Jääkiekkoa ja sairastupaa

T ja Iso-O kävivät jo pari viikkoa sitten. Nyt oli meidän vuoromme. Lähdimme E:n kanssa innokkaina kohti elämämme ensimmäistä NHL-ottelua. E:llä tietenkin kyseessä oli myös elämänsä ensimmäinen jääkiekko-ottelu ylipäänsä, jos tv-otteluita isin vierellä istuessa ei lasketa. Ottelu alkoi yhdeltä, mutta olimme paikalla hyvissä ajoin ihmettelemässä ympärillä vellovaa ihmismassaa ja hauskoja Halloween-asuja (sattuihan tämä hassu karnevaali samalle päivälle).

Vastakkain olivat Boston Bruins ja legendaarinen Edmonton Oilers. Ja koska kyseessä oli samalla kahden maan välinen ottelu, saimme kuulla ensin Kanadan kansallislaulun varsin rauhallisena versiona ja sitten Yhdysvaltain oman kansallislaulun erittäin patrioottisena versiona digitaalisten lippujen liehuessa joka puolella ja ihmisten hurratessa jokaisen pienen paussin aikana voluumin erityisesti kohotessa kohdassa:"O'er the land of the FREE!" En voinut välttyä huvittumasta, varsinkin, kun mieleeni tuli samainen laulu eriversiona elokuvasta Borat.

Itse peli oli erittäin viihdyttävää katsottavaa. Joukkueet olivat tasaväkisiä, tempo oli nopea, pelikatkoja ei juuri ollut ja ottelun kaksi maalia tulivat vasta kolmannessa erässä nostaen tunnelmaa entisestään kohti loppua. "Let's go Bruu-ins", huudot kaikuivat tuon tuosta hallissa vetäen mukaansa myös vieressäni istuneen (ja ajoittain innokkaasti seisoneen) E:n. Kannustushuudot ja -taputukset olivat E:lle jo entuudestaan tuttuja. Niitä (kuten myös Yhdysvaltain kansallislaulua ja lippuvalaa!) on harjoiteltu koulussa. Vaikka olimme aika korkealla, näimme mainiosti jäälle. Näkymää vahvisti myös jatkuva kaikkiin suuntiin näkyvä videointi. Katkojen aikaan kamera kulki yleisössä ja kohdisti erityisesti hassuihin hahmoihin - kuten H1N1-possuun ja vaaleatukkaiseen viikinkiin - ja villisti tanssiviin kannattajiin. Emme tainneet kuulua kumpaankaan ryhmään, sillä meihin ei kohdistettu.

E oli lähes yhtä innostunut ja kiinnostunut pelistä kuin itsekin, mikä oli tosi ihanaa. Metromatkalla kohti kotia totesinkin E:lle, kuin kiva hänen kanssaan oli olla pelissä, ja kuinka helppo matkustaa metrolla verrattuna normaaliin pienempikokoiseen seuralaiseeni (Pikku-O), jolla on kokoajan jokin tilanne meneillään.

Tapasimme muun väkemme Halloween-asuihinsa sonnustautuneina lähellä asuvan suomalaisperheen pihalla, ja lähdimme joukon jatkona kohti Newton Highlandsin keskustaa, jossa mitä hassummannäköisiä lapsia ja aikuisia oli liikkeellä. T suunnitteli kertovansa tästä enemmän omassa blogissaan. Iso-O yski jo tuolloin aika keljunkuuloisesti, eikä tilanne ole mennyt paremmaksi. Sunnuntai kuluihin rokulipäivää viettäessä sisällä. Tänään maanantaina Iso-O jäi kotiin vielä toipumaan yskänsä vuoksi, ja Pikku-O:lla on yskän lisäksi kuumettakin. Olemmekohan nyt jo H1N1-sairauden kourissa vai mistä on kyse? Ei kivaa.