Neurologia (PGY 3): Vapaavalintaista, osastoviikko, poliklinikka ja stroke

Viimeiset setit seniorina ennen Chief Resident-vuotta kuluivat vapaavalintaisen jakson, tappavan osastojakson, poliklinikan ja aivohalvauksen parissa. Olin Kuukauden erikoistuja seuraavin perusteluin: "Amazing professionalism, easy to work with etc.", positiivisuutta amerikkalaiseen tyyliin. Kuukauden erikoistujan valitsevat muut erikoistujat ja se on todella epävirallinen titteli. Vähän samanlainen kuin lasten Principal's Superstar. Lisäksi sain Leadership Award:in vuotta ylempien valmistujaisjuhlassa. Sen valitsee klinikan johtoryhmä, joten palkinnon saaminen oli hieman enemmän merkityksellinen. 

Vapaavalintaisen jakson aikana viimeistelin meidän ensi vuoden sijoituslistamme. Se oli melkoinen palapeli, sillä toisin kuin aiemmin, kuuntelin ensin kaikkien 21 erikoistujan vapaatoiveet ja rakensin listan sen jälkeen, eikä toisinpäin, mutta nyt se on tehty. Käytämme Amion-ohjelmaa, joka toimii hyvin työntekijöille, sillä oma ja muiden aikataulu on siitä helppo tarkistaa. Sen sijaan aikataulun rakentaminen on aika kömpelöä ja tein ainakin 20 näppäilyvirhettä, jotka vasta myöhemmin huomasin.

Osastoviikko, joka oli Memorial Day:n johdosta vain 4 päivää pitkä, oli jo edeltävästi aikamoinen painajainen. Olimme kuulleet henkeäsalpaavia uutisia kenialaislähtöisesta, erikoistumisensa ja fellowship:insä Johns Hopkins-sairaalassa suorittaneesta nuoresta erikoislääkäristä Owegista. Asiaa ei helpottanut se, että saimme monta sähköpostia täynnä ohjeita ja opastusta. Työparinani oli Max, toista junioria meillä ei ollutkaan. Melko sievästi selvisimme, mutta olivathan päivät pitkiä. Kello oli helposti 20 ennenkuin olimme valmiita lähtemään yhtä iltaa lukuunottamatta. Maxin sanoin välillämme on nyt "bond for life", kun selvisimme traumaattisesta kokemuksesta yhdessä. Max on aika hassu.

Poliklinikalla olin tällä kerralla yksin, mikä teki siitä tavallaan hieman hankalampaa, tavallaan helpompaa. Selkäydinnestenäytteet onnistuivat yllättävän sievästi; kadotin hyvän rutiinini noin vuoden ajaksi, mutta olen onneksi loytämässä taidon uudelleen.

Päätin vuoden 2,5 viikon stroke-jaksoon ja yhteen viikonloppuun. Erikoislääkärinä oli ensimmäisen päivän ajan mentorini Henninger, jonka kanssa päivä venyi aivan mahdottoman pitkäksi. Oli suorastaan helpotus saada avuksemme Carandang, joka aiemmin on tuntunut minusta hengästyttävältä, mutta joka nyt suorastaan vaikutti rennolta. Hänet valittiin juuri ohjelmajohtajaksemme, sillä nykyinen johtajamme muutti yllättäen vuodeksi Libanoniiin huolehtimaan vanhemmistaan. Kolmen päivän ajan kanssamme oli koko klinikan vs. johtaja Paydarfar, jolla oli monta kokousta päivän aikana, mikä entisestään pidensi päiviä, varsinkin, kun hän ei ole se nopein muutenkaan. Junioreinani olivat Ribal ja Beth; paras kombinaatio ikinä. Ribal on Libanonista, mutta sai juuri kansalaisuuden, ja Beth on alkujaankin täältä. Stroke fellow oli ensin Ajay, lopuksi Anand. Viikonloppuna Ribal, Nazish, Beth, Paydarfar ja Schwartz.

Graduation Dinner vuotta ylemmille oli Boylstonin golf-klubilla. Ruoka oli hyvää ja puheita riitti. Koska menin yksin, oli minut sijoitettu muiden yksintulleiden seuraan jonkinlaisin perustein. Istuin ikäisteni stroke-erikoislääkäreiden Henningerin ja Goddeaun pöydässä. Pöydän toisen puolen täytti stroke fellow Anandin intialaisperhe. Oli yllättävän hauskaa.

