Lunta tulvillaan

Lauantaina T, E ja Iso-O lähtivät avuksi, kun Newtonin luterilaisen kirkon kuusta haettiin äijäporukalla entisen aktiiviseurakuntalaisen, nykyisen hoitokotiasukin, kohtuullisen kokoiselta pihalta Wellesleysta. Jälkikäteen kuulin monen suulla, kuinka olennainen rooli T:lla kuusenkaadossa oli. Ja ilmeisesti oikeastikin oli, sillä T itse kertoi eräästä innokkaasta, iäkkäämmästä herrasmiehestä, joka oli ryhtynyt sahaamaan kuusta rintansa korkeudelta siten, että lopputulos olisi johtanut uuden aidan (ja ehkä jokusen muunkin osan) hankintaan. E ja Iso-O olivat myös kykyjensä mukaan osallistuneet kuusen kantamiseen ja oksien karsimiseen, ja saivat siitä paikalliseen tyyliin suurimuotoisia kehuja osakseen.

Pääsimme Pikku-O:n kanssa mukaan ihastelemaan jättikuusta kirkolle, kun meidät koukattiin kyytiin matkanvarrelta. Kirkolla oli kova vilske, kun käynnissä oli myös seuraavan päivän joulunäytelmän harjoitukset. E meni reippaasti mukaan muiden lasten joukkoon, ja sai syödäkseen tarjolla olleita herkkuja. Iso-O oli vähän ujompi, ja liikkui Pikku-O:n vanavedessä ympäriinsä; herkut jäivät häneltä saamatta. Pikku-O löysi vauvanuken, jota kantoi hellästi ympäriinsä suukkoja sille jakaen. Tarkoituksemme oli osallistua kuusen koristeluun, mutta alkusählinkiin kului sen verran aikaa, että jouduimme lähtemään kotiin syömään ennen koristelun alkamista. Ehdimme ainoastaan nähdä kirkkoherran keikkumassa katonrajassa kuusenkynttilät toisessa, pitkä keppi toisessa kädessään. Kotona ruoan jälkeen oli kuitenkin tarjolla pienimuotoisempaa koristelua. Kuusenhakijat olivat saaneet mukaansa muutaman ison kuusenoksan, joista laitoimme meille oman pienen kuusen maljakkoon. Koristeetkin olivat valmiina Iso-O:n ahkeran askartelun sekä aiempien suomalaisten jäljiltä. Kuusen lisäksi koristeita löytyy nyt lastenhuoneesta ja pääoven vierestä. Etupihan pensas sai jouluvalaistuksen.

Illalla katsoimme uutisista, kuinka ihmiset varustautuivat saapuvaan lumimyrskyyn huomaten samalla, että itseltämme valmistautuminen oli jäänyt toteutumatta. Yön aikana alkoi alkuun hitaammin, sittemmin kiihtyen leijailla hiutaleita, joita sunnuntain aikana kertyi oikein kinoksiksi asti. Virallinen tuumamäärä taisi olla jotain 10 kieppeillä (1tuuma=2,5cm). Koska Pikku-O ei ole täysin tervehtynyt flunssastaan, lähtivät T ja Iso-O kahdestaan tuiskun läpi kirkkoon joulunäytelmää ja koristeltua kuusta ihailemaan. E lähti pihalle, ja teki pienellä lapiollaan ison työn kuistien ja pihan siivoamiseksi lumesta. Koska tuisku vain jatkui, hävisi osa tehdystä työstä pian näkymättömiin. Parin tunnin urakan jälkeen lämmin kaakao maistui, ja tekemisen into tuntui loppuvan. Sisälle ei kuitenkaan ehtinyt pitkäksi aikaa jäädä, kun T ja Iso-O jo saapuivat, ja edessä oli monen tunnin lumenluonti tuiskun vähitellen hiljennyttyä. Lapset halusivat auttaa, ja olivatkin suureksi avuksi. Posket punaisina ja ääni innokkaana pienet ryntäsivät sisään kertomaan, kuinka suuren osan he olivat lapioineet. Surkuhupaisaa on, että lunta todellakin lapioidaan; lumikola on tuntematon kapistus. Siksipä siihen T:llakin meni niin hirveän kauan aikaa.

Nyt on piha siisti, E koulussa, T tutustumiskäynnillä lähimäkeemme (Wachusetts Mountain), Iso-O rakentamassa junaa lastenhuoneen tavaroista ja Pikku-O keksimässä kaikenlaisia pikkujekkuja koko kaksivuotiaan innokkuudellaan. Juuri saimme ruokatavaramme jälleen ovelle tuotuina ja siivosimme Pikku-O:n kaataman kuusen aiheuttaman sotkun. Loma on aluillaan!