Loman loppufanfaarit

Niin se on viikko vierähtänyt, ja lasten loma alkaa siirtyä finaaliin. Loma on varmasti ollut onnistunut, sillä pienet vaikuttavat hyväntuulisilta ja levänneiltä. Ehkä tekemistä on ollut sopivasti.

Maanantain Boston-reissun jälkeen seuraava ohjelmanumero oli tiistainen kirjastokäynti. Olin itse aamupäivän ajan töissä, joten mikään liian ahkera toiminta ei oikein tullut kyseeseen. Onneksi kirjastossakäynti on edelleen lapsille niin mieluinen. Viivyimme usean tunnin ajan kirjoja valiten. E siirtyi koululaisten puolelle, mutta Iso-O pörräsi vielä preschool-puolella. Hänkin tosin alkoi valitella sitä, että kirjoissa "on niin vähän tekstiä". Lukutaito (erityisesti englanninkielen osalta) onkin harppauksin kehittynyt, mutta selvästi kuvakirjat vielä kovasti kiehtovat.

Loppuviikon arkipäivät sujuivat kutakuinkin kotosalla vastuussaolevaa aikuista vaihtaen. Kukaan ei silti valitellut tekemisenpuutetta, mikä ehkä kertoo siitä, että hiljaiselolle oli kysyntää. Tai no, hiljaiselosta ei meillä ole koskaan kyse, mutta ehkä sellaisesta verkkaisesta elämänrytmistä kuitenkin. Piirrustuksia, tarinoita ja rakennelmia on syntynyt sekä pelejä (Uno, Connect Four, muistipeli, Mancala ym.) pelailtu suurella innokkuudella. Pikku-O:kin on otettu peleihin mukaan. Vaikka hänellä ei välttämättä ole aina ihan kirkkaana mielessä pelin tarkoitus, on hän ollut saamastaan edusta hyvin ylpeä. Ja muistipelissä hän on suorastaan yliveto! Ulkoilua on voinut harrastaa perjantaita lukuunottamatta joka päivä takapihamme lumivalleja ja risukasoja hyödyntäen. Perjantaina ei oikein voinut, sillä koko päivän satoi kaatamalla vettä.

Tämä vesisade tuli vuorialueella lumena. Kun olemme kaikki viimein melkein kunnossa, lähdimme pitkästä aikaa laskureissulle. Tällä kertaa menimme aiemmasta tuttuun paikkaan, Mount Sunapee:lle, johon ajomatka on hieman lähikukkalaamme pidempi (2h/suunta), mutta jonka rinnevalikoima on niin loistava kaikentasoisille laskijoille. Jälleen jakauduimme lastenalueen ja kehittyneiden alueen välillä. Lastenalueella hissi nostaa 120 metrin korkeuseron ja rinteitä on useita, joten edelleen E ja Iso-O löysivät alueelta itselleen tarpeeksi haastetta. Pikku-O:n kanssa mennään vielä yhdessä. Taitaa jäädä se lopullinen ymmärtäminen ensi kaudelle. Välillä jonossaseistessä motivaatio meinasi kolmikolta lopahtaa, mutta autoon istuessamme kaikki vakuuttivat päivän olleen oikein onnistunut.

Nyt on sunnuntaiaamu. Ulkona sataa isoja lumihiutaleita. Päivälle on tiedossa ehkä hieman liikaa aktiviteettejä näin itseäni ajatellen, mutta täytyy ottaa asia kerrallaan. Ensin täytyy siivota, sitten onkin jo kiire BC Eagles naisten koripallo-otteluun, josta täytyy keskenkaiken lähteä Iso-O:ta viemään ystävänsä KOTIsyntymäpäiville (ensimmäiset kotisyntymäpäivät täälläoloaikana - odotan suurella mielenkiinnolla). Samanaikaisesti täytyy ryhtyä leipomaan Bostonkakkua valmiiksi pakasteeseen, sillä keskiviikkoiltana meille on tulossa T:n dekaani illalliselle ja jälkiruoka on pakko tehdä etukäteen (alkuviikko on aivan ylikiireinen), ja tehdä ruoat valmiiksi arkipäiville. Lunchboxit täytyy jälleen täyttää. Kirjastossakin täytyy piipahtaa, sillä DVD-elokuvien laina-aika on vain viikko. Huh huh. Ei ehkä mitään ylitsepääsemätöntä, mutta pieni levähdys sohvalla sopisi paremmin näin lasten lomaviikon päätteeksi.

Jälkikirjoitus: Massachusetts General Hospital täytti perjantaina 200 vuotta. Aikamoinen saavutus. Ensimmäiset ambulanssit eivät suinkaan olleet autoja - eihän niitä ollut vielä keksitty - vaan hevosvetoisia kärryjä. Leikkausvälineetkin olivat melkoisen karskeja. Eikä leikkauksia tehty kuin äärimmäisessä hädässä, sillä eetterinukutus tuli käyttöön vasta 1846, ensimmäistä kertaa maailmassa juuri täällä Bostonissa.