JFK:stä ja kaikesta muusta

JFK:n kuolemasta tuli 50 vuotta 22. päivä marraskuuta. Kuten arvata saattaa, kuolemaa on muisteltu laajalti. Niin Dallasissa kuin synnyinosavaltio Massachusettsissakin on ollut monelaista virallista ja puolivirallista ohjelmaa. T kirjoitti asiaa sivuavan blogikirjoituksen 4 vuotta sitten, joten en lähde sitä nyt kertaamaan. E ja Iso-O osasivat molemmat kertoa melko tarkkaan, mitä tapahtui. Iso-O tosin ehdotti tapahtuma-ajankohdaksi 1888.

JFK:stä sujuvasti terveydenhuoltoon hypäten. Saimme pyynnön laskuttaa Massachusettsin vammaisturvaa (Medicaid, jota Massachusettsissa kutsutaan nimellä MassHealth) Pikku-O:n puheterapiasta, joka on jatkunut kerran viikossa koulutuntien aikaan. Itseäni hieman mietityttää, että mitähän tästä seuraa, kun Medicaid on tarkoitettu vain Yhdysvaltain kansalaisille tai pysyville asukkaille, joihin luonnollisesti emme kuulu. Pikku-O:n puhe on kyllä kehittynyt valtavasti joko tuesta johtuen tai siitä huolimatta, eikä nykyään ole mitään vaikeutta häntä ymmärtää. Suomenkielikin sujuu kohtuullisen hyvin, eikä olennaisesti eroa E:n ja Iso-O:n tyylistä virheineen.

Puheterapialaskutuksen lisäksi saapui toisenlainen terveysilmoitus koulusta. Jollakin Iso-O:n luokkakaverilla on täitä. Päätäni alkoi välittömästi kutittaa. Toistaiseksi aamuinen hiusten tarkistaminen ei ole tuottanut tulosta, mutta sen ja pakkaspäivien saapumisen johdosta veimme kaikki petivaatteet patjoja myöten ulos tuulettumaan. Patjojen ja peittojen tamppaaminen ei täällä ilmeisesti kuulu kuvioon. Ainakin siitä päätellen, että emme ole nähneet yhtään mattotelinettä koko täälläolomme aikana. Itse tamppaus oli melkoista Hard Core-hommaa, sillä tuuli oli samanaikaisesti myrskylukemissa ja peittoja ym. sai haeskella ympäri pihaa. 

Töistä saapuessani sain määräyksen ajaa viinikaupan kautta ja hakea meille pullon tämän vuoden sadon viiniä. Oli kuulemma ensimmäinen päivä, kun sitä oli tarjolla. Käyntiäni ilahdutti se, että myyjä vaati minua esittämään henkilötodistukseni. Määräysten mukaan jokaisen, joka näyttää nuoremmalta kuin 30, tulee henkilötodistus esittää, joten en sentään teiniltä vaikuttanut, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että iltani oli pelastettu.

T lähti vähän yllättäen Pikku-O:n kanssa Suomi-kouluun suomalaisperheen kanssa. Lähinnä hän kai halusi käydä läheisessä puutarhamyymälässä perheen isän kanssa. Saimme tuliaisiksi kuivakukat ruokapöydälle sekä ison kimpun aikuisen kokoisia kuivaheiniä (mitä lienevätkään). Huomasin T:n poissaollessa, että lauantai oli käytännössä viimeinen mahdollisuus laittaa jouluposti ajoissa liikkeelle. Olin sitten postissa 5 minuttia ennen sen sulkeutumista. Postitäti oli kyyrmeissään. En voi häntä siitä liikaa moittia - hän joutui naputtamaan jokaikisen paketin tullilapun tiedot tietokoneelle. Käynti oli kuitenkin informatiivinen, sillä nyt tiedän, että saman voi tehdä itse netissä ja säästää kaikkien aikaa. Paketit lähtivät liikeelle ja toivottavasti saavuttavat kohteensa ennen joulua. Joulua, joka taas lähestyy hirveällä vauhdilla.

Viikonloppuun mahtui myös Iso-O:n kaverisynttärit Boston Sports Club:illa uinnin merkeissä. Ei meinannut tyttö taaskaan pysyä housuissaan innostukseltaan. Syntymäpäivien jälkeen söimme ensimmäistä kertaa vuosiin juustofoundueta. Se onnistui yllättävän hyvin ilman varsinaista laitetta. Iso-O ei käytännössä maistanut sitä lainkaan, sillä hän ei tykkää juustosta, ja Pikku-O kieltäytyi jatkamasta ensimmäisen makupalan jälkeen. Meille kolmelle muulle jäi sitten aika paljon syötävää. Maha oli kohtuullisen täynnä.

