Heräsimme kauheaan kolinaan. Koska oli roskapäivä (eli roskapöntöt oli edellisiltana raahattu kadunvarteen haettavaksi), luulin unihorteessa aiheuttaneeni hankaluuksia itsellemme laittamalla metallitörpön lasi-ja muovipullojen sekaan. Virheistä kun voi seurata sakko tai vähintäänkin huomautus. Mutta, meillä alkoikin kattoremontti kello 7 aamulla täydellä tohinalla. Iso määrä miehiä kiipesi katollemme, laittoi suojaukset ja alkoi purkaa. Koko päivän on kolissut ja jyrissyt. Milloinkahan tämä loppuu (kello on nyt 19.15)?
Varsin yllättäen aamusta tuli tieto, että E:lle järjestyi tälle päivälle ELL (english language learning)-ohjelman haastattelu ja arvio. T lähti E:n henkiseksi tueksi. E oli ollut vähän ujo ja tunnistanut joitain sanoja, mutta pääosin tietenkin osoittautui varsin kielipuoleksi pojaksi. Nyt on kuitenkin virallisesti huolehdittu ilmoittautuminen 8. syyskuuta alkavaan kouluun, ja kielipuolisuudestaan huolimatta E menee suoraan ensimmäiselle luokalle.
tiistai 30. kesäkuuta 2009
maanantai 29. kesäkuuta 2009
Oi onnea, oi auvoa
Tänään oli tarkoitus aloittaa lukeminen ja kirjoittaminen. Syynsäkin siihen oli, sillä kesäkoulun kuusiviikkoinen periodi alkoi niin ikään tänään. Hieromiseksihan päivä meni, mutta etupäässä aivan muun materiaalin kanssa. Vaikuttaa siltä, että paikallisen asioinnin onnistumisen kynnyksenä ylipäänsä on kolme asiaa: "landline", "credit history" ja "SSN".
Kun asioi missä tahansa byroossa tai kaupan toimipisteessä, jossa täytyy täyttää edes puolivirallisia papereita, osoitteen antamisen jälkeen törmää jo hankaluuksiin. Kun ei ole lankapuhelinta! Tiskin takana olevan henkilön kasvoille valahtaa keskimäärin normaalia vakavampi epäuskoisuus, kun kohtuullisen siistiltä näyttävän henkilön epäillään kuitenkin elävän irtolaisena pitkin maailman turuja ja Bostonin puistoja. Asiaan liittyvä kysymys on yleensä myös ollut: mutta mistä me sitten saisimme sinut kiinni? Niinpä niin, kuinka moni Suomessa on edelleen työaikaan päivystämässä kotipuhelintaan (siis sitä kaapelilla seinään kytkettävää, jossa on etusormella pyöritettävä valintakiekko), ihan vain siitä ilosta, että joku sattuisi siihen soittamaan? Mutta lankapuhelin pitää olla. Ihan vaan siksi että sitä edelleen kysytään niissä lomakkeissa, jotka joku laati kaksikymmentä vuotta sitten. Tai viikko sitten, mutta ei ymmärtänyt miettiä että mikä on olennaista.
Toinen asia onkin sitten astetta vakavampi. Kun tuoreena maahanmuuttajana ei ole näyttää minkäänlaista paikallista luottohistoriaa (Luottokuntaanhan ei tietenkään voi luottaa), on kyseessä tietysti joko potentiaalinen rikollinen, väärä henkilöllisyys tai mahdollisesti jopa ihminen jota ei oikeasti ole olemassa. Kuka sellaiselle nyt esimerkiksi matkapuhelinta kauppaisi?! Saati vuokraisi tai myisi autoa? Tai sähkö-, kaasu- ja laajakaistasopimusta? Harvalle asiakaspalvelijalle tuntuu tulevan mieleen, että Yhdysvaltojen ulkopuolella on niin ikään maita, joissa käytetään muovirahaa ja joskus jopa paremmalla menestyksellä kuin palkka- ja vuokrashekkien luvatussa maassa. Mutta: no credit history, no service. Ja huvittavinta on se, että jos omalla pankkitilillä olisi (huom. konditionaali) huomattaviakin summia rahaa, se ei auta asiaa millään lailla. Taustalla piilevä kulttuurinen ajatus on selvääkin selvemmin se, että velaksi ostetaan ja lainarahalla mennään. Se joka ei näin tee, on jollain lailla systeemin ulkopuolella. Ja siksi häneen kannattaa suhtautua äärimmäisen epäilevästi.
