Talviloman loppuosa

E:n ja Iso-O:n loppuloma laskettelureissun jälkeen ei paljon ihmeitä tarjonnut. E sai Harry Potter-sarjan viimeisen kirjan luettua (4175 sivua yhteensä), ja kuten hieman arvelin, ei oikein löytänyt korvaavaa. Niinpä kaikenlaista pientä ja isompaa kahnausta on lomalaisten välille kehkeytynyt. Eikä tietysti ihme, sillä kaikki heidän hereilläoloaikansa on kulunut muutaman neliömetrin päässä toisesta.

Pikku-O, T ja minä emme lomailleet. Välillä tunsin huonoa omatuntoa Pikku-O:n vuoksi, mutta katsoessani, kuinka mielellään hän preschooliin meni, koin ratkaisun oikeaksi. Itse kävin töissä, ja yritin saada jotain aikaan kotona. Tämä osoittautui ajoittain melko työlääksi, sillä esimerkiksi lauantaina yhtään liioittelematta käynnistin yhtä tietokonettamme koko päivän, yli kaksitoista tuntia. Missään vaiheessa ei selvinnyt, miksi se oli niin hidas, ja miksi se toimi jälleen moitteettomasti seuraavana päivänä. Henkimaailman hommaa ja totaalista ajanhukkaa. T toimi koti-isänä kahtena päivänä töissä olessani, mutta tekstiä syntyi silti entiseen tapaan. Pappina hän pääsi toimimaan tuhkakeskiviikon iltamessussa, ja saapui kotiin tuhkaristi otsallaan.

Osittain tämä ajoittainen pappina toimiminen ja osittain pieni, kasvava nolous ajoi meidät hakemaan Newtonin luterilaisen kirkon jäsenyyttä. Luonnollisesti meidät hyväksyttiin, ja tänään sunnuntaina messun yhteydessä suhteemme virallistettiin. Istuimme etupenkissä, josta meidät saarnan jälkeen kutsuttiin eteen lyhyttä jäseniksiottamista varten. Lapset käyttäytyivät koko messun ajan todella hyvin, mikä oli aavistuksen yllättävää, sillä aamulla jokainen keksi kaikenlaisia kepposia.

Kotimatkalla näimme lähilammellamme joutsenia ja kotipihallamme ruohosipuli oli alkanut jälleen itää. Talvi?

Killington

Saimme kuin saimmekin aikaiseksi hiihtolomareissun. Ihanaa ja tärkeää on ollut viettää löysää aikaa kotonakin, mutta pieni irtiotto ei tee pahaa virkeän porukan energisyydelle. Koska hiihtolomaviikko on muillakin, ei kohtuuhintaista majoitusta ollut liian helppo löytää, joten vietimme lauantaina tuntikausia surffaillen nettisaitilta toiselle. Lopulta vaihtoehdoksi valikoitui Vermontin toiseksi korkein huippu Killington ja sen ympärille rakentunut laskettelukeskus.

Jo sunnuntaina pakkasimme tavaramme niin valmiiksi kuin mahdollista, jotta lähtö maanantai-iltapäivänä olisi mahdollisimman jouheva. T ja Pikku-O kävivät aamupäivän opiskelemassa ja 'opiskelemassa', E ja Iso-O olivat suuressa talossa monta kertaa aivan liian lähellä toisiaan saaden aikaiseksi reippaasti kymmenen eriasteista kahnausta, ja minä opiskelin, minkä kahnausten selvittelyiltä ja loppupakkaamiselta kerkesin. Kolmelta pääsimme lähtemään.

Hieman yli kolmen tunnin ajomatkan jälkeen saavutimme Killingtonin laskettelualueen. "Täällä on lunta!" iloitsi T nähdessään maassa ja metsissä juuri ja juuri maanpeittävän lumivaipan. Takapenkin riemuksi emme menneet ensimmäisenä hotellille, vaan kiertelimme ympäriinsä seutua haltuunottaen:"Miksi meidän pitää istua täällä tyhmässä autossa ja vain odottaa?" Lopulta olimme hotellilla. Asettumiseen ei mennyt kauan; kymmenessä minuutissa jokainen nurkkaus ja kaappi oli selvitetty ja piirustusvälineet tai kirja kaivettu esiin. Söimme mukaanotetun ja pienessä keittiönurkkauksessa helposti esiinlaitetun lasagnen, salaatin ja karpalopiirakan, minkä jälkeen oli aika alkaa nukkua. Rauhoittuminen kävi tällä kertaa tavanomaista helpommin.

