Hurrikaani Sandy rytisteli ohi kaataen yhden puun pihaltamme naapurin talon päälle, mutta siihen - ja siihen, että automme ovat nyt pihallamme ilman ulospääsytietä - ongelmat osaltamme jäivätkin. Sähköt toimivat, vesi virtaa ja kaasua tulee, joten on syytä olla kiitollinen. Erityisesti lapsilla, joilla on jo toinen vapaapäivä myrskyn vuoksi - eilinen myrskyn riehumisen vuoksi ja tänään tuhojen korjaamisen. Itseänikään myrsky ei liiemmin ahdistellut. Eilen pääsin munuaistautien erikoislääkärin ystävällisellä käskyllä lähtemään töistä jo klo 13, tunteja ennen pahimpia tuulia, ja tänään on ensimmäinen lomapäiväni - jiihaa. Koska myrskystä ei tässä vaiheessa ole enempää kerrottavaa, palaamme ajatuksissamme sitä edeltäviin tapahtumiimme.
Edellisen kirjoituksen aikoihin E oli valmistautumassa lähtemään ystävänsä syntymäpäiville Revolution:in ottelua Foxboroughiin katsomaan. Kello 22.30 ovellemme saapui hyvää mieltä ja intoa pursuava poika, jonka jutusta ei meinannut tulla loppua. Heillä oli ollut hyvät paikat lähellä kenttää, Revolution oli voittanut yhdellä, 17-vuotiaan pelaajan tekemällä maalilla Chicago Fire-joukkueen, ja noin tunnin matka yhteen suuntaan sujui mukavasti viiden 9-10-vuotiaan pojan hauskuuttaessa toisiaan. Varmaan "hauskuus" ei aivan samanlaisena auennut pojan isälle, mutta selvästikin syntymäpäivät olivat mitä onnistuneimmat. Muutenkin E:lla on oman viikottaisen kirjoituksensa perusteella ollut kiva viikko. Koulun kanssa he kävivät päiväreissulla Moose Hill:illä retkeilemässä ja opiskelemassa erilaisia kivi-ja mineraalityyppejä. Espanjankerhosta E ei tykkää - joko opettajan tai sen vuoksi, että kerhon ajankohdan vuoksi osa after schoolin retkistä menee ohi. Jos syynä on jälkimmäinen, se toivottavasti ratkeaa, sillä tarkoitukseni on keskustella aiheesta ohjaajien kanssa, kunhan tällä viikolla tapaamme.
Iso-O rekisteröityi viimein opettajan antamien ohjeiden mukaan "vapaaehtoiseen" matematiikkanettipalveluun. Tehtäviä voi tehdä ihan päivittäin, vaikka vain vähän kerrallaan. Joo. Meillä ei kyllä avata tietokonetta lapsille illalla kiireisten iltatoimien aikaan. No, "vapaaehtoisuus" tuli varsin selväksi, kun sain muutama päivä rekisteröitymisen jälkeen sähköpostin, jossa todettiin, ettei Iso-O ole käynyt ohjelmassa viimeisen viiden päivän aikana. No hohhoijaa. Jos kyseessä olisi tyttö, jolla koulussa on jonkinlaisia hankaluuksia, ehkä suhtautuisimme tähän vakavammin, mutta kun matamimme pärjää mainiosti, emme edelleenkään laita häntä tietokoneelle kuin viikonloppuisin. Otan sitten viestit vastaan nöyränä. Iso-O on viettänyt tyylilleen uskollisena tuotteliasta aikaa sekä koulussa että after schoolissa. Lähestyvä Halloween innoitti monenlaiseen askarteluun, ja lauantaina ne viimein laitettin paikoilleen. Iso-O on myös mennyt sosiaalisesta tilanteesta toiseen käytyään viikon aikana kaksilla eri play date:llä ja E:n kanssa kutsuttuna yksillä kotisyntymäpäivillä.
Pikku-O on oppinut th-äänteen ja ylpeänä esitteli sitä meille kaikille pöydässä. Ihana luottamus omiin kykyihin paljastui, kun hän totesi voivansa opettaa minua puhumaan englantia oikein. Hänen puheensa onkin mennyt harppauksenomaisesti eteenpäin. Kuulin eräänä iltana hänen kertomanaan pitkän tarinan kurpitsasta ja noidasta lähes virheettömästi. Hänen suomenkielentaitonsa jätän tässä kommentoimatta. Pikku-O ja E ovat myös löytäneet yhteisen kiinnostuksen kohteen. Lupasin kaikille pienen koulunaloittajaislahjan jo viikkoja sitten, mutta kohdalle ei ole oikein tullut mitään sopivaa. Kunnes Beyblade:it löytyivät. Niistäpä on hauskuutta riittänyt.
T sai proofit tarkistettavaksi eräästä oman alansa lehdestä, sai opetusohjelmansa keväälle käytännössä valmiiksi, on alkanut valmistautua huomenna alkavassa konferenssissa olevaan esitykseensä sekä saanut jonkin verran aikaiseksi väitöskirjansakin parissa. Kaiken tämän lisäksi hän luonnollisesti on hoitanut koko perheen asiat ja kaivertanut kurpitsan lapsilta saamiensa ohjeiden mukaiseksi. Yön yli se sai olla rauhassa etuportaikollamme, sen jälkeen siitä oli joku (orava tai pesukarhu) käynyt palasen haukkaamassa. Halloween lähestyy.
Minullekin on tapahtunut jotain. Vaihdoin osastolta munuaistautien konsultaatioporukkaan keskiviikkoaamuna jouduttuani tuuraamaan sairastunutta työkaveriani tiistaina - onneksi kuitenkin samassa tiimissä kuin mistä olin lähdössä. Työnteko on taas melkoisen leppoisaa ja viikonloput ovat vapaat. Tuntui melkein lomalta, kun sain olla vapaalla perjantai-illasta maanantaiaamuun. Keskiviikkona annoin panokseni erään työkaverini ajokortin saamisen eteen lupautumalla hänen sponsorikseen. Olin siis se takapenkin istuja, jonka ainoa tehtävä on istua paikallaan kommentoimatta mitään ja jonka ainoa vaatimus on omistaa Massachusettsin ajokortti yli vuoden ajan. Ystäväni sai kortin, ja tarkastaja totesi hänelle, että tästä kiitokseksi ystäväni on nyt minulle päivällisen auki.
Meille saapui T:n opiskelukaveri P yön yli käynnille - ja lähtee neljän yön jälkeen torstaina kohti Chicagoa. Hurrikaani Sandy laittoi monen lentäjän suunnitelmat uusiksi. Tänään meille pitäisi saapua talomme ensimmäinen suomalaisperhe vanhoja muistelemaan. Luultavasti saapuvat, sillä en ole peruutusviestiä toistaiseksi saanut. Itse lähdemme pian ulos ihmettelemään Sandyn jättämiä jälkiä.
tiistai 30. lokakuuta 2012
maanantai 29. lokakuuta 2012
Ensimmäinen osastojakso yliopistosairaalassa
Kirjoitin pitkän tekstin yliopistosairaalajaksostani, deletoin sen ja tallensin. Liian työn tekeminen ei selvästikään ole hyväksi aivojen terävälle toiminnalle. Aloitan siis alusta. Tämä teksti kokoaa yhteen kokemukseni jakson ajalta. Perheen tapahtumat ilmaantuvat omaksi tekstikseen hieman myöhemmin. Ellen sitten ehdi deletoimaan ensin.
