Lomalla perheen arjessa

Olen ollut lomalla viime perjantaista lähtien. Varsinaisesta lomasta ei ehkä kuitenkaan ole ollut kyse, sillä muu perhe on jatkanut arkeaan normaalisti. Lomani ajankohdan syy on T:n vuosittaiset SPEP- ja Ricouer-konferenssit, joihin hän tänä vuonna lähti vaatimattomasti esittämään kolme omaa juttuaan. Yleensä esityksiä on maksimissaan yksi. T lähti keskiviikkona luentojensa jälkeen.

Aamulla Pikku-O alkoi itkeä T:n halaamisen jälkeen, rauhoittui hetkeksi autossa ja alkoi uudelleen kävellessään E:n ja Iso-O:n perässä koulunovea kohti. E hoiti isoveljen tehtävän hienosti, ja jo ennen kuin koulunovi sulkeutui, itku loppui. Pahin ikävä oli onneksi vain keskiviikkoaamun mittainen.

T:n aikataulu luentojensa jälkeen oli hyvin tiukka, ja siksi hän kysyi, josko voisin hänet heittää lentokentälle autolla. Koko matkan ajan hän puhui kuin papupata. T ei muutenkaan ole mikään hiljainen hiirulainen, mutta puhetta tuli vielä huomattavasti enemmän ja nopeammalla tahdilla. Kysyin, että onko sinulla syyllinen olo? "On. Tiedän, miten paljon stressiä tämän matkan takaisinajaminen aiheuttaa sinulle". Aika söpöä. Totta tosin monestakin syystä: 1. Inhoan ajamista ruuhkassa Bostonin keskustassa. 2. Aika oli tiukalla ehtiä hakemaan lapset afterschoolista. 3. En ollut täysin varma reitistä ja GBS keksi ihan omat esityksensä, jotka täydellisesti poikkesivat minun etukäteen suunnittelemastani. Mutta, pääsin perille koululle, ja T ehti lennolleen ilman hankaluuksia. Kaikki lopulta voittivat.

Oman autoni kanssa olen aavistuksen huolestuneena miettinyt öljynvaihdon suositusajankohdan ylittymistä jo 1000 maililla, mutta en ole halunnut mennä ennenkuin 45.000 mailia on tullut täyteen ja renkaidenvaihto on ajankohtainen. T lupasi jo viikko sitten, että hän voi auttaa tarkistamaan öljytilanteen. Ennen konferenssiin lähtöään sille löytyi pieni kolonen. "Avaa konepelti". Ok (*miettii kuumeisesti, miten se tehdään*). Konepellin avaamisen jälkeen toivoin:"älä kysy, älä kysy!" En ollut niin onnekas:"Mistäs se öljy tarkistetaan?" Yritin näyttää tietävältä skannatessani merkkejä, joita silmieni eteen avautui. Oikea kohta löytyi, T totesi, että öljyä on tarpeeksi ja että se on tarpeeksi juoksevaa. Voin hyvin odottaa ensi viikon huoltoon.

Ilmat muuttuivat lämpöisistä syksyisen kylmiksi. Yhtenä päivänä satoi. Lapsia hakiessani näimme koko elämäni hienoimman sateenkaaren. En ole koskaan nähnyt sellaista, jossa kaikki värit oikeasti ovat ja jossa kaari alkaa ja päättyy maahan. Sateenkaaren vieressä oli toinen pienempi. Monet yrittivät valokuvata, minäkin, muttei se oikein onnistunut.

Lomani on koostunut lasten arkiasioiden hoitamisen lisäksi pitkän rästilistan lyhentämisestä. Sain mm. käytyä lääkärissä, ja kuulla joutuvani ensi vuonna ikäni(!) vuoksi mammografiaseulontaan. OMG. Oikeasti, miten vuodet ovatkaan näin vierineet. Joululahjaprojekteja vein eteenpäin, ja jälleen kerran totesin olevani oikea surkimus. En vaan osaa. Tietäkää kaikki te läheiset ihmisemme, että ajatuksissa olette kovasti, vaikka lahjapuolella niin huonosti meneekin!

