Library, Art
This [Thursday] -
FIN [Friday] P.E.
Kesä on muuttunut syksyksi. Ruska, josta on ennustettu ennätyspitkää, on saavuttanut parhaaan loistonsa Mainissä ja muissa New Englannin pohjoisosissa, mutta kauniilta näyttää meilläkin. Lämmitys oli ensimmäistä kertaa päällä T:n syntymäpäivänä, ja lienee pakollinen jatkossakin, ei niinkään kylmien kelien vaan lähinnä kosteuden vuoksi. Jokavuotiset matoepidemiat kuivamuonakaapissa alkoivat, mutta olemme nyt askeleen edellä. Kiitos IKEA:n muovirasioiden on suurinosa siirretty pusseista ja pahvirasioista tiiviisiin purkkeihin. Saa nähdä, onko asialla mitään merkitystä.
Vanhempainillat sattuivat kahdelle tiistai-illalle. Ensin E:n koulun, sitten nuorempien. Aikamoista on opiskelu yläasteella. Vaikka edelleen tavoite on, että koulussa on kivaa ("fun") ja kaikki on innostavaa ("exciting"), alkoi opettajien puheenvuoroissa jo pilkahdella tulevaisuus: kuinka valmistautua parhaiten lukiota ja Collegea varten. Alakoulussa rehtori piti puheen, josta kovasti tykkäsin. Täällä ei yleisesti ole tapana pitää pitkiä välitunteja, ja esimerkiksi E:lla ei ole niitä lainkaan. Sen sijaan Mason-Ricessa on kaksi vähän pidempää ja lounastauko. Sen lisäksi läksyjä ei ensimmäisten vuosien aikaan ole lainkaan. Hyvä, sillä koulupäivät ovat ihan tarpeeksi pitkiä. Pienellä Pikku-O:llakin neljänä päivänä kolmeen.
Koulukuvaukset on suoritettu, ja alakoulun kuvat on saatu takaisinkin. Iso-O pääsi afterschool-ryhmänsä kanssa poimimaan omenoita ja läheiselle torille ostamaan kasviksia. Eri uskontokuntien juhlapäiviä on huomioitu. Yleensä vapaata ei koulusta myönnetä, mutta vuosittainen juutalaisten Rosh Hashanah on vapaa. Tänä vuonna se osui torstaille syyskuun loppupuolella.
Ebola-epidemia on koskettanut meitäkin. Muutama Afrikassa sairastunut yhdysvaltalainen kuljetettiin Atlantaan ja Nevadaan hoidettavaksi, viime viikolla löytyi ensimmäinen täällä diagnosoitu tapaus. Tai no ei täällä, mutta Yhdysvalloissa, Teksasin Dallasissa, mutta UMASS:issakin annettiin yleishälytys mahdollisen tapauksen tutkimusten vuoksi. Lisäharmina on Enterovirus D68, jonka epäillään aiheuttaneen poliotyyppisen halvauksen ylähengitystieinfektioiden lisäksi ainakin 11 lapselle Coloradossa ja Bostonissa. Pikku-O:llakin oli jokin tauti. Hänet piti hakea kesken päivän koulusta oksentamisen vuoksi, mutta toipui siitä alle vuorokaudessa.
Vapaa-aikana ei ole ollut aikaa liiemmin lekotella. Asia, joka usein harmittaa kolmikkoa, ja jaan tunteen täysin. Mutta minkäs sille mahtaa, mikäli on suosittu ja kutsutaan kaikkialle. Iso-O on ollut tavoilleen uskollisena kavereiden luona ja syntymäpäivillä kiipeilemässä (Rock Spot Climbing), ja karaokea laulamassa. Hassuna yksityiskohtana todettakoon, että E arvasi heti Iso-O:n valitseman biisin: "We will never ever get back together". Syntymäpäiväjuhlien lisäksi T on vienyt lapset sunnuntai-iltapäivisin Boston College:n uintitunneille. Uintiahan ei kouluissa opeteta. Iso-O on myös ilmoitettu kaverinsa pyytämänä "Destination Imagination"-joukkueeseen, jonka sitovuutta vielä arvuuttelemme. Viikonlopuille tapaamiset väistämättä tulevat osumaan.
Koko perheelle on riittänyt touhua myös. Lukuvuoden alun illallinen kirkolla ja samaan aikaan naapuruston katujuhlat, T:n Department Social, BC Eagles-jalkapallopeli ja viikonloppuiset lenkkeilyt lähipuistossa eivät ole jättäneet liikaa aikaa laiskotteluun. Asiaa on hieman tasapainottaneet lasten yllättäen kokonaan itse meille tekemä aamupala paistettuine kananmunineen ja keittiönsiivouksineen kaikkineen. Iso-O teki ensimmäisen itsetekemänsä omenapiirakan, ja toisen heti perään seuraavana viikonloppuna. Mukavaa.
Ystäväperheemme suunnittelee muuttoa takaisin Suomeen. Saimme heiltä ostettua meille nykyaikaisen television. N. 15-vuotta vanha järkäleemme lähti viimein muihin osoitteisiin palouhkaa aiheuttamaan. Nyt meillä on hienon television lisäksi olohuoneessamme oikea AV-keskus. Entistä vähemmän on aihetta mennä elokuviin. Ikäänkuin niissä olisi muutenkaan viime vuosina rampattu.