Noin 80 prosenttia neurologiaan erikoistuvista tekee jonkinlaisen suppean erikoisalan lisäkoulutuksen, fellowshipin, erikoistumisen päälle. Koska Suomea varten en moista tarvitse, päätin pelata upporikasta ja rutiköyhää ja hakea vain Bostonissa sijaitseviin huippuohjelmiin. Kävin ensin Boston University:n haastattelussa, ja he tarjosivat minulle paikkaa. Koska tämä tapahtui paljon ennen muiden ohjelmien hakuaikaa ja ns. Fellowship Match:iä, päädyin ottamaan ison riskin ja kieltäydyin paikasta. Meni monta kuukautta eteenpäin ennenkuin muut aktivoituivat. Ensin sain kutsun Harvardin Beth Israel Deaconess Medical Center:in haastatteluun. Kutsuivat monista sadoista 20 hakijaa. Seuraavaksi kutsu tuli Massachusetts General Hospital:ista. He kutsuivat vieläkin suuremmasta hakijajoukosta vain 12. Vaikka olin alusta asti selvä, että Beth Israel on ykköspaikkani, sillä stroke-osaamisessa se on Mass Generalia edellä (siellä taas Neurocritical Care-fellowship on omaa luokkaansa), meinasin vaihtaa toivomusjärjestystäni. Viimeksi mainittu sairaala on yksi maailman parhaista ja heidän resurssinsa ovat aivan käsittämättömät. Haastattelussa käytyäni keskustelin useiden aivohalvausasiantuntijoiden kanssa sekä täällä että Suomessa, ja koska heidän mielipiteensä olivat yksiselitteisesti Beth Israelia tukevia, pidin ykkösvaihtoehtoni. Match Day oli toukokuun 20. päivä. Molempiin paikkoihin valittiin 2. Minä olin toinen Beth Israelin valituista. Islantilaisen Annan sanoin:"Suicide Match". Fellowship alkaa heinäkuussa 2016 ja kestää vuoden. Aikamoinen juttu!

Erikoistumisen kolmas, PGY 3-vuosi on tänään 30.6.2015 ohi. Vuotta ylemmät ovat jo lähteneet uusiin seikkailuihinsa; huomenna heinäkuun ensimmäisenä päivänä Idanis jatkaa MS-, Breta neurofysiologia- ja Adalia stroke-ohjelmassa UMASS:issa; Wissam lähti Floridaan liikehäiriökoulutukseen, Anya Los Angelesiin neurofysiologiakoulutukseen, Liz New Yorkin Albanyyn liikehäiriökoulutukseen ja Puja New York City:n epilepsiaohjelmaan. Uudet juniorimme aloittavat orientaatiolla 1.7. ja tositoimissa seuraavalla viikolla. Kokemuksista lisää jatkossa. 

Alla kuva joukostamme kirjastossamme, jossa pidämme sekä Morning Report- että Noon Conference-sessiot. Eturivi oikealta: Liz, Dr. Ionete (erikoislääkäri), Idanis, Adalia, Breta, Dr. Salameh (ohjelmajohtaja, joka muutti Libanoniin perhesyistä johtuen), ja Anna. Takarivi oikealta: Anya, Erik, Ribal, minä, Yunis, Nazisin pään pilkahdus Anasin takana, Firas, Beth ja Wissam. Kuvasta puuttuvat juniorit Max ja Kelly, seniorit Evy ja Jatinder sekä juuri valmistunut Puja. Kuvana seinällä on Dr. Drachman, 83-vuotias, vieläkin potilaita vastaanottava ja meidän koulutukseemme kahdesti kuukaudessa osallistuva entinen klinikan johtaja. Ja pöytä on sotkuinen, koska juuri söimme Cheesecake Factoryn valkosuklaakakkua Dr. Salamehn viimeisen päivän kunniaksi.

 

Lasten kevättodistukset 2015

Lasten kevättodistukset ovat nähtävillä netissä. Numeroiden määrä oli pudotettu yli seitsemästäkymmenestä noin kolmeenkymmeneen seuraavissa osa-alueissa (3-5 numeroa/aine):

Personal and Social, English Language Arts, History and Social Studies, Mathematics, Science and Technical Engineering, Visual Arts, Music, and Physical Education, Health and Wellness.

Performance Level:

4          Consistently exceeds standard.

3          Meeting expectations for standard at this time of year.

2          Making progress toward standard, but not meeting expectations for this time of year.

1          Making limited or inconsistent progress toward standard.

N/A      Not Applicable

Personal and Social Growth/Effort:

3          Usually

2          Sometimes

1          Rarely

Alakoulun viimeiselle, viidennelle siirretty Iso-O:

Kaikki Iso-O:n numerot olivat 3, mutta sekä matematiikassa (Problem Solving and Mathematical Practices) että englannissa (Writing)  yksi numeroista oli 4. Opettajan sanallinen arvio on alla kopioituna.