Hotellissa tarjottiin aamupala puoli kahdeksalta. Sitä ennen olimme jo valmistaneet päiväeväät, laittaneet tavarat kasseihin ja pukeneet lasketteluvaatteet päällemme. Aamupala (joka ei suinkaan ole täällä itsestään selvyys) oli aivan kelpoinen, vaikkei toki verrannollinen suomalaisen hotellin tarjontaan ja esillepanoon. Kaksikymmentä yli kahdeksan olimme autossa kohti kolmen mailin päässä olevaa ala-aseman parkkialuetta. Ei ihan huono saavutus.

Vaikka on hiihtoloma-aika, minkä myös majoitusta varatessamme kohtuuhintaisten paikkojen puutteesta huomasimme, ei rinteissä yllättäen ollut lainkaan tungosta. Ehkä tämä lumeton talvi on karkoittanut ihmiset muihin touhuihin. Meillehän se vain sopi. Saimme auton sen verran lähelle, että pystyimme suoraan kantamaan monokassimme ja suksemme ala-asemalle. On ihana nähdä, miten jokainen - Pikku-O mukaanluettuna - ymmärtää sanomatta ottaa vähintään omat suksensa ja lähteä niitä kohti suksitelinettä kantamaan.

Killingtonin alueella ei ole erillisiä lippuja hieman helpommille rinteille, kuten monella muulla New Englannin alueen mäellä (Mount Sunapee, Cannon Mountain ja Wachusetts Mountain), joten koko iso alue oli kaikkien meidän käytössämme. Laskimme koko perhe yhdessä aamupäivän, mikä oli ihanaa, varsinkin, kun aurinko paistoi, ei juurikaan tuullut ja rinteet olivat hyvässä kunnossa. Pikku-O:lle kilometrien mittaiset rinteet olivat suuri haaste, ja parin tunnin jälkeen hieman aikaistettu lounastauko tuli tarpeeseen. Lounaan jälkeen laskimme vielä kertaalleen yhdessä kabiinin ala-asemalle, matkustimme sillä ylös ja päästimme T:n puikkaamaan mustille rinteille. Pitkä matkamme alas sujui katastrofaalisen huonosti. Pikku-O oli niin väsynyt, ettei hän enää jaksanut tehdä käännöksiä, joten jouduin suurilta osin pitämään häntä jalkojeni välissä. Melkoista reisi- ja kärsivällisyystreeniä laskea huonossa asennossa n. 15 kg lisämassan kera kuunnellen jatkuvaa surkeaa, kyynelten värittämää valittamista! Soitin alhaalle päästyämme T:lle, joka tuli pikaisesti hakemaan totaalisen pitkästyneet E:n ja Iso-O:n mukaansa. Pikku-O:n lepotauon aikana he pääsivät laskemaan selvästi heitä ilahduttaneen keskivaikean rinteen, ja pystyimme porukan rauhoituttua jälleen päästämään T:n omille reissuilleen loppuajaksi. Me muut laskimme vihreän rinteen hieman helpomman tuolihissin ala-asemalle, jossa me Pikku-O:n kanssa jäimme kannustamaan E:n ja Iso-O:n lähdettyä vielä kertaalleen kahdestaan ylös. Puoli tuntia heillä meni tähän matkaan, mikä kertoo hissin ja rinteiden pituudesta, mutta sitten saivat hekin tarpeekseen. Varusteidenvaihto sujui tavanomaista mukavammin, sillä ala-asemalla oli ilmainen jäätelötarjoilu; jokainen sai isoon, kolmen pallon jäätelökippoonsa valita vaikka minkälaisen koristuksen. T tuli pian jälkeemme, ja puolen tunnin päästä hissien sulkeutumisesta pääsimme hyvin matkaan.

Vaikka Pikku-O oli niin väsynyt laskettuaan enemmän kuin koko elämänsä aikana yhteensä, jaksoi hän autosta heiluttaa Killingtonille ja kertoa, kuinka kiva oli olla laskemassa. Hah hah. Ei ihan siltä tuntunut kaiken sen itkemisen ja valittamisen keskellä. Hauskaa, että lopputunnelmaksi silti jäi ajatus siitä, kuinka hienosti oli sujunut ja kuinka mukavaa oli ollut.

Jälleen yksi lumeton viikko

Pääni on pökkyrässä liiallisen kuormituksen sekä torstaina alkaneen asentohuimauksen vuoksi, joten blogikirjoitus on syytä pitää yksinkertaisena. Haastetta tästä kirjoituksesta ei (niinkuin ei kirjoituksistani muutenkaan) ole mahdollista löytää. Sen puolen jätän suosiolla monimutkaiselle miehelleni.