Keskimääräinen 79 tuntia viikossa aktiivista työtä neljän viikon aikana sai aikaan melkoisen univajeen. Maksimipotilasmäärä kahdesta internistä ja vanhemmasta erikoistujasta koostuvaa tiimiä kohden on 10+10. Ei paha. Mutta, kumpikin intern saa päivittäin maksimissaan 2 (arkisin) tai 3 (viikonloppuisin) uutta potilasta - kuitenkin siten, ettei potilasmäärä minään ajankohtana ylitä 10/intern. Ei edelleenkään paha. Alla käyn läpi, miksi aikaa sairaalalla kuitenkin niin hirveästi saa kulumaan.
1. Paperityöt: Paperityöt sisältäen sekä kirjaimelliset paperityöt että tietokoneella näppäilyn, vievät ison osan päivästä. Tässä jaksossa käyn ne läpi erilaisiin tilanteisiin jaoteltuna.
A. Uusi potilas: Kun uusi, sairaalaan sisäänkirjoitettava potilas on päivystyksessä, saa vanhempi erikoistuja siitä tiedon. Otamme vastaan oman maksimimäärämme puitteissa potilaita aina klo 17.59 saakka. Olin eräänä perjantaina lähes valmis jo lähtemään, kun sain klo 17.58 tiedon uudesta potilaasta - lähdin sitten kotiin klo 21 - erityisesti paperitöiden vuoksi, joihin viimein kirjoituksessani pääsen. Jokaisesta uudesta potilaasta laaditaan History and Physical eli tuloteksti sisältäen tulosyyn, nykysairauden, aiemmat sairaudet, kotilääkityksen, allergiat, sukusairaudet, sosiaalisen tilanteen, statuksen, tehdyt laboratorio-, röntgen-, ja EKG-tutkimukset sekä ongelma kerrallaan suunnitelman. Pitkä teksti. Yleensä se näpytellään tietokoneelle, joka onneksi ottaa osan tiedoista potilaan vanhoista teksteistä (mikä toisaalta tekee asiasta joskus jopa monimutkaisempaa), toisinaan se kirjoitetaan käsin. Viimeksi mainittu tapahtuu, mikäli potilas kirjataan jonkin suppean erikoisalan potilaaksi kuten hematologia, munuaistaudit, endokrinologia, elinsiirrot ja vielä vähän aikaa sitten keuhkotaudit ja gastroenterologia. Tulotekstin lisäksi potilaalle kirjoitetaan käsin erilliselle lomakkeelle kaikki hänen lääkkeensä annosteluineen, määräykset osastolle siirtämiseksi sekä kaikki mahdolliset muut lomakkeet, mikäli tarpeen (verenohennuslääkityslomake, insuliiniannostelulomake ym. - lomakkeita on kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin).
B. Progress Note: Jokaisesta osastolla olevasta potilaasta laaditaan päivittäin Progress Note, joka on käytännössä sama kuin Milfordissa. Jälleen riippuen siitä, onko potilas yleissisätautien vai suppean erikoisalan hoidossa, se laaditaan joko näpyttäen tai käsin kirjoittaen. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, käsinkirjoittaminen on melkein nopeampaa kuin näpyttäminen, vaikka osa tiedoista onkin mahdollista kopioida edelliseltä päivältä. Progress Note sisältää tulosyyn, potilaan kokemuksen, tapahtumat edellisen vuorokauden ajalta, statuksen, kaikki tehdyt tutkimukset sekä ongelma kerrallaan sen, mitä on jo tapahtunut ja mitä suunnitellaan jatkoon. Lisäksi se sisältää tiedon siitä, että potilaan ja perheen kanssa on suunnitelmasta keskusteltu ja sen, mitä katetreja ym. potilaassa edelleen on (kuten virtsakatetri, laskimokatetri, valtimokatetri, Holter-rekisteröinti). Lopuksi otetaan kantaa potilaan mahdollisesti eteentulevaan elvytystilanteeseen (Full code (tehdään kaikki mahdollinen), DNR/DNI (ei elvytetä), CMO (=comfort measures only; potilaan annetaan kuolla)), nesteytykseen/ravitsemukseen, laskimotukosten ennaltaehkäisyyn sekä suunnitelmaan siitä, koska potilas olisi mahdollista kotiuttaa/siirtää kuntoutukseen.
C. Uloskirjoitus: Kun viimein saapuu päivä, jolloin potilas on valmis kotiutettavaksi tai siirrettäväksi eteenpäin, on aika massiiviselle näpyttämiselle. Kaikista laaditaan ensin PDI (=Patient Discharge Instructions), mikä tarkoittaa yksinkertaisella englannilla kirjoitettua kertomusta siitä, mitä kaikkea on tapahtunut ja miksi, ja mitä jatkossa tulee tapahtumaan. Potilaan kontrollikäynnit varataan itse soittamalla ko. tahoille. Aina potilaan omalle lääkärille, mutta usein myös monelle erikoislääkärille - tyypillisimmin endokrinologille diabeteksen vuoksi tai nefrologille munuaisongelmien vuoksi. Aikaa kuluu. Kun ohjeet ovat valmiit, verrataan potilaan kotilääkelistaa (sitä, jonka itse olen tulovaiheessa käsin kirjoittanut) ja potilaan huoneessa olevaa hoitajan pitämää lääkelistaa ja laaditaan niiden pohjalta kotiutuslääkelista näppäilemällä ohjelmaan. Kun lääkelista on valmis, palataan PDIn pariin ja ohjelman tehtyä siitä ja lääkelistasta kombinaation, printataan itse se laitettavaksi potilaan kansion etulehdelle kaikkien reseptien kanssa. Samaan kansioon kirjataan käsin maaginen sana "Discharge" ja potilas on valmis lähtemään. Mutta paperityöt eivät lopu tähän. Jokaisesta potilaasta luonnollisesti laaditaan Discharge Summary eli tutummin epikriisi. Niiden suppeiden erikoisalojen kohdalla, jossa kaikki tähän saakka on tapahtunut käsin raapustaen, on epikriisi tehtävissä sanellen. Mikä itseasiassa on kielitaitoni puitteissakin kaikkein nopeinta. Mutta, suurin osa potilaista ei kuulu tähän joukkoon. Epikriisi sisältää kaiken alusta loppuun: tulosyyn, nykysairauden, aiemmat sairaudet, kotilääkityksen, allergiat, sukusairaudet, sosiaalisen tilanteen, statuksen, kaikki tehdyt laboratorio-, röntgen-, ja sydäntutkimukset sekä ongelma kerrallaan tapahtumat ja suunnitelman sairaalan ulkopuolelle ottaen kantaa ruokavalioon, aktiivisuuteen, ja autolla-ajoon sekä tuoden esiin seurantakäynnit ja lääkityksen uloskirjautumisen jälkeen. Tosi pitkä teksti.
D. Määräykset: Potilaan ollessa sairaalassa kaikki määräykset kirjoitetaan käsin potilaan kansioon. Määräyksessä pitää olla selvästi aika, oma allekirjoitus, leima ja hakulaitteen numero. Muuten se ei ole pätevä. Kun määräys on laitettu kansioon, sihteeri skannaa sen, ilmoittaa tarpeellisille tahoille (kuten hoitaja, röntgen tai apteekki), ja homma lähtee etenemään. Tai lähtee, mikäli kaikki tarpeelliset lomakkeet on myös täytetty ja skannattu. Tämä käsinkirjoitettavat määräykset ja lomakkeet on omassa mielessäni kaikkein pahin asia osastolla. Se määrä aikaa, mikä menee juostessa ympäri sairaalaa antamassa määräyksiä ja täyttämässä lomakkeita, on aivan pöyristystyttävä. Miten voi olla mahdollista, että määräyksiä vielä annetaan käsinkirjoittaen?