Jos tämän edellisen ohi jotenkin sitten pääsee, törmää kolmanteen, ellei peräti vieläkin vakavampaan asiaan. Se on SSN, Social Security Number. Lain mukaan kyseistä tunnusta ei tarvita missään muussa yhteydessä kuin työsuhdetta paperille kirjattaessa, paikallista veroviranomaista varten. Ja siksi se myönnetään ulkomaalaisille, viisumin nojalla tosin laillisesti maassa oleskeleville vasta lukuisten liitteiden, säätöjen ja ennen kaikkea kymmenen päivän karenssiajan jälkeen. Käytännössä jokainen asiointiluukku, toimipiste, lomake, henkilökontakti tai mikä tahansa puolivillainenkin instanssi kuitenkin vaatii kyseistä tunnusta omiin rekistereihinsä. Normaaleja arjen rutiineita eteenpäin vievän asian hoitaminen pysähtyy kuin seinään, kun paljastuu, ettei tätä sosiaaliturvatunnusta ole. Jolla ei kaiken lisäksi ole mitään tekemistä sosiaaliturvan kanssa - ainakaan siinä merkityksessä kuin suomalainen on sen tottunut ymmärtämään. SSN on käytännössä ilmoitus verovelvollisuudesta, ei niinkään oikeudesta sosiaalisiin etuuksiin. Sitä vartenhan on vakuutukset! Jotka saat kun on luottohistoriaa. Ja lankapuhelin.
Kun asioi missä tahansa byroossa tai kaupan toimipisteessä, jossa täytyy täyttää edes puolivirallisia papereita, osoitteen antamisen jälkeen törmää jo hankaluuksiin. Kun ei ole lankapuhelinta! Tiskin takana olevan henkilön kasvoille valahtaa keskimäärin normaalia vakavampi epäuskoisuus, kun kohtuullisen siistiltä näyttävän henkilön epäillään kuitenkin elävän irtolaisena pitkin maailman turuja ja Bostonin puistoja. Asiaan liittyvä kysymys on yleensä myös ollut: mutta mistä me sitten saisimme sinut kiinni? Niinpä niin, kuinka moni Suomessa on edelleen työaikaan päivystämässä kotipuhelintaan (siis sitä kaapelilla seinään kytkettävää, jossa on etusormella pyöritettävä valintakiekko), ihan vain siitä ilosta, että joku sattuisi siihen soittamaan? Mutta lankapuhelin pitää olla. Ihan vaan siksi että sitä edelleen kysytään niissä lomakkeissa, jotka joku laati kaksikymmentä vuotta sitten. Tai viikko sitten, mutta ei ymmärtänyt miettiä että mikä on olennaista.
Toinen asia onkin sitten astetta vakavampi. Kun tuoreena maahanmuuttajana ei ole näyttää minkäänlaista paikallista luottohistoriaa (Luottokuntaanhan ei tietenkään voi luottaa), on kyseessä tietysti joko potentiaalinen rikollinen, väärä henkilöllisyys tai mahdollisesti jopa ihminen jota ei oikeasti ole olemassa. Kuka sellaiselle nyt esimerkiksi matkapuhelinta kauppaisi?! Saati vuokraisi tai myisi autoa? Tai sähkö-, kaasu- ja laajakaistasopimusta? Harvalle asiakaspalvelijalle tuntuu tulevan mieleen, että Yhdysvaltojen ulkopuolella on niin ikään maita, joissa käytetään muovirahaa ja joskus jopa paremmalla menestyksellä kuin palkka- ja vuokrashekkien luvatussa maassa. Mutta: no credit history, no service. Ja huvittavinta on se, että jos omalla pankkitilillä olisi (huom. konditionaali) huomattaviakin summia rahaa, se ei auta asiaa millään lailla. Taustalla piilevä kulttuurinen ajatus on selvääkin selvemmin se, että velaksi ostetaan ja lainarahalla mennään. Se joka ei näin tee, on jollain lailla systeemin ulkopuolella. Ja siksi häneen kannattaa suhtautua äärimmäisen epäilevästi.
