Sekalaist settii

Kirjoituksessa pitäisi olla aina punainen lanka. Nyt ei ole. Viikkoon on sisältynyt niin toisistaan poikkeavia tapahtumia, ettei niitä ole mahdollista saada mahtumaan saman sateenvarjon alle. Paitsi jos keksii nerokkaasti laittaa tarpeeksi laajan otsikon.

Kuten T jo kirjoitti, olimme viime lauantaina koko perheen voimin ihmettelemässä amerikkalaisen jalkapallon saloja. Yritin etukäteen lueskella sääntöjä, mutta silti pelin seuraaminen ei täysin onnistunut. Osasyynä tosin oli se, että peli eteni aivan käsittämättömän hitaasti. Suurin osa ajasta kului erilaisiin oheistapahtumiin, ja itse peli kesti enimmillään muutamakymmentä sekuntia kerrallaan. Oli aivan pakko luovuttaa kahden tunnin jälkeen, vaikka silloin peli oli vasta puolivälissä. Hauska kokemus kuitenkin kaikkine "it's noise time" ym. televisiosta tuttuine show-esityksineen.

IKEA on nyt koettu täälläkin. Vajaan 20 minuutin ajomatkan päässä on tämä tuttu kauppa, josta löysimme tarpeellisten keittiötuotteidemme lisäksi Suomessa tehtyä ruisnäkkileipää, ruotsalaista puolukkahilloa ja -mehua sekä T:lle Abban silliä. Kylläpä ne ovatkin maistuneet hyviltä kuukausien paahtoleipäkuurin jälkeen. Taidamme vierailla siellä vielä uudelleenkin, ihan vaan sen ruokapuolen vuoksi.

E on kaivannut kovasti legojaan, minkä vuoksi kirjastomme kuukausittain kokoontuva Lego-club tuntui hyvältä mahdollisuudelta helpottaa tätä kaipuuta. E kävi klubissa maanantaina koulun jälkeen. Tunnin ajan 6-9-vuotiaiden poikien pieni porukka rakentaa legoista erilaisia, kullekin kuukaudelle tyypillisiä rakennelmia. Tämän kuukauden aihe oli mystiset kojeet. E rakensi veneen, jonka sitten omien sanojensa mukaan esitteli:"This is batman's boat and an airplane". Vakoilin välillä lasioven takaa; suurimman osan aikaa E rakenteli yksinään, mutta ajoittain näin hänen myös kommentoivan jotain muille pojille. Tuntui hyvältä nähdä, että E pärjää. Erityisen hyvältä se tuntui siksi, että tämän saman viikon aikana E:n opettaja kertoi, kuinka E oli jouduttu laittamaan jäähypenkille muutamaksi minuutiksi välitunnilla tapahtuneen tönimisepisodin vuoksi. E:lla on kuulemma muutenkin ollut välillä turhan fyysinen tyyli ulkona leikkiessä. Äitinä heti maalailin mielikuviini pienen pojan, joka ei kielellisesti koe pärjäävänsä ja ryhtyy siksi muuta luokkaa terrorisoivaksi häiriköksi. Onneksi totuus ei ole ihan näin karu. Pidimme kuitenkin vakavan perheneuvottelun, ja yritämme osata tukea pientä koululaistamme niin hyvin kuin vain osaamme. Neuvottelun jälkeisinä päivinä E:lla on mennyt koulussa hyvin, ja kotonakin hän on ollut - ainakin hieman - tavanomaista rauhallisempi. Kouluun hän menee aina mielellään, ja kokee siellä olon selvästikin positiivisena. Jäämme herkästi kuulolle.

Vielä kolme päivää torniin kiipeämisen jälkeen jalkani lihakset ovat kosketusarat. Tiistaina Iso-O nimittäin pääsi jälleen suomalaistyttö S:n luo leikkimään, ja me lähdimme Pikku-O:n kanssa ihanassa, lähes kesäisessä lämpötilassa, ja upeassa ruskamaisemassa kulkemaan Bostonin keskustan läpi kulkevaa Freedom Trail:ia. En alunperin tosin suunnitellut, että moiselle reitille menisimme, mutta kun saavuimme Bunker Hill Monumentille, en voinut välttää huomaamasta, että reitti alkoi sen luota. Mikäs siinä. Kuljimme muiden turistien vanavedessä ensin ylös torniin maisemia ihailemaan, ja tornilta reittiä pitkin The Old North Church:in luo, ja sieltä Little Italyn (=alue, jossa on italialaisia ravintoloita, kauppoja ym.) kautta ydinkeskustaan. Aikamoinen nälkä ja jono yllätti, ja syyllistyimme poikkeamaan hampurilaisravintolassa. Tilasin janon vuoksi ison juoman. Jatkossa tiedän osata välttää, sillä se on Iso.

Meillä on heikohkosta isovanhempitilanteestamme huolimatta muutama luottosukulaistäti ja -setä, jotka täyttävät tätä vajetta hienosti. Kiitoksia vaan teille, jotka tästä itsenne tunnistatte - teistä puhutaan paljon! Suomea tulee aktiivisesti muisteltua parin viikon välein Suomi-koulussa, mutta vietimme eilisiltapäivänä lasten kanssa oikean suomitietoisuushetken T:n kummeiltaan saaman pelin äärellä. Itse peli on vähän vanhemmille tarkoitettu, mutta se sisältää hauskoja kuvakysymyskortteja, joita on helppo hyödyntää lasten kanssa pelatessa. Oli hauska huomata, miten paljon tietoa erityisesti E, mutta myös Iso-O on itseensä imenyt pelkästään mökeillä ja luonnossa liikkuessamme ja eripuolella Suomea vieraillessamme. Pikku-O keskittyi nopan heittämiseen ja nappuloiden järjestämiseen, mutta oli iloisesti mukana, mikä on tärkeintä.

Tässä tätä sekalaista settiä. Yhdistävää tekijää tapahtumilla ei ole kuin aika, mutta niinhän se elämä menee.