E. Sign Out: Joka päivä töiden päätteeksi iltakuuden ja omalla kohdallani iltakymmenen välillä käydään kertomassa yövuorolaiselle pääkohdat listan potilaista. Tätä varten pitää laatia jokaisesta suunnitelma erillisen ohjelman avulla.Näpytys jatkuu. Onneksi isosta osasta potilaita on suunnitelma valmiina jo edellisiltä päiviltä, mutta kyllä niihin muutamaan uuteenkin aikaa saa riittävästi uppoamaan.
2. Potilaskierrot: Vaihdamme aihetta. Potilaskierto on luonnollisesti pääosa työstä osastolla, niinkuin kuuluu ollakin. Ennen kierron alkua olen tarkistanut jokaisen potilaani tapahtumat edellisen yön ajalta sekä yövuorolaiselta että hoitajien merkinnöistä sekä kirjannut ylös jokaisen verenpaineen, pulssin, hengitystiheyden, happisaturaation, lämpötilan ja tärkeimmät laboratoriotulokset. Niinpä kiertäminen onnistuisi melko nopeasti, mikäli saisin tehdä sen omaan tahtiini. Vaan kun en saa. Kierrämme joko hitaasti tai vieläkin hitaammin erikoislääkäristä riippuen pysähtyen ennen jokaiseen huoneeseen menoa käymään läpi kaikki olennaiset tiedot kuhunkin potilaaseen liittyen. Mikä on tietenkin hyvä. Mutta joskus tuskastuttavan hidasta, varsinkin erikoislääkärin vaihduttua, jolloin kaikki potilaat ovat hänelle vieraita. Hitautta lisää se, että potilaat saattavat sairaalan hyvästä yrityksestä huolimatta sijaita monessa eri kerroksessa. Ennätykseni on 6 yleissisätautipotilasta viidessä eri kerroksessa. Yleissisätautikierron päätyttyä on aika käydä kiertämässä suppean erikoisalan potilaat. Se sentään onnistuu omaan tahtiin, sillä käytännössä vain keskustelemme ko. erikoislääkärin kanssa jälkikäteen suunnitelmasta. Erikoistumisohjelman tavoite on, että kaikki kierrot olisivat ohi klo 12 meetingiin mennessä. Harmi, etteivät erikoislääkärit aina tätä huomioi - olen pahimmassa tapauksessa ollut kiertämässä vielä klo 15 aikaan.
3. Konsultaatiot: Muiden erikoisalojen avunpyytäminen on luonnollinen osa hyvää hoitoa. Toiset kysyvät apua helpommin kuin toiset. Konsultaatioihinkin saa aikaa uppoamaan. Ensin pitää selvittää sairaalan verkosta, kuka ko. erikoisalan erikoistuja on konsultaatiovuorossa. Sitten lähettää hänelle hakusignaali. Odottaa puhelimen vieressä, että hän vastaa siihen. Selittää pääkohdat potilaasta ja mihin kysymykseen halutaan vastaus. Odottaa tunteja, että hän on ryhmänsä kanssa valmis antamaan vastauksensa. Ryhmä koostuu suppeaan alaan erikoistuvasta lääkärista, erikoislääkäristä, sekä vaihtuvasta määrästä nuorempia erikoistujia ja lääketieteenopiskelijoita. Parhaimmassa tapauksessa saan selityksen henkilökohtaisesti kasvotusten keskustellen, melko hyvässä tapauksessa puhelimitse ja huonoimmassa käsinkirjoitettua konsultaatiovastausta tavaten (onneksi harvoin).
4. Koulutukset: Koulutusta olisi mahdollista saada paljon ja meetingeihin on osallistumisvelvollisuus. Harmi vaan, että velvollisuus ei paljon auta, mikäli kierto on kesken. Aamu- ja röntgenmeetingint menevät ohi aina, keskipäivän meeting usein, ja kaksi kertaa viikossa oleva todella pakollinen iltapäivän koulutussessio on niin keskellä kaikkein kiireisintä aikaa, että mikäli sinne on saanut mennyksi, ajatukset harhailevat tekemättömissä töissä. Että se siitä hyvästä yrityksestä oppia jotain osastojakson aikana. Meetingit ovat osa koulutusta jälleen osastojakson jälkeen.
5. Irtotapahtumia: Lopuksi irtotapahtumia ja -huomioita neljän viikon jakson ajalta. Vanhempi erikoistujani oli oikein mukava, alunperin Albaniasta lapsena tänne muuttanut nuori nainen, jonka kanssa yhteistyö oli mitä mukavinta. Hän teki kaikkensa, jotta työnteko olisi meille kaikille siedettävämpää. Hän mm. huolehti isosta osasta sisäänkirjoitettavia potilaita silloin, kun olimme toisen internin kanssa hukkuneet muuhun työhön. Tämä toinen intern oli myös oikein ihastuttava nuori, eurooppalaisennäköinen nainen Puerto Ricosta, joka oli vilpittömän kauhistunut kuultuaan, minkälaisessa lämpötilassa olen joskus ulkoillut (-44 astetta Inarissa). Tiimissämme oli myös kaksi lääketieteenopiskelijaa, joista toinen, kolmannen vuoden Massachusetts-lähtöinen nuori nainen oli niin omatoiminen ja tehokas, että hänen panostuksestaan todella oli apua - hän käytännössä hoiti omat potilaansa niin juurta jaksaen, että minun tehtäväni oli toimia vain henkilönä, jolta voi tarvittaessa kysyä neuvoa. Toinen, neljännen vuoden Kenia-lähtöinen, Georgiassa opiskeleva turbaanipäinen mies taas oli ihan käsittämättömän epävarma ja hidas, ja usein toivoin, ettemme olisi jakaneet niin monen potilaan hoitoa hänen kanssaan - yhtään liioittelematta hän teki työnteostani vielä hitaampaa, sillä käytännössä jouduin tekemään kaiken uudelleen hänen perässään. Näin meitä on moneen lähtöön. Potilastapauksista ei luonnollisesti ole asianmukaista jakaa, mutta mieleeni kyllä jäivät endokardiittia sairastaneen miehen yhtäkkinen kuolema, n. 300kg painava jatkuvasti jotain syövä mies sekä minua Dr. Finlandiksi kutsunut hauska mummeli.
Nyt osastojakso on ohi, ja on aika keskittyä munuaistauteihin. Mikä tuntuu aika jännittävältä erityisesti, koska joudun lähtemään tien päälle samaan aikaan, kun se on suurelta osalta muuta väkeä kielletty. Hurrikaani Sandy on tänään äreimmillään. Palaan siihen ja perheen tapahtumiin myöhemmin.
Keskimääräinen 79 tuntia viikossa aktiivista työtä neljän viikon aikana sai aikaan melkoisen univajeen. Maksimipotilasmäärä kahdesta internistä ja vanhemmasta erikoistujasta koostuvaa tiimiä kohden on 10+10. Ei paha. Mutta, kumpikin intern saa päivittäin maksimissaan 2 (arkisin) tai 3 (viikonloppuisin) uutta potilasta - kuitenkin siten, ettei potilasmäärä minään ajankohtana ylitä 10/intern. Ei edelleenkään paha. Alla käyn läpi, miksi aikaa sairaalalla kuitenkin niin hirveästi saa kulumaan.
1. Paperityöt: Paperityöt sisältäen sekä kirjaimelliset paperityöt että tietokoneella näppäilyn, vievät ison osan päivästä. Tässä jaksossa käyn ne läpi erilaisiin tilanteisiin jaoteltuna.
