sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Loman loppufanfaarit

Niin se on viikko vierähtänyt, ja lasten loma alkaa siirtyä finaaliin. Loma on varmasti ollut onnistunut, sillä pienet vaikuttavat hyväntuulisilta ja levänneiltä. Ehkä tekemistä on ollut sopivasti.

Maanantain Boston-reissun jälkeen seuraava ohjelmanumero oli tiistainen kirjastokäynti. Olin itse aamupäivän ajan töissä, joten mikään liian ahkera toiminta ei oikein tullut kyseeseen. Onneksi kirjastossakäynti on edelleen lapsille niin mieluinen. Viivyimme usean tunnin ajan kirjoja valiten. E siirtyi koululaisten puolelle, mutta Iso-O pörräsi vielä preschool-puolella. Hänkin tosin alkoi valitella sitä, että kirjoissa "on niin vähän tekstiä". Lukutaito (erityisesti englanninkielen osalta) onkin harppauksin kehittynyt, mutta selvästi kuvakirjat vielä kovasti kiehtovat.

Loppuviikon arkipäivät sujuivat kutakuinkin kotosalla vastuussaolevaa aikuista vaihtaen. Kukaan ei silti valitellut tekemisenpuutetta, mikä ehkä kertoo siitä, että hiljaiselolle oli kysyntää. Tai no, hiljaiselosta ei meillä ole koskaan kyse, mutta ehkä sellaisesta verkkaisesta elämänrytmistä kuitenkin. Piirrustuksia, tarinoita ja rakennelmia on syntynyt sekä pelejä (Uno, Connect Four, muistipeli, Mancala ym.) pelailtu suurella innokkuudella. Pikku-O:kin on otettu peleihin mukaan. Vaikka hänellä ei välttämättä ole aina ihan kirkkaana mielessä pelin tarkoitus, on hän ollut saamastaan edusta hyvin ylpeä. Ja muistipelissä hän on suorastaan yliveto! Ulkoilua on voinut harrastaa perjantaita lukuunottamatta joka päivä takapihamme lumivalleja ja risukasoja hyödyntäen. Perjantaina ei oikein voinut, sillä koko päivän satoi kaatamalla vettä.

Tämä vesisade tuli vuorialueella lumena. Kun olemme kaikki viimein melkein kunnossa, lähdimme pitkästä aikaa laskureissulle. Tällä kertaa menimme aiemmasta tuttuun paikkaan, Mount Sunapee:lle, johon ajomatka on hieman lähikukkalaamme pidempi (2h/suunta), mutta jonka rinnevalikoima on niin loistava kaikentasoisille laskijoille. Jälleen jakauduimme lastenalueen ja kehittyneiden alueen välillä. Lastenalueella hissi nostaa 120 metrin korkeuseron ja rinteitä on useita, joten edelleen E ja Iso-O löysivät alueelta itselleen tarpeeksi haastetta. Pikku-O:n kanssa mennään vielä yhdessä. Taitaa jäädä se lopullinen ymmärtäminen ensi kaudelle. Välillä jonossaseistessä motivaatio meinasi kolmikolta lopahtaa, mutta autoon istuessamme kaikki vakuuttivat päivän olleen oikein onnistunut.

Nyt on sunnuntaiaamu. Ulkona sataa isoja lumihiutaleita. Päivälle on tiedossa ehkä hieman liikaa aktiviteettejä näin itseäni ajatellen, mutta täytyy ottaa asia kerrallaan. Ensin täytyy siivota, sitten onkin jo kiire BC Eagles naisten koripallo-otteluun, josta täytyy keskenkaiken lähteä Iso-O:ta viemään ystävänsä KOTIsyntymäpäiville (ensimmäiset kotisyntymäpäivät täälläoloaikana - odotan suurella mielenkiinnolla). Samanaikaisesti täytyy ryhtyä leipomaan Bostonkakkua valmiiksi pakasteeseen, sillä keskiviikkoiltana meille on tulossa T:n dekaani illalliselle ja jälkiruoka on pakko tehdä etukäteen (alkuviikko on aivan ylikiireinen), ja tehdä ruoat valmiiksi arkipäiville. Lunchboxit täytyy jälleen täyttää. Kirjastossakin täytyy piipahtaa, sillä DVD-elokuvien laina-aika on vain viikko. Huh huh. Ei ehkä mitään ylitsepääsemätöntä, mutta pieni levähdys sohvalla sopisi paremmin näin lasten lomaviikon päätteeksi.

Jälkikirjoitus: Massachusetts General Hospital täytti perjantaina 200 vuotta. Aikamoinen saavutus. Ensimmäiset ambulanssit eivät suinkaan olleet autoja - eihän niitä ollut vielä keksitty - vaan hevosvetoisia kärryjä. Leikkausvälineetkin olivat melkoisen karskeja. Eikä leikkauksia tehty kuin äärimmäisessä hädässä, sillä eetterinukutus tuli käyttöön vasta 1846, ensimmäistä kertaa maailmassa juuri täällä Bostonissa.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Lyhyt keskustelu työeläkkeestä

- Pimpom.

- Mmm… päivää. Milläs asialla?

- Päivää nuorelle herralle! Olisiko ihan hetki aikaa keskustella mukavista työeläkeasioista?

- Työeläkeasioista? Nyt olis vähän muuta…

- Juu, ei, ihan hetki vaan jos nuorelle herralle sopii, ihan kertomaan vaan tulin lyhyesti näistä asioista?

- Noh, mitäs nyt sitten olis? Mulla olis tuolla just Kantin kolmas kritiikki pöydällä auki ja väikkäri puoliks kesken. Että muutakin tässä, lounaskin tekis jo hyvää…

- Siis… sattuukos nyt olemaan niin, että nuoriherra on ihan tutkijatyyppejä? Siis jos nyt yhtään arvailla uskallan, että olisko niin että väitöskirjaa sitä näin keskellä päivää?

- Joojoo – ja aika usein yölläkin. Mutta mitäs tää vierailu nyt sitten oikein koskee?

- Noh, katsokaas kun tässä on nyt käynyt niin, että ihan viran puolesta tulin nyt ihan teille kotiin asti kertomaan kun tässä on tapahtunut ihan mukavia asioita – just ihan niin kuin teidän kannalta kivasti.

- Niin, siis, että millä lailla?

