Deadline - eräänlaisia rajapyykkejä

Hengenvedon paikka on ilmeinen. Muutaman viikon intensiivisen työstämisen jälkeen reilu puolensataa liuskaa tekstiä lähti perjantai-iltana matkalleen kohti bittiavaruuden ulottuvuuksia ja kommentoivien professoreiden näyttöpäätteitä. Se on nyt siis virallisesti aloitettu: väitöstyön kirjoittaminen. Niin innostunut teemasta kuin itse olenkin ja perjantain deadline siksi eräänlainen ensimmäisen tekstinpätkän työstämisen jännittävä "kuolemanviiva", pyrin samalla myös säilyttämään tietoisuuden siitä, että mahdollisesti professoritkin perehtyvät materiaaliin viileän asiallisesti, ammatillisella rutiinilla.

Valmistuttuaan kirja tuskin tulee kuulumaan kauden bestsellereihin. Teema "kulttuurin käsite Paul Ricoeurin kriittisessä hermeneutiikassa" ei välttämättä muuta koko maailmaa ja sen itsekäsitystä. Mutta josko asian prosessointi muuttaisi edes minua. Kysymys siitä, mitä on tämä ihmisten ja ihmisyhteisöjen tuottama elämänmuoto - olemisentapa - ja mistä se oikein kertookaan, on jostain syystä kiehtonut jo pitkään. Käytännön esimerkkejä kiehtovuuden syistä voi etsiä monelta suunnalta - niin ilmastonmuutoksesta ja ihmiskunnan ekohistoriasta kuin esimerkiksi paikalliskulttuurien jännittävyyksistä.

Jännityksen aiheita nimittäin siltä sektorilta löytyy. Tässä eräs ajankohtaisimmista: Obaman hallinnon pyrkimys terveydenhoidon vakuutusjärjestelmän täydentämiseen. Kyse on liittovaltion hallinnon alaisen vakuutusmahdollisuuden luomisesta niille 40-50 miljoonalle yhdysvaltalaiselle, jotka eivät itse - eivätkä heidän työnantajansa - kykene maksamaan sitä nykyisen, yltiömäisen kalliin mallin mukaan. Joissain osavaltioissa, kuten kotiosavaltiossamme Massachusettsissa, järjestelmä on jo voimassa. Ja ainakin The New York Timesin pääkirjoitustoimittaja pitää sitä onnistuneena.

Kyse ei siis ole terveydenhuollon sosialisoimisesta tai olemassaolevan yrityskeskeisen järjestelmän uudeksimuokkaamisesta vaan sellaisen maanlaajuisen rinnakkaismahdollisuuden synnyttämisestä, joka alan säännöstöä kehittämällä palvelisi mahdollisesti myös nykyisiä vakuutuksenottajia: kun tarve vakuutuksen hyödyntämiselle ilmenee esimerkiksi vakavan sairastumisen tai vammautumisen yhteydessä, ovat vakuutusyhtiöt ottaneet varsin laajasti tavakseen vetäytyä korvausvastuusta - joko laskemalla vakuutuskattavuuden tasoa vastoin voimassaolevaa sopimusta tai irtisanomalla koko vakuutuksen!

Jokainen meistä kohtaa päivittäisessä elämässä monenlaisia merkkejä haavoittuvuudestaan ja hauraudestaan - omasta deadlinestään. Jo tämä inhimillisyysnäkökulma on keskeinen osa "sairausvakuutusreformia". Mutta toinen on, ainakin tämän maan kulttuuriperspektiivissä, olennaisempi: kylmä raha. Liike-elämän pelisäännöillä toimivat sairaalat - tyypillisesti yhteistyössä tai ristikkäinomistuksessa lääkeyritysten kanssa - pumppaavat vakuutusyhtiöiltä rahaa erikoissairaanhoidon kautta, jotka puolestaan rokottavat työnantajia ja yksityisiä ihmisiä hillittömiksi karanneilla vakuutusmaksuillaan. Jos Suomen järjestelmää on moitittu kalliiksi ja sitä haluttaisiin poliittisesti ohjata enemmän vapaan yrittäjyyden ja markkinoiden ohjauksen suuntaan, tervetuloa ottamaan mallia!

Keskustelussa Yhdysvalloissa jo yhdeksän vuotta asuneen suomalaisen kanssa tilanteen taloudellinen aspekti kävi selväksi: suomalaisessa järjestelmässä elävä suomalainen maksaa per capita alle puolet siitä mitä vapaan markkinatalouden maassa elävä yhdysvaltalainen. Ja tämän vahvistaa OECD:n tilasto. Käsite "henkilökohtainen konkurssi" ei ole vitsi tämän asian yhteydessä. Eivätkä korkeat kustannukset todellakaan minkään loogisen välttämättömyyden pakosta johda korkeaan hoidon tasoon, ainakaan Yhdysvalloissa. Tästä kertoo niin ikään OECD omassa raportissaan.

