lauantai 26. lokakuuta 2013

Lomalla perheen arjessa

Olen ollut lomalla viime perjantaista lähtien. Varsinaisesta lomasta ei ehkä kuitenkaan ole ollut kyse, sillä muu perhe on jatkanut arkeaan normaalisti. Lomani ajankohdan syy on T:n vuosittaiset SPEP- ja Ricouer-konferenssit, joihin hän tänä vuonna lähti vaatimattomasti esittämään kolme omaa juttuaan. Yleensä esityksiä on maksimissaan yksi. T lähti keskiviikkona luentojensa jälkeen.

Aamulla Pikku-O alkoi itkeä T:n halaamisen jälkeen, rauhoittui hetkeksi autossa ja alkoi uudelleen kävellessään E:n ja Iso-O:n perässä koulunovea kohti. E hoiti isoveljen tehtävän hienosti, ja jo ennen kuin koulunovi sulkeutui, itku loppui. Pahin ikävä oli onneksi vain keskiviikkoaamun mittainen.

T:n aikataulu luentojensa jälkeen oli hyvin tiukka, ja siksi hän kysyi, josko voisin hänet heittää lentokentälle autolla. Koko matkan ajan hän puhui kuin papupata. T ei muutenkaan ole mikään hiljainen hiirulainen, mutta puhetta tuli vielä huomattavasti enemmän ja nopeammalla tahdilla. Kysyin, että onko sinulla syyllinen olo? "On. Tiedän, miten paljon stressiä tämän matkan takaisinajaminen aiheuttaa sinulle". Aika söpöä. Totta tosin monestakin syystä: 1. Inhoan ajamista ruuhkassa Bostonin keskustassa. 2. Aika oli tiukalla ehtiä hakemaan lapset afterschoolista. 3. En ollut täysin varma reitistä ja GBS keksi ihan omat esityksensä, jotka täydellisesti poikkesivat minun etukäteen suunnittelemastani. Mutta, pääsin perille koululle, ja T ehti lennolleen ilman hankaluuksia. Kaikki lopulta voittivat.

Oman autoni kanssa olen aavistuksen huolestuneena miettinyt öljynvaihdon suositusajankohdan ylittymistä jo 1000 maililla, mutta en ole halunnut mennä ennenkuin 45.000 mailia on tullut täyteen ja renkaidenvaihto on ajankohtainen. T lupasi jo viikko sitten, että hän voi auttaa tarkistamaan öljytilanteen. Ennen konferenssiin lähtöään sille löytyi pieni kolonen. "Avaa konepelti". Ok (*miettii kuumeisesti, miten se tehdään*). Konepellin avaamisen jälkeen toivoin:"älä kysy, älä kysy!" En ollut niin onnekas:"Mistäs se öljy tarkistetaan?" Yritin näyttää tietävältä skannatessani merkkejä, joita silmieni eteen avautui. Oikea kohta löytyi, T totesi, että öljyä on tarpeeksi ja että se on tarpeeksi juoksevaa. Voin hyvin odottaa ensi viikon huoltoon.

Ilmat muuttuivat lämpöisistä syksyisen kylmiksi. Yhtenä päivänä satoi. Lapsia hakiessani näimme koko elämäni hienoimman sateenkaaren. En ole koskaan nähnyt sellaista, jossa kaikki värit oikeasti ovat ja jossa kaari alkaa ja päättyy maahan. Sateenkaaren vieressä oli toinen pienempi. Monet yrittivät valokuvata, minäkin, muttei se oikein onnistunut.

Lomani on koostunut lasten arkiasioiden hoitamisen lisäksi pitkän rästilistan lyhentämisestä. Sain mm. käytyä lääkärissä, ja kuulla joutuvani ensi vuonna ikäni(!) vuoksi mammografiaseulontaan. OMG. Oikeasti, miten vuodet ovatkaan näin vierineet. Joululahjaprojekteja vein eteenpäin, ja jälleen kerran totesin olevani oikea surkimus. En vaan osaa. Tietäkää kaikki te läheiset ihmisemme, että ajatuksissa olette kovasti, vaikka lahjapuolella niin huonosti meneekin!