Tästä monimutkaisesta miehestä on helppo aloittaa. T:n mökkiviikonloppu miesporukalla oli ollut hauska. Rinteisiin oli päästy molempina päivinä, vaikka illanvietoissa olikin samoja elementtejä kuin suomalaisessa versiossa. Laskupäivien pienenä miinuksena oli ollut luonnollisen lumen puute, mutta se nyt vain on otettava annettuna; jos lunta ei kerran ole, sitä ei ole. Mukavan viikonloppunsa jälkeen T on pusertanut väitöskirjaansa kiihtyvällä tahdilla:"Voisipa sulkeutua pariksi viikoksi johonkin luostariin, jossa vain ruokakello välillä kilistäisi, eikä tarvitsisi puhua kenenkään kanssa mitään". Ymmärrän. Meidän kotimme ja normaalielämämme on aika kaukana luostarin rauhallisuudesta. Ja ehkä se T:n kohdalla on ihan hyväkin juttu. (Onneksi T ei ole tajunnut, että tuollainen luostari ei ole meiltä kovin kaukana - Boston Collegen Jesuiittaluostari St. Mary's Hall:issa on maailman suurin jesuiittayhteisö.)

Itse olen paljon yksinkertaisempana ihmisenä yrittänyt selviytyä itse itselleni kasaamista velvotteista. Huhtikuun alussa eteentuleva USMLE Step 3 alkaa jo hiostaa takaraivolla. Maaliskuun puolivälissä selviävä Residency Match-tulos saa ajatuksen laukkaamaan sfääreihin, vaikka mahdollisuuteni onnistua niin vähäiset ovatkin. New Orleansin kokouksen posterivalmistelut ovat aivan alkutekijöissään, ja muutenkin työaikani tuntuu valuvan täysin toissijaisiin touhuihin ajan laukatessa samalla kiihtyvällä vauhdilla eteenpäin. Ja kaiken kukkuraksi ilmoittauduin jälleen englanninkielikurssille, joka nappaa yhden pitkän illan viikossa. Kun tämän kaiken päälle kasaa perhe-elämään liittyvän rutiinipuristuksen sekä monenlaiset byrokraattiset kiemurat, ei ihme, että pää on pökkyrässä ja ympäristö pyörii silmissä.

Mutta onneksi meillä on niin ihanat lapset! E on jälleen viikossa, pitkistä koulupäivistä huolimatta, lukenut yhden Harry Potter-sarjan kirjan kannesta kanteen. Jokainen ylimääräinen minuutti aamutoimien ja kouluunlähdön tai iltatoimien ja nukkumaanmenon välillä on kulunut nenä kiinni kirjassa. Nyt on enää sarjan seitsemäs ja viimeinen osa jäljellä, ja se haetaan tänään kirjastosta. Saa nähdä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Meneekö lukuinto kokonaan vai löytyykö jotain korvaavaa? Lukemisen hyvänä vastapainona toimineet laskettelureissut Nashoba Valley:n hiihtokeskukseen päättyivät edellisellä viikolla, joten hän pääsi palaamaan jälleen espanjankielen pariin. Olikin melkoinen harmi, kun nämä kaksi asiaa menivät päällekkäin. Ja pieniltä haavereilta ei ole E:kaan onnistunut välttymään. Hakiessani häntä eräänä iltapäivänä iltapäiväkerhosta (MRASP) istui hän jääpussi huulen päällä ja näytti surkealta. Niin surkealta, että Pikku-O meni heti spontaanisti halaamaan. Pelin tiimellyksessä kaverin pää oli kopsahtanut E:n huuleen siten, että hammas oli mennyt siitä läpi. Jouduin allekirjoittamaan tapahtumaraportin. Haaveri oli onneksi kuitenkin sen verran minimaalinen, että verenvuoto tyrehtyi jo ennenkuin pääsimme koululta lähtemään.

Iso-O on yrittänyt selvitä vahvojen tunteidensa kanssa entiseen tyyliin. Kaikki on aina joko maailman parasta tai maailman kamalinta. Koulu sujuu kyllä erinomaisen hyvin tunteista huolimatta, ja välillä naurammekin ajatukselle, että Suomessa matamimme olisi vielä päiväkodissa. Eilen Iso-O valisti meitä Yhdysvaltain ensimmäisen (George Washington) ja kuudennentoista presidentin (Abraham Lincoln) pituuksista. Tärkeä tieto. Ja seuraavassa lauseessa hän siirtyi puhumaan oman Hello Kitty-pehmoeläimensä tai itse edellisenä viikonloppuna kaverin kotisynttäreillä tekemänsä nallen ihanuudesta.