Kävin tapaamassa E:n opettajaa, jolla ei mitään muuta huolestuttavaa sanottavaa ollut kuin parhaan kaverin puute. Tämä sama huoli on vaivannut T:akin. Itseäni ei niinkään, sillä E:lla on paljon hyviä kavereita, joiden kanssa hän viettää aikaansa koulussa ja after schoolissa, vaikkei innokkuutta koulun ulkopuoliseen menemiseen niin löydykään. Tähän kuitenkin opettaja on kiinnittänyt huomiotaan, mikä on hyvä. Ihana, että koulussa välitetään myös sosiaalisuuspuolesta.

Viedessäni lapsia kouluun olen mietiskellyt Suomen ja Newtonin koulujen eroja. Omaa kokemusta Suomen kouluista meillä ei tietysti ole, mutta jotain luulen tietäväni lasten serkkupoikien kautta. Mieleeni listasin aika monta eroavaisuutta. Alle neljäsluokkalaiset täytyy viedä ja hakea. Ja monet neljäs-ja viidesluokkalaisetkin viedään, sillä useilla on pikkusisaruksia koulussa ja/tai vanhemmat niin haluavat tehdä. Tavallaan ihanaa. On jotenkin hellyttävä nähdä pieni poika kävelemässä pukuun pukeutuneen isänsä vierellä. Toista eroavaisuutta minulla ei tule Suomeen muuton jälkeen yhtään ikävä: lunch boxit! Joka ainoa päivä jokaiselle pitää laittaa mukaan aamupäivävälipala, lounas ja iltapäivävälipala sekä juotavaa näille kaikille kolmelle aterialle. Minkäänlaista paikkaa eväiden säilyttamiselle ei ole, joten niiden tulee olla säilyvää sorttia. Olen todella kyllästynyt hommaan. Lunch boxien tiskaamiseen, kuivaamiseen ja täyttämiseen menee joka ilta 20-30 minuuttia sen lisäksi, että niihin laitettavat tuotteet pitää olla tilattuna/ostettuna. Kolmas eroavaisuus liittyy kännyköihin tai niiden puutteeseen. Tämä tietenkin johtuu ensimmäisestä eroavaisuudesta, enkä lainkaan pidä huonona asiana. Muita eroavaisuuksia ovat läksyjen vähäinen määrä ensimmäisten vuosien aikana, paljon pidemmät koulupäivät (K-luokalla viikossa kaksi kertaa 8.20-15, muilla luokilla neljä kertaa, ja lyhyetkin päivät kestävät 12.30 saakka), välituntien vähäinen määrä (vain kaksi pitkän koulupäivän aikana), opettajien ja luokkakavereiden vaihtuminen joka ainoa vuosi, luokka-asteiden jakautuminen alakouluun (luokat K-5), yläkouluun (luokat 6-8) sekä lukioon (9-12), koulunaloitusikä (5-v täynnä syyskuun alkuun mennessä), jokavuotinen MCAS-testaus kolmannesta luokasta ylöspäin, vanhempainyhdistyksen (PTO) vahva ote, jatkuvat rahankeruut erilaisiin asioihin verhoiltuna (book fair, raffle basket, bake sale, haunted house jne), positiivissävytteinen "School is fun"-toitotus, monisanaiset arviot kaksi kertaa vuodessa, käsityön, kieltenopetuksen, kansalaistaidon, ja uskonnon opetuksen puute, polkupyörien vähäinen määrä koulunpihalla sekä koulunovien lukitseminen viimeaikaisten koulusurmien vuoksi. Vaikka Newton on yksi parhaista ja rauhallisimmista paikoista koko Yhdysvalloissa, emme ole jääneet paitsi pahasta maailmasta. Kaksi opettajaa on erotettu lapsipornosyytösten vuoksi (ei tosin Mason Ricessa). Kaksi Highschool-tyttöä päätyi itsemurhaan parin viikon välein. Ja eiväthän uutiset muualta Yhdysvalloistakaan jää meitä tavoittamatta. Jos eroavaisuuksia löytyy helposti näin paljon, on koulujen välillä paljon samaakin; samanoloisia lapset vaikuttavat olevan maasta riippumatta.

Loppukevennykseksi lasten tämän hetken hittibiisi: "What does the fox say?"