Adventtiaika alkoi

Viime sunnuntaina sai avata ensimmäisen luukun adventtikalenterista. "Mä en malta odottaa!" kommentoi Iso-O jo monta päivää aiemmin, mutta antoi kalenterin kuitenkin olla rauhassa aina sunnuntai-iltapäivään saakka. T nimittäin antoi luvan avata luukun vasta adventtikirkosta saavuttuamme.

Olimme pitkästä aikaa kirkossa. Alkuperältään ruotsalaisesta kirkkoherrasta huolimatta Hoosiannaa ei laulettu, mikä oli pieni pettymys. Hassua, miten pienet perinteisiin tai suomalaisuuteen liittyvät asiat tuntuvat ulkomailla asuessa tärkeiltä. Kirkkokahvien jälkeen pääsimme tutustumaan täkäläiseen perinteiseen, ja saimme itse muiden mukana tehdä kaksi havukranssia kotiinvietäväksi. Täytyy kyllä tunnustaa, että oma tekeleeni ei ehkä olisi ollut se kukkakaupan kaunein. T viimeisteli sen nätiksi, ja nyt meillä on havukranssi ulkona ovenpielessä sekä neljän adventtikynttilän kranssi ruokasalin pöydällä. Ensimmäinen kynttilä sytytettiin illalla. Pikku-O:n oli vaikea ymmärtää, miksi muut jätettiin sytyttämättä.

Flunssa on värittänyt viikkoamme. Lapset ovat jo olleet hieman paremmassa voinnissa, mutta itse en millään meinaa päästä siitä irti. Asiaa ei tosin ole yhtään helpottanut se, että vastoin kaikkia potilailleni antamia ohjeita olen pyöräillyt päivittäin töihin ja takaisin. Tosi fiksua! Onneksi kukaan ei ole erehtynyt ottamaan keuhkokuvaa tai sydänkäyrää - olisi varmaan ruvennut vähän pelottamaan. Miksi sitten olen syyllistynyt moiseen typeryyteen? Aamuisin suuren kahvikupin jälkeen vointi on ollut kohtuullisen hyvä (ns. työkuntoinen), ja lasten hakeminen kouluistaan polkupyörällä on niin paljon kätevämpää kuin kävellen (tai autolla, joka ensin pitäisi hakea kotoa), että jotenkin sitä on kokonaistilanteen kannalta luullut tekevänsä fiksusti. Tätä kirjoittaessani huomaan, että perusteluni ovat melkoisen hatarat.

Adventtikalenterin luukkuja on jo avattu lähes viikko. T on kirjoittanut pää höyryten. Luennot loppuvat ensi viikon jälkeen, paperit pitäisi olla valmiina ja loppukokeiden suoritettuna parin viikon päästä. Iso-O pääsi ensimmäisille kaverisynttäreilleen. Innostuneisuus oli etukäteen niin suurta, että tyttö pörräsi ympäri taloa lähes mekossaan pysymättä. Ja synttäreiltä hakiessani vastassa oli punaposkinen intoa puhkuva viisivuotias, joka ei olisi millään malttanut kotiin lähteä. Pian lähdetään viemään E:a omille kaverisynttäreilleen. Ja huomenna onkin jo toisen kynttilän sytyttämisen vuoro.