Pikku-O vietti sadannen preschool-päivänsä maanantaina syömällä pizzaa. Hän sai myös oman 100 dollarin setelin, jossa oli Benjamin Franklin:in sijaan Pikku-O:n oma kuva. E ja Iso-O olivat hieman kateellisia, mikä lisäsi setelin arvoa Pikku-O:n mielessä. Heti seuraavana päivänä juhlittiin ystävänpäivää, joten viikonalku oli yhtä karnevaalia. Kopsahdus maanpinnalle tapahtui kotona, kun pieni luiskahti vessanpöntöltä kädet edellä suoraan roskapönttöön ja sai kaikkien muiden kasvoarpiensa vierelle uuden viiltohaavan nenänvarteen. Viikon lausahdus:"You can't catch me!"

Viikon epämiellyttävin asia oli jättilaskun maksaminen vuosien takaiseen talokauppaamme liittyen. No, se on nyt maksettu, joten olemme ostajiemme suuntaan sujut, ja koska talokaupasta on viimein kulunut yli viisi vuotta, emme enää koskaan joudu tuon talon suhteen millään muotoa maksuvelvollisiksi. Jihuu! Vähän tosin mietityttää, että olikohan nykyisten omistajien hyötyä lähteä tähän prosessiin, jossa loppujen lopuksi kaikki muut paitsi lakimiehet olivat häviäjiä. En usko.

Epämiellyttävään ei ole mukava kirjoitusta päättää, joten päätän sen positiiviseen. E:n ja Iso-O:n talviloma alkoi ja maanantai on President's Day:n vuoksi vapaa itsellänikin. Boston College jatkaa sinnikkäästi oman linjansa vetämistä, eikä huomioi kansallisia vapaapäiviä. Niinpä T:lla ja Pikku-O:lla on maanantai (ja luonnollisesti koko muukin viikko) täyttä työskentelyä. Jokin päivä pidämme kuitenkin vapaata koko porukalla, ja lähdemme jollekin kukkulalle laskemaan. Niin, vaikka sitä luonnollista lunta ei olekaan.

Ei oikein mitään ja silti kaikkea

Viikko mennä humpsahti jälleen melkein jälkiä jättämättä. Ellei jäljiksi lasketa hitaasti toimineiden ja omia asetuksiaan kehittelevien tietokoneiden tai verottajan aiheuttamaa ylimääräistä ahdistusta. Jälkimmäiseen viitaten en voi välttyä miettimästä, onko muillakin niin paljon asioita kesken erilaisten viranomaisten kanssa kuin meillä. Ei varmaan. Mutta ei näistä tylsistä asioista sen enempää.

Iso-O vietti ensimmäisen luokan sadannen päivänsä kuin varkain. Luulin päivän olevan vasta ensi viikolla, mutta onneksi T oli enemmän kartalla. Sydänliivi lähti mukaan reppuun taiteltuna, ja päätyi vielä enemmän taiteltuna yhdessä kruunun kanssa kierrätysroskikseen heti koulupäivän päätteeksi. Ekaluokkalaiset olivat kiertäneet kindergarten luokkien kanssa liiveineen isompien koululaisten luokissa ja saaneet osakseen taputuksia, mutta Iso-O pysyi valitsemassaan kannassa:"Ihan tyhmä juttu".

Myös Pikku-O:n sadan palan palapeli vietiin preschooliin, mutten ole kuullut mitään palautetta heidän juhlinnastaan, eikä palapeli vielä ole palautunut kotiin. Ehkä se sadas päivä heillä sitten on vasta ensi viikolla? Vaikka juhlinnasta ei ole kuulunut mitään, olemme saaneet toisenlaista palautetta lokerikkoon laitetun kirjeen välityksellä:"T+J - It's been hard two days for Pikku-O. Yesterday the head BONK [T joutui allekirjoittamaan paperin, jossa hän todisti saaneensa tietoon Pikku-O:n kolautettua päänsä oveen] and today he has a splinter [tikku] in his thumb. I washed it off and put a bandaid, but it looks like there might be a little bit still in there. You have a brave guy. Have a good Weekend. Ms. S." Aavistuksen huvittaa tämä pikkuasioista informoiminen, mutta leikimme mukana.