Iso-O has continued to be a delightful presence in our classroom. She has maintained a positive attitude towards her learning and she consistently completes tasks thoughtfully, follows directions well, and takes great responsibility for her learning. She is a highly motivated learner who sets high expectations for herself. Iso-O remains an excellent mathematical thinker. She consistently pushes herself to use a variety of strategies in solving challenging problems. In addition to excelling in math, her reading comprehension has continued to be solid. She has become a more reflective thinker by using her critical thinking skills to find deeper meaning from a text. Iso-O has truly developed as a writer. Her latest piece on, “The Birmingham Campaign” was well researched and eloquently written. Iso-O has done a terrific job this year and has been an absolute pleasure to teach. I have no doubt 5th grade will be another great year!

Alakoulun toiselle luokalle siirretty Pikku-O:

Pikku-O:n numerot olivat isosiskon tavoin 3, mutta yksi numero jäi kakkoseksi (Visual Art: Effort and Engagement). Opettaja arvioi häntä seuraavasti:

Pikku-O is respectful and kind to his classmates and is well liked in return. At times, Pikku-O will act silly when he should be working independently. He requires adult support to help him work for a sustained period of time. During a guided reading lesson Pikku-O reads with fluency and has been working on writing thoughtful responses to specific questions about the text. He enjoys discussing stories with the reading group and applying comprehension strategies. Pikku-O is able to add and subtract single digit numbers with increased speed and is using place value to help him add and subtract two digit numbers. The quality of Pikku-O’s written work has improved throughout the year. He has worked hard to stretch out his ideas when writing about a small moment, a review, or a non-fiction book. I wish Pikku-O the best in second grade.

Seiskaluokkalaiseksi siirretty E:

E ei saanut sanallista arviota, mutta kaikki aineet olivat A tai A+. Science jäi A:ksi käyttäytymisen vuoksi; hän oli niin turhautunut sen yksinkertaisuuteen, ettei malttanut olla huutelematta epäasianmukaisuuksia. Murrosikä lähestyy.. Aineet olivat muuten samoja kuin alakoulussa, mutta lisäksi häntä arvioitiin ranskankielessä, puhallinorkesterissa ja draamassa. Arvosanoja oli alakoulusta poiketen vain 1/aine, mikä on lähempänä Suomen käytäntöä (*luulen*).

Nyt on Lunchboxit laitettu hyllylle odottamaan. Lapsilla on loma.

Lasten kouluvuoden loppu

Lasten kesäloma alkoi tänään 24.6.2015, tasan kuusi vuotta tänne muutamisemme jälkeen. Kuusi vuotta! Siinä ajassa pesuhuoneen peilistä vain päälakensa nähneistä kahdesta isommasta on kasvanut yläkoulua jo vuoden käynyt E sekä alakoulun viimeiselle lähtevä Iso-O. Toiselle luokalle juuri päässyt pienimmäinen mahtui kävelemään vaippapyllyineen keittiönpöydän alta kumartumatta; se sama pöytä on nyt häntä napaan saakka.

Lomaa edeltävästi on ollut kaikenlaista. E:lla oli "Advisory"-ryhmän päättäjäiset (tämä alle kymmenen koululaisen ryhmä tapaa aina aamuisin koulubussin saapuessa koululle, ja pysyy samana kokoonpanona koko kolmen yläkouluvuoden ajan; ainoa pysyvä kombinaatio luokkien ja ryhmien vaihtuessa vuosittain) sekä luokkaretki Auburndale Cove:iin.

 Iso-O:n puhallinorkesterin konsertissa oli niin täyttä, että istuimme aivan liian takana. Mitään ei juuri näkynyt. Pääsimme lähtemaan heti heidän esityksensä jälkeen, kun kerrankin esiintyivät ensimmäisenä. Iso-O sai afterschoolin kilpailusta palkinnoksi kokonaisen, tuoreen ananaksen, ja oli siitä kohtuullisen iloinen. Luokkajuhla oli kaverin kotona, ja vuosittaisessa FunRun-tapahtumassa hän tuli neljäsluokkalaisten tyttöjen sarjassa neljänneksi. Jee! Iso-O on perheemme vastahankaisin juoksija. Uinnista hän tykkää niin paljon enemmän. Ja se näkyy. Uintiopettaja kysyi, josko hän liittyisi uintiseuraan.

