Suklaapossu!

Ei jaksaisi enää sairastaa. Silti loppua ei näy. Oma oloni on jatkuvasti kurja, eikä E vointinsa vuoksi päässyt tänäänkään kouluun. Vaikka kuumetta ja päänsärkyä ei juurikaan ole enää ollut, on yskä, nuha ja uupuneisuus huolehtineet siitä, ettei kouluun ole ollut asiaa. Joka aamu olen saanut soittaa koulun automaattiseen poissaoloilmoitusnumeroon suunnilleen samoin sanoin:"... ehkä huomenna sitten...". Iso-O alkoi myös uudelleen yskiä, ja valitteli aamusta kipua rintalastan takana. Kun kipu kuitenkin nopeasti aamupuuron aikana hävisi ja vointi oli muutenkin kuin Duracell-pupulla (tai -possulla), päätimme lähteä kaatosateen saattelemana kävelemään kohti preschoolia.

Pikku-O:lla on helpompaa. Vain toisessa silmäkulmassa on mustelma muutama päivä sitten tapahtuneen pöydänkulmaepisodin vuoksi. Touhua tuntuu riittävän tavallistakin enemmän, mikä ei varmasti ole totta, mutta tuntuu sellaiselta, kun en itse oikein oman vointini vuoksi jaksa mukana pysyä. Eilen kävimme kuitenkin satutunnilla kirjastolla. Pikku-O nauttii lauluista, leikeistä ja mukavan satutädin pitämästä hetkestä koko kehollaan. On ihana vierestä seurata, miten vähän pientä haittaa se, että kaikki tapahtuu hänelle vieraalla kielellä.

Tätä aamupäivää olemme viettäneet kotona. Keittiössä oli pitkään hiljaista, minkä vuoksi oli syytä mennä tilanne tarkistamaan. Huusin jälleen kauhusta. Pikku-O istui keskellä lattiaa korimallisten suodatinpussien ympäröimänä. Vaikka jokaiseen niistä hän oli jollain keinoin saanut kaakaojauhetta annosteltua, oli sitä aivan riittävästi myös lattialla ja varsinkin Pikku-O:n päällä. Kaikki vaatteet olivat hentoisen kaakaojauheen peitossa, kädet olivat tummuneet hieman kosteammasta jauheesta, ja kasvot olivat aivan ruskeat. Meille oli muuttanut oikea suklaapossu!