T on naputellut viitteitä kohdilleen tietokoneen kepposista johtuen tuskastuttavan hitaasti. Mutta lienee voiton puolella - väitöskirjan ensimmäinen luku uhkaa pian valmistua. Arvaatte varmaan, että T:n ongelma ei ole sanojen minimimäärän täyttyminen. Ohjaaja (Richard Kearney) on T:n kanssa sen verran tuttu, että oli alkuun vihjannut ja sitten varsin suoraan huomauttanut, mikä tulee olla kirjan MAKSIMIsivumäärä (<300 sivua). Siinä T yrittää visusti pysyä:"Kun siirrän nämä '1000' sivua liitteisiin, ja 'vähän' pienennän marginaaleja ja fonttikokoa, tulee korpustekstiin 299 sivua". Joillain on paljon sanottavaa. Toisilla vähemmän.

Sen lisäksi että T:lla on paljon sanottavaa, on hänellä aivan outo taipumus löytää itsensä mitä erikoisemmista paikoista (kuten vaalivirkailijana, NYC:n suomalaisena sijaispappina tai Newtonin luterilaisen seurakunnan sijaispappina toimiminen, vain muutamia mainitakseni). Tästä oudosta taipumuksesta on tänä viikonloppuna esimerkkinä hiihtoreissu NYC:n ja Bostonin Round Table Club:in jäsenten kanssa. Siis täh! Siellä hän nyt kuitenkin on, New York:in osavaltion jollakin kukkulalla viettämässä mökkiviikonloppua vieraassa miesporukassa. Saa nähdä, eroaako mökkiviikonloppu poikain kera Suomessa ja Yhdysvalloissa. Odotan mielenkiinnolla kokemuksia sunnuntai-iltana. Nopeasti ajatellen varmaankin eroaa, jos vaikka vertaan Boston Bruinsin voittojuhlintaa yli miljoonan ihmisen voimin ja Suomen jääkiekkojoukkueen juhlintaa maailmanmestaruuden jälkeen. Muistatte varmaan.

Meillä muilla on tiedossa toivottavasti rauhallinen viikonloppu. Huomenna on yhdet Iso-O:n kaverisynttärit, joihin lahja pitäisi hankkia, mutta kirjastokäynnin ohella se lienee ainoa ponnistus. Ihanaa. Arvostan aikataulutonta aikaa. Samanlaista toivon teille kaikille muillekin! Ja yritän reipastua Skypen aukipitämisessä. Loppukevennyksenä Pikku-O:n lällätys viikolta:"Hiö Ai kams, leli oo nat [Here I come, ready or not!]" Tykkään erityisesti tuosta kohdasta "leli". Puhe kehittyy - hitaasti.

Supersunnuntai

Lauantai meni Ystävänpäiväkortteja valmistaen kotona, sillä lähestyvän Valentine's Day:n vuoksi jokainen kolmesta oli saanut luokkalistansa kotiin, jotta kaikki kortit varmasti tulee tehtyä. Yritin löytää oman askartelevan äiti-itseni, joka moisen urakan alla meinaa vallan kätkeytyä. Eiväthän E ja Iso-O enää varsinaisesti mitään apua tarvitse, mutta motivoijana täytyi heillekin toimia. Pikku-O:n kanssa sen sijaan sai olla kirjoittamassa ihan jokaikisen kirjaimen. Helpommalla olisin päässyt, kun olisin itse ne kirjaimet kirjoittanut, mutta silloin ne eivät olisi olleet hänen laatimiaan. Niinpä istuimme pitkään lastenhuoneessa kirjoittamassa ja piirtämässä. Aina muutaman kortin välein Pikku-O valui tuolillaan, laittoi silmät kiinni, ja sanoi:"Mä olen nukkussa". Joo, et ole nukkumassa, tämä pitää saada valmiiksi ennen huomista, varsinkin, kun meidän pitää valmistautua sadannen koulupäiväsi juhlintaankin.

Tämä sadas koulupäivä tulee eteen sekä Iso-O:n että Pikku-O:n kohdalla ensi viikolla. Pikku-O:n piti ohjeiden mukaan kerätä sata jotakin asiaa. Iso-O:n piti tehdä samanlainen paperikassiliivi kuin E:n pari vuotta sitten. Motivaatio oli täysin kadonnut jopa yleensä niin innokkaasti piirtävältä ja askartelevalta Iso-O:lta, eikä Pikku-O:lla tietenkään ollut yhtään asiaanliittyvää ajatusta. No, leikattuani Iso-O:n liivin, keksin hänelle helpohkon toteutustavan: sata eriväristä sydäntä. Nopeasti tuli työ tehdyksi. Pikku-O:n kohdalla pääsin vieläkin helpommalla. Hän on viime aikoina ollut innokas palapelien kokoaja, ja lastenhuoneen lattialta löytyi vastaus valmiina; sadan palan palapeli, joka nyt toimittaa hänen sadan asian kokoelmaansa.