Kävin tapaamassa E:n opettajaa, jolla ei mitään muuta huolestuttavaa sanottavaa ollut kuin parhaan kaverin puute. Tämä sama huoli on vaivannut T:akin. Itseäni ei niinkään, sillä E:lla on paljon hyviä kavereita, joiden kanssa hän viettää aikaansa koulussa ja after schoolissa, vaikkei innokkuutta koulun ulkopuoliseen menemiseen niin löydykään. Tähän kuitenkin opettaja on kiinnittänyt huomiotaan, mikä on hyvä. Ihana, että koulussa välitetään myös sosiaalisuuspuolesta.

Viedessäni lapsia kouluun olen mietiskellyt Suomen ja Newtonin koulujen eroja. Omaa kokemusta Suomen kouluista meillä ei tietysti ole, mutta jotain luulen tietäväni lasten serkkupoikien kautta. Mieleeni listasin aika monta eroavaisuutta. Alle neljäsluokkalaiset täytyy viedä ja hakea. Ja monet neljäs-ja viidesluokkalaisetkin viedään, sillä useilla on pikkusisaruksia koulussa ja/tai vanhemmat niin haluavat tehdä. Tavallaan ihanaa. On jotenkin hellyttävä nähdä pieni poika kävelemässä pukuun pukeutuneen isänsä vierellä. Toista eroavaisuutta minulla ei tule Suomeen muuton jälkeen yhtään ikävä: lunch boxit! Joka ainoa päivä jokaiselle pitää laittaa mukaan aamupäivävälipala, lounas ja iltapäivävälipala sekä juotavaa näille kaikille kolmelle aterialle. Minkäänlaista paikkaa eväiden säilyttamiselle ei ole, joten niiden tulee olla säilyvää sorttia. Olen todella kyllästynyt hommaan. Lunch boxien tiskaamiseen, kuivaamiseen ja täyttämiseen menee joka ilta 20-30 minuuttia sen lisäksi, että niihin laitettavat tuotteet pitää olla tilattuna/ostettuna. Kolmas eroavaisuus liittyy kännyköihin tai niiden puutteeseen. Tämä tietenkin johtuu ensimmäisestä eroavaisuudesta, enkä lainkaan pidä huonona asiana. Muita eroavaisuuksia ovat läksyjen vähäinen määrä ensimmäisten vuosien aikana, paljon pidemmät koulupäivät (K-luokalla viikossa kaksi kertaa 8.20-15, muilla luokilla neljä kertaa, ja lyhyetkin päivät kestävät 12.30 saakka), välituntien vähäinen määrä (vain kaksi pitkän koulupäivän aikana), opettajien ja luokkakavereiden vaihtuminen joka ainoa vuosi, luokka-asteiden jakautuminen alakouluun (luokat K-5), yläkouluun (luokat 6-8) sekä lukioon (9-12), koulunaloitusikä (5-v täynnä syyskuun alkuun mennessä), jokavuotinen MCAS-testaus kolmannesta luokasta ylöspäin, vanhempainyhdistyksen (PTO) vahva ote, jatkuvat rahankeruut erilaisiin asioihin verhoiltuna (book fair, raffle basket, bake sale, haunted house jne), positiivissävytteinen "School is fun"-toitotus, monisanaiset arviot kaksi kertaa vuodessa, käsityön, kieltenopetuksen, kansalaistaidon, ja uskonnon opetuksen puute, polkupyörien vähäinen määrä koulunpihalla sekä koulunovien lukitseminen viimeaikaisten koulusurmien vuoksi. Vaikka Newton on yksi parhaista ja rauhallisimmista paikoista koko Yhdysvalloissa, emme ole jääneet paitsi pahasta maailmasta. Kaksi opettajaa on erotettu lapsipornosyytösten vuoksi (ei tosin Mason Ricessa). Kaksi Highschool-tyttöä päätyi itsemurhaan parin viikon välein. Ja eiväthän uutiset muualta Yhdysvalloistakaan jää meitä tavoittamatta. Jos eroavaisuuksia löytyy helposti näin paljon, on koulujen välillä paljon samaakin; samanoloisia lapset vaikuttavat olevan maasta riippumatta.

