Kovanluokan ulkoilua

Vuosi "kaksikymmentä kymmenen [twenty ten]" on käynnistynyt normaalina arkisena aherruksena jo maanantaina sekä E:n koulun että Iso-O:n preschoolin osalta. T:n yliopisto sen sijaan aloittaa luento-opetuksensa vasta parin viikon päästä, joten T:lla on suunnitelmissa opiskella kunnolla sekä Platonin Valtio että Aristoteleen Nikomakhoksen etiikka ennen tätä. Kepeän letkeää lukemista siis tiedossa. Myös itse availen kertauskirjojani tuon tuostakin - kotirouvallahan sitä aikaa riittää - mutta täydellinen valaistuminen odottaa vielä tapahtumistaan.

Opiskelut ja koulun alkaminen on helpompi kestää, kun käy välillä vähän tuulettamassa päätään ulkoilmassa. Tähän aukeni hyvä mahdollisuus sekä sunnuntaina lumimyräkän jälkimainingeissa että tiistaina lyhyen koulupäivän jälkeen lähivuoremme Wachusetts Mountainin rinteitä koluten. Ihan vieressä se ei tämäkään mäki sijaitse, sillä automatkaan kuluu aikaa noin tunnin verran suuntaansa, mutta olemme silti kovin tyytyväisiä tähän korkeuseroltaan 320 metrin kukkulaan (vertailuna: Levin korkeusero 325m) ns. kotimäkenämme.

Hankimme etukäteen vain yhdet lasten lasketteluvälineet (E ja Iso-O kun ovat niin samankokoisia), mutta heistä kehittyi nopeasti sellaisia rinnekanuunoita, että oikeastaan ne toiset välineet olisivat kovastikin tarpeen. Toisaalta, Pikku-O:n vuoksi toisen meistä isommista on oltava pois rinteestä vahtihommissa, joten toistaiseksi pärjäilemme näin. Hissit ovat päivittäin auki klo 8-22, ja väkeä tuntuu riittävän. Jopa eilen arkipäivänä koko iso ala-aseman ravintola- ja huoltorakennus oli tupaten täynnä erityisesti teini-ikäistä porukkaa. Siellä joukossa liikuimme mekin - milloin evästaukopaikkaa etsien, milloin kadonnutta Pikku-O:ta etsiskellen, milloin tylsistynyttä E:a viihdyttäen (Iso-O:n ollessa laskemassa) ja milloin ikkunalautaan silmäkulmaansa kolauttaneen Pikku-O:n viiltohaavan verenvuotoa tyrehdyttäen.

Vaikka väkeä on paljon, on rinteissä kuitenkin riittävästi tilaa. Eli, halutessaan saa laskea ihan niin lujaa kuin suksista lähtee. Ja suksistahan lähtee, varsinkin T:lla. Kaikesta kamojen raahaamiseen ja säätämiseen liittyvästä epämiellyttävyydestä huolimatta on ihana nähdä, kuinka paljon Iso-H nauttii laskemisesta ja kovasta vauhdista. Jo pelkästään siitä syystä on mukava ahtautua kamppeinemme autoon, ja huristella kohti tunturia.

Loppiaista ei täällä vietetä, vaan vähitellen aletaan valmistautua parin viikon kuluttua olevaan Martin Luther King, Jr.-juhlapäivään. E tuli toissapäivänä koulusta vakavana ja kertoi pitkän tarinan siitä, kuinka "aikaisemmin tummaihoiset joutuivat istumaan bussin takaosassa" ja kuinka "epäreilua se oli". Tänään meidän loppiaisenamme pyöräilimme E:n kanssa koululle tuulettomassa pikkupakkasessa (luokkaa -5*C) auringon jo lämmittäessä ilmaa. Eräs isä tuli levenevä hymy kasvoillaan vastaan ja totesi:"Wow, hard core, great!".