Itärannikko - osa 2: Philadelphia, Raleigh, Washington DC

Blogikirjoituksen osa 2 jättää tenttitunnelmat taakse ja keskittyy sen ympärille rakennettuun reissuun. Kaikki ajot huomioiden 1600 mailia (hieman alle 2600 km) meni rikki, eikä se tietenkään ole mikään ihme, sillä Google maps:in mukaan kotoamme reitin kaukaisimpaan pisteeseen, North Carolinan pääkaupungin Raleighn vieressä olevaan pikkukaupunkiin Wendelliin on 713 mailia suorinta reittiä pitkin, ja kaikenlaista mutkaa tuli matkan varrella tehtyä.

Yhdeksän päiväisestä reissustamme neljä kului tiiviisti autossa. Sään haltija ei päästänyt meitä helpolla. Yhtenäkään päivänä auton lämpötilamittari ei laskenut alle 90 Fahrenheitin (32*C), ja käväisi muutamaan otteeseen satasenkin (38*C) suuremmalla puolella. Autossamme on olevinaan ilmastointi, mutta se ei ole automaattinen, eikä missään tapauksessa poista sitä tuskaa, jonka istuminen suorassa auringonpaahteessa aiheuttaa. Tunnelma autossa olikin välillä (tai siis melkein koko ajan) jollain tavalla virittynyt. Perheloma! Iso-O oksensi. E piti outoa, aivotonta, tauotonta monologia. Pikku-O oli mielestään vitsikäs. Riitaa. Lällätystä. Lyömistä. Ala-astevitsejä. Pissahätä!! Ja, osasimme me T:nkin kanssa keskustella ISOIN kirjaimin - kartanlukijan/navigaattorin tulkitsijan (minä) toiminta ei aina tyydyttänyt kuljettajana koko matkan toiminutta T:a.

Välillä juutuimme ruuhkaan. Ei ehkä kovin yllättävää, että yksi ruuhkatilanne tapahtui Manhattanilla, johon jostain syystä päädyimme suunnitellusti menomatkallamme. Toisena siirtymispäivänä yritimme kiertää Washingtonin, mutta valitsimme väärin, ja seisoimme yli kaksi tuntia melkein paikallamme. Ja takaisin tullessamme kiersimme kyllä Manhattanin, mutta kärsimme sieltä saapuneesta työmatkaliikenteestä, ja lopulta auto-onnettomuuden aiheuttamasta parin tunnin mittaisesta kävelyvauhdista. Niin että muutenkin pitkät ajopäivämme olivat kerta toisensa jälkeen vielä pari tuntia aiottua pidempiä.

Onneksi matkamme ei ollut pelkkää autossaistumista! Philadelphiassa ja Washington DC:ssa pysähdyimme molemmissa kolmen yön verran, ja North Carolinan Wendellissa välissä olevan viikonlopun. Alta löytyy tarkemmin tapahtumia jokaisessa paikassa erikseen.

Philadelphia
Yhdysvaltojen viidenneksi suurimmassa kaupungissa on 1,5 miljoonaa asukasta, ja kaupunki vaikuttikin Bostonia suuremmalta. Ihastuin. Tenttipäivänäni T ja lapset kävivät Philadelphia Museum of Art:issa, ja olivat kaikki tykänneet. Eniten juttua tosin tuli museon pihalta bongatusta kämmenenkokoisesta pupusta. Museolta he olivat valuneet kohti kaupungintalon vierellä olevaa ravintolaa (Olive Garden), josta heidät löysin syömästä. Matkan varrella Iso-O oli ihastunut Love Park:iin. E taas olisi halunnut mennä vielä päivän päätteeksi Muumio-näyttelyyn, mutta siihen ei muiden jaksaminen enää riittänyt. Pikku-O keskittyi harmittelemaan kävelypakkoa.

Jos ensimmäinen päivä olikin kulttuuritäytteinen, koostui toisen päivän ohjelma Yhdysvaltain historiasta. Itsenäisyysjulistus annettiin kaupungissa heinäkuussa 1776, joten siitä tuli juuri kuluneeksi 235 vuotta. Kaikki historiaan liittyvät rakennukset ja rekvisiitta on mukavasti pienellä alueella, joka on jopa pienten ihmisten kanssa käveltävissä. Ensin kävimme katsomassa Liberty Bell:ia, tuota maan itsenäisyyden symbolia. Kiersimme hallintorakennukselta pankille, kirkolta vanhalle asuinalueelle herrojen (Washington, Lincoln, Franklin jne.) jalanjäljissä. Yhdysvaltain lipun legendan mukaan ommelleen naisen (Betsy Ross) talollakin pysähdyimme. Historiallinen osuus huipentui opastettuun käyntiin Independence Hall:issa, jossa Declaration of Independence aikoinaan allekirjoitettiin.

