Vuorikauniita

Maanantai oli Kolumbus-päivä. Kyseessä oli erityisesti Uuden maailman maissa juhlittava muistopäivä, jota nimensä mukaisesti vietetään siis - juliaanisen kalenterin mukaan 12. lokakuuta 1492 tapahtuneen - Kristoffer Kolumbuksen Amerikkaan rantautumisen kunniaksi.

Sillä ei nykyisin liene yleisen vapaapäivän viettoon suurta merkitystä, että Kolumbus saapui kyseisenä päivänä Bahamasaarille, joita hän kaiken lisäksi nimitti Intiaksi (jonka löytämiseen läntistä meritietä pitkin hän itse uskoi elämänsä loppuun asti). Eikä sillä, että Kolumbus ei tunnetusti löytänyt Amerikkaa. Häntä ennen paikalla olivat toki jo alkuperäiskansoihin kuuluvat. Ja piipahtamassa olivat aiemmin käyneet niin viikingit, kuin mahdollisesti kiinalaisetkin.

Kun kuitenkin vapaapäivästä on kyse, niin vietetään nyt sitten - mutta tavalla, joka jollain lailla mahdollisesti kunnioittaa niin löytöretkeilijöiden henkeä mutta erityisesti mantereensa tunteneita alkuperäiskansoja, niitä "intiaaneja". Siis vuorille.

Sekin on nyt koettu, että nuori polvi nousee kukkulan laelle ilman vetoapua. Pikku-O tietysti kulki vielä olkapäillä, mutta muutoin erääksi maailman eniten kiivetymmäksi mainittu vuori eli Mount Monadnock on nyt sitten valloitettu omin jaloin. Järin merkittävällä korkeudella ei vajaaseen tonniin jäävää nyppylää ole rasitettu, mutta olennaisinta onkin suhteellinen korkeusero ympäröivään maastoon.

Monadnock - intiaanikielellä "yksin seisova" - on kymmenien mailien säteellä ainoa merkittävästi korkeampi maastonkohta. Jo itsessään hieman ylängöllä sijaitsevan puistoalueen parkkipaikalta nousua huipulle on yli 550 korkeuserometriä, joten innokkaan luikkaasti pikkutöppönen kolmen ja puolen tunnin edestakaisen reissun aikana liikkui - siitä huolimatta että tiukimman edetyn 600 metrin matkalla keskijyrkkyys on yli 30 prosenttia.

Mutta töppösiä ja tiennäyttäjiä on myös Monadnockin rinteillä nähty jo aikaa ennen luonnonpuistoja. Vuonna 1836 Bostonissa perustettiin pragmatismin ajattelusuuntauksena alkuun saattanut "Transsendentalistinen Kerho". Sen keskeisimpiin hahmoihin kuulunut Ralph Waldo Emerson (1803–1882) tuli myöhemmin tunnetuksi erityisesti runoilija-kirjailijana, mutta tämän lisäksi hän oli "amerikkalaisen kulttuurin tiennäyttäjä, vasta-ajattelija, ekologisen ajattelun edelläkävijä ja alkuvoimainen filosofi". Ja hetken ajan myös pappi.

Muina ihmisen ja luonnon suhdetta sekä yksinkertaista yhteiselämää korostaneen kerhon hahmoina toimivat niin ikään kuuluisuutta kirjoituksillaan niittäneet Henry David Thoreau, W.E. Channing ja Bronson Alcott. Mutta Emerson ja Thoreau olivat ne, jotka kuluttivat töppösiään Mt Monadnockin rinteillä. Ja näistä Emerson se, joka kirjoitti runon Monadnock.

Ylevöityneeseen sävyyn kuuluivat myös pikkuväen kommentit maisemia tuulisella huipulla katsellessa - täysin verrannollisia Emersonin alkusäkeeseen: "Thousand minstrels woke within me, 'Our music's in the hills'." Olisiko siinä kiipeämisessä siis ollut jotain alkuvoimaista löytämisen henkeä, vaikka ei ihan Himalajan vieressä oltukaan?