Jos tämän edellisen ohi jotenkin sitten pääsee, törmää kolmanteen, ellei peräti vieläkin vakavampaan asiaan. Se on SSN, Social Security Number. Lain mukaan kyseistä tunnusta ei tarvita missään muussa yhteydessä kuin työsuhdetta paperille kirjattaessa, paikallista veroviranomaista varten. Ja siksi se myönnetään ulkomaalaisille, viisumin nojalla tosin laillisesti maassa oleskeleville vasta lukuisten liitteiden, säätöjen ja ennen kaikkea kymmenen päivän karenssiajan jälkeen. Käytännössä jokainen asiointiluukku, toimipiste, lomake, henkilökontakti tai mikä tahansa puolivillainenkin instanssi kuitenkin vaatii kyseistä tunnusta omiin rekistereihinsä. Normaaleja arjen rutiineita eteenpäin vievän asian hoitaminen pysähtyy kuin seinään, kun paljastuu, ettei tätä sosiaaliturvatunnusta ole. Jolla ei kaiken lisäksi ole mitään tekemistä sosiaaliturvan kanssa - ainakaan siinä merkityksessä kuin suomalainen on sen tottunut ymmärtämään. SSN on käytännössä ilmoitus verovelvollisuudesta, ei niinkään oikeudesta sosiaalisiin etuuksiin. Sitä vartenhan on vakuutukset! Jotka saat kun on luottohistoriaa. Ja lankapuhelin.
sunnuntai 28. kesäkuuta 2009
Turistina Newtonissa ja Bostonin keskustassa
Pikku-O oli ensimmäisenä ylhäällä, mutta nyt vasta klo 7. Uni omassa laidattomassa sängyssä maittoi pikkumiehelle hyvin lattialle kopsahtamatta. T laittoi aamupalaksi pekonia, papuja ja paistettuja tomaatteja, jotka maistuivatkin ainakin meille isommille hyvän puurolautasellisen jälkeen. Iso-O kieltäytyi kokonaan maistamasta, Pikku-O tykkäsi vain pekonista, mutta E söi jopa vähän papuja. Lähdimme pilvisessä ja varsin miellyttävässä lämpötilassa (ei liian kuuma) kävelemään kohti Newtonin luterilaista kirkkoa.
Myöhästyimme 15 minuuttia, mutta meidät otettiin hyvin vastaan. Lapset jaksoivat aivan yhtä hyvin/huonosti kuin suomalaisessakin versiossa, mutta kirkkokahveilla jaksamista jälleen riitti. Pikku-O pääsi innokkaan kanttorinaisen sylissä ympäri kirkkoa ja Iso-O opetteli soittamaan sähköpianoa samaisen naisen kanssa. Kahvien jälkeen kävelimme Newtonin keskustassa herkullisen näköisiä ravintoloita ihailemassa. Alkoi olla jo nälkä. Metrolla sitten Bostonin keskustaan, jossa pienen kävelyn jälkeen päädyimme Quincy Market:ille, jossa on lukemattomia ravintoloita vieri vieressä. E ja Iso-O halusivat hampurilaiset, jotka olivatkin sitten vahingossa aika suuret (pihvi siis tosi-iso niin kuin kaikki Amerikassa). Me isommat ja Pikku-O päädyimme shrimp tortellineihin. Maistui hyvin - onneksi myös minimiehellemme. Kävelymatkalla kohti Boston Common -puistoa E sai itse valita lippiksen, ja valitsi monista ei-niin-kivoista aika hyvännäköisen baseball cap:n. Lippis teki Pikku-O:n suuren vaikutuksen, ja oma hattu ei hetkeen sitten kelvannutkaan. Väsymys alkoi olla jo sen verran suuri, että pienen leikkipuistoepisodin jälkeen lähdimme metrolla takaisin kotiin.