T oli lauantaipäivän aamusta iltaan saakka tiedekuntansa virkistyspäivää viettämässä, joten energisen porukkamme suitsiminen oli kokonaan harteillani. Lähdimme kortti-ja liiviurakan jälkeen pariksi tunniksi ulkoilemaan. Ulkona oli useamman lämpöasteen kaunis, keväisenoloinen keli, joten ulkoilu oli kovin paljon miellyttävämpää kuin uutisten mukaan samaan aikaan Suomessa, jossa pakkasennätyksiä toisensa jälkeen oli pohjoisessa rikottu (-40*C oli mennyt rikki, hrrrr). Lähileikkipuistomme tarjosi tällä kerralla järkytyksen; kiipeilyteline ja liukumäki oli ympäröity poliisiteipillä, sillä niissä oli suuria määriä kuivumassa olevaa verta. Ei todellakaan mistään pikkuvuodosta peräisin. En ole kuullut vielä syytä tähän, mutta oli se aika pelottavaa. Lähdimme pian pois. Lintukotomme järkkyi.

Sivuhyppäys lintukodon järkkymisestä. Tämä järkkyminen on veriteon lisäksi tapahtunut jo aiemmin tämän alkuvuoden aikana, sillä ensin yhden alakoulun kakkosluokan opettaja pidätettiin lapsipornosyytteiden vuoksi, ja vain kahdeksan päivää tämän jälkeen sama syy aiheutti pidätykseen omassa, ihanassa kirjastossamme. Että sellaista.

Ja sitten itse otsikon aiheeseen. Sunnuntai oli täynnä juhlaa - tai ainakin aineksia siihen. Oikea supersunnuntai. Ensin kannustimme BC Eagles naisia koripallo-ottelussa Pikku-O:n preschool-kavereiden ja heidän perheidensä kanssa. Hauska oli nähdä, kuinka Pikku-O meni joukon jatkona ympäriinsä, eikä edes näyttänyt kauheasti muita pienemmältä. Tämän todettuaan T tosin totesi:"Niin, osahan saattaa olla vuoden nuorempia". Kannustimme kovasti, mutta BC hävisi. Pöh.

Seuraavaksi pyöräilimme kotiin, ja totesimme Suomen presidentinvaalien ratkenneen jo ennenkuin kaikki äänet oli laskettu. En paljasta omaa äänestyskäyttäytymistämme, mutta totean molempien toisen kierroksen ehdokkaiden (Haavisto ja Niinistö) olleen itselleni sopivia. Kerroimme lapsille voittajan nimen, johon E hämmentyneenä totesi:"Eikö Tarja Halonen sitten enää ole presidentti?" Niin, hänen ja kaikkien muidenkin aikanaan ei muita ole ollutkaan. T teki Runebergin päivän kunniaksi Runebergintorttuja, joista tuli jopa parempia kuin aiemmin syömäni, ja söimme niitä ruoan jälkeen pienen Suomenlipun seistessä pöydällämme.

Varsinaisen supersunnuntain teki kuitenkin 'oma' amerikkalaisen jalkapallon joukkueemme New England Patriots. Super Bowl-otteluun on valmistauduttu seudullamme jo muutaman viikon ajan siten, että uutisia on riittänyt ihan jokaiseen uutislähetykseen, ja lapset ovat kouluissaan askarrelleet monenlaista Patriots-rekvisiittaa. Pikku-O osasi spontaanisti huutaa:"Go Patriots!", ja E esitti peliin liittyvän kannustustanssin. Nostimme yhteisen maljan, napostelimme raejuusto-minitomaatti-minttu-merisuolarae-mustapippuri-hapankorppupaloja ja jäljelle jääneitä Runebergintorttuja, ja istuimme illan katsomassa Patriots-Giants-ottelua, joka käytiin Indianapolisissa. Pikku-O ja Iso-O ohjattiin sänkyyn puoliajalla, mutta E seurasi ottelun loppuun. Voi mikä harmi oli, kun aivan viime metreillä Giants kiilasi ohi ja vei pystin. E ei meinannut päästä harmista yli.

Kun päivä oli jo niin täynnä juhlaa, päädyimme ottamaan juhlinnan alle vielä yhden asian. Vaikka kuinka mones hääpäivämme on tänään maanantaina, mutta nostimme kuohuviinilasimme jo illan ottelun kuluessa - olihan Suomessa jo päivä vaihtunut. Upeaa, että olemme näin pitkälle yhdessä porskuttaneet. Onnea meille!

