Karkki ja kepponen

Pääoven edessä on kurpitsa. Eikä mikä tahansa kämyinen kesäkurpitsa vaan ihan oikea oranssi, sisältä ontto Jack O'Lantern. Joidenkin naapureiden huomattavan pitkään ja yltiöhuolelliseen valmistautumiseen tympääntyneenä ja muutoinkin kaikenlaiseen ympäriltä huokuvaan, kaupallisuutta ja kertakäyttöisyyttä alleviivaavaan "vappurihkamaan" kyllästyneenä olin jo valmis tuottamaan lapsille kokemuksellisen oppitunnin kulttuurien eroavuuksista ja materialismin kartettavista kiroista: Halloween saa jäädä meidän perheeltä väliin! Miltei vakaan päätöksen pyörsi kuitenkin se, kun muistiin tulvahti mielikuva kummivanhempien mökillä taannoin kasvaneesta kurpitsasta ja sen suuresta viehätysvoimasta pienen pojan silmissä. Tämän seurauksena: pääoven edessä on kurpitsa.

Jos kohta ajattelin siis antaa omille lapsilleni mahdollisuuden tutustua "oikeaan" kurpitsaan lähietäisyydeltä ja samalla liittyä omalla vienolla panoksellaan jonkinsortin kulttuuririentoihin, helpotti lisäksi omaa oloani niin ikään mieleen palannut, joskus Irlannissa kuultu folklore lyhtyä kantelevasta "Löyhkä-Jaakosta". Vaikka joulukin olisi kuinka kieroutunut myyntilukujen ja -tilastojen punanuttuiseksi pukkijuhlaksi, on sen irvokkaan kuoren alla ehkä vielä jokin ydin myös lahjojen antajasta - ellei peräti siitä suurimmasta lahjasta. Pintaa raaputtamalla halloweenistakin siis saattaisi löytyä jotain sisältöä, jolla paimentaa itseä kohti arjen keskeltä kiskovia ajatuksia.

Se onkin jo jossain aiemmassa yhteydessä tullut mainituksi, että kelttiläisperäinen sadonkorjuujuhla ja "kaikkien pyhien ilta" saapui aikanaan irlantilaisten siirtolaisten mukana Yhdysvaltain maaperälle. Kelttejä - joiden aikaansaannoksiin kuuluu muuten myös tisle nimeltä uisge beatha eli latinalaisittain aqua vitae - ei sinänsä toki löytynyt vain vihreältä saarelta vaan myös Skotlannista, Walesista ja hiukan yllättäen myös Bretagnesta. Kelteille loka-marraskuun vaihde merkitsi satokauden päättymistä, uuden talven alkamista ja siis uuden vuosikierron käynnistymistä. Tätä edeltävästi vietettiin näyttävästi Samhain-juhlaa - vähän kuin muinaissuomalaista kekriä - johon siis kuuluivat niin poisnukkuneiden muisteleminen, kaikenlaiset tuonpuoleiset henkiolennot kuin näiden jälkimmäisten karkoittaminen takaisin manan maille kauhunaamareilla ja kokkotulilla. Joko kuulostaa yhtään tutulta?

Paketti on siis jo kasassa muinaiskelttien kovertamia naurislyhtyjä myöten, mutta jostain pitäisi vielä löytää narua sen pitämiseksi koossa. Jos kerran Samhain on Samhain, niin mistä sitten nimi Halloween? Noh, historia on lyhykäisyydessään ja yllättämättömyydessään seuraava: roomalaisten kukistettua keltit olivat ainekset kulttuuriselle kohtaamiselle annettuina. Valloittajan sana on keskimäärin laki myös kulttuurimuutoksessa ja niin myös tässä. Samhain muuntautui kohti Pomona-juhlaa - maanviljelyksen ja puutarhojen jumalan kunniaksi järjestettyä festumia. Mutta prosessi oli vielä kesken. Vuonna 835 Länsi-Rooma oli puolestaan ollut tukevasti jo yli kolme ja puoli vuosisataa kuopattuna ja frankkien valtakunta natisemassa. Laajin kulttuuriorganisaatio oli siis katolinen kirkko, joka antoi niin ikään oman panoksensa nyky-yhdysvaltalaisen halloweenin muodostumiseen.