Loppukevennykseksi lasten tämän hetken hittibiisi: "What does the fox say?"

tiistai 22. lokakuuta 2013

Pelleilyä

Edellisenä viikonloppuna ajelin Lexingtoniin Suomi-kouluun kahden viisivuotiaan kanssa. Sukupuolien erot tulivat mainiosti esiin. H puhui ja Pikku-O kuunteli. Lasten parituntinen kouluaika kului itselläni koulun kahvilassa muiden kanssa jutellessa. Paljastui, että blogiamme käydään lukemassa täälläkin. Hassua. Kotimatkalla takapenkin keskusteluiden aihegeneraattoriksi vaihtui Pikku-O. Hauskuutta löytyikin sitten erityisesti sanasta "butt".

Pikku-O kertoi iloisena, kuinka hän oli jättänyt lunch boxin lounaan syömättä ja valinnut koululounaan. Kuulustelun jälkeen kävi ilmeiseksi, että pizza-slicen kutsu oli ollut liian voimakas. Koska lounas on maksullinen, syntyi tästä pieni selvittelyurakka. Meidän olisi pitänyt "opt out" koululounaista - siellä on ollut lounas odottamassa jokaista koululaistamme jokaikinen päivä. Kuinkakohan monta kertaa Pikku-O on sen käynyt syömässä? Saimme tilanteen korjattua, mutta vieläkään ei ole selvää, miten ns. tilillemme pääsee ja minkäkokoinen summa siellä on odottamassa. Sovimme Pikku-O:n kanssa vielä pitäytyvämme omissa eväissämme. Koululounas kun lähinnä sisältää pizzaa, chicken nuggetseja, ranskalaisia perunoita ym. yhtä terveellistä.

Iso-O on parin viikon ajan suunnitellut tekevänsä oman sanomalehden leikkaamalla jutut oikeista lehdistä ja - ilmeisesti - liimaamalla ne vihkoon. Olen yrittänyt viivytystaistelua, sillä jo sieluni silmin näin syntyvän sotkun. Viivytystaisteluni epäonnistui, mutta sain tilanteen hieman helpommaksi meille aikuisille sillä, että kehoitin häntä tekemään leikkaustyön ulkoterassilla. Viime aikoina on ollut mukavan lämmin, joten mikäpä sitä on ulkona istuskellessa auringonpaisteessa yli 20 Celcius-asteen lämpötilassa. Silppua syntyi. Tällä hetkellä hänellä on 3 muovikassillista leikattuja juttuja. Itse sanomalehteä ei vielä ole syntynyt yhtään. Jotenkin en ole yhtään yllättynyt.

Viikonloppu sujui kotosalla niinkuin lasten toiveisiin yleensä kuuluukin. Kävimme kiertämässä Crystal Laken lauantaina ja vierailemassa vuosittaisessa Harvest Fest:issa sunnuntaina. Lähtöinnokkuus kävelyretkille oli jälleen kerran lähellä nollaa. Mitä meidän iloiselle kolmikollemme on oikein tapahtunut? Haluaisivat vain lojua kotona. Tilanne onneksi aina muuttuu, kun pääsemme liikkeelle.

Puutarhurisieluni on kokenut monta syvää kolhua epäonnistuneiden kurpitsaviritelmien johdosta. Edellisenä kesänä kuolivat kuivuuteen. Tänä kesänä upeat kukat hävisivät toinen toisensa jälkeen pupujen ym. muiden eläimien toimesta. "Never give up hope, mom!" on minua kannustettu ja annettu ohjeita erinäisten turva-aitojen rakentamiseksi. E jopa ehdotti "Russian Guards" palkkaamista. Don't ask! Lämpimien kelien vuoksi viimeisin kukka puhkesi muutama päivä sitten. Koska talvi vääjäämättä lähestyy, leikkasin sen irti, ja meitä on ruokapöydällämme ilahduttanut kaunis, keltainen kukka. Tai ainakin minua on ilahduttanut. Ja taas olen valmiina taistoon. Ensi kesänä sitten! Tyhjensin kompostinkin kukkapenkin alueelle. Ei ainakaan ravinteista ole nyt pulaa.

