tiistai 29. huhtikuuta 2014

Sairastamisesta loman kautta takaisin arkeen

Parin viime viikon ajalle on mahtunut monenlaista. T saapui kasvot punaisina laskureissultaan ja ehti sen tuomasta hyvästä mielestä nauttia alle vuorokauden ennenkuin jo aiemmin petiin sekä E:n että Pikku-O:n kaatanut influenssa B otti hänetkin haltuunsa. Tauti otti niin koville, että hän, joka yleensä ei mitään jätä tekemättä, joutui perumaan luentonsa. Päänsärky jatkui niin kovana, että hän suorastaan harkitsi lääkäriin lähtemistä - asia, joka saa minut kerta toisensa jälkeen hämmentymään.
 
Iso-O ei suostunut myöntämään, että hänkin sairastui, sillä se olisi tarkoittanut jälleen yksien syntymäpäivien väliinjättämistä. Hän riekkui ensin pitkälle iltaan edellisissä juhlissa, ja lähti sitten puolikuntoisena toisille (Clay Room) kaverin perheen kyydillä. Perheen äiti kuuli Palmusunnuntain kirkossa, johon T ennen sairastumistaan lähti E:n ja Iso-O:n kanssa, että kodissamme sairastetaan, ja tarjoutui Iso-O:n viemään ja hakemaan. Tuli tosi hyvä mieli moisesta välittämisestä.

Bostonin pommi-iskun vuosipäivä vietettiin kaupungissa tunteikkaasti, niinkuin täällä yleensä on tapana. Pienen selkkauksen aiheutti alueelle ilmaantuneet vartioimattomat reput. Niistä oli vastuussa psyykkisesti sairas nuorimies, joka otettiin tarkkaan kuulusteluun. Itse juoksu sujui lisääntyneiden turvatoimien johdosta - tai niistä huolimatta - ilman minkäänlaisia ongelmia.

Kevät alkoi mukavasti lämpimissä tunnelmissa, ja sitten satoi LUNTA. Facebookin statuspäivitykset olivat täynnä kuvia ja kommentteja lumenpeittämästä huhtikuisesta New Englannista. Onneksi sitä kesti vain päivän, tosin kelit ovat jatkuneetkin kovin koleina. Itse olisin jo erittäin valmis lämpimämpiin ilmoihin.

Lasten kevätloma alkoi pitkäperjantain vapaalla, joka E:n ja Iso-O:n kohdalla tarkoitti vuosittaista lääkärikäyntiä. Käynti on täysin vastaava Suomen neuvolakäynteihin verrattuna, mutta neuvolantädin sijaan kohtaamme lastenlääkärimme joka ainoa kerta. Lapset mitataan, punnitaan, rokotetaan ja tutkitaan. Ja käynnin päätteeksi saamme lääkärintodistukset, jotka joka vuosi täytyy kouluun toimittaa. Kun olemme nyt vakuutettuja, eivät nämä käynnit maksa meille mitään - vakuutusyhtiö kyllä maksaa useita satoja dollareita jokaisesta erikseen.

E ja Iso-O halusivat ehdottomasti osallistua Heart Break Hill Road Race and Walk- juoksuun. Palkinnoksi he saivat mitalit, jotka nyt roikkuvat heidän sänkyjensä päädyissä. Juoksun jälkeisenä päivänä T ja lapset lähtivät New Yorkiin pääsiäiseksi. E tavoilleen uskollisena harmitteli ensin lähtöä, mutta löysi siitä sitten jotain positiivista, kun mainitsin, että joillekin suomalaisille kavereille reissu New Yorkiin ei olisi yhtä vastenmielinen. Tykkäähän toki E:kin kaupungista, mutta kun olisi niin paljon mieluisempaa olla kotona tekemättä mitään (tai siis pelaamassa tietokoneella ja katsomassa televisiota, huoh). T:a pyydettiin pitämään suomalaisen seurakunnan pääsiäismessu. Hän pääsi myös uusimaan passinsa, joka olisi kyllä voimassa pitkälle ensi vuoteen, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi kauas uuden viisumityypin kanssa. Iso-O:n ihanin asia New Yorkissa oli suomalais-amerikkalaisen perheen koira. Tämän perheen luona T ja lapset pääsivät käymään suihkussa ja aamupalalla, ja koira teki vaikutuksen; niinkuin arvata saattaa.