Itselläni ei ollut paras päivä. Ensin yritin polttaa talon jättämällä kahvinkeittimen päälle. Ei onnistunut, mutta kahvinkeittimen pohja oli mustana kovettuneesta kahvista. Sitten jätin T:n repun vartioimatta useiden kymmenien metrien päähän Quincy Marketilla, jossa on hirveän paljon ihmisiä. Kukaan ei varastanut rahaa, lompakkoa kaikkine sisältöineen ym., mutta katastrofin ainekset olivat olemassa. Toivottavasti törttöilyt jäävät nyt tähän.
Myöhästyimme 15 minuuttia, mutta meidät otettiin hyvin vastaan. Lapset jaksoivat aivan yhtä hyvin/huonosti kuin suomalaisessakin versiossa, mutta kirkkokahveilla jaksamista jälleen riitti. Pikku-O pääsi innokkaan kanttorinaisen sylissä ympäri kirkkoa ja Iso-O opetteli soittamaan sähköpianoa samaisen naisen kanssa. Kahvien jälkeen kävelimme Newtonin keskustassa herkullisen näköisiä ravintoloita ihailemassa. Alkoi olla jo nälkä. Metrolla sitten Bostonin keskustaan, jossa pienen kävelyn jälkeen päädyimme Quincy Market:ille, jossa on lukemattomia ravintoloita vieri vieressä. E ja Iso-O halusivat hampurilaiset, jotka olivatkin sitten vahingossa aika suuret (pihvi siis tosi-iso niin kuin kaikki Amerikassa). Me isommat ja Pikku-O päädyimme shrimp tortellineihin. Maistui hyvin - onneksi myös minimiehellemme. Kävelymatkalla kohti Boston Common -puistoa E sai itse valita lippiksen, ja valitsi monista ei-niin-kivoista aika hyvännäköisen baseball cap:n. Lippis teki Pikku-O:n suuren vaikutuksen, ja oma hattu ei hetkeen sitten kelvannutkaan. Väsymys alkoi olla jo sen verran suuri, että pienen leikkipuistoepisodin jälkeen lähdimme metrolla takaisin kotiin.
Itselläni ei ollut paras päivä. Ensin yritin polttaa talon jättämällä kahvinkeittimen päälle. Ei onnistunut, mutta kahvinkeittimen pohja oli mustana kovettuneesta kahvista. Sitten jätin T:n repun vartioimatta useiden kymmenien metrien päähän Quincy Marketilla, jossa on hirveän paljon ihmisiä. Kukaan ei varastanut rahaa, lompakkoa kaikkine sisältöineen ym., mutta katastrofin ainekset olivat olemassa. Toivottavasti törttöilyt jäävät nyt tähän.
lauantai 27. kesäkuuta 2009
Ensimmäisten päivien tapahtumia
Keskiviikko 24.6. oli pitkä päivä. T lähti viemään laukkujamme (7 jättikassia+rattaat+kitara) jo klo puoli seitsemän aikaan kentälle ja haki sitten meidät keskustasta. Jokaisella oli vielä käsimatkatavaraa; Pikku-O:kin kantoi omaa reppuaan reippaasti. Helsingissä piti odottaa monta tuntia, mikä tuntui aika turhauttavalta, mutta käytiin sentään syömässä kunnolla. Kone Bostoniin lähti 40 minuuttia myöhässä, mikä meinasi olla Iso-O:lle hieman liikaa. Itse lento meni yllättävänkin hyvin - vain kahdesti meinasi Pikku-O:n hermo kiristyä, E:n ja Iso-O:n lentomatka meni upeasti puuhakirjoja ym. touhutessa. Valmistauduimme hankalaan ja tukalaan kuulusteluun kentällä, mutta saimme hyvää palvelua ja kaikki maahantulotarkastukset menivät oudon jouhevasti. Edes järkyttävää tavaramääräämme ei lähdetty erikseen selvittämään. Pääsimme yhdellä taksilla kätevästi suoraan talollemme, jossa vuokraemäntä oli odottamassa - peditkin oli pedattu valmiiksi. Lapset pääsivät nukkumaan klo 19 paikallista aikaa (klo 02 Suomen aikaa), ja unta ei tarvinnut odotella itsekään tuntia myöhemmin. T kävi reippaana vielä kaupassa ja sääti tietokoneita toimintakuntoon, mutta uni voitti hänelläkin klo 22 jälkeen. Valvomista oli tuolloin takana lähes 23 tuntia. Keli oli sateisen kalsea.