- No, katsokaas kun tässä on nyt sellainen muutos tullut, tai siis on jo tullut mutta nyt sitten tästä teille ihan näin kotiovelle viestiä tästä tuomaan, että…

- Joo, mä nään että siinä sitä ollaan, mutta mikä se on nyt se juttu sulla – mulla oikeesti olis tuolla vähän homma kesken…

- No jos ihan nyt sitten asian ytimeen tässä, niin, sellainen on tämä muutos, että apurahansaajien eläkevakuuttaminen on toteutettu vuoden 2009 alusta maatalousyrittäjän eläkelain mukaisesti. Ja teidän kannalta…

- Eikun nyt askel taaksepäin. Siis otas nyt uusiksi!

- Niin, siis, apurahansaajat – niin kuin nuoriherrakin varmaan – on vuoden 2009 alusta alkaen otettu osaksi suomalaista työeläkejärjestelmää ja ihan tätä nyt teille tässä kertomaan tulin – ja ihan parista tähän niin kuin kokonaisuuteen liittyvästä seikasta… jos ihan pieni hetki olis vaikka näin tässä?

- No okei, anna tulla nyt sitten… mutta ei tässä kovin pitkään varmaan tartte?

- Juu, ihan nyt niin kuin pääkohdat vaan tässä… mutta eikös ihan mukava tietää, että se on niin kuin nyt maan viljelyn lisäksi otettu tämä hengen viljely osaksi maatalousyrittäjän eläkelakia… se siis nuorelle herrallekin antaa oikeuden noin niin kuin moneen sellaiseen etuun jota ihan varmaan sitten noin niin kuin vanhoilla päivillä ihan kovasti varmaan miettii ja sillä lailla hyvänä pitää?

- Joo, siis etuja? Olisko tässä siis mistä nyt sitte kyse?

- Niin, jos ihan luen tästä niin tulee sillai tiiviisti kun taitaa tutkijalla olla vähän muutakin tässä… niin, tulee siis oikeus vanhuuseläkkeeseen, osa-aikaeläkkeeseen, työeläkekuntoutukseen, työkyvyttömyyseläkkeeseeen, ja sitten tietysti myös omaisille oikeuden perhe-eläkkeeseen ja vielä tähän ryhmähenkivakuutuskorvaukseen apurahansaajan jälkeen… jos siis sattuis käymään vähän niin kuin niitä ikävämpiä asioita tässä niin kuin tämän apurahansaajan kohdalla… Niin, ja sitten tietysti on vielä nämä työtapaturmaturva ja oikeus sairauspäivärahaan… voihan se olla että vaikka kirja sieltä hyllystä kopsahtaa pahasti päähän taikka ihan sitten jotain muuta… että jos tällaista sitten tapahtuis…

- Noh, joo, aika matalat mulla nää kirjahyllyt kun ei isompia oo varaa… mutta siis olikos nyt siis niin että tässä oli siis niin kuin apurahatutkijan tilanne vähän niin kuin parantunut… ihan niin kuin reilustikin?

- Juu, juu… juu, sen takia tässä nyt sitten niin kuin ihan teidänkin kotiovelle tästä kertomaan kun… tässä tosiaan on nyt sellainen tilanne, että ihan mukavasti on tämä tilanne korjaantunut – ainakin kun tästä vähänkin taaksepäin näin niin kuin katselee

- Noh, hitto, on sitä tietysti vähän ehkä odotettukin että jotain tapahtuis. Oon nimittäin ollu aiemminkin jo huolissaan tästä opiskelijoiden opintoturvasta ja tietysti nyt vielä enemmän näistä omista sosiaaliturva-asioista näin tutkijana… tai, siis, ehkä vielä enemmän näin niin kuin perheen isänä kun noita lapsiakin on jo tässä

- Juu, juu, se on tosiaan, juu.. eeh, tilanne on tosiaan tässä muuttunut nyt sitten ihan reilustikin tosiaan… se on vaan se että kun tämä niin sanottu vuotuisen työtulon alaraja ylittyy niin sitä on sitten niin kuin osallinen näistä kaikista etuuksista niin kuin ihan sillä perusteella

- Aha! Ai että se on niin kuin niin yksinkertaista? Että vaan joku tuloraja… olisko sulla siitä tietoo, että millaisista tuloista tässä niin kuin on puhe? Mullahan siis on vaan yks apuraha mutta se on ihan…

- Jos tästä tutkijalle tällainen esite niin siitä selviää sitten tarkemmin…

- Joo, kiitos vaan. Aika hyvältä vaikuttaa tää jos tosiaan ihan tällä tuli nyt sitten kuntoon nää asiat

- Juu, ihan on tosiaan muutosta tapahtunut. Kun vaan ilmoittaa sitten sen apurahan niin sitten tulee se vakuutuspäätös sieltä.

- Jahap. Ja kuinkas se tapahtuu – siis se ilmoittaminen?

- Nommutta, sen voi ihan nopeasti itse laittaa vaikka pankkitunnuksilla internetissä sen hakemuksen – siinä ei mene kauan! Vaan se on hyvä muistaa että tässä on nyt myös tällainen ilmoitusvelvollisuus… eli että kun saa apurahan niin se on sitten hyvä ilmoittaa myös.

- Jaa, ilmoitusvelvollisuus?

- Juu… ihan vaan halutaan varmistaa, että kaikki soveltuvat apurahansaajat saavat mahdollisuuden tulla osallisiksi näistä etuuksista.

- Aha, mutta sehän kuulostaa ihan myönteiseltä. Ilmeisesti sen kummempaa ei sitten oo kuitenkaan… olikos se sitten tässä?

- Juu, kyllä se melkein tässä nyt sitten on. Se kun se vahvistetaan se työtulo niin sitten tulee sillä perusteella se lasku.

- Ööh… Että tulee lasku?

- Juu, juu… sen siis eläkelaitos vahvistaa sen vuotuisen työtulon määrän ja se on sitten niin kuin sellainen laskennallinen perusta tälle sosiaaliturvalle ja näille etuuksille… se on tietysti sitten se työeläkevakuutusmaksu ikään kuin apurahansaajan vastuulla… mutta siitä ei tarvitse itse huolehtia siitä maksun määrästä, se määritetään ihan näppärästi tämän eläkelaitoksen toimesta ja sitten vaan maksaa sen laskun niin kaikki onkin sitten ihan kivasti kunnossa

- Mutta siis lasku tulee kuitenkin?