A. Uusi potilas: Kun uusi, sairaalaan sisäänkirjoitettava potilas on päivystyksessä, saa vanhempi erikoistuja siitä tiedon. Otamme vastaan oman maksimimäärämme puitteissa potilaita aina klo 17.59 saakka. Olin eräänä perjantaina lähes valmis jo lähtemään, kun sain klo 17.58 tiedon uudesta potilaasta - lähdin sitten kotiin klo 21 - erityisesti paperitöiden vuoksi, joihin viimein kirjoituksessani pääsen. Jokaisesta uudesta potilaasta laaditaan History and Physical eli tuloteksti sisältäen tulosyyn, nykysairauden, aiemmat sairaudet, kotilääkityksen, allergiat, sukusairaudet, sosiaalisen tilanteen, statuksen, tehdyt laboratorio-, röntgen-, ja EKG-tutkimukset sekä ongelma kerrallaan suunnitelman. Pitkä teksti. Yleensä se näpytellään tietokoneelle, joka onneksi ottaa osan tiedoista potilaan vanhoista teksteistä (mikä toisaalta tekee asiasta joskus jopa monimutkaisempaa), toisinaan se kirjoitetaan käsin. Viimeksi mainittu tapahtuu, mikäli potilas kirjataan jonkin suppean erikoisalan potilaaksi kuten hematologia, munuaistaudit, endokrinologia, elinsiirrot ja vielä vähän aikaa sitten keuhkotaudit ja gastroenterologia. Tulotekstin lisäksi potilaalle kirjoitetaan käsin erilliselle lomakkeelle kaikki hänen lääkkeensä annosteluineen, määräykset osastolle siirtämiseksi sekä kaikki mahdolliset muut lomakkeet, mikäli tarpeen (verenohennuslääkityslomake, insuliiniannostelulomake ym. - lomakkeita on kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin).
B. Progress Note: Jokaisesta osastolla olevasta potilaasta laaditaan päivittäin Progress Note, joka on käytännössä sama kuin Milfordissa. Jälleen riippuen siitä, onko potilas yleissisätautien vai suppean erikoisalan hoidossa, se laaditaan joko näpyttäen tai käsin kirjoittaen. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, käsinkirjoittaminen on melkein nopeampaa kuin näpyttäminen, vaikka osa tiedoista onkin mahdollista kopioida edelliseltä päivältä. Progress Note sisältää tulosyyn, potilaan kokemuksen, tapahtumat edellisen vuorokauden ajalta, statuksen, kaikki tehdyt tutkimukset sekä ongelma kerrallaan sen, mitä on jo tapahtunut ja mitä suunnitellaan jatkoon. Lisäksi se sisältää tiedon siitä, että potilaan ja perheen kanssa on suunnitelmasta keskusteltu ja sen, mitä katetreja ym. potilaassa edelleen on (kuten virtsakatetri, laskimokatetri, valtimokatetri, Holter-rekisteröinti). Lopuksi otetaan kantaa potilaan mahdollisesti eteentulevaan elvytystilanteeseen (Full code (tehdään kaikki mahdollinen), DNR/DNI (ei elvytetä), CMO (=comfort measures only; potilaan annetaan kuolla)), nesteytykseen/ravitsemukseen, laskimotukosten ennaltaehkäisyyn sekä suunnitelmaan siitä, koska potilas olisi mahdollista kotiuttaa/siirtää kuntoutukseen.
C. Uloskirjoitus: Kun viimein saapuu päivä, jolloin potilas on valmis kotiutettavaksi tai siirrettäväksi eteenpäin, on aika massiiviselle näpyttämiselle. Kaikista laaditaan ensin PDI (=Patient Discharge Instructions), mikä tarkoittaa yksinkertaisella englannilla kirjoitettua kertomusta siitä, mitä kaikkea on tapahtunut ja miksi, ja mitä jatkossa tulee tapahtumaan. Potilaan kontrollikäynnit varataan itse soittamalla ko. tahoille. Aina potilaan omalle lääkärille, mutta usein myös monelle erikoislääkärille - tyypillisimmin endokrinologille diabeteksen vuoksi tai nefrologille munuaisongelmien vuoksi. Aikaa kuluu. Kun ohjeet ovat valmiit, verrataan potilaan kotilääkelistaa (sitä, jonka itse olen tulovaiheessa käsin kirjoittanut) ja potilaan huoneessa olevaa hoitajan pitämää lääkelistaa ja laaditaan niiden pohjalta kotiutuslääkelista näppäilemällä ohjelmaan. Kun lääkelista on valmis, palataan PDIn pariin ja ohjelman tehtyä siitä ja lääkelistasta kombinaation, printataan itse se laitettavaksi potilaan kansion etulehdelle kaikkien reseptien kanssa. Samaan kansioon kirjataan käsin maaginen sana "Discharge" ja potilas on valmis lähtemään. Mutta paperityöt eivät lopu tähän. Jokaisesta potilaasta luonnollisesti laaditaan Discharge Summary eli tutummin epikriisi. Niiden suppeiden erikoisalojen kohdalla, jossa kaikki tähän saakka on tapahtunut käsin raapustaen, on epikriisi tehtävissä sanellen. Mikä itseasiassa on kielitaitoni puitteissakin kaikkein nopeinta. Mutta, suurin osa potilaista ei kuulu tähän joukkoon. Epikriisi sisältää kaiken alusta loppuun: tulosyyn, nykysairauden, aiemmat sairaudet, kotilääkityksen, allergiat, sukusairaudet, sosiaalisen tilanteen, statuksen, kaikki tehdyt laboratorio-, röntgen-, ja sydäntutkimukset sekä ongelma kerrallaan tapahtumat ja suunnitelman sairaalan ulkopuolelle ottaen kantaa ruokavalioon, aktiivisuuteen, ja autolla-ajoon sekä tuoden esiin seurantakäynnit ja lääkityksen uloskirjautumisen jälkeen. Tosi pitkä teksti.
D. Määräykset: Potilaan ollessa sairaalassa kaikki määräykset kirjoitetaan käsin potilaan kansioon. Määräyksessä pitää olla selvästi aika, oma allekirjoitus, leima ja hakulaitteen numero. Muuten se ei ole pätevä. Kun määräys on laitettu kansioon, sihteeri skannaa sen, ilmoittaa tarpeellisille tahoille (kuten hoitaja, röntgen tai apteekki), ja homma lähtee etenemään. Tai lähtee, mikäli kaikki tarpeelliset lomakkeet on myös täytetty ja skannattu. Tämä käsinkirjoitettavat määräykset ja lomakkeet on omassa mielessäni kaikkein pahin asia osastolla. Se määrä aikaa, mikä menee juostessa ympäri sairaalaa antamassa määräyksiä ja täyttämässä lomakkeita, on aivan pöyristystyttävä. Miten voi olla mahdollista, että määräyksiä vielä annetaan käsinkirjoittaen?
E. Sign Out: Joka päivä töiden päätteeksi iltakuuden ja omalla kohdallani iltakymmenen välillä käydään kertomassa yövuorolaiselle pääkohdat listan potilaista. Tätä varten pitää laatia jokaisesta suunnitelma erillisen ohjelman avulla.Näpytys jatkuu. Onneksi isosta osasta potilaita on suunnitelma valmiina jo edellisiltä päiviltä, mutta kyllä niihin muutamaan uuteenkin aikaa saa riittävästi uppoamaan.