Iltaruoan söimme hotellimme (Skyview Plaza) vieressä sijaitsevassa Dinerissa (Penrose Restaurant), jossa kuvien perusteella presidentti Clintonkin oli vieraillut. Awesome! Aamulla pakasimme perheen autoon ja kurvasimme pikaisesti katsomaan lähellä sijaitsevaa ruotsalaisamerikkalaista museota, ja ostimme sieltä mukaamme sinappisilliä, Läkerol-pastilleja, puolukkahilloa sekä E:lle pyynnöstä yhden Peppi Pitkätossu-kirjan. Philadelphia jäi taakse.

Raleigh (tai oikeammin Wendell), North Carolina
Vanha ystävämme S muutti North Carolinaan vuonna 1999, ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun häntä kävimme tapaamassa. S:n mies M sekä nelivuotias poika S ovat asuneet kolme vuotta sitten heille rakennetussa ihanassa talossa, jossa nykytaloille tyypillisesti on ilmastointi joka huoneessa ja upea iso tontti ympärillä. Yhdeltä reunalta tontti rajoittuu puistoalueeseen, jonka laitamalta alkaa tupakkaviljelmä. Sattui hieman hassusti, että olimme vierailulla yhtä aikaa S:n veljen perheen kanssa, mutta hyvin mahduimme, ja lapsilla riitti tekemistä kaveriporukassa. Lauantaina kävimme lapsikatraan kanssa Marbles-lastenmuseossa, ajelimme hieman ympäriinsä Raleigh:issa ja illalla vietimme S:n syntymäpäiviä, jotka huipentuivat M:n järjestämään ilotulitukseen sekä lasten vaahtokarkkigrillaamiseen. Oli hieno viikonloppu! Kiitoksia isäntäväelle!

Sunnuntaina edessä oli reissun lyhin ajomatka, joten päätimme pyörähtää katsomassa "Research Triangle"-aluetta sekä erityisesti samalla suunnalla olevaa Duke:n yliopistokampusta. Kivalta näytti. Samanoloinen kuin Boston College, mutta paljon isommalla tontilla - tonttien hinnoissa kun on melkoinen ero.

Washington, DC
Onpas kiehtova kaupunki! En yhtään osannut odottaa. Saavutettuamme seudun teimme erikoisen teon, ja päätimme ajaa suoraan kaupungin sydämeen ja ympäri sen tärkeimmän alueen, National Mall:in. Oli Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän aatto ja muuten niin täydet kadut olivat tyhjinä autoista, siksi suunnitelmamme onnistuikin. Näimme heti kättelyssä Lincoln Memorialin, Washington Monumentin, Valkoisen talon, Capitol Hillin, National Archivesin ja lukuisat Smithsonian museot Mallin ympärillä. Ja Potomac-joen yli Arlingtonin puolelle siirryttyämme näimme kuuluisan sotilashautausmaan, johon kaikki 'vapauden' (lue: öljyn) vuoksi henkensä antaneet on haudattu. Ja olihan siellä Pentagonkin, aivan yllättäen, silmiemme edessä.

Pienen sightseeing-autoilumme jälkeen ajoimme Alexandriassa sijaitsevaan hotelliimme (Travelodge). Lapsilla kesti yli kaksi tuntia rauhoittua nukkumaan, mikä kiristi tunnelmaa huoneessa. Ja kun yöuni jää lapsella lyhyeksi, ei seuraavalta päivältä voi ihmeitä odottaa. Eikä ihmettä ollut luvassa tälläkään kerralla; erityisesti Pikku-O oli hyvin epämotivoitunut kaikkeen vaivannäköä (=kävely) vaativaan toimintaan. Tilannetta ei luonnollisesti tehnyt helpommaksi paahtava helle. Paha mieli kulminoitui kaatumiseen ja verta valuvaan haavaan polvessa. T yritti pyytää ohikulkevalta ensiapukolmikolta puhdistusainetta ja laastarin, mutta tilanne eskaloitui, ja ennenkuin huomasimmekaan, istuin Pikku-O:n kanssa ambulanssissa. Pikku-O istui vakavana paikallaan, kun sairaanhoitajasetä puhdisti haavan ja laittoi päälle laastarin. Tulipahan tämäkin koettua.

Mutta, oli Fourth of July, Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä. Ja mikä sen parempi paikka viettää se kuin maan pääkaupunki. Pääsimme seuraamaan vuosittaista paraatia. Lapset nauttivat. Lisämausteen paraatiin toi väenpaljoudessa sattumalta aivan viereemme parkkeerannut suomalaisperhe - mistäpä muualta kuin Oulusta - ja kaikki viisi valkotukkaa seisoivat vierekkäin eturivissä silminnähden nauttien hassusta tilanteesta. Paraati kesti ja kesti, joten annoimme sen lopulta kestää ilman meitä, ja lähdimme katsastamaan muutaman tärkeän kohteen.