Tokaluokkalaiseksi siirtynyt Pikku-O on murehtinut ystävänsä muuttoa jo viikkojen ajan ja teki spontaanisti ihanan kirjeen hänelle. Kirje piti käydä pudottamassa Vilgotin postilaatikkoon. Ei sopinut, että sen olisi vienyt seuraavana päivänä kouluun. Vilgot tuli meille pian leikkimään, ja huomenna Pikku-O on menossa heille oman elämänsä ensimmäiselle yökylävierailulle. Superstarin hän sai vuoden viimeisessä sessiossa ja se kuului seuraavasti:

Mason-Rice School congratulates Principal's Superstar Pikku-O for Outstanding Achievement in writing. Pikku-O wrote a wonderful non-fiction book about Mason-Rice. He taught the reader about math, specials, and After School Great job, Pikku-O!

Jännitystä elämään syntyi, kun hän kaatui kaverinsa yli naamalleen - tai oikeammin hampailleen. Pysyvien hampaiden juurista tuli verta. Eikun taas hammaslääkäriin. Röntgenkuvien perusteella ei vaikuttanut, että murtumia olisi syntynyt, mutta uudelle käynnille pitää mennä ensi viikolla. Sadan dollarin setelit vilisivät silmissäni. FunRunissa hän vipelsi kymmenenneksi ohittaen monta kaveriaan. Luokkajuhla oli läheisessä leikkipuistossa. 

T piti neljännen Bike Safety-päivänsä nyt Iso-O:n ikäluokalle. Päivä piti siirtää viikolla eteenpäin kaatosateen vuoksi. Vuosittaiselle päivälle on kovasti tarvetta; moni neljäsluokkalainen on vielä aivan aloittelija pyöräilyssä, eikä liikennesäännöistä näytä olevan tietoa vanhemmillakaan.

Suomalaisperhe muuttaa takaisin Suomeen, ja naapurustomme järjesti heille läksijäiset. Paikalla oli parikymmentä poikaa ja Iso-O. Lähdimme hänen kanssaan aiemmin pois, mutta pojilla oli hauskaa.

Lasten koulunlopun huomioimiseksi kävimme O'Hara's-ravintolassa syömässä. E ja Iso-O jakoivat perinteisen Leone-pizzan, Pikku-O otti amerikankokoisen hampurilaisaterian, T päätyi Keely's Steak-salaattiannokseen ja minä Kilkenny Tips-pihviin. Ateria perinteisesti aloittaa heidän lomansa, jota heillä on seuraavat 10,5 viikkoa; koulu alkaa vasta tiistaina 7.9.2015.

Kesäkuun ensimmäinen viikko

Aloitin viikon kesälomani lämpötilojen laskiessa ennätyksellisen alas. Bostonissa on viimeksi ollut näin kylmä kesäkuunalku vuonna 1945, seitsemänkymmentä vuotta sitten! Mistään pakkasesta ei toki ollut kyse, mutta kuitenkin selvästi alle kymmenestä Celcius-asteesta kaksi päivää peräkkäin. Satoikin kaatamalla, mille kyllä oli tilausta, sillä koko kevät lumisateiden jälkeen on ollut erittäin kuiva. Lämpötilat sittemmin nousivat 'normaaleiksi', mikä tarkoittaa päivälämpötiloja n. 23 Celcius-asteen kieppeillä.

Aika surkuhupaisaa oli, että T:n serkku K kävi vain 2 päivän pikavisiitillä Cambridgen MIT:ssä ja Harvard:issa juuri noiden kahden kylmimmän päivän aikaan. Hänellä oli alkuiltapäivästä iltaan vapaata, ja kävimme hänet hakemassa meille. Teimme ensin Bostonin kiertoajelun kiertäen tärkeimmät paikat ja kotiinajomatkalla käväisimme Boston College:n kampuksella. K oli sateesta huolimatta vaikuttunut. Kotimme esittelyn jälkeen lähdimme lapsien vielä koulussa ollessa läheiseen irlantilaispubiimme, jossa K ja T maistelivat paikallisoluita ennen grillin päällelaittoa. Sateessa oli pieni tauko ja grilli paistoi meille oikein maittavan illallisen sillä välin, kun kävin hakemassa alakoululaiset kotiin. Aika hypähti eteenpäin, ja T kävi viemässä K:n lentokentälle. Kaikille meille jäi tosi hyvä mieli. Ehkä K uskaltaa harkita tännetuloa uudelleen S tai koko tyttökaravaani mukanaan..

