Pikku-O:n rokulipäivä

Pikku-O on pysynyt melkein parin kuukauden ajan terveenä alkusyksyn sairastelun jälkeen. Kortisonikin pistettiin yli kuukaudeksi tauolle. Tämä hieno ajanjakso päättyi viikonloppuna, kun nenä alkoi vuotaa ja hengitys pihistä. Alkuviikko vielä pinnisteltiin arjen pyörityksessä, mutta nyt keskiviikkoaamuna oli syytä painaa jarrua. Vietämme Pikku-O:n rokulipäivää.

T lähti hoitamaan asioitaan yliopistolle - ranskantuntinsa lisäksi mm. tapaamaan Pikku-O:n mahdollisen ensi vuoden hoitopaikan johtajaa. Koulumatka tulisi astetta haastavammaksi (2.5 mailia nykyisen 1 mailin sijaan), mutta vuosittainen säästö täysipäiväisestä hoidosta verrattuna nykyiseen olisi vähintään 9000 dollaria, mikä on vaikea jättää huomioimatta, niin tyytyväisiä kuin olemmekin Montessorikouluun olleet. T saapuu puoli kahteen mennessä - sitten onkin oma vuoroni lähteä tutkimustyötäni eteenpäin puskemaan. Yhtenä motivoivana tekijänä lähteä seutuamme samoihin aikoihin uhkaavaan lumimyrskyyn on työpäivän jälkeinen suomalaisten naisten illanvietto työpaikkani läheisyydessä afganistanilaisessa ravintolassa.

Pikku-O lauleskelee omassa huoneessaan. On ehkä syytä lähteä jotain syötävää hänelle tarjoamaan.