Takaisin T ja lapset tulivat tiistai-iltana, sillä T:llakin oli viikolla töitä normaalisti. Lapset menivät kahdeksi päiväksi Afterschool-ohjelman järjestämään loma-ajan "hoitoon". Toisena päivänä he pääsivät käymään Bostonin keskustassa TD Garden:illa, toisena päivänä Fenway Park:issa.

Itselläni on ollut töissä kiireistä, mutta keskipäivää on kirkastanut normaalin yhden lounaan viikossa sijaan kolme. Ensin kyprokselta kotoisin olevan työkaverini vanhemmat halusivat tehdä koko porukallemme kreikkalaisen lounaan - todella herkullista - ja kahtena muuna söimme intialaista ja thaimaalaista ruokaa. Nam. Yksi täällä asumisen hyviä puolia on mahdollisuus päästä kokemaan niin monia eri kulttuureja miellyttävästi yhteisellä kielellä.

Jännitystä elämääni toi ensi vuoden ohjelman paljastus. Eräänä iltana klo 20:00 meille lähetettiin ohjelma, josta "First come, first served"-tyylillä pääsimme valitsemaan kolme parhaiten sopivaa. Koska tiesin, että T:lla on tiettyyn aikaan kongressi, jouduin tuijottamaan sitä kaikkein tarkimmin. Niinpä en ehkä saanut aivan sitä, mitä toivoin. Olen kuitenkin järjestelemässä asioita toisen työkaverini kanssa, ja saatan onnistua paremmin.
 
Vapaa viikonloppu 12 päivän puristuksen jälkeen on aina kovin arvokas. Ihana ystäväperheemme haki Pikku-O:n mukaansa Suomi-kouluun, ja sitten pääsimme vielä heille iltapäivän viettoon pizzan, oluen ja Bruins-ottelun pariin. Samalla kuulimme, että samoissa väreissä Suomessa pelaava Kärpät palasi Suomen mestaruuteen - asia, jolla on hauskasti merkitystä E:lle.

Viikonloppuun kuului myös jo edeltävästi epämiellyttävästi takaraivossa kaivertanut Suomen veroilmoituksen tekeminen. Kyllähän siihen taas aikaa sai kulumaan, mutta onpahan nyt tehty.

Ja niin taas alkoi uusi viikko ja kouluvuoden viimeiset kahdeksan viikkoa. Ne ovat täynnä kaikenlaista. MCAS-matemaatiikkaosuus sekä E:n science-osuus koputtelevat ovella. Viidesluokkalaisten "graduation", autonpesurahankeräys, kevätkonsertit, luokkaretket, ja Iso-O:n espanjakerhon näytelmän valmistelu eivät tee koulunkäynnistä liian rutiininomaista.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Taas vierähti aikaa

Jotenkin luulen päivittäväni blogia säännöllisesti, ja sitten huomaan, että pari viikkoa on taas vierähtanyt ilman merkinnän merkintää. Ennen edellistä päivitystäni valmistauduimme Iso-O:n syntymäpäivien viettoon lähes viikon etuajassa - ja nyt on vuosi ja 8 päivää nuoremman S-serkunkin syntymäpäivät taaksejäänyttä elämää. Palaamme ajassa pari viikkoa menneisyyteen.

Iso-O:n kotisyntymäpäivät alkoivat sankarille maistuvalla aamupalalla (mannapuuro, paistettu leipä ja kananmuna, pekoni sekä tomaatit), jatkui kakun ja cup cake:ien koristelulla, niiden syömisellä sekä lahjojen avaamisella. Lahjoiksi hän sai violetit (ehdoton lempiväri) pehmoiset housut ja rannekellon, joka pysyi ehjänä kaksi vuorokautta, kummitädin ihanan korun ja upeasti sopivan paidan ym. muuta mukavaa sekä poikien tekemät kortit. Välissä katsoimme yläkerran elokuvateatterissamme (22" näyttö :) ) elokuvan Balto, sitten jatkoimme juhlapäivällisen (raviolit sitruuna-viinikastikkeella) parissa kohti perheen yhteistä pelihetkeä (Dogopoly). Peli oli sen verran pitkä, että sitä jatkettiin yöunien jälkeen. E:a harmitti, kun T voitti. Viikonlopun päätteeksi posti toi kaikille kolmelle kansiot, joihin eri osavaltioiden 25 c kolikot voi laittaa, ja samalla oppia muutaman pikkutiedon ko. osavaltioista. T on nimittäin jo vuosien ajan kerännyt lapsille osavaltiokolikoita, ja melkoisen kattava setti jokaisella onkin. 

