Suklaakeksejä intialaisittain

E:n luokkakaverit V ja L ovat yhdessä päättäneet mennä E:n kanssa naimisiin. E:lta ei ole kysytty. Jo viikkojen ajan V on pyytänyt äidiltään, että E tulisi playdateille, ja tänään vihdoin saapui odotettu päivä. Noin kerran kuukaudessa on ns. early release Thursday eli koulu päättyy jo 12.30. Sellaiselle päivälle playdate-treffit oli helpointa sopia.

Aamusta oli kirpeä pikkupakkanen, joten väsymyksestä huolimatta tuli herättyä hyvin ensin E:n ja sitten Iso-O:n vientireissujen yhteydessä. T raahautui myös pystyyn, sillä edellisen viikonlopun rutistuksesta johtuen muutamat muut opintoasiat olivat jääneet rästiin. Tiedossa oli lisäksi kymmeneksi sovittu ajokoe Massachusettsin ajokortin saamiseksi. Paikallinen ajokortti vaaditaan, kun on oleskellut maassa vuoden ajan, siihen saakka saa ajella Suomen ajokortilla. Kansainvälinen ajokortti - joka meillä myös on - toimii vain Suomen ajokortin kielenkääntäjänä, eikä sitä edes oikeasti tarvita.

T:n ajokoe, kuten myös pari viikkoa sitten ollut kirjallinen koe menivät oikein hyvin, jos unohdetaan pieni kielikömmähdys. Ajoa-arvioiva mies oli pyytänyt yhtäkkisesti parkkeeraamaan paikkaan, jossa ei ollut edes parkkiruutua tyylillä "Parlour-parking". Konsepti ei yllättäen ollut T:lle selvä. Pienimuotoisesta kriisistä oli selvitty takapenkin istujan huomautettua arvioijalle, että T varmaan osaa kyllä parkkeerata, mutta termi ei ole tuttu. Lopulta selvisi, että parlour-parkkeeraamiselta kuulostanut toimenpide olikin taskuparkkeeraus (=parallel-parking). Nyt vain odottelemme T:n uuden ajokortin saapumista postitse. Takapenkillä istui T:n bostonilainen kurssikaveri. Mitä enemmän olemme miettineet tätä kummallista tapaa, sitä oudommalta se on alkanut tuntua: ajokokeen aikana takapenkillä kuuluu istua paikallisen ajokortin yli vuoden ajan omistanut henkilö, "sponsor", joka ei saa keskustella ajon aikana ollenkaan testattavan kanssa. Ymmärrykseni ei riitä. Siellä voi ihan oikeasti istua kuka vain, kunhan tuo ajokortin voimassaolokriteeri täyttyy.

Mutkan kautta takaisin playdateihin. Pikaisen lounaan jälkeen lähdimme pyöräillen kohti V:n kotia. Meitä vastassa oli aikoinaan perheensä kanssa Intiasta Yhdysvaltoihin muuttanut äiti sekä 6-ja 4-vuotiaat tytöt, joiden isänpuolinen suku on vahvasti juutalainen. Talo otettiin heti haltuun, ja Iso-O, jota edeltävästi kovasti jännitti, puhua pälpätti innokkaasti mahdollisen tulevan luokkakaverinsa kanssa. Pikku-O:n ulkonäkö kirvoitti eläväiseltä perheenäidiltä valehtelematta lähes parikymmentä kertaa huudahduksen:"Oh, he is so cute!" Viihdyimme pari tuntia; lapset touhusivat keskenään, ja minä pääsin kahvikupposen ja suklaakeksien äärelle parantamaan maailmaa. Tämä hauska nainen kertoi, kuinka hän oli vuolaasti itkenyt edellisen presidentin tultua valituksi vuonna 2000, ja kuinka upeaa tämän viisaan uuden presidentin virkaanastuminen on ollut. No, en ole eri mieltä.

Illalla olisi vielä ollut PTO:n (=Parent-Teacher Organization) järjestämä keskustelutilaisuus koululla, mutta sen verran ahkera päivä ja viikkokin on takana, että taidanpa nauttia omasta seurastani hyvän elokuvan äärellä. Jätän mainitsematta, että päivän luku-urakasta on vielä 10 sivua kahlaamatta. Ehtiihän sitä huomennakin.