- Kyllä juu, semmoinen työeläkevakuutusmaksu tulee sitten niin kuin laskuna juu… ja siihen liittyen tietysti työtapaturmavakuutusmaksu, ryhmähenkivakuutusmaksu, sairasvakuutuslain mukaiset maksut ja sitten ihan sellainen mahdollinen vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen maksu.

- Ahaa… minkäslaisesta laskusta tässä sitten kuitenkin olis kyse? Vai onko se oikeesti laskuista?

- Ei, ei… ei tässä mistään isosta… karkeasti kun näitä on laskettu niin maksun suuruus on sellaiset reilu kymmenen prosenttia työtulon määrästä eli

- Siis, anteeks, kymmenen prosenttia? Sanoitsä reilu kymmenen prosenttia?

- Juuh… juu, kyllä me ollaan semmoisiin viidentoista prosentin lukuihin näissä päästy… Mutta se siis täytyy varmaan tässä kyllä nyt sanoa, että sehän on siis tästä laskennallisesta työtulosta – sehän on siis ehkä sanottava myös että kuluthan saa siis toki vähentää ennen tämän vuotuisen työtulon vahvistamista.

- Aijaa, tota… voisitsä ihan lyhyesti nyt vielä selittää tämän laskujutun? Musta tuntuu että mä en aivan nyt pysynyt kärryllä!

- Niin, ihan lyhyesti jos vielä, niin työskentelyyn ja kuluihin varatusta apurahasta vähennetään ensin kuluosuus, ja sen jälkeen vahvistetaan se niin sanottu vuotuinen työtulo – jota sitten käytetään laskennallisena perusteena näissä etuuksissa ja sitten tietysti myös näissä pienissä maksuissa.

- No joo, mun mielestä viistoista prossaa ei kuitenkaan oo ihan vähän… mutta kulut saa siis kuitenkin vähentää?

- Juu, juu, totta kai! Kaikki sellaiset kulut jotka on katsottu kuluvähennyskelpoisiksi… me sitten sitä arvioidaan sen hakemuksen perusteella.

- Eli kaikki kuluvähennyskelpoiset kulut… olikos tässä myös jotain tarkennettavaa? Mitäs tää ”kuluvähennyskelpoiset” oikein tarkoittaa?

- Niin, sillähän siis tarkoitetaan ihan näitä normaaleita työskentelyyn kiinteästi liittyviä kuluja… siis kaikkia sellaisia materiaali- ja matkakuluja jotka mahdollistaa sen varsinaisen työskentelyn.

- Aha. Eli siis esimerkiksi jos mä oon saanut apurahan työskentelyyn ja mahdollisiin kuluihin, niin siitä on sitten mahdollisuus vähentää ensin kaikki pakolliset opiskelukulut – ja sitten se loppu, jos sitä jää, niin sitten se vahvistetaan työtuloksi josta maksetaan se maksu… olinko mä nyt ymmärtänyt oikein?

- Juu, kyllä se siltä vaikuttaa että näin on. Tosin meillä on siis sellainen periaate, vaikka sitä tässä eläkelaissa ei nyt sanotakaan, että kun on tällainen työskentelyyn ja kuluihin oleva apuraha – niin kuin nuoren herran tapauksessa – niin siitä… niin siitä sitten on mahdollisuus vähentää kuluina puolet. Vaikka sitä kulukattoa ei siellä laissa olekaan, me ollaan kuitenkin ajateltu että siitä lopusta sitten tulee se vuosityötulo jolla pääsee niin kuin kiinni näihin etuihin!

- Että siis pääsee kiinni etuihin kun maksaa ensin puolesta… mutta pääsee kiinni etuihin. Siis jos – ja tosi tiukasti jos – nyt ymmärsin oikein, niin tosiasiassa esimerkiksi mun tapauksessa kaikkia kuluja ei siis huomioitais ollenkaan? Että kun mä maksan kaikenlaisia opiskelu- ja materiaalimaksuja enemmän kuin mitä mä saan apurahaa – eikä mulle jää käteen yhtään vaan mä päinvastoin maksan ite säästöpossusta – niin tästä huolimatta mulle siis katsottais että mä oon siis saanut työtuloa? Että mä siis olisin niin kuin siellä saajapuolella vaikka mä oikeesti maksankin? Eikä tätä oo edes lakiin kirjattu vaan tää on jokin eläkelaitoksen oma periaate? Että ”pääsee kiinni etuihin”?

- Niin, tavallaanhan sitä ollaan siellä saajapuolella silloin kun apurahaa saadaan… tätä on nyt sitten vähän tulkittu sillä lailla, että sitten niin kuin vastineeksi kaikista näistä hyvistä eduista niin pitäis sitten vähän maksaakin.

- Joo, joo, en mä siitä nyt tässä mitään ollu sanomassa, vaan siitä, että mun mielestä mä maksan jo! Siis omasta taskusta! Ja jos pistää plussat ja pelkät opinnoista syntyvät miinukset yhteen niin viivan alla on selvästi pelkkää miinusta. Eikä siellä oo mitään ”työtuloa” mistä enää määrittää yhtään mitään!

- Niin.. juu… mutta tavallaan sitä tuloa on kuitenkin ollu sen apurahan muodossa…

- Juujuu, mutta en mä silti ryhdy maksamaan vielä sen päälle kun mä jo maksan! Se apuraha vaan vähän lievittää tätä taloudellista tuskaa! Musta tuntuu että tää sun ”etujuttu” rupee vähän haisemaan joltain! Onneks tää ilmeisesti on nyt vähän samanlainen tarjousjuttu kuin joku lehtikauppias puhelimessa?

- Nooh, nooh, ei kai nyt sentään… ihan mukavalla asialla tässä liikkeellä ollaan. Ei tässä nyt varmaan ole kenelläkään tarvetta ajatella muuta tästä asiasta. Onhan se kuitenkin iso etu jo tämä ajatus eläkkeestä… Sehän on tässä ihan erityisesti nyt nuoren tutkijaherran apuna noin niin kuin tulevaisuutta silmällä pitäen.

