Post Doc Research - versio J

Post Doc Research eli väitöskirjan jälkeinen tutkimustyö aloitetaan yleensä pian väitöksen jälkeen joko omassa ryhmässä tai usein toisessa, ulkomaisessa ryhmässä. Vähitellen syntyy julkaisuja, kertyy opetus- ja muiden tutkimusten ohjauskokemusta, ja on aika jättää dosenttihakemus yliopistolle. Näin normaalisti. Sitten on myös muunlaisia tarinoita, joista yksi on omani. Koska muutama blogin lukija on erehtynyt kyselemään, mitä tutkimustyöni pitää sisällään, aion nyt siitä kertoa - laajan yleisön pyynnöstä huolimatta.

Puitteet ovat nukkavierut. Jylhän kolhossa rakennuksessa on pitkiä käytäviä, ja niissä pienehköjä laajentumia, joita voisi kutsua auloiksi. Lattiassa on tummasävytteinen kokolattiamatto. Aulassa on matalien sermien erottelemia työpisteitä, ja oma paikkani on mahdollisimman kaukana ikkunasta, katsesuunta kohti pimeintä nurkkaa. Aivan vieressäni istuu kiinalainen mies. Yleensä häntä ei paljon näy. Silloin, kun näkyy, hän lauleskelee jotain laulua itsekseen, eikä sano minulle oikeastaan mitään. Selkäni takana työskentelee nuori ranskalaismies, uppoutuneena omiin hommiinsa. Ja hänen vieressään hyväntuulinen, mukavasti jutusteleva iranilaismies. Samassa aulatilassa, hieman korkeamman sermin takana on muitakin, pääasiassa oikein ystävällisiä miehiä eri puolilta maailmaa; lisäkseni on vain yksi nainen. Työpäiväni sujuisi oikein rauhallisissa merkeissä, mutta kulman takana istuu koko aulatilaa hallitseva kiinalainen mies. Keskimäärin 5-15 minuutin välein hän päästää järkyttävän kovan räkäisyäänen, ja sylkäisee sen jälkeen kuuluvasti - niin, en ole uskaltanut katsoa, minne. Sen, minkä sylkemiseltään ehtii, hän puhuu kovaäänisesti puhelimeen, pääosin kiinaa, mutta ajoittain englantia. Aina ei ole helppo erottaa, kumpaa.

Ohjaajani on vakavanoloinen, mutta ystävällinen mies Turkista, Hakan Ay. Hänen lisäkseen työskentelen oman alani yhden kuuluisimmista miehistä, Gregory Sorensenin alaisuudessa. Viimeksi mainittua näen viikon-parin välein yhteisissä ryhmämme tapaamisissa. Kyseessä on huimalla energiamäärällä ladattu, iloinen ja fiksu mies, jota on ilo kuunnella. Joskin aika usein putoan kärryiltä, sillä puheenvauhti lähestyy ajoittain ääretöntä ja asia ei aina ole kaikkein helpointa. Mutta, pääosin olen siis tyytyväinen pomo-osastooni.

Ja mitä sitten teen. Pääprojektini on viisivuotinen sydämen ja aivojen yhteyksiä selvittävä tutkimus, jossa oma osuuteni on potilaiden aivohalvaustyypin ja uusiutumisriskin määrittäminen potilaspapereista sekä diffuusiokuvien (magneettikuvantamissekvenssi) analyysi itselleni muinaisesta väitöskirjastani tutulla tavalla. Tuohon analyysiosioon en tosin ole vieläkään päässyt käsiksi, sillä kuvien siirtäminen, tallentaminen ym. onkin vienyt 'hieman' odotettua kauemmin. Mutta, muutoin homma on lähtenyt mukavasti käyntiin, ja on kiva tuntea edes hetkittäin ymmärtävänsä, mitä on tekemässä. Luulen, että tulen viihtymään. Varsinkin sitten, kun tuloksia alkaa syntyä. Tähän mennessä potilaita on jo yli 1600.

Tutkimustyön vastapainona ovat erilaiset kurssit ja meetingit, joihin olen ilomielin osallistunut. Niinkuin aiemmin kirjoitin, nautin kauniilla aksentilla esitetyn asian kuuntelusta, hyvistä esiintyjistä ja luennolla istumisesta. Luentoja on sekä tutkimuskeskuksessani että sairaalalla muutaman mailin päässä, käytännössä kotimatkani varrella. Ja väriä tuovat myös kongressit, joihin pääsen osallistumaan, mikäli abstraktini hyväksytään. Havaijin suhteen tosin todennäköisyys siihen vaikuttaa varsin pieneltä - pöh!

Muistakaapa hoitaa aivohalvauksen riskitekijät kuntoon! Niistä yleisimpiä, joihin itse voi vaikuttaa, ovat sokeritauti, korkea verenpaine, korkea kolesteroli, eteisvärinä (ajoittaisenakin), tupakointi, liikkumattomuus ja lihavuus.