Virallisen kesän viimeinen viikko

Seitsemän päivän työputki ja yksi vapaapäivä takana, ja ajatuksia kirkastaa 11 ja 8 tunnin yöunet. Ihana tunne, kun on nukkunut tarpeeksi. Harmi vaan, että tämä jää väliaikaiseksi - seuraava seitsemän päivän putki alkaa seitsemältä tänään, ja sen putken loppuosa ei enää ole Milfordissa. Mutta ei siihen vielä. Kuluneessakin viikossa on aivan riittävästi jaettavaa.

Pieni yllätys odotti, kun menin viikko sitten lauantaiaamuna töihin. Työkaverini, jonka kanssa olimme juuri pari päivää aiemmin onnistuneet sopimaan erimielisyytemme, oli joutunut sairaalaan ennenaikaisten supistusten vuoksi, eikä enää pääse töihin koko jaksomme loppuosan aikana. Höh. Lupauduin pärjäämään itsekseni päivystysten ulkopuolisen ajan. Eihän se oikeasti mitään yksinoloa ole, kun jokaisella potilaalla on meidän lisäksemme aina nimetty erikoislääkäri, jonka kanssa suunnitelma jokatapauksessa tulee käydä läpi, mutta mukavahan se olisi ollut saada apua ns. typeriin kysymyksiin. Päivystyksiä sattui viikolle kaksi. Ensimmäisen ajaksi kaverikseni tuli syyrialainen ja toisen ajaksi intialainen kolmannen vuoden erikoistuja. Hyvä mieli jäi molempien kanssa työskentelystä.

Työviikkoon mahtui myös suullisen palautteen saaminen koulutusvastaavaltamme. Olen kuulemma kehittynyt suullisen ilmaisuni kanssa niin hyvin, etten enää aiheuta heille huolta siitä, kuinka tulen yliopistosairaalan osastolla pärjäämään. Edellisen kuukauden alussa kuulemma aiheutin. Edelleenkään en ole se kaikkein välkyin, mutta tulen varmasti saavuttamaan ohjelman tavoitteet vuoden aikana. Melkein nauratti, kun sain moisen palautteen. Kouluttaja on Intiasta tänne neljä vuotta sitten erikoistumisohjelmaa suorittamaan valittu mies, joka suhtautuu kaikkeen ylivakavasti. Kertyvä ikä ja kokemus tekee hänelle varmasti hyvää. Välkkyydenpuutteeseeni ovat syynä vuodet perusopintojen ja nykyhetken välillä. Ihan jokainen entsyymiketju ja reseptorialatyyppi kun ei enää ole kirkkaana mielessäni.

Lasten viikko sujui melko lailla entiseen malliin. Ainoastaan maanantain vapaa juutalaisen Rosh Hashanah:in vuoksi teki viikosta hieman erilaisen. T otti koko konkkaronkan mukaansa Boston Collegelle, jossa Pikku-O vietiin yhdessä ensin omaan kouluunsa. E ja Iso-O saivat ohjeen odottaa T:a hänen pöytänsä luona, mutta eteläafrikkalainen F oli heidät sieltä pelastanut. Odottaminen, jota E yleensä kovasti harmittelee, olikin ollut mukavaa; lapset olivat menneet ulos napostelemaan keksejä ja jäätelöä. Kiitokset F:lle. Opetussession jälkeen Pikku-O oli haettu matkaan ja koko väki tuli takaisin kotiin. Sain T:lta viestin saapua kotiin mahdollisimman pian, jotta hän pääsisi lähtemään pakolliseen opetusseminaariinsa yksinään. Saavuin tukkaputkella. T lähti viime minuuteilla - ja saapui puolisen tuntia myöhemmin takaisin:"Ei sitä ollutkaan tänä maanantaina".

Kelit ja näkymät ovat vaihtumassa kohti syksyä. Eilen olikin virallisesti syksyn ensimmäinen päivä. Lehtiä oli pudonnut pihallemme sen verran paljon, että haravointikausi oli syytä aloittaa. Pikku-O:lla meinaa olla ensimmäinen syysflunssa. Ja minä olen saanut T:lta tehtävän löytää pikkuautoomme hyvät talvirenkaat. Emme kuitenkaan antaneet minkään näistä syistä rajoittaa käyntiä Westonissa, jossa Gary nykyään asuu ennen muuttoaan Espanjaan. Saimme jälleen syödä hyvin. Muu syömässä oleva porukka erosi hieman Saint Mary's Hall:in porukasta. Iso-O:n sanoin:"Täällä on vain vanhoja miehiä - ja me!"

Voisin mielelläni ottaa toisenkin vapaapäivän heti tähän perään. Yksi ei oikein meinaa riittää palautumiseen. Pimeät aamut, pimenevät illat ja viilenevät kelit saavat kaipaamaan enemmän lepoa ja vähemmän vauhtia. Kesä on virallisesti päättynyt.