2. Potilaskierrot: Vaihdamme aihetta. Potilaskierto on luonnollisesti pääosa työstä osastolla, niinkuin kuuluu ollakin. Ennen kierron alkua olen tarkistanut jokaisen potilaani tapahtumat edellisen yön ajalta sekä yövuorolaiselta että hoitajien merkinnöistä sekä kirjannut ylös jokaisen verenpaineen, pulssin, hengitystiheyden, happisaturaation, lämpötilan ja tärkeimmät laboratoriotulokset. Niinpä kiertäminen onnistuisi melko nopeasti, mikäli saisin tehdä sen omaan tahtiini. Vaan kun en saa. Kierrämme joko hitaasti tai vieläkin hitaammin erikoislääkäristä riippuen pysähtyen ennen jokaiseen huoneeseen menoa käymään läpi kaikki olennaiset tiedot kuhunkin potilaaseen liittyen. Mikä on tietenkin hyvä. Mutta joskus tuskastuttavan hidasta, varsinkin erikoislääkärin vaihduttua, jolloin kaikki potilaat ovat hänelle vieraita. Hitautta lisää se, että potilaat saattavat sairaalan hyvästä yrityksestä huolimatta sijaita monessa eri kerroksessa. Ennätykseni on 6 yleissisätautipotilasta viidessä eri kerroksessa. Yleissisätautikierron päätyttyä on aika käydä kiertämässä suppean erikoisalan potilaat. Se sentään onnistuu omaan tahtiin, sillä käytännössä vain keskustelemme ko. erikoislääkärin kanssa jälkikäteen suunnitelmasta. Erikoistumisohjelman tavoite on, että kaikki kierrot olisivat ohi klo 12 meetingiin mennessä. Harmi, etteivät erikoislääkärit aina tätä huomioi - olen pahimmassa tapauksessa ollut kiertämässä vielä klo 15 aikaan.
3. Konsultaatiot: Muiden erikoisalojen avunpyytäminen on luonnollinen osa hyvää hoitoa. Toiset kysyvät apua helpommin kuin toiset. Konsultaatioihinkin saa aikaa uppoamaan. Ensin pitää selvittää sairaalan verkosta, kuka ko. erikoisalan erikoistuja on konsultaatiovuorossa. Sitten lähettää hänelle hakusignaali. Odottaa puhelimen vieressä, että hän vastaa siihen. Selittää pääkohdat potilaasta ja mihin kysymykseen halutaan vastaus. Odottaa tunteja, että hän on ryhmänsä kanssa valmis antamaan vastauksensa. Ryhmä koostuu suppeaan alaan erikoistuvasta lääkärista, erikoislääkäristä, sekä vaihtuvasta määrästä nuorempia erikoistujia ja lääketieteenopiskelijoita. Parhaimmassa tapauksessa saan selityksen henkilökohtaisesti kasvotusten keskustellen, melko hyvässä tapauksessa puhelimitse ja huonoimmassa käsinkirjoitettua konsultaatiovastausta tavaten (onneksi harvoin).
4. Koulutukset: Koulutusta olisi mahdollista saada paljon ja meetingeihin on osallistumisvelvollisuus. Harmi vaan, että velvollisuus ei paljon auta, mikäli kierto on kesken. Aamu- ja röntgenmeetingint menevät ohi aina, keskipäivän meeting usein, ja kaksi kertaa viikossa oleva todella pakollinen iltapäivän koulutussessio on niin keskellä kaikkein kiireisintä aikaa, että mikäli sinne on saanut mennyksi, ajatukset harhailevat tekemättömissä töissä. Että se siitä hyvästä yrityksestä oppia jotain osastojakson aikana. Meetingit ovat osa koulutusta jälleen osastojakson jälkeen.
5. Irtotapahtumia: Lopuksi irtotapahtumia ja -huomioita neljän viikon jakson ajalta. Vanhempi erikoistujani oli oikein mukava, alunperin Albaniasta lapsena tänne muuttanut nuori nainen, jonka kanssa yhteistyö oli mitä mukavinta. Hän teki kaikkensa, jotta työnteko olisi meille kaikille siedettävämpää. Hän mm. huolehti isosta osasta sisäänkirjoitettavia potilaita silloin, kun olimme toisen internin kanssa hukkuneet muuhun työhön. Tämä toinen intern oli myös oikein ihastuttava nuori, eurooppalaisennäköinen nainen Puerto Ricosta, joka oli vilpittömän kauhistunut kuultuaan, minkälaisessa lämpötilassa olen joskus ulkoillut (-44 astetta Inarissa). Tiimissämme oli myös kaksi lääketieteenopiskelijaa, joista toinen, kolmannen vuoden Massachusetts-lähtöinen nuori nainen oli niin omatoiminen ja tehokas, että hänen panostuksestaan todella oli apua - hän käytännössä hoiti omat potilaansa niin juurta jaksaen, että minun tehtäväni oli toimia vain henkilönä, jolta voi tarvittaessa kysyä neuvoa. Toinen, neljännen vuoden Kenia-lähtöinen, Georgiassa opiskeleva turbaanipäinen mies taas oli ihan käsittämättömän epävarma ja hidas, ja usein toivoin, ettemme olisi jakaneet niin monen potilaan hoitoa hänen kanssaan - yhtään liioittelematta hän teki työnteostani vielä hitaampaa, sillä käytännössä jouduin tekemään kaiken uudelleen hänen perässään. Näin meitä on moneen lähtöön. Potilastapauksista ei luonnollisesti ole asianmukaista jakaa, mutta mieleeni kyllä jäivät endokardiittia sairastaneen miehen yhtäkkinen kuolema, n. 300kg painava jatkuvasti jotain syövä mies sekä minua Dr. Finlandiksi kutsunut hauska mummeli.
Nyt osastojakso on ohi, ja on aika keskittyä munuaistauteihin. Mikä tuntuu aika jännittävältä erityisesti, koska joudun lähtemään tien päälle samaan aikaan, kun se on suurelta osalta muuta väkeä kielletty. Hurrikaani Sandy on tänään äreimmillään. Palaan siihen ja perheen tapahtumiin myöhemmin.
lauantai 20. lokakuuta 2012
I can't wait to hear about your week
Mennyt viikko oli onneksi helpompi työtuntimäärältään - erityisesti, kun se oli vain viisi työpäivää pitkä. Kun työtunnit arvioidaan neljälle viikolle keskiarvoistettuna, jäin 79 tuntia/viikko juuri sallitun 80 tunnin alapuolelle. En kylläkään tiedä, mitä tapahtuisi, jos ylittäisin määräysten mukaisen 80 maksimiviikkotuntimäärän. Todennäköisesti asiaa vain voivoteltaisiin - ja jatkettaisiin kuten ennenkin. Mutta, en valita. Minulla on enää kaksi osastopäivää, ja sen jälkeen jälleen helpottaa hetkeksi.
Näin lapset hereillä kolmena päivänä viidestä. En tietenkään mitenkään loistavasti, mutta pääsin sentään vaihtamaan muutaman sanan ennenkuin lamppu huoneessa sammui. Paljon menee ohi heidän tapahtumistaan, mutta joitain irtohuomioita oli mahdollista napata. Kuten se, että Iso-O oli ylpeänä esitellyt T:lle Pikku-O:n tekemää vaaleanpunaista hämähäkkiä. "All spiders have eight legs", sanoi Pikku-O, kun hän näytti samaisen otuksen minullekin. Pikku-O oli halunnut asetella jaloista viisi toiselle ja kolme toiselle puolelle, muttei se kuulemma haittaa. "You must be vewy gentle with it, mom", sanoi Pikku-O teostaan esitellessään.
