Mammanpoika

Pikku-O on muuttunut olemukseltaan vauvasta pieneksi pojaksi. Lyhyt hän toki on vieläkin, mutta erityisesti kasvoissa ja kehon mittasuhteissa on tapahtunut selkeää muutosta. Ahkerana ja aktiivisena hän on osallistunut kaikenlaisiin aktiviteetteihin suurella innokkuudella ja rohkeudella. Viimeksi eilen, kun olimme jälleen Iso-O:n korealaiskaverin perheen luona leikkitreffeillä, ei Pikku-O:ta tarvinnut erikseen ohjeistaa mukaan touhuihin. Olen siis ollut siinä luulossa, että meillä on oikein reipas ja sosiaalinen kaksivuotias. Niinkuin onkin, kunhan taustatuki on paikalla. Mutta kun taustatuki otetaan pois, kaikkoaa myös rohkeus. Tämä tuli todistettua tänään.

Oikein inhottava kaatosadepäivä ei nosta kenenkään tunnelmia kattoon, joten lähtökohdat eivät olleet täydelliset, kun saavuimme vettävaluvina Newton Montessori Schoolin haastattelutilaisuuteen. Silti Pikku-O:n mieli oli oikein virkeä ja asenne kaikesta kiinnostunut. Juhlasalissa oli kymmeniä perheitä lapsineen; Newtonin Montessori-koulu on suosittu ja hyvämaineinen. Siellä joukossa kuljeskeli myös Pikku-O.

Pieni hämmennys käväisi Pikku-O:n kasvoilla, kun hänelle vieras täti tuli ottamaan kiinni kädestä ja taluttamaan pois juhlasalista. Istuuduin alas kuuntelemaan vanhemmille tarkoitettua informaatiotilaisuutta, kunnes kuulin ensin vaimean, sitten kovenevan tutun nyyhkytyksen. Pikku-O tuli tädin sylissä kädet ojossa hakemaan minua mukaan luokkaan. Istuessani sitten pienellä jakkaralla seinän vieressä alkoi reippautta ryhmässä toimimiseen jälleen löytyä, ja päädyimme yrittämään poistumistani uudelleen. Onnistuin olemaan poissa muutaman minuutin, kunnes sama nyyhkytysepisodi toistui. Nyt Pikku-O painautui aivan kiinni tarrautuen molemmilla pienillä käsillään kaulaani. Sen verran hän rauhoittui, että pääsimme takaisin luokkaan, mutta läsnäoloni hän tarkisti tällä kertaa erittäin tiheästi.

Ei mennyt tämä haastattelu/arviokäynti ihan putkeen. En aivan tiedä, mikä tarkoitus tällä oli, mutta täytyy toivoa, etteivät liikaa painota Pikku-O:n lahkeessariippumista, ja heitä meitä jonon hännille. Kaikille ei nimittäin kokopäiväistä paikkaa koulusta löydy. On meillä toinenkin vaihtoehto, mutta siitä koulusta ei ole vielä kuulunut mitään.