sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Yhdistyneet kansakunnat

Amerikan Yhdysvallat on vallattoman omituinen maa. Sen omat kansalaisetkaan eivät käytä nimitystä "nation" silloin kun viittaavat huomattavan eripuraiseen kansakuntaansa. Sen sijaan oikeassa maailmassa huomattavasti paljon laajemmalle ulottuva "Americans" on yhdysvaltalaisen antama "oikea" nimitys kaikille niille, jotka asuvat Amerikan Yhdysvaltojen maaperällä. Kuka tekisi merkityssulautumien käänteistä historiaa ja sanoisi isossa salissa että eihän se näin ole?

Kun olin huomattavasti nuorempi, oma isäni muutaman kerran kakisteli nähtyään seurakunnan hiihtolomaleirin varusteisiin kuuluvan suksipussini olevan mallia "imitoimme amerikkalaista". Muistan tuolloin kuulleeni kommentin amerikkalaisen ja yhdysvaltalaisen eroavuudesta. Muistiini on iskostunut myös toive toisenlaisen suksipussin etsimisestä kyseiselle matkalle. Allekirjoitan ensimmäisen kommentin kokonaan - niin silloin hiljaisesti kuin mahdollisimman äänekkäästi tänään - vaikkakin kohteliaisuussyistä olen joutunut useammin kuin kerran hillitsemään itseäni. Uutta suksipussia en sen sijaan olisi edelleenkään halukas etsimään; kyse ei ollut vain ulkonäöstä vaan myös kestävyysominaisuuksista. Ja se Yhdysvaltain lippu oli keino erottaa samankaltaiset pussit toisistaan.

Häiritsevän suorasukaisesti, "vasemmisto-liberaaleista" paikallisista itärannikon opiskelijoista lähtien, Yhdysvaltojen kansalainen viittaa omaan kansakuntaansa sanalla "amerikkalainen": Mutta tämähän ei pidä paikkaansa! Useammin kuin kerran olen selittänyt kouluun valmistautuvien ja koulussa olevien - huomattavan tarkoitushakuisia - kirjastokirjoja lukeville E:lle ja Iso-O:lle, ettei Amerikka-nimistä valtiota ole olemassa. Eikä "Amerikan lippua". Sen sijaan on olemassa sekä Pohjois- että Etelä-Amerikkaan jakaantuva manner. Ja Pohjois-Amerikassakin on ihan kokonaan toinen valtio, Kanada, joka ei suinkaan ole yksi yhteen Yhdysvaltojen kanssa.

Se, onko Kanada suvereeni valtio vai ei, jätettäköön tässä lillukanvarsiin takertujien maailmankonferenssin sivuseikaksi - samoin kuin se, että Meksiko on yhtä lailla pohjoisamerikkalainen maa. Olennaisempaa on esimerkiksi palata ajatukseen kirjastokirjoista. Sellaistakin kirjaa on talossa katseltu, jossa sulavasti iskostetaan lapsen mieleen Yhdysvaltojen olevan paitsi "Amerikka" sekä se, että juuri tämä "Amerikka" ruokkii - ei vain itsensä, vaan - laajasti ottaen koko maailman. Ja sehän ei myöskään pidä paikkaansa. Asia maataloustuotteiden osalta muuttuu kokolailla erilaiseksi, jos tilannetta ei tarkastella vain rahana vaan ravintokäyttöön kelpaavan aineen määränä. Yhdysvallat on toistaiseksi edelleen ollut suurempi ruoan viejä kuin tuoja - siis jos asiaa tarkastellaan dollareissa. Loppu jääköön lukijan harkinnan varaan.

Mutta alkuun palataksemme: mikä on tämän Amerikan Yhdistyneiden Kansakuntien tarina? Koko ajan selvemmäksi käy, että yhteinen hallinto on yhteinen vihollinen sellaisille nykyisille osavaltioille, jotka tilanteen vakavuuden todettuaan tahtoisivat selvästi elää omalla tavallaan. Siis ihan kokonaan omalla laillaan, ilman että muut osavaltiot - ja etenkin ne "tietyt" osavaltiot - sähläisivät kommentteineen esimerkiksi terveydenhoitoon liittyen.

Tällä viikolla tämän auki sanoikin eräs huomattavan hillitty ja sivistynyt filosofian yhdysvaltalainen pääaineopiskelija, jonka suurin poliittinen toive kohdistui liittovaltion mahdollisimman pikaiseen purkamiseen: "Jos me haluamme olla täällä ns. sosialisteja niin miksi meidän ei rauhassa annettaisi olla? - Huvittavinta vain on, että Eurooppaan verrattuna uudetkin ehdotetut järjestelmät ovat hyvin pidättyväisiä." Tätä selvemmin ei kai ole mahdollista ilmaista sitä, että ei itse usko samaan elämisen eikä yhdyskunnan rakentamisen malliin kuin merkittävä osa muusta väestöstä. Ellei se sitten ole tämä: "Antaa muiden osavaltioiden yrittää pärjätä juuri niin kuin he itse haluavat epätoivonsa tuottaa."

Itse puolestani tänään kävin Yhdistyneiden Kansakuntien toimitalossa, katsomassa vierailija-aulan vaihtuvassa näyttelyssä epätoivoa Kongon demokraattisen tasavallan arjen demokraattisesta tasavallasta. Kun aiemmin olin hiljaa henkisesti kritisoinut päämajan sijaintia Yhdysvalloissa, en enää tee niin lainkaan. Monista lähtökohdista yhteen liittyneiden ajatusten summana on mahdollista kysyä, missä muualla olisi parempi olla päämaja kuin siellä, jossa historian alkujuurista lähtien on haluttu hakata päätä seinään eri kansakuntien - tai ainakin erilaisten kansalaisuus- tai demokratia-aatteiden - arvomaailmojen yhteensovittamisessa?

Yhdysvallat, joiden yhtenäisyys on enemmän sanoissa kuin olemuksessa, on kokeilu, jonka elinkelpoisuutta ei ole vielä lopullisesti ratkaistu samalla tavalla kuin "suuren vihollisen" ja kilpailijan eli valtiollisen kommunismin neuvosto-sosialistisen sovelluksen. Mutta: Tämä ei poista sitä todellisuutta, että kokeilusta kyse on täälläkin, sillä jokainen yhdyskunta on kokeilu. Hyväksyttäneen kuitenkin se, että asioilla on erilaisia jyrkkyys- ja siten myös potentiaalisia kaatumiskertoimia. Ja myös se, että korkeilta savijaloilta kaatuessa yleensä tömähtää.

Edelliseen viitaten: mitä on luvassa imperiumin jälkeen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.