Yhdysvaltain kongressi teki itsestään maailmanluokan pellen sulkemalla julkisen puolen rahoituksen yli kahdeksi viikoksi. Partial government shutdown saatiin viimein purettua 17.10.2013 ja velkakattoa yli 50:n kerran nostettua sen olemassaoloaikana, mutta suurta haittaa tästä sulusta ehti olla laajalle yleisolle. Minulla olisi muutama pikkuehdotus kongressille, mutta ulkopuolisena jätän ne omaksi tiedokseni. Varsinkin, kun järkipuhe ei siinä porukassa läpi menisi kuitenkaan. Jos on Suomen politiikassa pellejä, kyllä niitä löytyy täältäkin, oikein amerikanluokan mittakaavassa.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Ruska-retki Columbus Day-viikonloppuna

Kuulin radiosta, että Columbus Day-viikonloppu on vilkkain autoiluviikonloppu; äitienpäivä jää kakkoseksi. Olisin itse veikannut Thanksgiving ja joulu, mutta ilmeisimmin puhuttiin nimenomaan autoilusta, ei matkailusta. Syynä tähän tienpäällä olemiseen on se, että lomien ollessa vähäisiä nousevat kolmen päivän viikonloput omaan arvoonsa, ja tähän aikaan on vielä ruskakin kauneimmillaan. Ainakin New Englannissa.

T oli suunnitellut viettävänsä suhteellisen rauhallisen viikonlopun lähestyvän kongressin papereiden viimeistelyn parissa. Kävi kuitenkin ilmi, että iso osa ensi vuoden syksyn opetuspaikoista hakee työntekijöitään juuri nyt. Jokaisen hakuprosessi on hieman muista poikkeava ja vaatii paljon aikaa ihan pelkkään tietojen näpyttelyyn. Deadline:ista ja viikonlopun rauhallisuuden tuhoutumisesta huolimatta hän halusi kuitenkin tehdä pienen ruskaretken lähiseudulle. Lähdimme Wachusetts Mountainille.

"Onko pakko lähteä?" On. Tulemme jo iltapäiväksi takaisin. "Niin varmaan". Iloinen perhematka alkoi takapenkin negatiivissävytteisillä ennakko-odotuksilla. Matka kohti laskettelukeskusta olikin melko takkuinen pissatauoista johtuen ja bensa-aseman haasteellisen saavuttamisen vuoksi, mutta viimein saavuimme perille. Olimme ottaneet mukaamme lasten lyhyiksi jääneet laskettelusukset sekä Pikku-O:n pieneksi jääneen kypärän, sillä tiedossa oli, että samalle viikonlopulle sattui Wachusetts Mountainin Columbus Day Ski - Snowboard Sale & Swap. T hinnoitteli sukset ja kypärän niin hyvin, että ne kaikki menivät. Suunnilleen samalla hinnalla saimme kaikille uudet sukset sekä Iso-O:lle kypärän (Pikku-O siirtyi käyttämään Iso-O:n vanhaa). Loistojuttu.

Kun ostoshommat oli hoidettu, lähdimme kiipeämään mäenrinnettä ylös. Tavoitteena oli kokea ruska hieman tasamaata korkeammalta. Wachusetts Mountainin huippu on 2006 jalan korkeudessa, ala-asema 1006, joten nousua tuli jokseenkin tarkkaan tuhat jalkaa eli 305 metriä. Nousimme polkua pitkin, mutta laskeuduimme rinnettä myöten. Alaspäin tullessa maisemat palkitsivat ja aamuinen takapenkin harmistus oli tiessään. New Englannin ruska on aikamoisen hieno vai mitä mieltä olet kuvista.