Ensimmäisenä kävelimme Valkoisen talon luo. Sitä ei päässyt kovin läheltä katsomaan. Periaatteessa lähetystön kautta saa mahdollisuuden vierailla talossa, jos kokoaa yli kymmenen hengen porukan ja on tarpeeksi ajoissa liikkeellä. No, minä tein juuri näin, ja kokosin 18 hengen porukan Bostonin seudun suomalaisista, mutta - hupsis - juuri sattumalta samanaikaisesti vihollisjohtajan kuoleman kanssa Valkoisen talon varausjärjestelmä pitikin uusia, eikä vierailupyyntöjä voitu (eikä voida vieläkään) ottaa vastaan. No. Näimme talon ulkoa. Pahantuulinen Pikku-O käsipuolessa valittaen siirryimme National Mallin puolelle Washington Monumentin alle, ja siitä kohti Lincoln Memorialia. Suureksi harmiksemme elokuvistakin tuttu Reflecting Pool oli kunnostettavana, ilman vettä ja kaukaa aidattuna, joten jouduimme kiertämään pitkän lenkin. Porukka alkoi olla melkoisen uupunutta muistomerkin saavutettuamme. Tarkoituksemme oli kävellä joen yli sillan toisalla puolella olevalle metropysäkille, mutta poliisi kertoi aseman olevan kiinni, ja ohjasi meidät aika paljon kauemmalle pysäkille. Lapsille se oli karua, mutta itse pääsin tästä syystä näkemään pikaisesti GW University Hospitalin.

Hotellilla siistiydyimme päivän hikoiluista ja nautimme hetken ilmastoinnin tuomasta helpotuksesta. Lähdimme syömään skotlantilaisten aikoinaan perustaman Alexandria-kaupungin historialliseen keskustaan, irlantilaispubiin. Hieman jouduimme hoppuilemaan, sillä kello lähestyi jo kahdeksaa, ja ilotulitusten oli sanottu alkavan yhdeksältä. Lähdimme autolla kohti Iwo Jima-muistomerkkipuistoa Arlingtonin puolella. Ohops. Jokunen muukin oli tehnyt saman ratkaisun. Jätimme auton parin kilometrin päähän ja kävelimme ihmistulvan mukana kohti puistoa. Saimme hyvät paikat, mutta harmillisesti hukuimme toisistamme - T joutui ihailemaan ilotulitukset yksinään. Automatka poispäin oli vieläkin tukkoisempi. Varttitunnin matkaa teimme yli tunnin - takapenkki nukkui.

Toinen päivämme alkoi useiden kymmenien metrien mittaisessa jonossa National Archiven ulkopuolella. Kaikkinensa pari tuntia meni ennenkuin pääsimme näkemään Yhdysvaltain kolme tärkeintä historiallista dokumenttia livenä - Declaration of Independence, Constitution ja Bill of Rights. Pienen ruokatauon jälkeen siirryimme pienintä mukana raahaten avaruusmuseoon (Air and Space), jossa oli kaikkea mahdollista lentämiseen ja avaruuteen liittyen. Itseeni tekivät suurimman vaikutuksen Wrightin veljesten lentokone vuodelta 1903, sateliitti Sputnik, Apollon laskeutumiskapseli ja mannerten välisten ohjusten suuri koko. Mutta olihan siellä paljon muutakin. Kello alkoi olla niin paljon, että Kongressin kirjastoon tutustumaan halunnut T otti mukaansa E:n, ja minä löntystin kahden O:n kanssa kohti Capitol Hill:ia. Toisin kuin Valkoisen talon kohdalla, tähän rakennukseen pääsi tutustumaan aivan lähietäisyydeltä. Saimme suorastaan istua sen portailla levähtämässä. Onhan se melkoisen vaikuttava rakennus. Iso-O katsoi sen yksityiskohtia tarkkaan, ja illalla syntyivät ensimmäiset luonnokset reissuvihon sivuille.

Pitkästä ajopäivästämme huolimatta halusimme käyttää mahdollisuuden tutustua Suomen Suurlähetystöön, ja saimme oikean yksityisesittelyn. Sen jälkeen tuli aika sanoa hyvästit kaupungille, johon kovasti tekisi mieli mennä takaisin - niin paljon jäi vielä näkemättä.

Huh huh. Tulipa pitkä teksti! Pari päivää kotosalla on kulunut tukka putkella töissä ja T:lla kotona kaikenlaisia asioita järjestellen. Tänään hän pakkasi kassinsa ja lähti kolmeksi viikoksi Italiaan. Oma aikani perheen ainoana aikuisena on alkanut. Nyt kymmenen aikaan illalla voin jo ounastella, että en ole saamassa "Mother of the year"-palkintoa.