Torstaina 25.6. Pikku-O havahtui ensimmäisen kerran klo 03 (Suomen aikaa klo 10), mutta nukahti onneksi vielä uudelleen. Olimme koko porukka tehokkaana ylhäällä klo 6 jälkeen - seitsemän tunnin aikavyöhykesiirtymä tähän suuntaan on aika jees aamu-unisille ihmisille. Kuten arvata saattaa, kaikki taloon liittyvät asiat (kuten sähkösopimuksen jatko ja lankaliittymä) eivät olleet jouhevasti siirtyneet meidän nimiimme. T selvitteli näitä aamusta. Pikku-O riemuitsi pihan oravista ja maaoravista. Lähdimme kävelylle ja T meni pankkiin avaamaan meille tiliä. Se meni ihmeen helposti. Me muut ehdimme käydä katsomassa Iso-O:n tulevaa PreSchoolia sekä ihmettelemässä lähiaseman metroja. Vuokraemäntä tuli puolen päivän aikaan käymään läpi taloon ja vuokrasopimukseen liittyviä asioita. Tiukka täti - parasta pitää talo kunnossa. Aurinko paistoi ja kosteudesta johtuen alkoi olla melkoisen tukalaa. T kävi paita märkänä ostamassa itselleen hienon polkupyörän ja laitteli sen lisäosia kuntoon iltapäivästä. Lapsilla alkoi olla levottomuutta, mikä ilmeni jatkuvana huutamisena, riehumisena ja riitelynäkin. Kävimme tätä purkamassa pienellä iltakävelyllä.
Perjantaina 26.6. T lähti käymään Boston Collegessa ilmoittautumassa summerschooliin ja hoitamassa opintoihin liittyviä virallisia säätöjä. E:n jännitystä lähdettiin vähentämään kävelyreissulla kohti tulevaa koulua. Kiva reitti järvenrantaa pitkin. Koulun takaa löytyi iso leikkipuisto, jossa pienten aika kului kuin siivellä. Itsekin pärjäsin. Oli tosi hikinen keli ja Pikku-O:n olkapäät paloivat.
Launtaina 27.6. eli tänään T kävi keskustassa tarkentamassa asioita eri liittymätyypeistä. Valinnanvaraa on paljon (eli suorastaan liikaa). Puhelin kuitenkin pitäisi pian saada, jotta muiden asioiden hoito onnistuu. Jostain syystä täällä pitäisi kaikki asiat hoitaa puhelimitse ja nimenomaan yhdysvaltalaisella liittymällä - tapaamisen sopiminen esim. sähköpostilla tuntuu paikallisista todella vaikealta. Jälleen kuuma keli, iltapäivästä ukkosta. T:n saavuttua kotiin, vaihdoimme keskikerroksen huoneiden järjestyksen uusiksi. Lapset saivat isoimman makuuhuoneen, itse menimme pienimpään. Vielä on jonkin verran hommaa, mutta eiköhän tämä tästä.
Torstaina 25.6. Pikku-O havahtui ensimmäisen kerran klo 03 (Suomen aikaa klo 10), mutta nukahti onneksi vielä uudelleen. Olimme koko porukka tehokkaana ylhäällä klo 6 jälkeen - seitsemän tunnin aikavyöhykesiirtymä tähän suuntaan on aika jees aamu-unisille ihmisille. Kuten arvata saattaa, kaikki taloon liittyvät asiat (kuten sähkösopimuksen jatko ja lankaliittymä) eivät olleet jouhevasti siirtyneet meidän nimiimme. T selvitteli näitä aamusta. Pikku-O riemuitsi pihan oravista ja maaoravista. Lähdimme kävelylle ja T meni pankkiin avaamaan meille tiliä. Se meni ihmeen helposti. Me muut ehdimme käydä katsomassa Iso-O:n tulevaa PreSchoolia sekä ihmettelemässä lähiaseman metroja. Vuokraemäntä tuli puolen päivän aikaan käymään läpi taloon ja vuokrasopimukseen liittyviä asioita. Tiukka täti - parasta pitää talo kunnossa. Aurinko paistoi ja kosteudesta johtuen alkoi olla melkoisen tukalaa. T kävi paita märkänä ostamassa itselleen hienon polkupyörän ja laitteli sen lisäosia kuntoon iltapäivästä. Lapsilla alkoi olla levottomuutta, mikä ilmeni jatkuvana huutamisena, riehumisena ja riitelynäkin. Kävimme tätä purkamassa pienellä iltakävelyllä.