Ajoimme takaisin Worcesterin kautta, jotta lapset - ja T - pääsivät näkemään, mihin äiti aina katoaa. T halusi samalla käyttää auton pesussa, joten aikaa kului. Puolipäiväretki muodostui, kuten lapset arvelivat, kokopäivämatkaksi. Nälkä oli kiljuva. Ja tunnelma autossa jälleen sen mukainen.

Kotona pikasuihkun ja ruoanvalmistuksen jälkeen perusjauhelihaspagetti maistui gourmetillalliselta. Samaan aikaan Iso-O:n kaveri soitti kysyäkseen, onko Iso-O ollenkaan tulossa. Nopeasti keräsimme kamat kasaan, ja matami lähti SpongeBob kainalossaan kohti uusia seikkailuja.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Kaikenlaista viime ajoilta

Olin merkinnyt kalenteriin vuokraemäntämme Bostonissa-olopäivät "Alice-warning". Arvelimme hänen saapuvan suoraan lentokentältä, emmekä suuresti väärässä olleet. Todennäköisesti kävikin pihalla heti ensimmäisenä päivänä. Taloa hän tuli tarkastamaan kahdesti. Ensi kesälle on tiedossa yhden seinän ja ulkorappusten korjaus sekä koko talon ulkomaalaus. Itse jättäisin ulkomaalauksen tekemättä ja käyttäisin summan koko talon tiivistämiseen ja ikkunaremonttiin. Mutta kukin tyylillään. Meidän olostamme hänellä ei yllättäen ollut sanottavaa - ilmeisen tyytyväiseltä vaikutti. Mikä on tietenkin selvää, sillä T on muiden töidensä ohella toiminut hänen talonmiehenään.

Viikkojen ajan lapset ovat kysyneet, joko on Recycle Day. Olen sitä yrittänyt väijyä Newton TAB:ista ja Newtonin kaupungin sivuilta. Löytyihän se ilmoitus viimein, päivä ennen tapahtumaa. Kyseessä on kaupungin vuosittainen tavaranvaihtotapahtuma. Paikalle voi viedä omat vanhat tavaransa ja ottaa tilalle muiden tuomia vanhoja. Lapset luonnollisesti olivat kiinnostuneimpia tästä viimeisestä vaihtoehdosta. Jokaisella oli oma kassi, johon sai ottaa itselleen kiinnostavaa tavaraa. Saimme mukaamme kirjoja, muutaman lautapelin, ulkopelin, lasermiekan, korin, taulun, juomapullon, maljakon sekä SpongeBob-pehmoeläimen (Iso-O, tietenkin).

Iso kurpitsa odotteli pöydällä Halloweenin saapumista, mutta koska siihen vieläkin on aikaa, päädyin tekemään sosetta. Ehtiihän sen Jack'O'Lanternin ostaa myöhemminkin. Sosetta syntyi neljä annosta, joista ensimmäisestä valmistin Pumpkin Bread:ia eli kurpitsakuivakakkua. Loput kolme annosta odottavat pakastimessa inspiraatiota - tuntuu nimittäin vähän siltä, että keittiöinnostus on kadonnut perheestämme. Aiemmin niin innokkaat pikkuleipojat priorisoivat monet muut asiat yhdessäleipomisen edelle. Pöh!

Olemme kaikki T:a lukuunottamatta saaneet tai joutuneet ottamaan influenssarokotukset. Lapset saivat nenäsuihkeet, minua pistettiin. Lasten rokote sisälsi neljä eri influenssatyyppiä, minun kolme. Nyt kelpaa rytistellä kohti talvea ja influenssa-aaltoa. Talvelta - tai vähintään syksyltä vähän meinaakin tuntua, kun vuorokauden lämpötilat liikkuvat muutaman lämpöasteen ja 15 asteen välillä. Oli pakko napsauttaa kaasupannu päälle 10.10.2013, sillä tulevaisuuskaan ei lupaa lämpöisempiä kelejä. Toinen motivaatio tähän oli se, että jokavuotiset madot ovat taas ottaneet keittiötä ja ruokasalia haltuunsa. Ainakin aiemmin ovat hävinneet, kun lämmityskausi on alkanut.