Viikko alkoi kirpeässä pakkassäässä. T pääsi viettämään iltaa Bostonin keskustaan Bostoniin suunnitellun Round Table-klubin kanssa, kun lähdin töistä sitä varten vähän aiemmin. JFK-uutiset ovat vähentyneet. Muistopäivä on ohi.

Tähtiä ja lettuja

E ja Iso-O saivat lukuvuoden ensimmäiset Rehtorin tähtensä. E:lle se napsahti lukemisesta ja Iso-O:lle runoilusta:

Mason-Rice School congratulates Principal's Super Star E for outstanding achievement in Reading. E was a fantastic participant in our "fishbowl" discussion! He shared his reading strategies while citing evidence from the text, and he also added very thoughtful ideas to the discussion about Maniac and Grayson's friendship!

Mason-Rice School congratulates Principal's Super Star Iso-O for outstanding achievement in crafting an original Halloween poem called "The Graveyard". Iso-O's poem delightfully weaves rich, descriptive images, alliteration and rhyme to scare you to the bones!

Kaksitoista päivää töissä ja kaksi vapaalla on aikamoinen rytistys meille kaikille. Vapaaviikonlopuista osa menee tai menisi, jos malttaisi, levähtämiseen. Toisin kuin viime vuonna olen kuitenkin ehtinyt nähdä lapset sekä aamuisin että iltaisin hereillä lukuunottamatta satunnaisia pitkiä päiviäni, joita tähän marraskuun pimeyteen on minulle ladattu kolme. Normiaamuna herätän lapset vähän ennen lähtöäni puoli seitsemältä syömään aamupuuroa. Yleensä saavuttuani seitsemän jälkeen päivällinen on jo syöty, mutta olemme sentään ehtineet päällimmäiset kuulumiset vaihtaa. Ei ehkä optimaalisin tilanne, mutta hienoinen parannus viime vuoteen kuitenkin.

Viimeistä edellinen viikonloppu oli vapaa. Ensimmäistä kertaa täällä ollessamme vuokraemännän pihafirma kävi puhaltamassa lehdet pihaltamme ennenkuin itse ehdimme haravoihin tarttua. Isoin työ jäi siis tekemättä. Riitti sitä haravoimista silti meillekin, sillä kaikki lehdet eivät vielä olleet ehtineet pudota. Isolla haravalla ja ryhmätyöskentelyllä piha saatiin siistiksi juuri sopivasti ennen lumisadetta. Lumisade tosin osoittautui varsin minimaaliseksi, enkä ehkä uskaltaisi sitä vielä ensilumeksi nimittää, ainakaan täällä itäisessä Massachusettsissa. Meiltä länteen lunta jäi jonkin verran maahan päivän ajaksi, kuulin myöhemmin.  

Lapset ovat kovasti toivoneet näkevänsä minun työkaverini. Siihen tuli parannus, kun saimme kutsun islantilaisen Annan luo lettukesteille. Anna kutsui lettuja "Icelandic pancakes", mutta ne olivat kyllä ihan suomalaisiakin. Ja aivan samalla tavalla syötyjä hillon, marjojen, kermavaahdon ym. kanssa. Iso-O oli yltiömielissään, sillä Anna on samansorttinen kuin hänkin - koko ajan värkkäämässä jotain. Hän näytti Iso-O:lle, kuinka tehdään vanhanaikaisia kirjaimia, ja lettujen syömistä lukuunottamatta Iso-O istui työhuoneen pöydän ääressä harjoittelemassa.  Lettuja tulivat syömään myös työkaverini Evy ja Yunisin vaimo Hala. Hauska parituntinen Natickissa.

Suomen isänpäivää vietettiin kotona päivällisen ja lasten tekemän pelin pelaamisen merkeissä. Iso-O tosin protestoi, sillä hänen mielestään on epäreilua, että T:lla on kaksi isäinpäivää ja minulla vain yksi äitienpäivä. Lapset jatkoivat vapaaviikonlopunviettoa maanantainakin "Veteran's Day":n vuoksi, mutta meille samaa ei suotu. Lastenhoitajamme Ana tuli seuraksi.

Viikon kohokohtia olivat myös koulukuvien saapuminen, edellisen automme talvirenkaiden onnistunut eteenpäin myyminen, E:n After School retket Higgins Armory Museum:iin Worcesterissa, tekemään itse pizzaa Cambridgessä ja keilaamaan, sekä Iso- ja Pikku-O:n opettaja-vanhempitapaamiset. Viimeksi mainittuihin meni T ja sai kuulla amerikkalaiseen tyyliin positiivisesti, kuinka hyvin menee. Iso-O:n haaste on ottaa riski ja siirtyä vaikeampiin kirjoihin (taito riittäisi, mutta jostain syystä matami valitsee aina helpomman). Pikku-O:n ainoa miinus oli verhoiltu nätisti: Hän kuulemma uskoo aina kerrasta, jos meinaa mennä hulluttelun puolelle.