E:n koulutöihin kuuluu viikottaisen päiväkirjan kirjoittaminen, mikä on sekä upea muisto hänelle itselleen että ihana minulle; saan viiteen kappaleeseen tiivistetyn kertomuksen hänen kouluviikkonsa tapahtumista osoitettuna aina jollekin meistä perheenjäsenistä. Kaikki muut ovat jo osansa saaneet, nyt oli minun vuoroni. Hänen oma opettajansa jäi pois edellisellä viikolla ja lähetti viikon aluksi kuvan syntyneestä pojastaan. Äitiysloma on täällä 8 viikkoa pitkä, joten hän saattaa tulla takaisin jo aika pian. Ellei sitten jää kotiin housewife:ksi, kuten niin moni ymmärrettävästi tekee. Sijaisopettaja luokassa on sama, joka oli jo alkusyksyn toiminut apuopettajana, joten suurta muutosta neljäsluokkalaisten elämässä ei tapahtunut. E:n kirjoitus päättyi aika herkkään toteamukseen:"I can't wait to hear about your week".
No, minun viikostani ei paljon työnulkopuolista kerrottavaa löydy. Paitsi tietenkin uutisten intensiivinen seuraaminen automatkojen aikana. Kestoaiheita ovat marraskuiset presidentinvaalit, senaattorivaalit sekä Syyrian tilanne. Ehkä hieman kummallista, mutta olen seurannut kaikki Barack Obaman ja Mitt Romneyn sekä Bidenin ja Ryanin väliset väittelyt ja jaksanut hämmästellä, kuinka vähän faktoilla on merkitystä vakuuttavuuden rinnalla. Kun on tarpeeksi vakuuttava, voittaa väittelyn, vaikka suurin osa väitteistä ei päivänvaloa kestäisikään. Senaattorikisa rebublikaani Scott Brownin ja demokraattihaastaja Elizabeth Warrenin välillä on myös selvästi kuumentunut - käytetty rahamäärä molempien puolella on historiallisen suuri. Tuntuu hieman erikoiselta, että käytännössä se, joka onnistuu keräämään enemmän rahaa, voittaa vaalin. Epämiellyttävää on myös negatiivisten mainosten suuri määrä; ei keskitytä omiin hyviin puoliin vaan toisen huonoihin. En tykkää.
T on kodinhoidollisten töiden ohessa rustannut kasaan ensi kevään opetusohjelmaansa. Siitä tulee niin hyvä, että melkein haluaisin olla kuuntelemassa. Saisi intensiivisen pläjäyksen filosofian historiasta vauhdikkaalla tavalla esitettynä. Vaikka kyllä sitä saisi töitäkin tehdä - T vaatii neljä välipaperia lukukaudessa käytännössä kuukauden välein, eivätkä aiheet ole mitään suoraviivaisia copy-paste -tyylisiä kirjoitelmia. Huh huh. Taitaisin jäädä aika pian kiinni suppeasta tietopohjastani.
Vapaapäiväni käynnistyy sateisessa, mutta lämpöisessä tunnelmassa. Ulkona on 18*C. Riisipuuron jälkeen suuntaamme kohti kauppoja. E:lla on tänään kaverin syntymäpäivät - menevät katsomaan Revolution:in peliä Foxborough:iin - ja syntymäpäiväkutsuja on tulevillekin viikonlopuille. Muuten emme taida tehdä mitään liian ahkeraa. Minun toiveestani.
Näin lapset hereillä kolmena päivänä viidestä. En tietenkään mitenkään loistavasti, mutta pääsin sentään vaihtamaan muutaman sanan ennenkuin lamppu huoneessa sammui. Paljon menee ohi heidän tapahtumistaan, mutta joitain irtohuomioita oli mahdollista napata. Kuten se, että Iso-O oli ylpeänä esitellyt T:lle Pikku-O:n tekemää vaaleanpunaista hämähäkkiä. "All spiders have eight legs", sanoi Pikku-O, kun hän näytti samaisen otuksen minullekin. Pikku-O oli halunnut asetella jaloista viisi toiselle ja kolme toiselle puolelle, muttei se kuulemma haittaa. "You must be vewy gentle with it, mom", sanoi Pikku-O teostaan esitellessään.
E:n koulutöihin kuuluu viikottaisen päiväkirjan kirjoittaminen, mikä on sekä upea muisto hänelle itselleen että ihana minulle; saan viiteen kappaleeseen tiivistetyn kertomuksen hänen kouluviikkonsa tapahtumista osoitettuna aina jollekin meistä perheenjäsenistä. Kaikki muut ovat jo osansa saaneet, nyt oli minun vuoroni. Hänen oma opettajansa jäi pois edellisellä viikolla ja lähetti viikon aluksi kuvan syntyneestä pojastaan. Äitiysloma on täällä 8 viikkoa pitkä, joten hän saattaa tulla takaisin jo aika pian. Ellei sitten jää kotiin housewife:ksi, kuten niin moni ymmärrettävästi tekee. Sijaisopettaja luokassa on sama, joka oli jo alkusyksyn toiminut apuopettajana, joten suurta muutosta neljäsluokkalaisten elämässä ei tapahtunut. E:n kirjoitus päättyi aika herkkään toteamukseen:"I can't wait to hear about your week".
No, minun viikostani ei paljon työnulkopuolista kerrottavaa löydy. Paitsi tietenkin uutisten intensiivinen seuraaminen automatkojen aikana. Kestoaiheita ovat marraskuiset presidentinvaalit, senaattorivaalit sekä Syyrian tilanne. Ehkä hieman kummallista, mutta olen seurannut kaikki Barack Obaman ja Mitt Romneyn sekä Bidenin ja Ryanin väliset väittelyt ja jaksanut hämmästellä, kuinka vähän faktoilla on merkitystä vakuuttavuuden rinnalla. Kun on tarpeeksi vakuuttava, voittaa väittelyn, vaikka suurin osa väitteistä ei päivänvaloa kestäisikään. Senaattorikisa rebublikaani Scott Brownin ja demokraattihaastaja Elizabeth Warrenin välillä on myös selvästi kuumentunut - käytetty rahamäärä molempien puolella on historiallisen suuri. Tuntuu hieman erikoiselta, että käytännössä se, joka onnistuu keräämään enemmän rahaa, voittaa vaalin. Epämiellyttävää on myös negatiivisten mainosten suuri määrä; ei keskitytä omiin hyviin puoliin vaan toisen huonoihin. En tykkää.
T on kodinhoidollisten töiden ohessa rustannut kasaan ensi kevään opetusohjelmaansa. Siitä tulee niin hyvä, että melkein haluaisin olla kuuntelemassa. Saisi intensiivisen pläjäyksen filosofian historiasta vauhdikkaalla tavalla esitettynä. Vaikka kyllä sitä saisi töitäkin tehdä - T vaatii neljä välipaperia lukukaudessa käytännössä kuukauden välein, eivätkä aiheet ole mitään suoraviivaisia copy-paste -tyylisiä kirjoitelmia. Huh huh. Taitaisin jäädä aika pian kiinni suppeasta tietopohjastani.
Vapaapäiväni käynnistyy sateisessa, mutta lämpöisessä tunnelmassa. Ulkona on 18*C. Riisipuuron jälkeen suuntaamme kohti kauppoja. E:lla on tänään kaverin syntymäpäivät - menevät katsomaan Revolution:in peliä Foxborough:iin - ja syntymäpäiväkutsuja on tulevillekin viikonlopuille. Muuten emme taida tehdä mitään liian ahkeraa. Minun toiveestani.
tiistai 16. lokakuuta 2012
Sinsirly
T on joutunut koville pyörittäessään yksinhuoltajana perheen arkea. Edellisen viikon työtuntimääräni, pöyristyttävät 99 tuntia seitsemän päivän aikana, ei paljon perheelle aikaa jättänyt. Bloginkirjoituksenkin kannalta tilanne on varsin hankala, sillä käytännössä lasten elämä viime viikon ajalta perustuu toisen käden tietoon ja sunnuntaisen vapaapäiväni aikana käymiini keskusteluihin (jotka varsinkin Pikku-O:n kohdalla edelleenkin ovat varsin epäjohdonmukaisesti eteneviä). Sunnuntai kuitenkin tuli eteen tarpeellisena hengähdystaukona meille kaikille, ja osa informaatiovajeesta oli mahdollista paikata. Mutta kiitos ei enää uudelleen tuollaista työviikkoa!