Viikolla, jolla Iso-O:n syntymäpäivät oikeasti olivat, hän harmitteli kaverisynttäreiden puutetta. Tunsin itseni surkeaksi äidiksi. Juttelimme T:n kanssa asiasta, ja päätimme järjestää yökyläilyn. Iso-O innostui ihan hirveästi, ja totesi, että se on juuri, mitä hän on toivonut. Innostuksessaan hän kertoi asiasta muutamalle ystävälleen - ja totesi illalla, ettei voikaan järjestää sleepoveria, kun koko kolmannen luokka-asteen tytöt ovat nyt tietoisia ja kaikki haluavat tulla. Hänen omakin listansa sisältää yli kymmenen tyttöä. No, yökyläily kyllä järjestetään, mutta ehkä listaa joudutaan vielä hieman rajaamaan.

Aika monella hänen kavereistaan on syntymäpäivät samoihin aikoihin, ja hän on mennyt juhlista toisiin. Kaikki ovat aina "best ever", mikä tietysti on mukavaa. Paikassa, johon yksien juhlien jälkeen pitäisi ehdottomasti mennä uudelleen, pääsi ratsastamaan (Bobby's Ranch). Nyt kuluvan viikonlopun aikana hän on sekä kotisyntymäpäivillä että menossa savenvalantaan. No, eipähän käy elämä tylsäksi.

Pikku-O:kin, joka juuri nyt makaa kovassa kuumeessa omassa sängyssään - reppana - on ollut sosiaalinen. Hän nautti kovasti oman kaverinsa "Power Ranger's"-synttäreistä, joissa "only three I did not know". Hän sai oman kaverinsa kylään Iso-O:n poissaolon ajaksi, ja on nauttinut koulussa E:n luokkakavereilta saamastaan huomiosta. E oli oman sairastamisensa vuoksi 3 päivää poissa koulusta, ja hänen luokkakaverinsa leikittelivät ajatuksella, että Pikku-O menisi häntä luokkaan tuuraamaan. Pikku-O:ta ei harmittanut.

T vei lapset edellisenä viikonloppuna ulkoilemaan työmatkansa varrelta löytämäänsä puistoon, ja pääsivät näkemään läheltä useita käärmeitä. Lumi on viimein sulanut, ja lämpötilat ovat olleet nousussa. On ollut ihana haistella kevään tuoksuja ja nauttia siitä, ettei koko ajan ole niin hirveän kylmä.

Viikolla oli myös itselleni erittäin tärkeä tapahtuma, Brown Middle School:n vanhempainilta. Ilta oli järjestetty hyvin siten, että informaatiota tuli paljon, eikä turhaa hymistelyä juuri ollut. Puolentoista tunnin mittaisen tietopaketin jälkeen oloni on oikein mukava. E tulee varmasti nauttimaan uusista haasteista, ja uskon hänen sujahtavan porukkaan mukavasti. Taidan siis alkaa olla itsekin valmis yläasteajan alkamiselle. Tässä vielä muistin virkistämiseksi linkki lasten nykyiseen kouluun (Mason-Rice).