Jälkimmäisen viikonlopun olin itse töissä. Muilla oli ahkerasti kaikenlaista ohjelmaan. Pikku-O kävi Suomi-koulussa suomalaisperheen kanssa, koko porukka Boston Collegen isolla stadionilla kannustamassa BC:n joukkuetta (BC Eagles), Pikku-O kaverinsa syntymäpäivillä (Plaster Fun Time), Iso-O kaverinsa kanssa Museum of Science:ssa ja pojat vielä T:n kanssa kalassa Charles River:in rantamilla.

Uusi viikko on taas alkanut, vaikka itselläni se käytännössä on edellisen jatkoa. Maanantai-ilta venähti pitkäksi, kun kävin syömässä yhdessä neurologia-ohjelmaan hakevien kanssa. Meitä oli 7 haastateltavan lisäksi kymmenisen nykyistä. Mukavaa oli. Mutta taas jäi muutama tunti pois nukkumisesta.

Säästä ja sen vierestä

Ihana, kirpeähkö syksykeli ulkona. Öisin käväisee pakkasella ja päivällä lämpenee n. 15 asteeseen. Ei valittamista. Paitsi niillä, jotka kaipaavat sadetta. Sademäärät ovat ennätyksellisen alhaalla viimeisen muutaman kuukauden aikana. Lähijärvemme pinnasta sen helposti huomaa.

Halloween on juhlittu. T kävi kurssikaverinsa kekkereissä lauantai-iltana, ja lapset inventoivat omat saaliinsa. Aika paljon karkkia jäi muovikurpitsoihin odottamaan senkin jälkeen, kun pois oli otettu "pahat" karkit. Kukaan lapsista ei hirveästi tykkää maapähkinävoista, joten sitä sisältävät suklaat joutuivat poistettujen listalle. T myös kehotti poistamaan kaikki elintarvikeväriä sisältävät sokeripallot, mutta tälle ehdotukselle lämmettiin vain osittain. Ihan heti ei täydy karkkia käydä kaupasta ostamassa, sillä sitä on nyt yllin kyllin parin viikon välein vietettävää karkkipäivää varten. T olisi varmaan halunnut kurpitsojen tyhjentyvän enemmänkin, mutta näin sitä nyt mennään eteenpäin. Varsinkin, kun viikon aikana kävi konkreettisesti ilmi, että isompia lapsiamme on alkanut hävettää heillä käytossään olevan rahan/tavaran määrä verrattuna kavereihin.

Viikolla oli nimittäin Book Fair (koulun jokavuotinen kirjamyyntitapahtuma). Jokainen sai käyttöönsä kymmenen dollaria, mikä on tietysti aika vähän. Sillä saa maksimissaan yhden pehmeäkantisen kirjan. Ajattelin silti, että se on riittävästi, sillä käymme usein kirjastossa, jossa on oikein hyvä valikoima kaikentasoisia ja -tyylisiä kirjoja, ja lapsilla on koulussaan viikottainen kirjastotunti, jolloin on mahdollista saada lainata 2-5 kirjaa viikoksi kerrallaan. Olin väärässä.

Pikku-O esitteli iloisena kirjansa ja kertoi saaneensa takaisin kaksi rahaa ja kaksi paperia. Paperit (2 dollaria) hän antoi T:lle ja "rahat" (yhteensä 2 senttiä) hän laittoi säästöpossuunsa. Kysyin Iso-O:lta, paljonko hänen kirjansa maksoivat ja mihin loppurahat menivät. Vaivautuneena hän selitti, että rahat juuri riittivät kirjoihin. Kirjojen takakansista kävi kuitenkin nopeasti ilmi, että yhteishinta oli huomattavasti yli kymmenen. Alkoi selittelyjen ketju, jossa päällimmäinen ongelma oli häpeä siitä, että muilla oli niin paljon enemmän rahaa. Ketju mutkistui niin erikoiseksi, että aloin jo pelätä hänen varastaneen joko kirjan tai rahaa. Näin ei onneksi ollut, selvisi myöhemmin. Lisärahan he olivat ottaneet omista säästöistään, joita ei ollut tarkoitus näin käyttää. Ilta oli Iso-O:lle - ja samalla minulle - hyvin raskas. E oli tässä vaiheessa vain hiljaa. Seuraavana päivänä tilanteen selvittely jatkui. Kun painotin rehellisyyden tärkeyttä vaikeidenkin asioiden kanssa, tunnusti E oman kirjansa maksaneen 25 dollaria. Kiitin häntä tunnustuksesta ja samalla kehoitin miettimään, minkälaiseen tilanteeseen hän sisarensa edellisenä päivänä jätti. Ihanan vilpitön anteeksipyyntö siskolta seurasi. Keskustelimme pitkään aikuisillekin tutusta aiheesta, mitä tehdä, mikäli asia/tavara maksaa enemmän, kuin mihin itsellä on varaa. Annoin kolme vaihtoehtoa: 1. Tavaraa ei voi saada, 2. Tavaran voi saada myöhemmin, kun on ansainnut tarpeeksi rahaa, tai 3. Tavaran voi saada heti velaksi. Lapset valitsivat vaihtoehdon 2. Opetus meni siis melko hyvin perille.