Käymieni keskusteluiden perusteella selvisi, että T oli pyörähtänyt lasten kanssa Blue Hills:in huipulla katsomassa tällä seudulla vasta alkavaa ruskaa maanantaisen Columbus Day:n kunniaksi. Ja että E:lla ja Iso-O:lla oli koulukuvaus pihalla, vaikka juuri torstaina olikin hetkeen kaikkein kylmin päivä; yöllä kävi jopa pakkasella. Samana iltana T pelasti koko kesän ulkoilleen palmumme sisälle - ja vei sen takaisin ulos sunnuntaisen lämpöaallon johdosta. Pikku-O on käytännössä lakannut nukahtamasta päivälevon aikaan preschoolissa ja kuin huomaamatta olemme lakanneet pissattamasta häntä iltaisin yövahinkojen varalta.
Sunnuntaina yritimme ottaa takaisin äitiajan osalta menetetyn viikon. T lähti yksinään kohti kirkkoa toimiakseen kirkkoherran sijaisena, ja oli jälleen kerran ollut kovasti tykätty saarnansa vuoksi. Me muut söimme rauhallisen aamupalan ja lähdimme sen jälkeen ulos pihahommiin. Sain motivoitua porukan haravoimaan, kun tavoitteena oli tehdä niin iso lehtikasa, että siihen on kiva hypätä. Olihan siihen, mutta ei se vaikuttanut enää ihan niin hauskalta kuin vielä muutama vuosi sitten, huomasin. Itse sain samanaikaisesti tyhjennettyä meidän kompostiamme kukkapenkkiimme sillä ajatuksella, että ensi vuonna kyllä saamme kurpitsan onnistumaan. Tänä vuonna yksikään ei kukkaa pidemmälle edennyt. Istuttamistamme sadoista kurpitsan siemenistä ja neljästä avokadon siemenestä ainoastaan yksi avokado lähti itämään. Se onkin nyt pelastettu sisälle jossain välissä alkavaa talvea varten. Loppupäivä sujui sisällä lähinnä leipoessa. E ja Iso-O tekivät tiikerikakun ilman raitoja (kaakaojauhe meni vahingossa koko taikinaan) ja Pikku-O oli pääkokkina taatelikakun valmistuksessa. T:n kanssa jouduimme molemminpuolisen väsymyksemme johdosta sanaharkkaan, jonka onneksi kuitenkin saimme setvittyä. Eikä vähiten siksi, että saimme hassuihin vaatteisiin pukeutuneen kolmikon laatiman kirjelmän kirjoitusvirheineen päivineen:"
Käymieni keskusteluiden perusteella selvisi, että T oli pyörähtänyt lasten kanssa Blue Hills:in huipulla katsomassa tällä seudulla vasta alkavaa ruskaa maanantaisen Columbus Day:n kunniaksi. Ja että E:lla ja Iso-O:lla oli koulukuvaus pihalla, vaikka juuri torstaina olikin hetkeen kaikkein kylmin päivä; yöllä kävi jopa pakkasella. Samana iltana T pelasti koko kesän ulkoilleen palmumme sisälle - ja vei sen takaisin ulos sunnuntaisen lämpöaallon johdosta. Pikku-O on käytännössä lakannut nukahtamasta päivälevon aikaan preschoolissa ja kuin huomaamatta olemme lakanneet pissattamasta häntä iltaisin yövahinkojen varalta.
Sunnuntaina yritimme ottaa takaisin äitiajan osalta menetetyn viikon. T lähti yksinään kohti kirkkoa toimiakseen kirkkoherran sijaisena, ja oli jälleen kerran ollut kovasti tykätty saarnansa vuoksi. Me muut söimme rauhallisen aamupalan ja lähdimme sen jälkeen ulos pihahommiin. Sain motivoitua porukan haravoimaan, kun tavoitteena oli tehdä niin iso lehtikasa, että siihen on kiva hypätä. Olihan siihen, mutta ei se vaikuttanut enää ihan niin hauskalta kuin vielä muutama vuosi sitten, huomasin. Itse sain samanaikaisesti tyhjennettyä meidän kompostiamme kukkapenkkiimme sillä ajatuksella, että ensi vuonna kyllä saamme kurpitsan onnistumaan. Tänä vuonna yksikään ei kukkaa pidemmälle edennyt. Istuttamistamme sadoista kurpitsan siemenistä ja neljästä avokadon siemenestä ainoastaan yksi avokado lähti itämään. Se onkin nyt pelastettu sisälle jossain välissä alkavaa talvea varten. Loppupäivä sujui sisällä lähinnä leipoessa. E ja Iso-O tekivät tiikerikakun ilman raitoja (kaakaojauhe meni vahingossa koko taikinaan) ja Pikku-O oli pääkokkina taatelikakun valmistuksessa. T:n kanssa jouduimme molemminpuolisen väsymyksemme johdosta sanaharkkaan, jonka onneksi kuitenkin saimme setvittyä. Eikä vähiten siksi, että saimme hassuihin vaatteisiin pukeutuneen kolmikon laatiman kirjelmän kirjoitusvirheineen päivineen:"
Whasington D.C
Barac Obama
Dear Residents of xx (meidän osoite),
Please apoladgise to each other
and break the argument NOW!
Sinsirly,
The Goverment
Uusi työ-ja kouluviikko on jälleen alkanut. Ehkä tiukasta tilanteestamme kertoo se, että saavuttuani eilen kotiin varttia vaille kahdeksan illalla T oli vilpittömän ilahtunut siitä, kun tulin "niin aikaisin". Onneksi tällä erää tilanteen pitäisi helpottua viikon päästä maanantai-iltana, kun osastojaksoni päättyy ja aloitan neliviikkoisen jakson munuaistautien parissa. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Aika rientää
Viidessä päivässä 67 työtuntia tuntuu aikamoiselta setiltä, varsinkin kun palkkioksi saa vain yhden vapaapäivän. Tunnustan odottavani vapaapäiviä, vaikka varsinaisesti en työstä valitakaan. Paitsi että pikkuisen. Miksi ihmeessä jokaikiseen asiaan pitää olla oma lomakkeensa?! Kesällä 1999 viimeksi jouduin kirjoittamaan konsultaatiopyyntöjä ym. eri väreillä merkittyihin papereihin - nyt teen sitä päivittäin. Ette varmasti pysty arvaamaan, kuinka monta lomaketta voi olla olemassa. En minäkään. Joka päivä kun tulee opittua jälleen jokin uusi. Tämän opin voisin jättää muille ja keskittyä muihin haasteisiin. Kuten oikeaan työhön. Siinäkin riittää haastetta.
Samaan aikaan kotona T pyörittää arkea. Monina päivinä en näe lapsia hereillä lainkaan. Tuntuu pöhköltä yrittää urkkia T:lta, kuinka lapsilla on mennyt. Onneksi heillä on T. Puolentoista viime viikon aikana Pikku-O:lla on ollut valokuvaus, lapsilla on ollut pitkä viikonloppu Columbus Day:n vuoksi, olemme käyneet pariin otteeseen Halloween-kaupoissa (kauppoja, joiden ainoa teema on lähestyvä Halloween, ja jotka ovat toinen toistaan erikoisempia paikkoja), E on harmitellut espanja-kerhonsa ja after schoolin mukavien retkien päällekkäisyyttä, ja Iso-O:kin on aloittanut - omasta toiveestaan - espanjan "opiskelun". Flunssa on yrittänyt kaataa ainakin Pikku-O:n, mutta myös meidät vanhemmat petiin. Minä olen saanut puoli pakollisen influenssarokotteen, joka sisältää kolmea eri influenssatyyppiä. Ja T sai väitöskirjansa kolmannen luvun palautettua, maximi sivumäärä olisi ollut 70, 110 meni rikki.