- Siis… puhutsä mun tulevaisuudesta nyt? Eikös se ollu ihan tässä… missä mä näin… Siis just jostain luin että nykyiseen eläkejärjestelmään nyt jo sisältyvät muutokset vaikuttaa kaikkien tulevien eläkkeiden tasoon aivan selvästi enemmän kuin on osattu odottaa. Sehän on se ”elinaikakerroin” mikä leikkaa ihan jokaisen tulevan eläkkeensaajan eläkettä isolla kädellä! Ja sitä enemmän se leikkaa, mitä enemmän oot syntynyt just sillon kun mä oon! Ja sitä paitsi – nyt kun tästä puhumaan päästiin – niin eihän tästä oo kuin pari vuotta kun oli iso haloo siitä, kun sote-ministeriön eläkevakuutuspomo kertoi ettei tää meidän työeläkejärjestelmän tulevaisuus ole mitenkään vakaalla pohjalla. Sehän piti hyssyttää hiljaseks koko tyyppi oikein kunnolla ettei koko palkansaajakunta demoralisoidu kun eläke kyllä tulee mutta niin pienenä ettei siinä oo mitää järkee! Että siis sen joskus seitkytvuotiaana saatavan yksi euro kuukaudessa -eläkkeen takia mä luulen että mun ei nyt kannata lähtee tähän sun touhuun mukaan ollenkaan. Vai ehkä sä ootkin tässä oikeesti kauppaamassa tätä sun ”etutuotetta” jotta sä saisit mut maksamaan sitä hillitöntä vajetta joka siellä eläkemaksukyvyssä piilee? Sori, tää kuluttaja ei lankee tähän tarjoukseen!

- Nono… toki meillä ehkä yhteiskunnallisesti voi olla joitain kysymyksiä noin yleisellä tasolla tässä kokonaisuudessa, mutta ei kai tässä ihan niin vielä kunnottomassa tilassa olla… taitaa tutkijaherran ajatukset olla nyt vähän kiihtyneet

- No nii on, eihän tässä oo mitään järkee! Mä taidan nyt jättää tän väliin ja mennä nyt takas kirjottaan sitä mun tutkimusta – jos se olis nyt loppuun käsitelty tää meidän juttu!

- Noh, noh, ihan pieni hetki vielä… tässä on kuitenkin nyt sellainen tilanne, että tähän on tähän kokonaisuuteen – ihan nyt vain tosiaan näitä hyviä etuuksia ja niistä osalliseksi pääsemistä ajatellen – kirjattu kuitenkin sellainen periaatteellinen ajatus, että tämä vakuuttamisasia on niin kuin apurahan saajan kannalta ikään kuin pakko. Että tässä on tämä pakkovakuuttamispykälä, jonka perusteella tässä nyt itse asiassa olen tätä viestiä tuomassa… että kun nuori herra ei ilmeisesti ole huomannut tätä ilmoittamisasiaa hoitaa kuntoon niin eläkelaitos on niin kuin lain nojalla nyt sitten pakkovakuuttanut teidät… ihan vaan tosiaan kuitenkin – yritän tätä niin kuin pitää kovasti nyt tässä esillä – ihan niiden asian hyvien puolien takia! Mutta tässä on niin kuin tämä eläkelaitoksen päätös ja… ja tässä, tässä vielä tämä lasku ensimmäisestä maksuerästä niin kuin viivästyskorkoineen…

- Siis… siis, ootsä… ei kai tää voi olla totta… siis kuulinko mä nyt oikein? Pakkovakuuttamista ja -maksamista… ooksä tosissas?

- Juu, kyllä se nyt tosiaan tilanne näin tässä tällä kertaa… tätä on tätä seuraavaa laskua tarkistettu sitten vielä tällä indeksillä… se kun muuttuu kalenterivuosittain niin sitä on tätä työtuloa sitten niin kuin laskennallisesti korotettu ja samalla tietysti vielä tätä vakuutusmaksua…

- Korotettu! Mutta mun apuraha on maksettu kokonaan jo viime vuoden puolella! Ja se on kulunutkin loppuun jo viime vuoden puolella! Että mitä mä jollain indeksikorotetulla vakuutusmaksulla tässä nyt vielä sitte… eihän mulla oo mitään tuloakaan!

- Niin, no tässä tilanteessa on kuitenkin tosiaan nyt katsottu tätä laskennallista työtuloa ja katsottu sen jatkuvan näin vielä ihan elokuulle saakka… se on tämä työtulo joka sitten määrittää tätä maksua jonka

- Joka mun on ilmeisesti siis pakko maksaa! Vaikka mulla ei pakollisiin tutkimuskuluihin edes riitä se apuraha!

- Niin… tässä nyt tosiaan on vähän tällainen tilanne…

- … että nyt lyödään meikäläisen tajuntaan eläkelain kokoista reikää… pitääkö tässä lähtee lakki kourassa pankkiin neuvottelemaan lainasta että saa nää ”työtulosta” muodostuvat ”ihan kivat maksut” hoidettua ennen kuin joku tulee ja vie? Mitä sä oikein niin kuin ehdottaisit tässä? Jos olisit mun tilanteessa, niin voisitko sanoo, että täähän on tosi kannatettava juttu ja että jeejee, nyt tulee eläkettä! Kun eihän sitä sitten kuitenkaan tule!! Jos… ja jos tätä niin kuin ajattelee toisin päin, niin mitä sä oikein tällasesta saat niiden sun kavereiden kanssa jotka vähän ajattelee että ”meillä on nyt tällanen periaate, jota käyttämällä pääsee niin kuin näihin etuihin kiinni”… että mitä sä niin kuin oot tässä nyt hakemassa tollasella henkilökohtasella tasolla?

- Niin… niin, minähän tässä vain tosiaan edustan ihan nyt vain tätä kokonaisuutta… että sillä lailla tässä ei niin kuitenkaan olla ihan vain omalla asialla… mutta jos vaikka tehtäisiin nyt tässä hyväksi lopuksi vielä sillä lailla, että nyt näin symbolisesti otan itse kuitenkin vielä tämän lakin päästä ja toivotan teille näin tällaisen päivän kunniaksi ihan kivoja tutkija- ja eläkevuosia…

- … ei… ei… ei saatana… ei voi olla… Sullahan on sarvet!! … eikä toikaan taida olla mikään kolmipiikkinen kävelykeppi… hei… voi Kristus tuu ny… ei jumalauta… mitä sä nyt... armoooo!!

maanantai 21. helmikuuta 2011

President's Day 2011

Neljä viikkoa henkilöstä toiseen kiertänyt flunssa ei ole vieläkään jättänyt perhettämme. Lauantai-iltana kaikilla oli jotain ongelmaa, ja järjestys parhaiten voivasta huonoimpaan oli Iso-O, E, T, Pikku-O ja J. Jätimme sunnuntaille suunnitellun laskettelureissun väliin, ja majoittauduimme sisälle koko porukalla. Menin lasten kanssa seitsemältä nukkumaan, ja nukuimme pitkälle sunnuntaiaamupäivään (itselleni tuli 14 tuntia täyteen ensimmäistä kertaa vuosiin). Ehkä tämä hieman auttoikin, ja vaikka tauti edelleen on kiusanamme, on usko parantumiseen jälleen nousussa.