Perjantaina 26.6. T lähti käymään Boston Collegessa ilmoittautumassa summerschooliin ja hoitamassa opintoihin liittyviä virallisia säätöjä. E:n jännitystä lähdettiin vähentämään kävelyreissulla kohti tulevaa koulua. Kiva reitti järvenrantaa pitkin. Koulun takaa löytyi iso leikkipuisto, jossa pienten aika kului kuin siivellä. Itsekin pärjäsin. Oli tosi hikinen keli ja Pikku-O:n olkapäät paloivat.
Launtaina 27.6. eli tänään T kävi keskustassa tarkentamassa asioita eri liittymätyypeistä. Valinnanvaraa on paljon (eli suorastaan liikaa). Puhelin kuitenkin pitäisi pian saada, jotta muiden asioiden hoito onnistuu. Jostain syystä täällä pitäisi kaikki asiat hoitaa puhelimitse ja nimenomaan yhdysvaltalaisella liittymällä - tapaamisen sopiminen esim. sähköpostilla tuntuu paikallisista todella vaikealta. Jälleen kuuma keli, iltapäivästä ukkosta. T:n saavuttua kotiin, vaihdoimme keskikerroksen huoneiden järjestyksen uusiksi. Lapset saivat isoimman makuuhuoneen, itse menimme pienimpään. Vielä on jonkin verran hommaa, mutta eiköhän tämä tästä.
Joskus täytyy taipua
Tervetuloa!
Monen vuoden ihmettelyn jälkeen saimme muutettua jatko-opintojen pariin Bostoniin ja avattua blogin. Mitä tästä vielä seuraa, se jää nähtäväksi. Yritämme pistää muistiin kuvia ja kokemuksia elämän eri osa-alueilta. Ja niitä kehoaan ja ääntään kokonaisvaltaisesti käyttävän kolmen lapsen perheessä riittää. Päätähtäimessä on kuitenkin välittää yleisiä tunnelmia ja pitää yhteyttä Suomen ystäviin myös tämän blogin välityksellä. Pistä siis kommentoiden!
Ja vielä blogin nimestä: Kun "Helenius in Boston" ja maailmalla parasta aikaa jylläävä sikainfluenssa lyödään yhteen, saadaan aikaiseksi asiaan täysin liittymätön bakteeri (haemophilus influenzae type b, hib). Teema sopii ehkä jonkin saarnaopillisen aasinsillan kautta myös muuton aikana ilmaantuneeseen T:n poskiontelon tulehdukseen.
Monen vuoden ihmettelyn jälkeen saimme muutettua jatko-opintojen pariin Bostoniin ja avattua blogin. Mitä tästä vielä seuraa, se jää nähtäväksi. Yritämme pistää muistiin kuvia ja kokemuksia elämän eri osa-alueilta. Ja niitä kehoaan ja ääntään kokonaisvaltaisesti käyttävän kolmen lapsen perheessä riittää. Päätähtäimessä on kuitenkin välittää yleisiä tunnelmia ja pitää yhteyttä Suomen ystäviin myös tämän blogin välityksellä. Pistä siis kommentoiden!
Ja vielä blogin nimestä: Kun "Helenius in Boston" ja maailmalla parasta aikaa jylläävä sikainfluenssa lyödään yhteen, saadaan aikaiseksi asiaan täysin liittymätön bakteeri (haemophilus influenzae type b, hib). Teema sopii ehkä jonkin saarnaopillisen aasinsillan kautta myös muuton aikana ilmaantuneeseen T:n poskiontelon tulehdukseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)