Ei oikein mitään ja silti kaikkea

Viikko mennä humpsahti jälleen melkein jälkiä jättämättä. Ellei jäljiksi lasketa hitaasti toimineiden ja omia asetuksiaan kehittelevien tietokoneiden tai verottajan aiheuttamaa ylimääräistä ahdistusta. Jälkimmäiseen viitaten en voi välttyä miettimästä, onko muillakin niin paljon asioita kesken erilaisten viranomaisten kanssa kuin meillä. Ei varmaan. Mutta ei näistä tylsistä asioista sen enempää.

Iso-O vietti ensimmäisen luokan sadannen päivänsä kuin varkain. Luulin päivän olevan vasta ensi viikolla, mutta onneksi T oli enemmän kartalla. Sydänliivi lähti mukaan reppuun taiteltuna, ja päätyi vielä enemmän taiteltuna yhdessä kruunun kanssa kierrätysroskikseen heti koulupäivän päätteeksi. Ekaluokkalaiset olivat kiertäneet kindergarten luokkien kanssa liiveineen isompien koululaisten luokissa ja saaneet osakseen taputuksia, mutta Iso-O pysyi valitsemassaan kannassa:"Ihan tyhmä juttu".

Myös Pikku-O:n sadan palan palapeli vietiin preschooliin, mutten ole kuullut mitään palautetta heidän juhlinnastaan, eikä palapeli vielä ole palautunut kotiin. Ehkä se sadas päivä heillä sitten on vasta ensi viikolla? Vaikka juhlinnasta ei ole kuulunut mitään, olemme saaneet toisenlaista palautetta lokerikkoon laitetun kirjeen välityksellä:"T+J - It's been hard two days for Pikku-O. Yesterday the head BONK [T joutui allekirjoittamaan paperin, jossa hän todisti saaneensa tietoon Pikku-O:n kolautettua päänsä oveen] and today he has a splinter [tikku] in his thumb. I washed it off and put a bandaid, but it looks like there might be a little bit still in there. You have a brave guy. Have a good Weekend. Ms. S." Aavistuksen huvittaa tämä pikkuasioista informoiminen, mutta leikimme mukana.

T on naputellut viitteitä kohdilleen tietokoneen kepposista johtuen tuskastuttavan hitaasti. Mutta lienee voiton puolella - väitöskirjan ensimmäinen luku uhkaa pian valmistua. Arvaatte varmaan, että T:n ongelma ei ole sanojen minimimäärän täyttyminen. Ohjaaja (Richard Kearney) on T:n kanssa sen verran tuttu, että oli alkuun vihjannut ja sitten varsin suoraan huomauttanut, mikä tulee olla kirjan MAKSIMIsivumäärä (<300 sivua). Siinä T yrittää visusti pysyä:"Kun siirrän nämä '1000' sivua liitteisiin, ja 'vähän' pienennän marginaaleja ja fonttikokoa, tulee korpustekstiin 299 sivua". Joillain on paljon sanottavaa. Toisilla vähemmän.

Sen lisäksi että T:lla on paljon sanottavaa, on hänellä aivan outo taipumus löytää itsensä mitä erikoisemmista paikoista (kuten vaalivirkailijana, NYC:n suomalaisena sijaispappina tai Newtonin luterilaisen seurakunnan sijaispappina toimiminen, vain muutamia mainitakseni). Tästä oudosta taipumuksesta on tänä viikonloppuna esimerkkinä hiihtoreissu NYC:n ja Bostonin Round Table Club:in jäsenten kanssa. Siis täh! Siellä hän nyt kuitenkin on, New York:in osavaltion jollakin kukkulalla viettämässä mökkiviikonloppua vieraassa miesporukassa. Saa nähdä, eroaako mökkiviikonloppu poikain kera Suomessa ja Yhdysvalloissa. Odotan mielenkiinnolla kokemuksia sunnuntai-iltana. Nopeasti ajatellen varmaankin eroaa, jos vaikka vertaan Boston Bruinsin voittojuhlintaa yli miljoonan ihmisen voimin ja Suomen jääkiekkojoukkueen juhlintaa maailmanmestaruuden jälkeen. Muistatte varmaan.

Meillä muilla on tiedossa toivottavasti rauhallinen viikonloppu. Huomenna on yhdet Iso-O:n kaverisynttärit, joihin lahja pitäisi hankkia, mutta kirjastokäynnin ohella se lienee ainoa ponnistus. Ihanaa. Arvostan aikataulutonta aikaa. Samanlaista toivon teille kaikille muillekin! Ja yritän reipastua Skypen aukipitämisessä. Loppukevennyksenä Pikku-O:n lällätys viikolta:"Hiö Ai kams, leli oo nat [Here I come, ready or not!]" Tykkään erityisesti tuosta kohdasta "leli". Puhe kehittyy - hitaasti.