Keliennusteet eivät ole hellineet Mount Washingtonin aluetta, minkä vuoksi T ei ole kokenut ylitsepääsemätöntä halua lähteä rinteitä ylös kapuamaan. Aivan täydellistä ei ollut tiedossa tällekään viikonlopulle, vaan vaarallisen kovia puuskia lupailtiin. Kun kuitenkin auringon luvattiin paistavan, ei kalenterin jo näyttäessä huhtikuun puoliväliä oikein ollut syytä reissua enää siirtää. Niinpä hän hyppäsi autoon myöhään perjantai-iltana, ajoi Pinkham Notch:in parkkipaikalle, nukkui autossa makuupussissaan muutaman tunnin ja lähti aamusta rinteitä kipuamaan. Vaivannäkö palkittiin. Sain iloisenkuuloisen soiton ensimmäisestä paikasta, jossa kännykässä oli kantavuutta, että hän oli saanut kolme upeaa laskua mahtavassa auringonpaisteessa. En voisi olla iloisempi. Hän jos kuka tarvitsee juuri tällaisia hyvänmielen, fyysisesti aktiivisia reissuja kaiken kiireensä tasapainottamiseksi. 

Omat ystäväni Anna miehensä Martinin kanssa sekä Yunis tulivat extempore-vierailulle esitettyään oman posterinsa viereisessä kaupungissa Walthamissa järjestetyssä tilaisuudessa. Söimme yhdessä lapsiperhelounaan perunamuusia ja jauhelihakastiketta sekä jälkiruoaksi omenapiirakkaa jäätelön kanssa. E keksi tarjoilla kaikille kuohuviinilaseista gingeralea ja laittoi söpösti laseihin pillit. Olipa mukava parituntinen meillä kaikilla! Pikku-O:kin voi hetken paremmin.

Huomiseksi olisi tiedossa palmusunnuntain kirkko, mutta taitaa se jäädä väliin ainakin Pikku-O:lta ja minulta. Iso-O:lla on huomennakin syntymäpäivät - lähden häntä hieman yli tunnin kuluttua hakemaan tämänpäiväisiltä. Pikku-O on jo nukkumassa, E katsoo kanssani Taru Sormusten Herrasta-trilogian toista osaa, ja T on matkalla kotiin.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Neurologia (PGY 2): Yövuorot osat 1 ja 2

Yövuoroja on sekä juniorivuoden että seniorivuoden aikana n. 25, mutta hieman eri tavoin jaoteltuina. Juniorit tekevät 4 kertaa 5 yön setin putkeen, seniorit 3 kertaa. Loput ovat yksittäisiä öitä joko perjantaina (seniorit) tai lauantaina (molemmat). Työaika viiden yön setissä on 17.30-9.00. Viikonloppuyöt loppuvat myöhemmin johtuen töihin klo 9 saapuvien erikoislääkärien toiveesta kuulla jokaisesta yön aikana saapuneesta potilaasta raportti suoraan päivystäneeltä henkilöltä. Pidän tätä itse tarpeettomana rasitteena, sillä jokaisesta kuitenkin on hyvä tuloteksti olemassa, ja päivystänyt on jo kertonut erikoistuville saman tarinan aiemmin. Mutta näin ainakin vielä.

Ensimmäinen setti (10 yötä)
Koska potilaan aina ensin näkee päivystysalueen lääkärit, ei ihan jokaista päänsärkyä tule edes tavanneeksi. Potilasmääräni yötä kohden olivat 2-8, ei siis paha lainkaan. Vain yhtenä yönä en nukkunut ollenkaan, eikä sekään johtunut mielettömästä kiireestä, vaan lähinnä siitä, että juuri saadessani homman valmiiksi edellisen kanssa kuulin seuraavasta. Kiireisintä oli iltaisin ja uudelleen klo 5 jälkeen. Yleensä tilanne rauhoittui puolen yön aikoihin. Neurologian osasto työllisti jonkin verran, mutta hoitajien kysymykset olivat tasokkaita ja asianmukaisia.

Apunani joka ilta klo 21 (22) saakka oli puertoricolainen Idanis, jonka kanssa minulla oli ilo työskennellä aiemminkin. Ajatus on, että iltavuorolainen on apuna klo 21 saakka, ja lähtee sitten kotiin, paitsi jos tilanne on ryöstäytynyt käsistä konsultaatioiden määrän suhteen. Joskus on niinkin käynyt, että iltavuorolainen on jatkanut yövuorolaisen kanssa yön läpi. Meillä ei edes sen harkintaan ollut tarvetta. Kertaalleen jouduin tilanteeseen, jossa sain kaksi "Code Stroke"-hälytystä lähes samanaikaisesti, mutta koska Idanis oli jo ehtinyt lähteä, ei auttanut kuin selviytyä yksinään. Ja ei se niin kovin hankalaa ollut, sillä potilaat sattuivat sijaitsemaan lähellä toisiaan, eikä kumpikaan ollut todella akuutti tapaus.

