Isi poissa - Viikko täynnä

Sää on ollut pari päivää jokseenkin täydellinen. Kosteus on hetkeksi väistynyt ja lämpötila laskenut selvästi siedettävimpiin lukemiin. Havahduttuani äkillisesti vesipyssyn piippuun takaraivollani, ajoin koko vilkkaan porukan ulos. Ei mennyt kauan, kun amme oli täynnä odottamassa kolmea 'uimaria'. Torstaipäivä oli kuitenkin sen verran kiireinen, että se sai jäädä odottamaan, kunnes tulisimme takaisin.

Pikku-O kävi jälleen puheterapiaryhmässään, mutta tällä kertaa takertui lahkeeseeni toistaen surkeasti:"Mommy!" Hyvin oli silti mennyt - itku oli kestänyt vain parikymmentä sekuntia. Terapiareissun jälkeen käväisimme kotona syömässä ennen sovittua tapaamistamme Pikku-O:n tulevalla preschoolilla. Iso-O, joka on jatkuvasti tukkanuottasilla Pikku-O:n kanssa, totesi edeltäväsi:"Minä jään autoon piirtämään, preschool on vauvojen paikka!" Mukaan hän kuitenkin tuli - ja poislähtiessämme se oli nimenomaan hän, joka olisi halunnut jäädä ja palata sinne uudelleen seuraavina päivinä. Preschoolin kesäkoulussa kun oli muutama suunnilleen Iso-O:n ikäinen tyttö, joiden kanssa välittömästi löytyi yhteinen sävel.

Preschool (Boston College Children's Center) on mukavanoloinen, pieni talo rauhallisella omakotialueella. Luokkahuone on aika pieni ja täynnä tavaraa, mutta piha on monipuolinen ja hyväkuntoinen. Tunnelmani on hieman ristiriitainen. Olen varma, että Pikku-O tulee viihtymään, ja opettajat tuntuivat välittömiltä. Silti hieman kirpaisee, kun ajattelen, miten hyvässä paikassa hän viime vuonna sai olla. Yritän helpottaa kirpaisuani miettimällä, miten Montessori-koulussakin Pikku-O olisi siirtynyt toiseen ryhmään ja uusiin haasteisiin. Ja, onhan hän nyt isin kanssa samassa opinahjossa.

Kello oli viisi, kun saavuimme kotiin, eikä ilma enää tuntunut kovin lämpimältä. Silti uimapuvut vaihdettiin minimiajassa, ja hampaat kalisten vedestä nautittiin lähes puolen tunnin ajan. Ei tarvinnut tuulettimia nukkumaanmennessä.

Arkiviikon lopettajaisiksi lähdimme tänään muutamaksi tunniksi Museum of Scienceen. E valitteli aamusta tekemisenpuutetta, ja jatkoi melkein samaan hengenvetoon:"Onko pakko lähteä?" Lähdimme kiinnostuksen puutteesta huolimatta, ja luulen kaikkien tykänneen. Ykkösjuttu oli juuri ennen museoon saapumistamme kuulunut varoituskilkatus, puomien laskeutuminen nenämme eteen ja tien nouseminen pystyyn. Sillan alta meni nimittäin sen verran korkea vene. Museossa Pikku-O oli edelleen kiinnostunein kaikesta väännettävästä ja käännettävästä, vilkkuvasta ja painettavasta. E jaksoi innostua mikroskopoinnista oikein pidemmän kaavan mukaan, kun mahdollisuus oli katsella rahoja vähän tarkemmin. Iso-O katsoi ja kuunteli tarkkaavaisesti, kun tutkijanainen kertoi tarinoita ja piti kädessään pientä siiliä.

Olin luvannut, että käymme kertaalleen Dunkin Donutsissa, kun isi on poissa. Museokäynnin jälkeen siihen avautui oiva mahdollisuus, kun jokatapauksessa jouduimme pienen matkan metrolle kävelemään (Science Park-metropysäkki on remontissa). Ensimmäisestä ei löytynyt donitseja ollenkaan! Kutsuimme sitä Dunkin Bagelsiksi, ja lähdimme etsimään seuraavaa. Sieltä löytyi kokonainen paketillinen. Donitsikiintiö tuli nopeasti täyteen.

Aika väsyneen porukan kanssa palasimme jälleen viiden aikoihin kotiin, söimme kunnolla ja lapset kävivät iltapesuilla. Nukkumaanmenon sijaan pakkasimme kannettavat tuolit, donitsipaketin ja juomapullot mukaamme, ja kävelimme pimeän sarastaessa kohti hiekkapuistoamme. Siellä oli menossa hyvä jazz-konsertti, jota olisi ollut kiva olla kuuntelemassa pidempäänkin. Muutaman kappaleen jälkeen he kuitenkin keräsivät kamansa nippuun, sillä oli elokuvan vuoro. Baseball-verkkoon oli viritetty seinän kokoinen valkoinen levy, ja siihen heijastettiin elokuva "Gulliver's Travels". Iso-O nautti elokuvasta ystävänsä kanssa peitolla istuen, minä ja pojat istuimme kantamillamme tuoleilla. Elokuvan jälkeen kävelimme kotiin pimeässä, ja unta ei muiden iltojen tapaan tarvinnut odottaa yhtään. Kivaa!

T:n lähdöstä on nyt viikko. Nopeasti on mennyt. Vaikka onhan se tunnustettava, että ikävä meillä kaikilla on!