E:n ja Iso-O:n syystodistukset

Niinkuin tavaksi on muodostunut, on yksi blogikirjoitus lukukaudessa keskittynyt lasten todistuksiin. Nyt vuorossa ovat E:n ja Iso-O:n syystodistukset, jotka saapuivat viikon päätteeksi. Pikku-O:ta arvioitiin ja arvioidaan ilmeisimmin lähinnä vain opettaja-vanhempitapaamisten aikoihin, mikä sopii mainiosti. Olihan se vähän hassua vuosi sitten saada 70-kohtainen numeroarvio kolmevuotiaan akateemisista taidoista.

Lyhyenä kertauksena alkuun arviointiasteikot:

Performance Level:
4 Consistently exceeds standards.
3 Demonstrates targeted degree of proficiency at mid-year or end-of-year. Is making satisfactory progress at this time.
2 Has made progress toward standard, but is not meeting expectations for this time of year.
1 Has made limited, inconsistent, or no progress toward standard.

ELL (=English Language Learning) asteikko:
5 Native Speaker-level
4 Transitioning
3 Intermediate
2 Early Intermediate
1 Beginner-level

Ja sitten itse asiaan. Englannin kielen kaikki neljä osa-aluetta (Listening, Reading, Writing, and Speaking) olivat molemmilla numeroa 5. Ja siitä syystä johtuen molempien erityistuki ELL-ohjelman puolesta päättyy. Tämä todettiin sanoin:

E's English is approximating that of a native speaker. For this reason, we plan to exit him from the ELL program. He will be monitored by our staff for a few years to come. He is an inquisitive student who loves to learn. E's reading and writing is at grade level and he occasionally needs some support with grammar. He has been a pleasure to teach.

Iso-O's English is approximating that of a native speaker. For this reason, we are considering exiting her from the program. She will be monitored by our staff for a few years to come. Iso-O's reading and writing skills in English are continuously improving. We have thoroughly enjoyed teaching Iso-O over these past two years.

Seuraavaksi siirrymme todistuksen muihin osioihin:
Personal & Social
English Language Arts
History & Social Sciences
Mathematics
Science
Art
Music
Physical Education, Health & Wellness
Niitä oli arvioitu yhteensä n. 50 alakohdan voimin. Molempien kaikki olivat numeroa 3. Opettajien sanalliset arviot ovat kopioituina alla.

Ensin kolmasluokkalainen E:
E is a friendly and enthusiastic student who works well with all of his peers. He comes to school each day motivated to work hard and always gives 100% effort. A curious student, E listens intently and asks questions. He is self-confident and takes pride in his ability to memorize easily, and quickly learn new material. E is eager to share his vast knowledge and ideas during class discussions. He uses his strong critical thinking skills to make excellent connections and raise the levels of our classroom discussions.

E is an avid reader who enjoys thinking deeply about ideas presented in books or discussions. He enjoys reading a variety of texts for long periods of time. He reads and comprehends text that is slightly above the third grade benchmark, which is quite an achievement given he began learning English in first grade. E has strengthened his ability to use evidence from the text to support his reasoning, and he effectively uses comprehension strategies like asking questions, making predictions and drawing conclusions to enhanse his understanding of the text. E is able to express himself clearly in writing. He writes well-sequenced paragraphs with a beginning, middle, and end. He is learning to incorporate strategies like "show rather than tell", by adding sensory images and similes. When writing a paragraph, E has been practicing using a strong lead sentence and including a concluding sentence. He benefits from sharing his work with a peer or teacher and reading it aloud to himself to identify grammatical errors.

E is a very capable math student. He possesses strong computation as well as math reasoning skills and has a firm understanding of the concepts covered this semester. He is well on his way to memorizing the multiplication tables 0-10 with factors up to 10, which is an end-of-year benchmark. E enjoys working independently and with peers to solve complex, multi-step problems that require strong number sense and math reasoning skills. He is able to apply a variety of strategies to solve prblems, and he is learning how to organize, explain his thinking and show his strategies on paper.

E is an exuberant, thoughtful classmate who is a positive influence on our classroom community!

Sitten ekaluokkalainen Iso-O:
Iso-O is an absolute delight to have in class. She arrives each day happy and eager to begin her day of learning. Iso-O is organized in her approach to her assignments, always getting things done in a timely manner. Iso-O always puts her best effort into everything she does.

Iso-O is kind, caring and inclusive friend and because of this has many friends. Iso-O enjoys the company of both girls and boys.

