Kävelyä päivittäin

Viimeinen kaksipäiväinen viikonloppu hetkeen alkoi miellyttävästi, kun sain lähteä töistä aikaisin hakemaan lapsia kouluistaan T:n myöhäisen luennon vuoksi. Sain suorastaan lähteä niin aikaisin, että ehdin hetkosen olla kotona yksinäni ennenkuin hakureissu edes täytyi toteuttaa. Mukavata. Kaikki lapset saivat koulukuvansa, joita oli kiva yhdessä katsella. Kuvien perusteella meillä ei enää asu pikkulapsia. Ihanaa ja haikeaa samalla kertaa.

Lauantaina yritin jälleen saada T:lle tilaa tehdä omaa päätyötään ja lähdimme lasten kanssa ensin käväisemään pienellä ostosreissulla ja sitten koululta jälleen kerran saamillamme lippuilla BC Eagles vastaan Virginia Tech amerikkalainenjalkapallo-ottelua, joka oli hieman puoliajan jälkeen vielä BC:n eduksi 13-10, mutta näköjään kääntyi Virginia Tech:in voitoksi 33-30. Koska T oli heittänyt meidät autolla stadionille, olivat mahdollisuudet joko kävellä kotiin tai soittaa T hakemaan. Hieman huijaten ilmoitin lapsille, että lähdetään alkuun kävelemään ja soitetaan isi sitten hakemaan. Kun virtaa on jälleen riittänyt vaikka mihin ylimääräiseen säheltämiseen, olin jo tuossa vaiheessa päättänyt, että kävelyksihän matka menee. Niinpä tallustimme Pikku-O:n vauhtia yli 2,5 mailia (n. 4km) kotiin, mikä teki todella hyvää meille kaikille. Kotiinsaavuttuamme ja hyvän aterian syötyämme päänsisäinen lamppu sammui kaikilta minuuteissa. E ehti hieman kyseenalaistaa kävelemisen mielekkyyden tavoilleen uskollisena, muttei valittanut kovasti hänkään, sillä aurinko paistoi ja ottelussa soitettu Gangnam Style-biisi kantoi tylsänkin tallustelun läpi Iso-O:n kanssa hullutellessa. T:kin oli hyvällä mielellä, kun oma teksti oli edennyt.

Alkuperäisenä suunnitelmana oli tehdä yönylitelttaretki Mount Monadnock:ille (jossa muuten vierailimme jo ensimmäisenä syksynämme), mutta ajan ja oman itsemme säästämiseksi teimmekin päiväreissun. Yöllä oli pakkasta, joten pukeuduimme lämpöisesti. Olimme Monadnock State Park:in suulla vasta hieman ennen puoltapäivää, joten hieman jouduimme alkuperäistä suunnitelmaamme muuttamaan - retkikeitin otettiin käyttöön vasta alastulon jälkeen pimeän jo saapuessa. Edeltävästi hieman jupisseet E ja Iso-O innostuivat ylöspäinnoususta jälleen sen verran paljon, että porukkamme jakautui kahtia. Minä menin heidän kanssaan ja T varmisti Pikku-O:n kiipeämistä. Nousua tuli n. 600 korkeuserometriä, mikä on hieno saavutus kaikille, mutta erityisesti pienikokoiselle Pikku-O:lle. Näköalat olivat jälleen palkitsevat, eikä kukaan harmitellut päivän kulumista ulkoilun parissa. Retkikeittimellä paistetut nakit maistuivat paremmilta kuin kotona viisituntisen ulkoilun päätteeksi. Automatkalla homma meinasi E:lla ja Iso-O:lla jälleen hieman livetä riehumisen puolelle, mutta jälleen uni illalla maittoi.

Paikkasin Teksasiin lomailemaan lähtenyttä työkaveriani eilen osastolla ja tänään aloitan uuden jakson Memorial-sairaalalla. Kuusipäiväiset työviikot ja normi kodinhoitoarki T:lle jälleen alkavat. Onneksi kuitenkin oli tämä lyhyt hetki välissä aikaa levähtää.