Juuri rahan näkökulma on se, mikä on nostattanut tunteita ja saanut jotkut tahot niitä nostattamaan. Muutos pyrkisi myös karsimaan kuluja olennaiseen keskittymällä, mutta terveydenhoitoalan yritysten puskaradio raportoi - perusteetta - aivan muuta: "pelätkää, rahaa kuluu lisää!" Tilanne lähenee absurditeettia, kun yritykset taistelevat kirjaimellisesti ihmisten hengellä leikkimisen tuottamien liikevoittojensa puolesta. Miljoonien dollareiden disinformaatioprojekteja on käynnistetty, kaikki tasot läpäisevä lobbauskoneisto puhkuttu täyteen laukkaansa. Ja tämä toimii, ainakin osittain.

Kerta kerran jälkeen uutiskanavilla toistuvat kuvat muutosta vastustavista mielenosoituksista luovat vahvoja mielikuvia, riippumatta siitä oliko kyseessä pikemminkin provosoitu tilanne vai aito ruohonjuuritason ilmiö. Ja kun disinformaation määrä on valtava, ihmiset lopulta myös uskovat mitä tahansa. Lähtökohtiin nähden on kuitenkin mielenkiintoista, että mielenosoituksissa on useampaan otteeseen nähty kylttejä, joissa joko liittovaltion hallintoa edustavan paikallisen kongressiedustajan päähän on liitetty pirunsarvet, tai jotka pursuavat natsisymboleita viittauksena hallituksen "totalitaristisiin" ja "itse Pahasta oleviin" pyrkimyksiin. Natsismiin on viitattu myös muualla. Missä kohtaa ymmärsinkään väärin?

Samalla on todella lähestytty kuolemanviivoja: paikalliseen demokratiaprosessiin kuuluvia "kaupungintalotapaamisia" on jouduttu perumaan, kun käsikirjoitettujen huutomellakoiden ja ympäri maata kulkevien palkattujen agitaattoreiden tuottaman häiriköinnin lisäksi tapaamisiin osallistuvien senaattorien ja kongressiedustajien henkeä on uhattu. Usea yhdysvaltalaismedia on ryhtynyt uutisoimaan jo näistä tapahtumista, ei enää itse asiasta. Levottomuuksissa eri puolilla maata ihmisiä on pidätetty nyrkkien käyttämisestä keskusteluvälineenä ja, ironista kyllä, jouduttu viemään sairaalaan tappeluissa saatujen vammojen hoitamiseksi.

Hengenvedon paikka olisi ilmeinen myös tässä. Valtamittelö paisuu yli järjellisyyden, katkaisten jo ohueksi venyneet siteet vakuutusreformin tarkoitukseen ja sisältöön. Esimerkkinä tästä voidaan pitää vaikkapa perjantaina bittiavaruuteen niin ikään lähetettyä tekstiä, jonka Yhdysvaltain vara-presidentin paikkaa tavoitellut Sarah Palin päätti julkaista omana asiaa koskevana fb-lausuntonaan:

"And who will suffer the most when they ration care? The sick, the elderly, and the disabled, of course. The America I know and love is not one in which my parents or my baby with Down Syndrome will have to stand in front of Obama’s “death panel” so his bureaucrats can decide, based on a subjective judgment of their “level of productivity in society,” whether they are worthy of health care. Such a system is downright evil."

Siis mitä? Oliko vakuutusjärjestelmän täydentämisen ja terveydenhuollon asiakkaiden todellisten hoitotarpeiden kartoittamisen oikeana tarkoituksena kärsimyksen aiheuttaminen sairaille, vanhuksille ja kehityshäiriöistä kärsiville, "kuolemanpaneelien" perustaminen elinkelvottomiksi todettavien jättämiseksi oman onnensa nojaan - ellei peräti heidän "poistamisekseen" eutanisoimalla kaikki yli 60-vuotiaat kuten eräässä keskustelupalstakommentissa myös väitetään? Ajatus deadlinestä on tottakin todellisempi siinä mielikuvamaailmassa, jota ammattimaiset disinformaation levittäjät pyrkivät tuomaan esiin kaikin mahdollisin keinoin. HealthCare onkin radikaaleimpien suussa saanut pilkkavärssynä käytetyn "ObamaCaren" sijasta jo kehitellymmän kutsumanimen "Obama's DeathCare".

Laillisuusnäkökohdat nousevat tässä farssissa etsimättä esiin. Sananvapaus on toki kaikille avoin, mutta missä sen rajat oikein kulkevat? Sinänsä mielenkiintoiseen saumaan tämä aggressiivisen röyhkeä spektaakkeli ja ihmisarvon punnitseminen liikevoittona osuu, kun Korkeimman oikeuden tuomarin valan eilen vannonut Sonia Sotomayor astui virkaansa ensimmäisenä hispaanona ja vasta kolmantena naisena. Vakuutusreformin kun on katsottu erityisesti edesauttavan nimenomaan niitä ei-valkoihoisia ei-yritysjohtajia, jotka ovat aiemmin olleet turvaverkkojen ulkopuolella.

