Tunnelmien ristiaallokossa

Viikon tunnelma-aallokossa on liikuttu kiitollisuudesta, juhlatunnelmien ja lähtötunnelmien kautta äärimmäiseen turhautuneisuuteen. Ja lopulta viikonlopun tyyneen satamaan. Lähdetäänpä muistelupurjehdukselle.

Kiitollisuuteen antoi aihetta Pikku-O:n tarkempi puheterapia-arvio ja sen myötä lupaus syyskuussa alkavasta säännöllisestä puheterapiasta. Parin viikon päästä on vielä meidän vanhempien tapaaminen, jossa kuulemme perustelut puheterapian tarpeeseen tarkemmin, mutta mukanaolleen T:n mukaan puheterapeutti oli sanonut kyseessä olevan motorisen hankaluuden. Ymmärtämisessä ei pitäisi olla vikaa, mikä on tietenkin hieno asia, varsinkin, kun testi oli vieraalla kielellä. Lisäkiitollisuus liittyy terapian maksuttomuuteen, mikä on täällä terveydenhuollon huippukustannusten maassa aivan uskomaton juttu. Terapian järjestää Newtonin kaupungin koululaitoksen erityisopetusosasto. Toisin sanoen, Pikku-O:sta yritetaan tehdä kahdessa vuodessa erityisopetusta tarvitsematon koululainen. Kaikki voittaa tilanne.

Juhlatunnelmissa oltiin torstaina, kun E parin kuukauden päivittäisen odottamisen jälkeen viimein täytti 8-vuotta. Leivoin tiistai-iltana ensimmäisellä kerralla onnistuneen sokerikakkupohjan (juhla jo sinänsä), jonka T muotoili E:n ohjeen mukaan "African Buffalo"-malliseksi. Kakun nähtyään Iso-O ei meinannut pysyä nahoissaan, vaan pörräsi ympäriinsä hokien:"This is the best cake EVER!" Hieno se olikin: suklaakuorrutteinen, E:n piirrustuksennäköinen Buffalo-härkä, jonka sarvet ja jalat oli tehty minttusuklaasta, silmä poikkileikatusta pastasta, ja joka seisoi Rucola-salaatinlehtien päällä. Kakun jälkeen E avasi postintuomat paketit - kiitos lähettäjille! - sekä kuunteli sähköpostiini ilmestyneet tervehdykset sekä isoisotätinsä syntymäpäivärunon.

Koulussa ja Aftercare:ssa syntymäpäivä oli huomioitu selvästi E:a ilahduttaneella tavalla. Rehtori ilmoittaa joka-aamuisessa kuulutuksessaan sinä päivänä syntymäpäiväänsä viettävän lapsen nimen sekä antaa perinteisen Mason-Rice lyijykynän. Luokkakaverit saivat kirjoitustehtävän, jossa toivotettiin hyvää syntymäpäivää sekä kerrottiin jotain positiivista E:sta, ja kaikki nämä paperit kerättiin syntymäpäiväkirjaksi, jonka E sai mukaansa. Isä tai äiti olisi saanut mennä luokkaan lukemaan jonkin E:n valitseman kirjan, mutta se oli E:n mielestä liian noloa, joten emme menneet. Sivumennen sanoen, muutama viikko sitten E kielsi minua lähtemästä heidän Science Museum-luokkaretkelleen valvojaksi, sillä sekin olisi ollut liian noloa ("too embarrassing").

Aftercare:ssa yksi opettajista oli puutikuista rakentanut E:lle hienon lentokoneen lahjaksi. Tämä ei ollut ihan sattumaa, sillä tiedossa oli, että T saapui iltapäivän lopuksi koulun jumppasaliin lennättämään E:n kanssa kuukausien ajan liimaus kerrallaan valmistettua lennokkia. Kyseessä oli lennokin ensilento, ja se oli onnistunut hienosti. E oli päässyt kertomaan kavereilleen, kuinka se oli valmistettu, ja minkälainen projekti se oli ollut. Kiitos, I, kun lähetit lennokin! Nyt se viimein on valmis.

Lähtötunnelmat olivat ajankohtaisia työpaikallani. Pomoni Gregory Sorensen lähtee Siemens Healthcare CEO:ksi Yhdysvaltojen ja Kanadan alueelle kesäkuun alusta. Ei mikään ihan pikkuinen juttu; Yhdysvaltojen ja Kanadan alue on Siemensin suurin markkina-alue, joten aikamoisen vaikutusvallan hän on saamassa. Hänen lähtöään on suurien tunteiden vallitessa juhlittu viikolla lounaan ja viimeisen Stroke-kokouksemme aikana. Ryhmämme johdon ottaa väliaikaisesti kuvantamiskeskuksen pääpomo Bruce Rosen, oikein mukavanoloinen mies hänkin.

Juhlatunnelmista siirryin jouhevasti turhautuneisuuden tunteisiin, kun oman pikkuryhmämme kokouksessa kuulin, että kuva-analyysi, jota olen puolivuotta tehnyt, olisikin pitänyt tehdä hieman toisella tavalla. Olen käyttänyt ohjelmaa, joka ei pysty erottelemaan eri infarktialueita toisistaan esimerkiksi eri värejä käyttämällä, ja ne pitäisi pystyä erottamaan, jotta analyysissä päästäisiin eteenpäin. Sellaisten potilaiden kohdalla, joilla on vain yksi aivoinfarktialue, ei ongelmaa tietenkään ole, mutta isolla osalla alueita on useampia. Niinpä analysoimastani yli 700 henkilön joukosta yli puolet uhkasi mennä uusiksi. Olin todella harmistunut sekä pomoani että analyysiä aiemmin tehnyttä työntekijää kohtaan saamistani vääristä ohjeista, ja en turhautuneisuudeltani melkein saanut nukuttua to-pe välisenä yönä. Tilanne helpottui, kun keskustelin pomoni kanssa perjantaina, ja kävi ilmeiseksi, että tätä ei ole aiemmin tehty (eli minua ei opastettu väärin), ja että en joudu tekemään mitään uudestaan - ainakaan tässä vaiheessa. Pienen kolauksen suhteemme pomoni kanssa jälleen kärsi, mikä on aika harmillinen juttu, sillä mikäli pääsen kuukauden päästä olevasta tentistäni läpi, olen kelvollinen hakemaan erikoistumispaikkaa, ja täkäläinen suosituskirje olisi kyllä tarpeellinen lisä muuten ei-ihan-huippuluokkaa olevassa hakemuksessani. Mutta, elämä jatkuu, ja onhan tässä vielä aikaa hoitaa suhde kuntoon.

Tunnelma-aallokko on sopivasti tasaantunut näin viikonlopun alkuhetkille. T:n kanssa söimme yhteisen iltapalan ensimmäistä kertaa kuukausiin ja katsoimme saksankielistä(!) elokuvaa T:n maanantaisen saksan kielikokeen vuoksi. Itse kyllä tein perinteiset, ja nukahdin kesken elokuvan. Nukahtaminen ei johtunut (pelkästään) saksankielisestä elokuvasta vaan täydellisestä rentoutumisesta ja huimasta väsymyksestä. Onneksi on viikonloppu!