Viikonloppu neljän seinän sisällä tällä porukalla on tilanne, johon täytyy löytää ratkaisu. Niinpä lähdimme maanantaina Washingtonin syntymäpäivän kunniaksi käymään Bostonin keskustassa. Kun ehdotin retkeä, oli vastaanotto varauksellinen:"Onko pakko lähteä? Minä ainakin haluan jäädä kotiin". Satoi lunta, kun puolelta päivin, riisipuuron syötyämme, lähdimme.

Pitkähkö metromatka Newton Highlands:ilta Arlingtonin pysäkille sujui yllättävän mukavasti. Pikku-O:kin alkaa olla sen ikäinen, että motivointirusinat ym. aiemmat pakolliset viihdyttimet oli ensimmäistä kertaa mahdollista jättää pois. Hän vain keskittyi katselemaan ja kommentoimaan näkemiään kirjoituksia tai lähinnä kirjaimia:"Äiti, O! S! I!" Aika kiva.

Arlingtonissa nousimme takaisin maanpinnalle ja suoraan Boston Common-puistoon. Vaikka oli vain muutama aste pakkasta, tuuli tosi kylmästi, ja olimme kaikki aivan jäässä. Niinpä luistelijoiden näkeminen Frog Pondilla ja kiipeily ja laskeminen leikkipuistossa ei jaksanut kovin kauan innostaa - varsinkaan E:a. Oli lupauksen lunastaminen aika.

Lähin Dunkin' Donuts löytyi aivan puiston viereltä. Tämä epäterveellisyyden ilmeentymä täytti pikkuväen odotukset, ja kaikki istuivat suut virneessä suklaapäällysteiset donitsit käsissään. Iso-O oli nopeasti syönyt omansa ja yritti alkuun epäsuorasti ehdottaa uutta donitsia:"Tehdäänkö äiti vielä jotain kivaa?" Kun ilahtuneena kysyin, mitä hän vielä toivoisi tehtävän, osoitti hän Pikku-O:n donitsia ja ehdotti sitten suoremmin:"Osta, pliiiiiiz, toinen tuollainen, edes puolikas!" Pikku-O oli jalomielisellä tuulella, ja taittoi omastaan palasen Iso-O:lle, ja kaikki olivat jälleen tyytyväisiä.

Jostain syystä donitsipaikoissa ei ole yleisiä vessoja, joten lepohuone oli syytä löytää muualta. Kävelimme korttelin verran päästäksemme Macy's tavarataloon. Sisääntuloaula on täynnä kosmetiikkatuotteita, joita katsoessaan E ihmetellen totesi:"Miksi täällä on vain naisten juttuja?" WC-käynnin jälkeen löytyi muutakin kuin naistenjuttuja, ja kolmikon kiinnostus nousi. Iso-O löysi itselleen vaikka mitä ostettavaa:"Ihania mekkoa! Hieno paita! Äiti, katso näitä housuja!", ja harmitteli sitten dramaattisesti, kuinka hänellä ei ole yhtään mekkoa. Totta onkin, että A-kummin prinsessamekot ovat muuttuneet minimallisiksi, mutta ehkä tässä jälleen kerran mentiin aavistuksenomaisesti liioittelun puolelle. Pikku-O halaili pehmoeläimiä, ja ehdotti hänkin itselleen muutamaa prinsessamallista mekkoa(!). E katseli aavistuksen rauhallisemmin poikien vaatteita, eikä tuonut omia toiveitaan ihan niin suurieleisesti esiin.

Lumisade oli jo tauonnut, kun astuimme kotipysäkillämme ulos metrosta. Aurinko paistoi lämpimästi, ja osa sataneesta lumesta oli sulanut pihatieltämme pois. Lopuista huolehtivat reippaina E, Iso-O ja Pikku-O. Itse tulin suoraan sisään valmistelemaan pizzan leipomista. En kuitenkaan päässyt alkua pidemmälle, kun kolmikko saapui myös sisään. Iso-O ilmoittautui heti innokkaasti auttamaan. Kun kysyin, haluaako Pikku-O:kin osallistua, vastasi Iso-O hänen puolestaan:"Pikku-O:n on pakko, me olemme viralliset pizzan leipojat".

Pikku-O sekoitti kuivahiivan, jauhot, pienen määrän sokeria sekä suolan. Iso-O jatkoi veden-ja öljynlisäämisen jälkeen vaivaten taikinasta oikein mallikkaan. Molemmat saivat omat pellit, johon he ensin levittivät taikinan, sitten tomaattimurskan, ja lopuksi Pikku-O:n raastaman juuston, edellispäivän pihvinjämät, pilkotut sipulit ja ananasmurskan. E saapui keittiöön maustamisen aikaan, ja ripotteli pintaan oreganoa ja mustapippuria. Uuni paistoi pizzat tasaisesti ja ruoka maittoi kaikille:"Nämä meidän leipomat pizzat ovat kyllä, äiti, paljon parempia kuin ne sinun tekemäsi!"

Ruokailun jälkeen T siirtyi takaisin opiskeluhommiinsa, ja me pelasimme muutaman erän tämän hetken suosikkipeliä, Mancalaa. Iltasatu (Ella ja kaverit) luettiin etuajassa, ja sen hauskat tarinat uppoavat erityisen hyvin kahteen vanhimpaan. Nukkumaanmenon lähestyessä Iso-O harmitteli E:n aamulla irronneen hampaan katoamista - E oli nimittäin luvannut tämän Iso-O:n aiemmin kadonneen ensimmäisen hampaan tilalle tyynyn alle laitettavaksi. Nytkään ei siis ollut hammaskeijulle mitään tarjottavaksi. On pakko vaan odottaa seuraavan hampaan irtoamista.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Talviloman alkuhetket

Ensimmäisen alahampaansa viikolla koulussa pudottanut ja samalla harmikseen hukannut Iso-O on pahalla tuulella. "Miksi sinä et koskaan anna minun katsoa, mitä minä haluan?" Kolmikko on aamusta katsonut lastenohjelmia, joiden valintaan en mitenkään ole osallistunut. Tämän tosiseikan esiintuominen ei yhtään parantanut tilannetta. "Mitä heitän tämän veden lattialle, jos sinä et anna minun katsoa sitä ohjelmaa?"