T on yrittänyt löytää uudempaan autoomme talvirenkaat käytettyinä, mutta lienee selkeämpi tilata ne uutena. Minäkin yritän miettiä sopivaa ajankohtaa 45.000 mailin huollolle ja renkaidenvaihdolle. Ei ihan vielä viitsisi talvirenkaita vaihdattaa, muttei toisaalta odottaa sitä ensimmäistä lumisadettakaan, niinkuin vuosi sitten.

Viimeisen viikon ajan olen kärsinyt selkäkivusta. Se alkoi yllättäen erään luennon alussa ja paheni mahdottomaksi seuraavan aamulenkin aikana sillä seurauksella, että jouduin jättämään työpäivän väliin. Sinänsä työpäivän väliinjättäminen ei ole kauhean vaikeaa nyt, kun menossa on vapaavalintainen jakso, mutta selkäkivusta kyllä luopuisin mielelläni.

E sai koulusta kaikille jaetun lapun koskien kännykänkäyttöä. Ilmeisesti joillakin luokkakavereilla alkaa kännyköitä olla käytössään. Aikamoinen ero Suomeen, sillä E on jo viidennellä. No, lapussa yksiselitteisesti todettiin, että kännyköiden mukaanottoa pitäisi välttää. Mikäli kuitenkin sen kouluun ottaa, pitää se jättää suljettuna omaan kaappiin koko kouluajaksi, eikä sitä saa käyttää koulun jälkeenkään esimerkiksi koulubussissa. Olin huojentunut viestistä, sillä E on lisääntyvästi pyydellyt itselleen puhelinta. On helpompi perustella oma pidättyväisyytemme, kun koulusta tuli niin selvät ohjeet. Kännykän hankkiminen tulee meillä keskusteluun vasta ensi kesänä, yläkouluun siirtymisen ja itsenäisemmän liikkumisen lähestyessä.

Iso-O tuli dramaattinen ilme kasvoillaan ja keho täynnä tunnetta keittiöön. "Something terrible has happened!" Matamin tuntien jäin odottamaan tarinanjatkoa liikaa hermostumatta - vahvasti tuntevalla tytöllä aivan normaalitkin asiat saavuttavat joskus suuren mittaluokan (isäänsä tullut, heh heh). Niin nytkin. Kansio, joka sisältää päivän läksymonisteen ja opettajan mahdollisesti lähettämät paperit, oli jäänyt koululle. Yritin pitää naaman peruslukemilla ja vakavana selittää, kuinka tärkeä on pitää huoli omista tavaroistaan ja asioistaan, varsinkin kun on jo kolmasluokkalainen ja kaikkea. "It was my sixth thing missing - duh!" Ikään kuin kuusi olisi vähän.. Illalla ei uni meinannut huolen vuoksi matamin silmään saapua. Seuraavana aamuna hänen tehtävänään oli ripeästi etsiä kansio, pyytää isin allekirjoitukset tarvittaviin kohtiin, ja palauttaa kansio sille tarkoitettuun paikkaan luokassa. Iso-O oli oikein motivoitunut asian hoitamiseen, ja "terrible situation" oli ratkaistu kansion löydyttyä juuri sieltä, mistä hän sen arvelikin löytävänsä.

Pikku-O on opetellut kirjaimen T ja näytti sitä kokonaisvaltaisesti kehollaan. On kuulemma tosi helppoa. Hänen luokassaan on Jonatan, joka "ei ollenkaan osaa englantia", ja Pikku-O on "opettanut" hänta:"Yonatan is copying me".

Olen yrittänyt orientoitua suomen kieliopin kertaamiseen, kun ainakin meidän aikaan viidennellä opiskeltiin sijamuotoja. Mutta mikä ihme on akkusatiivi!? En muista aiemmin kuulleenikaan. Kaikki muut sijamuodot herättävät jonkin hiljaisen muistivärähdyksen, mutta akkusatiivi ei sytytä. Otan myös mielelläni vastaan vinkkejä, mistä löytäisi helposti tiivistettynä alakoulun oppivaatimukset erityisesti äidinkielen, mutta myös muiden aineiden osalta.