Mielenosoituksissa suurinta melua pitäneet ovatkin kuuluneet valkoihoisiin - ja niitä nimenomaan ovat rahoittaneet valkoihoiset yritysjohtajat. Mutta sehän ei ole koko maan kuva, sillä kuva on kokonaisuutena hyvin värikäs. Ja jokaisen värisävyn oikeuksia valvoo lakia joustavasti käsittelevä korkein oikeus. Se nimittäin kuuluu tämän perustuslain ja sen hengen toteutumista valvovan korkeimman oikeuden tehtävänkuvaan, että sillä on myös poliittista valtaa. Jää siis nähtäväksi ottaako Sotomayor - tai korkein oikeus - kantaa "DeathCareen" jossain keskustelun vaiheessa. Toivoa miltei sopisi. Itse puolestani olen jo ottanut. Jos kohta Yhdysvalloissa osataan veivata sosiaaliturvaan liittyvän lainsäädännön kanssa, osataan sitä Suomessakin.

Vuoden alusta voimaan astuneen lainmuutoksen ansiosta apurahansaajan sosiaaliturva on "parantunut" - ja nimenomaan tavalla, jonka edessä olen enemmän kuin kerran haukkonut henkeä. Kun ennen vuodenvaihdetta ulkomailla apurahojen turvin ulkomailla opiskelleet ovat perheineen voineet hakemuksesta pysyä Suomen sosiaaliturvan piirissä 10 vuotta ja jopa pidempään, on tilannetta nyt "parannettu" siten, että sosiaaliturva voidaan asettaa kyseenalaiseksi ja jopa evätä kokonaan. Jos se myönnetään, se myönnetään vain ja ainoastaan apurahojen myöntökaudeksi. Siis: päätöstä sosiaaliturvan piirissä pysymisestä on käytännössä rajoitettu myös ajallisesti. Valitettavaa kyllä, tällä on vaikutus myös opiskelijoiden ja tutkijoiden perheisiin, joiden sosiaaliturvan piirissä pysyminen on suoraan riippuvainen tästä opiskelijalle tai tutkijalle annettavasta päätöksestä.

Laissa - tai sen tulkinnassa - olevan selvän epätarkoituksellisuuden vuoksi jouduin pikaisesti jättämään valituksen työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalle, onnekseni ennen valitusajan deadlineä. Saa nähdä miten asia etenee. Byrokratiaan osallistuvia ja asiaan kytkeytyviä tahoja ovat Maatalousyrittäjien eläkelaitos, Eläketurvakeskus sekä Sosiaali- ja terveysministeriö. Tunnetusti joustavia ja toimintaansa itseohjautuvasti korjaavia instansseja. Jossain määrin hämmentävää kyllä, on Kansaneläkelaitoksen ulkomaanasioiden osasto ollut eniten ymmärtävällä kannalla ja kokolailla ihmeissään tulkinnoista joita edellämainitut ovat esittäneet.

Monenlaisen keskustelun, kirjeenvaihdon ja saatujen päätösten jälkeen on mahdollista todeta, että käytännössä olen pakotettu maksamaan työeläkevakuutusmaksua pitääkseni itseni, ja tätä kautta myös perheen, sosiaaliturvan piirissä - vaikka mitään apurahasta muodostuvaa "työtuloa" minulla ei tietenkään opiskelun ja siihen liittyvien pakollisten kustannusten takia ole. Rohkenen kohteliaasti epäillä, että lopputulos tai tulkinnallinen kokonaisuus ei ollut lainsäätäjän tarkoitus.

Spekulaatioksi sitten jää - jos nykyinen tulkinta osoitetaan muutoksenhakulautakunnassa oikeaksi - oliko laissa lopulta edes kyse apurahansaajista vai siitä, että jatkuvasti syvenevässä kriisissä oleva Suomen työeläkejärjestelmä saisi apurahansaajista bulvaaneja, pumppaamaan rahaa säätiöistä eläkejärjestelmään. Mutta tämä on ehkä liian rohkea sivallus - vaikka siihen antaisikin omat aineksensa eläkealan korkeimman virkamiehen perustellut kommentit siitä, ettei suomalaisen työeläkejärjestelmän tulevaisuuden rahoitus ole vakaalla pohjalla. Voisiko jopa sanoa, että Sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston päällikön Tarmo Pukkilan viesti on tämä: deadline se on rahoitusvajeen kattamisellakin. Jännittävyyttä sitä on siis isänmaankin kamaralla. Ja paikallista byrokratiakulttuuria. Ja parantuvaa sosiaaliturvaa.