Loman alkaminen on lapsille varmasti eduksi. Perjantai-iltana koulun jälkeen juhlistimme sitä syömällä hieman tavallista arki-iltaa paremmin (pihviä, perunamuusia, kermaviilikastiketta ja salaattia, ja punaviiniä aikuisille). E näytti saamaansa Principal's Superstaria, joka tällä kertaa irtosi Social Studies-puolelta: "E was a very enthusiastic presenter when he taught the class about Cassava, his food from Ghana" (E:n luokassa opiskellaan nyt Ghanaa; E oli saanut tehtäväkseen esitellä edellämainitun ruokalajin).

Lunch boxit ja pullot on pestyinä laitettu hyllyyn ikäänkuin korostamaan sitä lisäaikaa, joka iltoihin on nyt tarjolla. Muutoinhan lisäaikaa ei meille iäkkäämmille ole lainkaan odotettavissa - päinvastoin. T:lla ei ole lomaa, ja minullakin on vapaata vain maanantaina, jolloin on President's Day George Washingtonin syntymäpäivän kunniaksi, joten melkoinen aikataulupalapeli on rakenteilla. Mutta tärkeintä on, että pienillä on mahdollisuus hieman hengähtää.

torstai 17. helmikuuta 2011

Kevään henkäys

Kontrasti oli melkoinen, kun seisoin metrossa paksu karvakauluksinen toppatakkini kiinni vedettynä ja viereeni saapui nuori tyttö hihattomassa topissaan. Koko viikon ollut pitkälle toistakymmentä astetta ja ilmassa on ollut keväinen tuoksu, mutta ehkä toppi kuitenkin oli hienoista liioittelua. Liioittelua tosin oli myös takin kiinnivetäminen.

Lumikasat ovat huvenneet, mutteivat tarpeeksi. Edelleen iso osa kävelyteistä on umpihankea ja autotietkin huomattavasti tavanomaista kapeampia. Niinpä lapset ovat koko helmikuun ajan, tätä päivää lukuunottamatta, kulkeneet kouluun autokyydillä. Lämpöaaltoa on tiedossa vielä muutaman päivän ajan, mutta lasten ensiviikkoisen hiihtoloman ajaksi on tiedossa jälleen lunta. Ja oikeastaan hyvä niin, sillä moniviikkoisen sairastamisen sekä T:n lukukiireiden vuoksi laskettelureissut ovat viimeisen kuukauden ajan jääneet kokonaan tekemättä.

Tämän keväisen viikon aikana on vietetty ystävänpäivää ja 100. koulupäivää. Kindergardenissa tämä tarkoitti 100 erilaisen esineen, askartelun, keräilytuotteen ym. haalimista. Iso-O päätyi tekemään 100 eriväristä huutomerkkiä, mikä mielestäni kuvastaa matamiamme melkoisen hyvin. Paraatiin eivät nämä esikoululaiset osallistuneet; se oli ekaluokkalaisten juttu, ja on edessä ensi vuonna.

Ystävänpäiväksi kuului askarrella jokaiselle luokkakaverille kortit. Kun luokkakavereita on 25 (Pikku-O:lla 15), oli niissä hieman tekemistä. Vaikka projekti tuntui aikamoisen työläältä ainakin itselleni, oli ihana katsoa sitä iloa, jonka vastalahjoina saadut kortit aiheuttivat.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Kulttuurien kohtaamisia

Moni asia on alkanut tuntua kotoisalta ja normaalilta puolentoista vuoden asumisen jälkeen. Siksi sitä ihmetettelee, kun eteen edelleen tulee asioita, joiden kanssa ei tiedä, mikä olisi kulttuurisesti oikea ratkaisu. Sinänsä asuinpaikkamme tässä valtiossa on mitä onnistunein; Massachusetts kun edustaa monessa mielessä itselle paljon tutumpaa ajattelutapaa kuin moni eteläisempi osavaltio, mutta erikoisuuksia löytyy täältäkin. Niitä vaan ei enää niin rekisteröi. Paitsi silloin, kun tulee eteen jotain, johon täytyy reagoida.

Jouduin allekirjoittamaan tänään Pikku-O:n koulun tapahtumailmoituksen; Pikku-O oli purrut kaveriaan tavaroista syntyneen riidan päätteeksi. Ilmeisesti asia on nyt puitu loppuun, sillä selityksiin oli kirjattu Pikku-O:n pyytäneen tapahtunutta anteeksi. Jäi silti aika kelju olo. Pidetäänköhän Pikku-O:ta nyt ryhmän pahana poikana? Tuleeko toiselta perheeltä korvausvaatimuksia 'kivusta ja särystä' tai mahdollisesta lääkärikäynnistä? En tiedä, kun tämä on ihan uusi juttu.

Jos oma sisäinen kulttuurikäsitys onkin pieniä yllätyksiä lukuunottamatta melko hyvin sopeutunut täkäläiseen, on haastepintaa vielä kovasti jäljellä päivittäisissä kohtaamisissa muiden kulttuurien kanssa. Joudun todella kamppailemaan itseni kanssa, että löytäisin positiivista ajateltavaa tapaamistani kiinalaisista miehistä. Naiset ovat oikein mukavia, rauhallisia ja ystävällisiä. Sen sijaan muutamaa yksittäistä lukuunottamatta kaikki miehet ovat olleet epäkohteliaita, muita huomioimattomia ja äänekkäitä. Kyynärpäätaktiikkaa ei säästellä bussijonossakaan. Räkivä mies on viimeaikoina ryhtynyt laulamaan falsetissa korvakuulokkeistaan kuulemansa musiikin tahdissa. Kaunista! Ja vieruskaverini ei vieläkään sano minulle mitään. No. Minäkään en enää yritä, joten olemme aivan hiljaa. Tai, minä olen hiljaa. Hän hyräilee laulua "Jingle Bells", tauotta.

Kiinalaisuus on ollut tapetilla muutoinkin nyt kiinalaisen uudenvuoden, Jäniksen vuoden, käynnistyessä. E opiskeli Kiinan kulttuuria koulussa jo syksyllä, mutta Iso-O:llakin on ollut peruskäsitteiden opetusta viime viikkojen aikana. Tänään hän saapui kotiin mukanaan numeroharjoitukset yhdestä viiteen sekä tieto siitä, että hän on syntynyt Kukon vuonna. Samalla selvisi, että me T:n kanssa olemme Tiikereitä, E Vuohi ja Pikku-O Sika. Aika hauskoja pikkuyksityiskohtia. Kuten sekin, että E:n nimi on kiinaksi "Easily Happy".