Työpäiväni ovat jatkuneet entistä pidempinä tämän viikon aikana tarkan erikoislääkärini vuoksi. Sinänsä hyvä, että hän haluaa varmistua ihan jokaisesta yksityiskohdasta, mutta kun yhden potilaan asioiden äärellä kuluu aikaa useampi tunti, ei ihme, että työpäivät venyvät. Erikoisia tapahtumia ovat ainakin West Nile-virusaivotulehdukseen sairastuneen miehen kohtaaminen sekä oman suhtautumiseni tarkkailu tavatessani sairaalloisen lihavia ihmisia. Olen aiemmin ihmetellyt, että lihavia ihmisiä ei oikein tunnu tältä seudulta löytyvän. Olen ollut väärässä. Kyllä löytyy. On melkoisen voimaton olo, kun herra 280kg sairastaa mitä tahansa. Sairaalalla on sänkyjä, joiden nimi on:"Big Boy", mutta vessat ja suihkut ym. on mitoitettu pienemmille ihmisille.
Vapaapäiväni viettäisin mieluiten kotona toipumassa, mutta moni asia odottaa hoitamistaan. Kuten esimerkiksi pikkuautomme talvirenkaat. Olin ollut siinä käsityksessä, että menemme T:n kanssa yhdessä rengasliikkeeseen keskustelemaan eri vaihtoehdoista, joten en ollut henkisti valmistautunut asiasta keskustelemaan (on niin paljon helpompi vain hymistellä vierellä, kun toinen hoitaa puhumisen). Jouduin kuitenkin menemään yksinäni, mutta selvisin yllättävän hyvin, kun kädessäni oli lappu sisältäen tärkeimmät termit. Nyt vain odotamme viileämpien kelien saapumista ja tilaamme renkaat. Itseasiassa kelit ovat lauantaisen kesäkelin jälkeen olleet kylmemmät, mutta kuitenkin vielä sen verran selvästi plussan puolella, että talvirenkaat tuntuisivat liioittelulta.
Kesäisen kelin vuoksi oli mukava lähteä lasten kanssa hieman ulkoilemaan. Tavoitteena oli päästä Boston Duck Boat-retkelle, mutta kaikki muutkin olivat tämän keksineet. Saavuttuamme Museum of Science:n vierelle sain kuulla kaikkien autovene-reissujen olevan jo loppuunmyytyjä päivälle. Lapsia ei harmittanut, kun kävelimme läheiseen leikkipuistoon ja sieltä Charles River:in kaunista rantaa pitkin toiselle. Toisena tavoitteena oli mennä uudelleen Boston Commonin Swan Boat-kierrokselle, mutta nepä olivatkin jo talvilevolla. Saldoksi jäi siis pieni kävelyreissu ja kaksi leikkipuistoa Bostonin keskustassa. Kukaan ei tosin valittanut.
Aika rientää ja on taas aika suoriutua tien päälle kohti todennäköisesti pitkää työpäivää. Tänään syntymäpäiväänsä viettää kummityttömme pohjoisessa. Onnittelut M!
Samaan aikaan kotona T pyörittää arkea. Monina päivinä en näe lapsia hereillä lainkaan. Tuntuu pöhköltä yrittää urkkia T:lta, kuinka lapsilla on mennyt. Onneksi heillä on T. Puolentoista viime viikon aikana Pikku-O:lla on ollut valokuvaus, lapsilla on ollut pitkä viikonloppu Columbus Day:n vuoksi, olemme käyneet pariin otteeseen Halloween-kaupoissa (kauppoja, joiden ainoa teema on lähestyvä Halloween, ja jotka ovat toinen toistaan erikoisempia paikkoja), E on harmitellut espanja-kerhonsa ja after schoolin mukavien retkien päällekkäisyyttä, ja Iso-O:kin on aloittanut - omasta toiveestaan - espanjan "opiskelun". Flunssa on yrittänyt kaataa ainakin Pikku-O:n, mutta myös meidät vanhemmat petiin. Minä olen saanut puoli pakollisen influenssarokotteen, joka sisältää kolmea eri influenssatyyppiä. Ja T sai väitöskirjansa kolmannen luvun palautettua, maximi sivumäärä olisi ollut 70, 110 meni rikki.
Työpäiväni ovat jatkuneet entistä pidempinä tämän viikon aikana tarkan erikoislääkärini vuoksi. Sinänsä hyvä, että hän haluaa varmistua ihan jokaisesta yksityiskohdasta, mutta kun yhden potilaan asioiden äärellä kuluu aikaa useampi tunti, ei ihme, että työpäivät venyvät. Erikoisia tapahtumia ovat ainakin West Nile-virusaivotulehdukseen sairastuneen miehen kohtaaminen sekä oman suhtautumiseni tarkkailu tavatessani sairaalloisen lihavia ihmisia. Olen aiemmin ihmetellyt, että lihavia ihmisiä ei oikein tunnu tältä seudulta löytyvän. Olen ollut väärässä. Kyllä löytyy. On melkoisen voimaton olo, kun herra 280kg sairastaa mitä tahansa. Sairaalalla on sänkyjä, joiden nimi on:"Big Boy", mutta vessat ja suihkut ym. on mitoitettu pienemmille ihmisille.
Vapaapäiväni viettäisin mieluiten kotona toipumassa, mutta moni asia odottaa hoitamistaan. Kuten esimerkiksi pikkuautomme talvirenkaat. Olin ollut siinä käsityksessä, että menemme T:n kanssa yhdessä rengasliikkeeseen keskustelemaan eri vaihtoehdoista, joten en ollut henkisti valmistautunut asiasta keskustelemaan (on niin paljon helpompi vain hymistellä vierellä, kun toinen hoitaa puhumisen). Jouduin kuitenkin menemään yksinäni, mutta selvisin yllättävän hyvin, kun kädessäni oli lappu sisältäen tärkeimmät termit. Nyt vain odotamme viileämpien kelien saapumista ja tilaamme renkaat. Itseasiassa kelit ovat lauantaisen kesäkelin jälkeen olleet kylmemmät, mutta kuitenkin vielä sen verran selvästi plussan puolella, että talvirenkaat tuntuisivat liioittelulta.
Kesäisen kelin vuoksi oli mukava lähteä lasten kanssa hieman ulkoilemaan. Tavoitteena oli päästä Boston Duck Boat-retkelle, mutta kaikki muutkin olivat tämän keksineet. Saavuttuamme Museum of Science:n vierelle sain kuulla kaikkien autovene-reissujen olevan jo loppuunmyytyjä päivälle. Lapsia ei harmittanut, kun kävelimme läheiseen leikkipuistoon ja sieltä Charles River:in kaunista rantaa pitkin toiselle. Toisena tavoitteena oli mennä uudelleen Boston Commonin Swan Boat-kierrokselle, mutta nepä olivatkin jo talvilevolla. Saldoksi jäi siis pieni kävelyreissu ja kaksi leikkipuistoa Bostonin keskustassa. Kukaan ei tosin valittanut.
Aika rientää ja on taas aika suoriutua tien päälle kohti todennäköisesti pitkää työpäivää. Tänään syntymäpäiväänsä viettää kummityttömme pohjoisessa. Onnittelut M!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)