Mukavia pikkujuttuja

Muutama lämpimämpi päivä ja sisätermostaatin säätäminen 62 Fahrenheitin sijasta 68 asteeseen on saanut jättämään takin kotiin ja luopumaan villasäärystimistä sisätiloissa. T tosin vähän kyseli, että eikö se 62 ole ihan hyvä. No, mielipiteen saa toki esittää; Celsius-asteiksi käännettynä elohopea nousee tuolloin huimiin 16,5 asteen lukemiin.

Ajokortti saapui postissa maanantaina eli kolmessa arkipäivässä luvatun 10-14 päivän sijasta. Ei varmasti kenellekään yllätys, että T:lla kesti yli 14 päivää. Kiva yllätys oli, että kortti on voimassa koko maksimiajan eli viisi vuotta, vaikka olin saanut sairaalan orientaatiopäivässä tiedon, että se olisi voimassa vain viisumin voimassaoloajan (eli ensi kesään). Jälleen yksi huoli vähemmän.

Pikku-O ja preschool-kaveri tapasivat toisensa sattumalta E:n ja Iso-O:n koulussa. Oikein sydämestä kouraisi, kun näin, kuinka iloisia molemmat olivat kohdatessaan. Tyttö hihkui innosta ja Pikku-O pyörähteli ympärillä iloisesti vilkutellen. Tuntui hyvältä nähdä, että Pikku-O on luonut itselleen turvallista ja tuttua ilmapiiriä omassa koulussaan.

Töiden parissa meni maanantai-iltana pitkään. American Academy of Neurology:n kevätkongressi järjestetään huhtikuussa Havaijilla, ja abstraktin lähettämisen deadline oli maanantai-iltana klo 23.59. Sain korjaukset omaan abstraktiini täkäläiseltä pomoltani klo 23, joten pieni kiire meinasi tulla. Nyt on anomus kuitenkin laitettu menemään. Jos abstrakti hyväksytään, pääsen keväällä viikoksi Havaijille. Ei ihan paha juttu!

Pyöräily sujuu tosi hyvin aamuisin. Jos sen voisikin jättää siihen. Iltapäivisin työn jälkeen se ei ole enää kivaa. Reissu on raskaampi kotiinpäin kovempien nousujen vuoksi, eikä jatkuvasti aikaistuva auringonlaskukaan tee sitä kovin paljon mukavammaksi. Pimeässä on ikävä polkea. Pientä lisäharmia tuotti molempien poljinten halkeaminen, mutta ritarini -T kävi ostamassa uudet, ja kiinnitti ne omasta kiireestään huolimatta. Niinpä matka tänään keskiviikkona sujui kuin tanssi.

Osallistuin elämäni ensimmäiselle Harvardin yliopiston järjestämälle kurssille muutama viikko sitten ja sain ensimmäisen kurssitodistukseni tänään. Kursseilla olen käynyt nyt viikottain. Osaavien ihmisten kuunteleminen, täydellisesti itselleni sopivat kurssit ("How to give a presentation", "Scientific writing" ja "Statistics") sekä ymmärrettävä ja hyvänkuuloinen aksentti tekevät töissäkäyntiin omanlaisensa mielekkyyden.

Meille on tulossa vieraita Suomesta. Ystäväni H saapuu muutamaksi päiväksi lauantaina. Vielä pari viikkoa sitten H mietiskeli, että matka kannattaa jättää väliin, kun lomaa on vain viikko. Meni alle kaksi vuorokautta ja sain sähköpostin, jossa H kertoi varanneensa lennot, ja tulevansa vieraaksemme lauantaista tiistaihin. Kivaa. Kun H lähtee kohti New Yorkia, tulee meillä piipahtamaan tämän talon edellisiä vuokralaisia edeltänyt suomalainen. Hauska tavata viimein; olimme pitkään sähköpostitse yhteydessä syksyllä 2007, kun omaa reissuamme suunnittelimme.

Lähestyvä Halloween on iso asia pienille. Ensin Iso-O toi kotiin koristelemansa kurpitsan, ja paljasti oman pikkutyttömäisyytensä menemällä sitä näyttämään pehmoeläin "Isokoiralle" ennenkuin se laitettiin ruokasaliin esille. Seuraavana ilmestyi E:n raahaama isompi ja myöhemmin pienempi kurpitsa. Kurpitsaperhe katselee meitä syödessämme. E ja Iso-O laskevat päiviä ja suunnittelevat pukuja ja karkkimäärän mahtumista pusseihin. Huomenna on Pikku-O:n Halloween-kulkue, perjantaina Iso-O:n. E joutuu odottamaan sunnuntaihin ennen puvun päällelaittamista.