Iso-O is a very strong reader and is reading well beyond the grade level benchmark for January. Iso-O reads with great accuracy, is able to retell the important elements of a story and reads with fluency. Iso-O is able to read 60/60 high frequency words and is applying phonics skills taught in class.

Iso-O enjoys choosing and reading books that are at her "Just Right" reading level. While reading Iso-O uses her knowledge of letters and sounds to decode unknown words. In a guided reading group Iso-O enjoys making text-self connections as well as text-text connections. A true delight to read with.

Iso-O has learned and is able to apply the math skills taught thus far this school year. Iso-O is able to: solve number sentences with both pictures and numbers, tell time to the hour, recognize and count coins and interpret data collections. Iso-O works very independently in her math journal. I look forward to challenging Iso-O in math during the second half fo the school year.

Sellaista hehkutusta jälleen. Mukavalta se tuntuu positiivista palautetta saada. Ehtiihän sitä negatiivista myöhemminkin kuunnella.

Nostamme maljan

Koko alkuviikon mieleni on ollut jotenkin apea. Oikeastaan ensimmäistä kertaa täällä asuessamme ymmärsin, että mehän olemme tosi kaukana Suomesta, ja vaikka kaikki tuntuukin täällä niin kotoisalta ja mukavalta, pidemmän päälle meitä aina pidetään ulkopuolisina. Viimeksi mainitusta konkreettisena esimerkkinä on rajoitetun ajan voimassa olevat viisumimme, ja erityisesti minun jokavuotinen uudelleenarvioni Yhdysvaltain Suomen suurlähetystössä. Työkaverini kohtalo löi vain vettä apeuteni myllyyn. Hän kaatui rinteessä ja sai leikkausta vaativan murtuman sääreensä. Leikkauksen vuoksi hän ei päässyt pakolliseen orientaatiopäivään - ja työsopimus siirrettiin alkamaan muutaman viikon päähän; siihen päivään, jolloin hänellä on mahdollisuus orientaatiopäivään osallistua. Jotta tilanne olisi hänelle mahdollisimman tuskainen, on hänen terveydenhuoltovakuutuksessaan maininta, jossa kaikki urheiluvammat ovat korvausten ulkopuolella. Siksi hän on nyt n. $ 70,000 sairaalalle velkaa. Vaikka nuori tutkijajannu ei näytä olevan liian huolissaan, itse olen miettinyt, miten hiuskarvan varassa huoleton elämä täällä on.

Näihin apeisiin tunnelmiin on onneksi tullut helpotusta. Puolittainen maljannoston aihe saapui maanantaina, kun sain AAN (American Academy of Neurology)-kongressiin kutsun pitämään posteriesitystä. Puolittaisen ilon aiheuttaa se, että olin lähettänyt abstraktini vain suullista esitystä varten - posteria olen onnistunut tähän saakka välttämään. Kaikki kunnia innokkaille posteriesiintyjille, mutta näen jo itseni seisomassa vaivalla vääntämäni posterin äärellä puolitoista tuntia ilman yhtäkään kiinnostunutta. No, onhan se oikeasti hieno juttu, että abstraktini ylipäänsä hyväksyttiin ja saan sen turvin reissun New Orleansiin huhtikuussa. Ja voihan se olla, että juuri tällä kerralla kaikki haluavat saapua juuri minun posteriani ihailemaan.

Mutta jos malja nousikin vain puoleen väliin alkuviikosta, nostimme sen iloiten täyteen korkeuteen keskiviikkona. Posti toi meille hienon kirjan "Hermeneutic Rationality. La rationalité herméneutique". Sieltä professorien joukosta löytyy myös meidän T kirjoituksellaan:"Two Cases for Hermeneutic Rationality: Collective Memory and Reconfigured Time". Aikamoista. Se on T:n ensimmäinen kansainvälinen julkaisu. Huipulta on hyvä lähteä.

Maljan nostimme yhdessä koko perheen voimin. Kaikkien laseissa oli vaaleanpunaista, kuohuvaa juomaa. T teki juomasekoituksen karpalomehusta ja Sprite:sta. Hyvää. Iso-O kehui vuolaasti hienoa kirjaa (no, rehellisesti sanottuna kirjan graafiseen suunnitteluun olisi voitu hieman enemmän panostaa), ja keskittyi sitten kehumaan jälleen kerran "maailman parasta ruokaa" ("the best food ever"), joka tällä kerralla oli niinkin arkinen kuin pyttipannu.

Maljat ovat nyt tyhjiä. Arkinen aherrus jatkuu lumettomassa, keväisessä Newtonissa. Koko Bostonin seutu valmistautuu Patriots:in sunnuntaiseen Super Bowl-otteluun.