Olin edellisen viikonlopun töissä, mikä on T:lle tietenkin raskasta myös. Onneksi Pikku-O pääsi suomalaisperheen kyydillä Suomi-kouluun ja lapset seuraavana päivänä pariksi tunniksi maalaamaan katua koulun ympärillä Bakesale:iin liittyen. Lauantaina saavuin hiljaiseen taloon. T oli huolehtinut päivällisen toisella tavalla. Kirkollamme oli iltatilaisuus vanhemmille sisältäen kolmen ruokalajin illallisen ja lastenhoidon lapsille sisältäen pizza-aterian. En kuullut niin paljon valitusta kuin yleensä, kun saapuivat vatsat täynnä iltatoimille.

Talven lähestyminen on pitänyt T:n muutenkin kiireisenä. Kun uuteen autoomme eivät vanhat talvirenkaat enää käyneetkään, piti hommata uudet. Uutena olisivat tulleet maksamaan vanteineen yhteensä lähes 1200 dollaria. T sai tingittyä uudenveroiset käytetyt 460 dollariin. Aika hyvin. Itse olen niin kovin kömpelö moisessa. Nyt ne pitäisi vielä saada laitettua alle. Lunta ei vielä tosin ole tiedossa ainakaan viikkoon.

Neurologia (PGY 2): Interventional Neuroradiology

Erikoistumisurani löysin kuukausi on ohi. Koska sairaalan minulle ottama vakuutus ei oikeastaan kata mitään muita toimenpiteitä kuin selkäydinnestenäytteenoton, jo edeltävästi tiesin, ettei minun odoteta osallistuvan liian aktiivisesti minkäänlaisten neulojen tai katetrien työntämiseen tai vetämiseen. Olisin tietenkin voinut pukeutua steriilisti ja osallistua nenä kiinni potilaassa käytännöntoimintaan, mutta kun vaihtoehtona oli istua mukavasti pöydän äärellä monitoria tuijottaen, valinta oli helppo. Monitorin tuijottamisen kanssa vaihdellen kun oli helppo vilkuilla hieman kirjaakin. Hyvällä säkällä sattui nimittäin niin, että sekä neuroanatomian että päivystysasioihin liittyvä tentti oli juuri tämän löysän kuukauteni aikana. Ehdin siis mitä parhaiten valmistautua niihin.

Olin todella vapaa tekemään juuri mitä halusin. Aamuisin osallistuin Morning Report:iin ja keskipäivällä Noon Conference:iin. Morning Reportin jälkeen hakeuduin toimenpidealueelle, jossa yleensä oli jo käynnissä jokin toimenpide. Tavallisimmat toimenpiteet olivat aivoverisuonten kuvantamiset, stenttien ja koilien laitot, selkäytimen verisuonten kuvantamiset ja embolisaatiot. Useamman kerran viikossa pahoja nenäverenvuotoja tyrehdytettiin embolisaatiolla ja kertaalleen näin murtuneen selkänikaman täyttöä betonilla. Koska yleensä liukenin paikalta alkuiltapäivästä, jäi minulta näkemättä aivohalvauksen veritulpan liuotukset sekä mekaaniset tulppien poistot. Mikä on vähän harmi, sillä siksihän minä sinne oikeastaan menin. No, opin paljon katsomaan verisuonten kuvia, joten hukkaan aikani ei mennyt. Ja voiko sitä parempaa palautetta saadakaan kuin lähes päivittäin aidosti yllättyneen ja ilahtuneen T:n toteamus:"Miten sinä nyt jo tulit?"

Voi olla, ettei ihan parasta arviota sen sijaan ole tiedossa kouluttajilta, kun olin aina vain lähdössä, vietin viikon lomaa kesken kuukauden, ja en enää palannut loman jälkeen. Syynä tähän palaamattomuuteeni oli se, että paikkasin ystävääni osastolla hänen raadettua vuokseni T:n väitöspäivän aikoihin. Ja parin päivän osastojakson jälkeen päädyin käyttämään kaksi viimeistä löysää päivääni erittäin rennosti viihtyisässä kirjastossamme lukien. Lukemiselle ei nimittäin tule lähitulevaisuudessa aikaa kovin repeämään.