Monikulttuurisuus ei suinkaan rajoitu kiinalaisiin. Omalla englanninkurssillani on muutaman kiinalaisen naisen lisäksi pari korealaista miestä, yksi japanilainen, kolme iranilaista, yksi irakilainen, yksi libyalainen, yksi sveitsiläinen ja minä. On hauskaa, miten koemme tämän sveitsiläisen miehen kanssa olevamme kuin samasta maasta, vaikka Suomessa ollessa sveitsiläisiä ei varsinaisesti ihan maanmiehikseen hahmotakaan. Tunnelma kurssilla on mukavan rento, ja sain kuin sainkin opettajakseni hauskan kukkakassimiehen. Tämä avoimesti seksuaalivähemmistöön kuuluva mies saa omilla vivahteikkailla tarinoillaan aukeamaan jälleen uuden ulottuvuuden tähän kaksinaismoralistiseen valtioon. Maanantai-illat ovat myöhäisestä ajankohdastaan (klo 17.30-20.45) huolimatta oikea henkireikä. Aksenttini ei enää tule korjaantumaan, mutta toiveissa on, että kevään jälkeen tekstiä tulisi suusta ulos samalla vauhdilla kuin suomeakin. Syitäkin tähän olisi. Arkielämän lisäksi pitäisi selvitä Havaijin esityksestä ja erityisesti kesäkuun 29. päivä Philadelphiassa olevasta lääkäritentin suullisesta osiosta (USMLE Step 2 CS). Kaikkeen sitä tulee ryhdyttyä!

Meidän yli kolme viikkoa flunssan kourissa kärsineen perheemme viikonloppuun ei kulttuuria taida kovin kuulua. Mitä nyt hieman näin perjantai-illan kunniaksi. E kävi juuri ystävänsä syntymäpäivillä (Kids Street) ja T osallistui ranskalaisten kanssa juutalaiselle sapattiaterialle. Nyt hän on katsomassa ranskalaista elokuvaa, josta on tarkoitus kirjoittaa viikonlopun aikana arvio. Ja kun maanantaina on vielä tenttikin, on odotettavissa vahvasti ranskalaisittain itseään artikuloiva mies viettämässä aikaansa työhuoneessamme.

Täytyykin ottaa meidän työhuoneemme tietokone muualle, jotta meille on mahdollista soittaa Skype:lla. Kuulemisiin!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Hääpäivä - taas

Pari päivää plussalla ja rankka sade yöllä teki tepposet meidät pihatiellemme. Sitä pitkin ei pysty kävelemään; kengänpohjat eivät ota yhtään kiinni. Samanlaista on kaikkialla. Niinpä kävin hakemassa A:n meille autolla jo ennen kymmentä aamulla. A:n saapuminen otettiin sellaisella riemulla vastaan, että lähtöämme ei juuri huomattu.

Toisistamme tukea ottaen vaapuimme kohti metroasemaa. T oli varannut meille pöydän Bostonin toisiksi korkeimman rakennuksen, Prudentialin 52. kerroksen ravintolasta, sen sunnuntaibrunssilta. Hienot näkymät ja pilvetön auringonpaiste sai Bostonin näyttämään tavanomaistakin mukavammalta. Itse katselin Charles Riverin yli Cambridgen puolelle, T keskustan yli lähisaarien kautta aina avomerelle saakka. Samalla nautimme kolmen ruokalajin taideannokset (=hieno asettelu, tosi vähän syötävää) shampanjan siivittämänä. Alkupalana T:lla oli savulohileipä, itselläni mozzarella-salaatti, pääruokana molemmilla hummerimunakas ja jälkiruokana T:lla limepiirakka ja itselläni creme brulee. Ravintolasta alas laskeuduttuamme kävelimme hieman lähiympäristössä, kävimme kahvilla hieman T:n tunnelmaa latistavasti Starbucksilla, ja kävelimme lumisen Boston Common-puiston läpi metroasemalle. Aikaa oli mennyt sen verran, että oli syytä hypätä metroon. Oli ihana olla kahdestaan liikkeellä.

Lapsilla oli mennyt hyvin. Yhdessä A:n kanssa takapihalle oli rakennettu hieno lumipotero. Porukka löytyi yläkerrasta piirtämästä ja suomalaista musiikkia kuuntelemasta (PMMP:n Puuhevonen). A ei varmasti päässyt kolmikkomme kanssa helpolla, mutta siitä huolimatta hän kertoi mielellään tulevansa uudestaan. Suurkiitokset jälleen kerran, A!

Nyt on jälleen yksi hääpäivä vietetty. Illasta katsoimme yhdessä Super Bowl-ottelun ensimmäisen puoliajan. Lapset olivat pukeutuneet erilaisiin urheiluvaatteisiin: E:lla oli päällään BC:n paita ja pipo(!) sekä Patriotsin lippu, Iso-O:lla T:n BC-paita, ja Pikku-O:lla Suomi-paita sekä itsetehty lippu. Puoliajalla oli pakko siirtää kolmikko iltapuuron kautta nukkumaan, sillä huomenna on ilmeisesti ihan tavallinen koulupäivä.

Jälkikirjoitus: Sain loppuviikosta kuulla, että abstraktini on hyväksytty AAN:n kongressiin Havaijille suulliseksi esitykseksi. Meno sinne on niin kallista ja aivan keskellä T:n lukukautta, että joudun menemään yksin, vaikka erityisesti E on monta kertaa tuonut esiin, kuinka kiva olisi päästä Havaijille (yksi luokkakaveri on sieltä kotoisin). Lento kestää 13 tuntia suuntaansa. Mutta, aikamoinen juttu vai mitä. Olen melkoisen innostunut. Voi tosin olla, että vähän jännittää, kun esityshetki lähestyy.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Lasten todistukset lumimyrskyn keskellä

Taas tuli kutsu kotiin. Syykin on tuttu - lumimyrsky. T oli alkuiltapäivään saakka kotona kipeän Iso-O:n kanssa vietyään ensin pojat kouluihinsa ja haettuaan heidät sieltä ennenaikaisesti pois (klo 13), ja vaihdoimme vuoroa iltapäivällä (olin ennakoinut tilanteen ja lähtenyt töihin kello kuuden metrolla). Nyt on lumityöt hetkeksi tehtyinä. Kun pöydällä odottaa höyryävä kuppi kahvia ja kolme siistiä kirjekuorta sisällään syyslukukauden todistukset, on mukava istua hetkeksi lepäilemään ja alkaa niitä tutkailla.