Joka-ainoa suunnitelma pitää keskustella periaatteessa erikoislääkärin, mutta käytännössä itseään kokeneemman erikoistujan kanssa. Aivohalvauspotilaiden suunnitelmista soitin Stroke Fellow Sanjeevalle tai Artinille, muista potilaista neljännen vuoden erikoistujalle, itseni ikäiselle pakistanilaiselle Bilalille. Tämä viimeksi mainittu on 6 kuukauden kokeilu, jossa viimeisen vuoden erikoistujat harjoittelevat erikoislääkärinä toimimista, ja erikoislääkärit saavat samalla 6 kuukauden mittaisen helpomman jakson.

Paperitöiden määrä on periaatteessa vähäisempi kuin osastotyössä, mutta kyllä sitä ihan riittää. Varsinkin niiden kohdalla, jotka lopulta otetaan neurologian osastolle tai neurologian teho-osastolle. Jokaisesta aivohalvauspotilaasta täytyy täyttää ns. Stroke Packet, joka sisältää mm. NIHSS, trombolyysiharkinnat, aikajanan, 3-5 lomaketta, mikäli potilas otetaan neurologialle jatkohoitoon ym, ja lääkelistat. Sen lisäksi täytyy jokaisesta sanella tuloteksti. Aikaa saa helposti kulumaan lähes pari tuntia yhtä potilasta kohden.

Yksittäinen väliyö
Tein yhden yksittäisen yön keskellä tutkimusvapaatani suoraan tentin päälle. Tentti oli vuosittainen "Residency In-Service Training Examination", kokopäiväinen monivalintatentti, jolla periaatteessa ei ole merkitystä mihinkään ja silti kaikkeen. Päätin mennä siihen kylmiltään, jotta saan tietää ns. lähtötasoni. No, se ei tule olemaan kovin korkea. Kysymyksissä on hirveän paljon lastenneurologiaa, patologiaa, perifeerisiä hermoja ym., joihin olen käyttänyt todella vähän energiaa. Ensi vuotta varten pitää korjata tilanne.

Oli aika raskasta jatkaa yön yli suoraan tentin jälkeen, mutta jonkunhan se oli tehtävä. Kanssani illan oli newyorkilainen Elizabeth, joka oli oikein avulias, ja huolehti kolmesta potilaasta ennen lähtöään. Kävi niin, että niiden kolmen (ja yhden, jonka tein aiemmin) jälkeen yön aikana saapui enää kaksi, joten valittaa ei voi. 

Toinen setti (12 yötä)
Aloitin toisen valvomissetin päivää aiemmin, ja saan korvaukseksi yhden ylimääräisen pitkän lauantain silloin, kun T tulee olemaan kogresseissaan. Ei ihan paha diili, vaikka yö sinänsa olikin yksi kiireisimmistäni.

Tämä toinen setti oli kuin edellisen kopio sillä erotuksella, että neljännen vuoden erikoistuja, jolle soitin, oli Marcey, ja ensimmäistä yötä lukuunottamatta kanssani oli nuori, lupaava liikehäiriöistä kiinnostunut libanonilaismies Wissam, joka Idanisin tavoin oli vaikea saada lähtemään kotiin kellon lähestyessä kymmentä. Ensimmäisenä yönä olin alunperin venäläisen Anyan kanssa.

Potilasmäärät liikkuivat samoissa kuin aiemminkin, nyt vaihteluväli oli 0-10. Nollaöinäkin toki hakulaite pirisee, mutta olihan se aika juhlava kömpiä ylös päivystyssängystä 9 tunnin yöunien jälkeen.

Nyt ovat yöt tältä vuodelta ohi - vain kaksi yksittäistä lauantaita jäljellä kesäkuussa. Palkinnoksi sain erityismaininnan:"Employee of the Month" perusteluina upeasti suoritetut yötyöt, hyvät sanelut ja aamuinen hymy.