Haukka ja tipuset

Vuokraemäntämme on tarkka täti. Pari vuotta sitten saimme kasan käsinkirjoitettuja ohjeita siitä, kuinka taloa pitää hoitaa, ja vielä kuukausien jälkeen eri puolilta löytyi ohjelappusia kiinnitettynä seiniin tai sähkölaitteisiin. Ohjeet eivät suinkaan ole jääneet tähän vaan korkeintaan pari kuukautta ehtii kulua edellisestä viestistä, kun jo taas uusia ohjeita löytyy T:n sähköpostista.

Tiesimme kuukausia sitten, että vuokraemäntämme on tulossa Newtoniin ajokorttiasioidensa vuoksi, ja "ihan vain piipahtaa talolla ja puutarhassa"; pitäähän vuokrasopimuksen jatkokin allekirjoittaa. Vaikka hän saapui Bostonin seudulle jo lauantaina, malttoi hän kuitenkin viettää Memorial Day-viikonlopun ystävänsä luona, ja saapui kotiimme vasta tänään tiistai-iltana. Kävi silti varsin pian selväksi, että oli hän käynyt puutarhassa kiertelemässä jo aiemmin päivällä. Yhden naapurin aitaa vasten nojaavat tavarat harmittivat selvästi, ja toisen naapurin liian lähelle tontin rajaa rakentama autokatos jäi mietittämään niin paljon, että hän sanoi tulevansa huomenna takaisin mittaamaan, kuinka lähellä se oikein on. Sinänsä kohtaamisemme sujui hyvin. Hymyilimme paljon ja latelimme molemminpuolisia kohteliaisuuksia, niinkuin tapoihin kuuluu. Allekirjoitimme vuokrasopimuksemme jatkon seuraavalle lukuvuodelle. Vuokraemäntämme poistui 1,5-tunnin piipahduksen jälkeen.

Meillä on toisenlaisiakin piipahtajia. Vai pitäisikö sanoa piipittäjiä? Iso-O:n luokka hautoi munahautomon avulla kananmunista pikkutipuja. Ne kuoriutuivat noin viikko sitten, ja nyt on tullut aika ottaa ne vuorotellen kotihoitoon. Joku tipu oli jo tullut tiensä päähän moisen reissun aikana. Enkä toisaalta yhtään ihmettele, jos muissakin kodeissa on yhtä innokkaita tipujen hoitajia kuin meillä. "Turkeys!" huusi Pikku-O toistuvasti, seisoi pöydällä tipulaatikon vierellä ja kurkotti laatikkoon toistuvasti. Lopulta sovimme, että äiti pitää yhtä tipua kädessä, ja molemmat O:t saavat sitä siinä varovasti silittää. Kaikki kolme tipua (kaksi tummaa ja yksi kirjava - jonka nimi on kuulemma Marshmallow) piipittivät ja juoksivat karkuun laatikossaan, kun laitoin sinne käteni. Sain Marshmallow:n kiinni, ja hiljaisessa paniikissa pikkutipu alistui kohtaloonsa. Lyhyen hetken jälkeen kaikki olivat tyytyväisiä. Eikä vähiten Marshmallow, joka pääsi takaisin laatikkoonsa.

Huomenna tiput lähtevät takaisin koululle ja jonkun muun perheen riemuksi. Iso-O oli harmistunut, kun ne ovat meillä niin kauhean vähän aikaa. Onneksi hänellä on koulussa vielä monta päivää mahdollista niitä ihmetellä. Kun kouluvuosi alkaa kääntyä lopuilleen ja tiput kasvaa liian suuriksi, siirtyvät ne jollekin lähifarmille jatkohoitoon. Siihen on vielä muutama viikko aikaa; koulu loppuu kesäkuun 22. päivä.

Jälkikirjoitus: Boston Bruins pääsi Stanley cup-finaaliin pelaamaan Kanadan Vancouveria vastaan, ensimmäisen kerran vuoden 1990 jälkeen. Tuolloin joukkue hävisi Edmonton Oilersille. Edellisestä voitosta on ehtinyt kulua melkein 40 vuotta (1972). Voitte varmasti kuvitella, miten iso asia tämä täällä on. TD Gardenin edessä oli pitkä jono ihmisiä, joista ensimmäiset sata olivat selvästi yöpyneet ulkosalla saadakseen parhaat liput. Ja kannattaahan niitä jonottaa. Eiväthän ne maksa kuin $549.00 - $11,143.00 per lippu.