Koulussa ei opeteta uintia. Viimeisen vuoden aikana lapset ovat siksi käyneet Boston College:lla muutaman 6 uintikerran setin; Pikku-O tasolla 2, Iso-O ja E tasolla 4. Viimeisin setti alkoi juuri kesäkuun kynnyksellä, mutta sitä ennen meillä oli usean kuukauden tauko. Iso-O ja E olivat kuin kalat vedessä, mutta Pikku-O oli oma pelokas itsensä. Välillä meinaan ihan turhautua, kun hänen kanssaan niin moni asia aloitetaan uudelleen ja uudelleen ihan alusta. Tämä on tapahtunut vuosien mittaan pyöräilyn, laskettelun ja uinnin kanssa. Kyse ei ole osaamattomuudesta vaan rohkeudenpuutteesta. Mikä tietenkin voi olla hyväkin asia pienen pojan kohdalla, mutta.. Toivottavasti rohkeus jälleen löytyy ja oppi menee paremmin perille ennen kesän uintikauden alkamista.

Pikku-O:lla menee koulu hämmästyttävän hyvin. Sanon hämmästyttävän, sillä huomasimme puolivahingossa, ettei hänellä ollut käsitystäkään maista, kaupungeista, maanosista ym. Kuuden täälläolovuoden jälkeen hän ehdotti asuvansa maassa nimeltä Boston. Hänellä on nyt ollut 'kotiläksynä' tietää ensinnäkin, missä kaupungissa hän asuu, mutta myös missä osavaltiossa, valtiossa, maanosassa ja millä planeetalla tämä kaupunki sijaitsee. Samalla hänen tulee myös osata kertoa oma synnyinkaupunkinsa, maansa ja maanosansa. Pikku-O taitaa olla omaksunut pikkuveliroolinsa niin hyvin, ettei hänen ole lainkaan tarvinnut huolehtia tämänsortin asioista; aina on joku, joka kertoo ja pitää huolta. 

Jotta Pikku-O:sta ei tulisi vain negatiivista kerrottavaa, täytyy pienikokoista ekaluokkalaista kehuakin. Saatuaan haasteen pysähtyä pyörällä 10 kertaa peräkkäin sitä kaatamatta, hän onnistui kuten viimeksi kerroin, ja sai viikolla toivomansa pienen lahjapaketin. Se sisälsi tietenkin Legoja. Ei hän millään malttanut odottaa paketin avaamista, ja aamukiireessä rakensi koko StarWars-aluksen.

T kävi kirkolla pitämässä esitelmän, joka oli ehkä "hieman vaikea", mutta kuulemma upposi yleisöön. Seuraava työmainen tehtava hänellä on jo kuukauden päästä, kun kirkkoherra itse pitää vapaata Fourth of July:n kunniaksi.

Kävimme T:n kanssa päiväseltään Connecticutin New Havenissä ja sen kuuluisimmassa yliopistossa Yale:ssä.  Upeahan se on, niinkuin yliopistot täällä tuppaavat olemaan. Kaupunki sen sijaan ei varsinaisesti vakuuttanut, vaikka hienoa olikin tavata T:n opiskelukaveria H:a ja hänen miestään V:a. Kävimme syömässä 'maailman ensimmäiset hampurilaiset' (Louis' Lunch). Hyviä olivat, vaikkakin tosi pieniä. Kahvit nautiskelimme Yale:n sisäpihalla. Matka edestakaisin oli kohtuullisen sujuva; vain pari tuntia suuntaansa. New England on aika pieni.

Koska lapsilla oli normaali kouluviikko, pääsimme myös käymään paikassa, johon lapsia ei saa viedä. Bostonissa on kaksi oikein kuuluisaa olutpanimoa, Samuel Adams sekä Harpoon. Samuel Adams:illa olen minäkin käynyt, mutta Harpoon on jäänyt käymättä molemmilta. Oikein hauskahan kierros oli. Maisteluiden jälkeen ostimme puolen gallonan kokoisen pullon poistuvaa Robert's Street Ale:a, jonka sittemmin kotona nautiskelimme suomalaisisä T:n avustuksella.

Lomani päättyi perjantaiseen, vuotta ennen minua aloittaneiden Graduation-päivälliseen, lauantaiseen kotipäivään sekä sunnuntaiseen MGH-ajan paragualaiskaverini tapaamiseen Bostonissa. Yritimme tapaaamisen jälkeen mennä perheenä syömään Bostoniin, mutta ajatus epäonnistui lasten innottomuuden ja ravintoloiden pitkien jonojen vuoksi, ja palasimme kotiin. Loma on ohi.