Nimittäin, vuonna 835 paavi Gregorius IV siirsi kaikkien marttyyrien muistopäivän toukokuun 13. päivästä marraskuun ensimmäiselle päivälle. Tätä edeltävä ilta sai siten nimen "All Hallow’s Even", "kaikkien pyhien ilta". Ei tarvitse olla ydinfyysikko Cernissä osatakseen tiputtaa tästä puhekielessä muutaman kirjaimen pois. Et voilà! Nimi halloween oli ilmestynyt maailmankartalle. Mutta siis: samoin kuin Myran piispa Sant Nikolaus vääntyi sitten myöhemmin kassakoneen iloisia kulkusia kilauttelevaksi cola-pukki Santa Clausiksi, myös pitkällisen muokkaantumishistorian läpikäynyt halloween on kuolleista läheisistä muistuttavia luurankopuku-naamiaisasuja lukuunottamatta menettänyt joltisestikin ainakin sen luonteen, joka sille nimen mukaan oli kannettavaksi tullut - pyhäinpäivänä kun vietetään niin maailmassa vielä kilvoittelevien kuin siellä toisaalla jo riemuitsevien pyhien yhteyden juhlaa. Kyllä se "All Hallow's Even" jota minä kylänraitilla todistin oli lähinnä jo maailmassa riemuitsevien kulutusjuhlaa.

Kompensoidakseni tätä perinneteollisuudeksi muodostunutta kulttuurin tuotteistamista ja kaupallistamista - sillä dollareissahan halloweenin madness salen tuotto lasketaan - aion kääntää vielä katseen merten taa, maahan jossa mielet miltei ovat vielä säilyneet puhtoisina kaikista populaarikulttuurin mukanaan tuomista vaikutteista. Ovathan? Ajankohta on nimittäin vielä mitä otollisin sen asian auki purkamiseen, että jossain vielä kysymys pyhien yhteydestä elää ihan oikeasti. Yksi esimerkki tästä voisi olla jo mainittu katolinen kirkko - Vatikaani vaikuttaa ainakin tuoreiden lehdistötiedotteiden mukaan olevan halukas avaamaan ovensa teologis-moraalista painia erityisesti seksuaalisuuskäsityksiensä kanssa käyville anglikaaneille. Se, mikä ei ole uutuus, mutta merkittävää lähinnä trendin vahventumisen kannalta on, että katoliseksi papiksi voitaisiin tässä tapauksessa vihkiä myös naimisissa olevia anglikaanipastoreita. Hmmm. Ajatus on jo herättänyt kuohuntaa - varsinkin kun anglikaaniyhteisön priimaksena toimiva Canterburyn arkkipiispa ei mitä ilmeisimmin ollut näistä kutsuaikeista edeltävästi kovinkaan tietoinen.

Jos tämä oli halloween-kepponen, mikä olisi sitten karkki? Varmaa vastausta ei ole antaa, mutta mahdollisuus sellaiseen on myös olemassa. Tänään maanantaina on nimittäin Suomen evankelis-luterilainen kirkko aloittanut kirkolliskokouksen istuntoviikon, ja jo aluksi käsittelyyn tuli myös ekumeeninen sopimus luterilaisen kirkon, Suomen metodistikirkon ja Finlands svenska metodistkyrkan välillä. Asia kiinnostaa myös siksi, kun itse painiskelin sen kanssa neuvottelujen läpi marraskuusta 2002 alkusyksyyn 2007, siis ihan hyvän tovin.

Itse sopimus on hyvin pitkälle paljolti ylistetyn Porvoon sopimuksen kaltainen, jonka Pohjoismaiden ja Baltian luterilaiset kirkot sekä Britannian ja Irlannin anglikaaniset kirkot allekirjoittivat vuonna 1996. Luterilaisten ja metodistien välille avattaisiin siis mm. ehtoollisyhteys. Suomessa metodistikirkkoihin kuuluu noin tuhat jäsentä, mutta annas olla. Tämän maan kamaralla - jonne tämä sopimus ei toki suoraan ulotu - tilanne onkin hieman toinen: metodistisiin kirkkoihin kuuluvia on noin 13 miljoonaa, luterilaisia 8 miljoonaa. Ja mistäs ne metodistit alunperin oikein tulivatkaan, ei kai vain ihan vähän samalta suunnalta kuin naurislyhtyjen kovertaminen? Ja Suomen metodismi? Ei kai vain historiallisesti liittyisi lähinnä metodismin yhdysvaltalaiseen haaraan? Jepjep! Ehkä tässä siis on jotain ajatuksentynkää vahvistuvaan pyhien yhteyteen liittyen. Ja siihen puolestaan liittyen: Pääoven edessä on kurpitsa.