Lokakuun ensimmäinen viikonloppu oli juhlaa T:n kunniaksi tai siitä huolimatta. Kaksi suomalaisperhettä saapui meille teemalla "quebiclaisia oluita". Oli pöydällä muutakin, ja nälkäisenä ei meiltä täytynyt poistua. Illan kaikkia eniten koskettanut tapahtuma oli lasten spontaanisti esittämä:"Best Day of My Life". E oli keskellä ikäänkuin pääartistina, mutta ihan jokainen muukin lauloi ja esiintyi mukana. Hänen vierellään hieman taka-alalla olivat neljäsluokkalaiset Iso-O ja Tuomas, ja edessä lyhyemmät kaverit, ekaluokkalaiset Pikku-O ja Eero sekä toisella puolella vieläkin lyhyemmät ekaluokkalainen Helmi ja pian neljävuotta täyttävä Aino.
Kuukausi täynnä. Ei muuta kuin nenä kohti uusia seikkailuja.
Neurologia (PGY 3): Tutkimusvapaapäivät sekä poliklinikka
Olisi mukava kirjoittaa vähän pidemmistä jaksoista kerrallaan, mutta jatkuvien muutosten johdosta aikataulumme on pilkkoutunut hyvin pieniin osiin. Usein viikko kerrallaan jossain, joskus kaksi putkeen, mutta vain harvoin kokonaiset neljä viikkoa. Kolmannen jakson ensimmäisen viikon lomailin. Jee. Sitten olin tutkimusvapaalla neljä päivää. Eli en tietenkään saanut mitään kunnollista aikaiseksi. Ja lopuksi siirryin poliklinikalle. Lomasta kerroin jo aiemmin. Tässä parhaat palat tutkimusjaksoltani sekä poliklinikalta.
Tutkimusvapaa
Tutkimustyöni on hyvin pienimuotoista näpertämistä ainoana tavoitteenani saada aikaiseksi jotain esitettävää vuosittaisiin Neurologia-konferensseihin. Tälle vuodelle en edes yritä mitään, sillä satun olemaan osastotöissä huhtikuisen AAN-konferenssin aikaan, mutta josko sitten seuraavana. Aiheeni on yllättäen aivohalvauskuvantaminen.
Poliklinikka
Poliklinikalla olemme olleet viikottain aivan PGY2-vuoden alusta, mutta nyt olin ensimmäistä kertaa klinikkalääkärinä muinakin päivinä. Oi, miten ihanaa olisi tehdä tätä työtä suomalaiseen tyyliin. Vaan ei voi. Joka ainoan potilaan käyn läpi erikoislääkärin kanssa siten, että potilasparalla on tavallaan kaksi vastaanottoa yhden hinnalla. En yhtään tykkäisi olla potilaana paikassa, jossa käynti kestää tuntitolkulla.
Aamupäivisin minulla ja toisella erikoistujalla (ensimmäisellä viikolla islantilainen Anna, toisella puolinorjalainen Erik) oli kummallakin 3 potilasta, tosin tiistaiaamuisin vain toisella toimenpiteitä (selkäydinnestenäytteenotto), iltapäivisin niin ikään kolme. Perinteisesti aamupäivän potilaat olivat yleisneurologiaa, paitsi torstaiaamuisin MS-tautia, iltapäivisin jotain suppeaa erikoisalaa, kuten muistihäirioitä, lihastauteja, liikehäiriöitä, epilepsiaa. Hurjan usein osa potilaista jätti saapumatta vastaanotolle. Ja sitten ihmetellään, kun uusien potilaiden jono on yli 1000 potilaan mittainen.
Kahden viikon jaksosta jäi hyvä mieli. Olin joka päivä valmis viimeistään heti viiden jälkeen, usein aiemminkin. Onneksi poliklinikkaa on tiedossa tälle vuodelle paljon enemmän.
Tutkimusvapaa
Tutkimustyöni on hyvin pienimuotoista näpertämistä ainoana tavoitteenani saada aikaiseksi jotain esitettävää vuosittaisiin Neurologia-konferensseihin. Tälle vuodelle en edes yritä mitään, sillä satun olemaan osastotöissä huhtikuisen AAN-konferenssin aikaan, mutta josko sitten seuraavana. Aiheeni on yllättäen aivohalvauskuvantaminen.
Poliklinikka
Poliklinikalla olemme olleet viikottain aivan PGY2-vuoden alusta, mutta nyt olin ensimmäistä kertaa klinikkalääkärinä muinakin päivinä. Oi, miten ihanaa olisi tehdä tätä työtä suomalaiseen tyyliin. Vaan ei voi. Joka ainoan potilaan käyn läpi erikoislääkärin kanssa siten, että potilasparalla on tavallaan kaksi vastaanottoa yhden hinnalla. En yhtään tykkäisi olla potilaana paikassa, jossa käynti kestää tuntitolkulla.
Aamupäivisin minulla ja toisella erikoistujalla (ensimmäisellä viikolla islantilainen Anna, toisella puolinorjalainen Erik) oli kummallakin 3 potilasta, tosin tiistaiaamuisin vain toisella toimenpiteitä (selkäydinnestenäytteenotto), iltapäivisin niin ikään kolme. Perinteisesti aamupäivän potilaat olivat yleisneurologiaa, paitsi torstaiaamuisin MS-tautia, iltapäivisin jotain suppeaa erikoisalaa, kuten muistihäirioitä, lihastauteja, liikehäiriöitä, epilepsiaa. Hurjan usein osa potilaista jätti saapumatta vastaanotolle. Ja sitten ihmetellään, kun uusien potilaiden jono on yli 1000 potilaan mittainen.
Kahden viikon jaksosta jäi hyvä mieli. Olin joka päivä valmis viimeistään heti viiden jälkeen, usein aiemminkin. Onneksi poliklinikkaa on tiedossa tälle vuodelle paljon enemmän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)