E:n ja Iso-O:n arviot olivat hyvin samankaltaisia. Molempien kaikki rastit (n. 50 kpl) olivat oikeassa sarakkeessa paitsi erillisessä kieliarviossa, jossa Iso-O:n kaikki ja kahta lukuunottamatta E:n rastit olivat toiseksi parhaimmassa luokassa ("intermediate"). Ne E:n kaksi eritasoista rastia olivat ponnahtaneet parhaimpaan luokkaan ("transitioning"), mikä tarkoittaa samantasoista kielitaitoa kuin samanikäisillä paikallisilla. Nämä rastit tulivat osiosta lukeminen ja lukemisen ymmärtäminen. Pienoista äidinylpeyttä ilmoilla.

Myös Pikku-O sai todistuksen, pitäähän sitä nyt juuri kolme vuotta täyttäneen akateemisia saavutuksia arvioida. Toisin kuin isosisaruksillaan, hänen rastinsa (n. 70 kpl) olivat jakautuneet paljon tasaisemmin "developing" ja "well developed" sarakkeiden välille. Vielä ei ole ihan professoritasolla tämä meidän pienimmäisemme - Akateemisen kasvun 26 rastista vain neljä oli kiivennyt hyvin kehittyneelle tasolle. Aijai, meinaa tulla kiire saada tämä poika Ivy League-kelpoiseksi.

Oli rastit missä sarakkeessa tahansa, on opettajan sanallinen arvio todistuksen lopussa aina niin mieltälämmittävää luettavaa. Tänä vuonna E:n ja Iso-O:n rehtori pahoitteli sitä, että yhteenvedon pituutta on jouduttu niin paljon lyhentämään opettajien ajankäytön tehostamiseksi. Mielestäni tekstiä on vallan tarpeeksi vai mitä itse ajattelette allaolevista teksteistä? Pahoittelen englanninkielen suurta määrää, mutta koska muutamaa lukijaa saattaa kiinnostaa, laitan tekstit tähän kokonaisuudessaan. Vähemmän kiinnostuneet voivat hypätä suoraan viimeiseen kappaleeseen. Tai tehdä jotain paljon mukavampaa.

E:n opettajan yhteenveto:
Social: E is a bright, inquisive student who demonstrates a passion for school and learning! He is cheerful, outgoing classmate who is well liked by all his peers. He is gaining more and more confidence in his English skills each day! He works well collaborationg with students in partners or groups. E is an active participant in class discussions, where he shares insightful comments. He is a pleasure to have in class!

Academic: E consistently displays a strong work ethic in all subject areas. He is making significant progress in reading! He is an animated reader who has excellent expression when he reads aloud. E is able to retell a story with a remarkable amount of details and comprehension! He is an enthusiastic reading group member and enjoys sharing his predictions and responses. In writing, E is working on adding details to his stories and writing with a clear beginning, middle and end. E has been excelling in all our math units this year. He has an impressive knowledge of his addition and related subtraction facts and can solve them rapidly and accurately. E can accurately solve open response problems and can demontrate how he arrived at his answer using words and diagrams!


Eikö olekin ihan riittävästi? Mutta ei tässä suinkaan kaikki - myös englanninopettajalla oli oma yhteenvetonsa:
E is a pleasure to teach. He enthusiastically approaches all of his assignments with numerous ideas, hypotheses, and a sheer joy for learning. E has a strong foundation in English and receives support from ELL (=English Language Learners-ohjelma) four times a week. In these sessions, E reads with a teacher to practice fluency, expression, and to enhance his vocabulary. During writing, E practices writing more complex sentences in English and using specific vocabulary to improve his stories. E will continue to receive support this spring in the areas mentioned above and we look forward to another great semester of learning.

Siirrytäänpä seuraavaan. Alla ensin Iso-O:n opettajien arvio:
Iso-O is such a pleasure to have in class. She has many wonderful ideas and enjoys sharing them with the class. Her inquisitive nature and curiosity about learning have helped her to be a motivated student. She is quite able to follow directions and advocate for herself as needed. Iso-O sometimes needs directions explained to her a second time, but she is quite resourceful and able to pick up quite a lot from her peers. Iso-O is a hard working and dedicated student who is interested in doing her best work. She is kind and caring friend to her peers.

Iso-O has solid early literacy skills. She knows her letters and their sounds, is able to rhyme and knows 20 sight words. Iso-O is beginning to read patterned text and blend phonetically regular words. In writing, Iso-O usually knows just what she wants to say. Her vocabulary has increased greatly and the stories she tells are well developed, detailed and interesting. She enjoys sharing her work with the class.

In math, Iso-O has a solid grasp of concepts being taught. She is able to recognize and extend patterns, read graphs and solve simple problems using manipulatives. She learns new concepts quickly and with easy. We truly enjoy having Iso-O in our class.

Ja englanninopettajan arvio:
Iso-O is a pleasure to teach. Her English skills have expanded significantly since the beginning of the year. Iso-O eagerly approaches all learning, uses many strategies to comprehend language, and is socially adept in communicating effectively with peers. We are working with Iso-O on asking for clarity when she needs it. She receives ELL support three days per week in class. During these times, Iso-O reviews concepts learned in class, practices phonics skills, and works on vocabulary development. Iso-O will continue to receive support this spring and we look forward in working with her.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, akateemikkomme Pikku-O.
Pikku-O is a very capable and independent young man. He is extremely focused and has excellent concentration. He works well in all areas of the classroom and is very eager for new lessons. Pikku-O's fine and gross motor skills are well developed. He is happy to socialize and work with his classmates in spite of the language difference. He is beginning to speak English and is using more words and phrases every day. Pikku-O's friendly confident personality makes him popular among his classmates.

Teksteistä huomaa, että opettajat käyttävät paljon Kopioi ja liitä-toimintoa yhteenvetoja laatiessaan. Käyttäisin itsekin. Silti niitä tuntuu hyvältä lukea. Upea positiivisuuden hyökyaalto saa omankin mielen oikein hyväksi. Vaikka ne eivät ihan totta kokonaan olisikaan.

Ja juuri tulleen tiedon mukaan koulut ovat kiinni huomenna keskiviikkona lumimyrskyn vuoksi. Ei ole todellista!