Arkiviikko on melkein pulkassa. Iso-O kävi torstaina poimimassa omenoita. E:sta poiketen hänellä ei ollut aavistustakaan, missä päin Massachusettsia ja minkä nimisessä omenatarhassa hän vieraili. Tänään hänellä oli luokkaretki Harvardin kasvitieteelliseen puutarhaan. Kengät unohtuivat kouluun. Kaikkien koulukuvaus oli eilen. Huomenna on Pikku-O:n Suomi-koulu. Ja ylihuomenna Iso-O:n yökyläily. Kaikenlaista.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Neurologia (PGY2): Stroke syyskuussa

Sain syyskuun päätteeksi pienen aivo-pinssin ollessani "Kuukauden Erikoistuja". Lasten koulun rehtorintähtien tapaan ohjelma jakaa kuukausittain pienen huomion jollekin jostakin. Minut palkittiin, koska "kaikki niin tykkäävät työskennellä kanssani". Aika huvittavaa. Hyvä mieli siitä silti tuli.

Vietin kuukauden jälleen aivohalvauksen parissa. Erikoislääkäri vaihtui puolessa välissä filippiiniläislähtöisestä Dr. Carandang:ista pakistanilaislähtöiseen Dr. Ramzan:iin. Molempien kanssa minulla meni oikein mainiosti, mutta ensimmäisen kanssa toinen juniori joutui oikeaan hiillostukseen. Mielestäni syyttä. Koko kuukauden olivat myös seniorierikoistuja, newyorkilainen Elizabeth sekä kalifornialainen stroke-fellow Artin. Toinen juniori vaihtui parin viikon jälkeen intialaisesta Jatinderista jordanialaiseen Yunisiin. Viimeinen pariviikkoinen menikin tiimillä sitten nauraessa; Yunisin kanssa on melkein mahdotonta tehdä mitään kauhean vakavasti. Viikonloppuina kanssamme olivat eri erikoislääkärit. Ensimmäisenä viikonloppuna kiinalaislähtöinen Dr. Qin, ja toisena newyorkilainen Dr. Paydarfar. Jälkimmäisen työpari oli massachusettsilainen Dr. Schwartz - ja aloitimme aamut yhdessä näiden kahden erikoislääkärin, osastojuniorin ja konsultaatioseniorin kanssa Dunkin' Donuts kahveilla ja donitseilla.

Päivien kulku meni kuten aiemmin kirjoitin. 7:15 sign out, 8-9 morning report, 9-12 kierto, 12-13 noon conference, 13-17:30 loput työt ja konsultaatiot, 17:30-18:30 sign out. Kaksitoista päivää putkeen ja kaksi vapaata. Lisäksi kaksi "Extended Day"-iltaa (itselläni perjantait ennen työviikonloppua), jolloin piti jäädä auttamaan yövuorolaista iltakymmeneen saakka. Melkoista rypistystä siis. Viikonloppujen aikataulu oli samansorttinen sillä erotuksella, että kokouksia ja koulutuksia ei ollut. Hakulaitetta kantoi aina toinen meistä junioreista. Lauantaisin se, joka jäi pitkäksi illaksi ja sunnuntaisin se toinen. Hakulaitteeseen tulevat kaikki konsultaatiot sekä kaikki potilaiden soitot. Nämä viimeksi mainitut ovat pääosin ärsyttaviä, sillä kyseessä on useimmiten henkilö, jonka vahvat kipulääkkeet tai rauhoittavat lääkkeet ovat juuri sunnuntaiaamuna päässeet loppumaan.

Olin suunnitellut menevani lokakuuksi neuroradiologialle opiskelemaan CT- ja MRI-tulkintaa. Viimeisellä viikolla sain ilmoituksen, ettei se onnistukaan, kun tilalleni oli valittu lääketieteenopiskelijoita. Jouduin pikaisesti keksimaan itselleni muuta tekemistä. Eilen oli ensimmäinen päiväni "Neurointerventional Radiology"-erikoisalalla. Palaan siihen kuun päätteeksi.