Viikonlopputohinaa

Viikonloppuisin olisi ihana nukkua pitkään, syödä rauhassa aamupalaa lehden äärellä ja olla muutenkin tehoton. Miksi kaikki tässä talossa eivät ajattele samoin? Lauantaiaamuna Pikku-O heräsi ensimmäisenä klo 5.45 saaden pian myös Iso-O:n ja E:n hereille. Sunnuntaina oli sitten E:n vuoro huolehtia muiden pienten heräämisestä klo 7. Ei ihme, että espressokeittimemme pihisee valmiin piristeen merkiksi niin usein.

Voihan tämän toki kääntää positiiviseksikin; heräämällä aikaisin ehtii enemmän. Kuten käydä ilmoittautumassa Suomi-kouluun, osallistumassa luterilaisen kirkon sunnuntaimessuun, pelaamassa jalkapalloa, lenkkeilemässä ja osallistumassa naapuruston vuosittaiseen pihajuhlaan. Koska illalla on lasten nukkumaanmenon jälkeen ihana vielä istahtaa rauhassa suuren televisiomme ääreen katsomaan Yhdysvaltojen uutisia (maailman uutiset eivät näy) tai haluamansa tyyppistä elokuvaa (niitä tulee paljon), ei unelle jää tarpeeksi aikaa. Vanhaa sanontaa lainaten:"Ei tänne ole tultu nukkumaan". Hmm?

Suomi-kouluun ilmoittautuminen oli lauantaina Kaleva-majalla Littleton:issa n. 25 mailin päässä kotoamme. Jatkossa käymme joka toinen lauantai Waldorf-koululla Lexingtonissa n. 12 mailin päässä. E pääsi koululaisryhmä Puuhakkaisiin, Iso-O eskariryhmä Touhukkaisiin ja Pikku-O katsottiin sopivaksi Taaperoryhmään, sillä haastetta riittää vielä suomenkielen alkeidenkin kanssa. Vuosien välttelyn jälkeen pääsen siis viimein iloisesti laulamaan ja taputtamaan lastenlaulujen tahdissa vauvamuskariin.

Naapuruston perinteiseen pihajuhlaan menimme sunnuntaina hieman neljän jälkeen kiireellä, mutta olimmekin ensimmäisten joukossa. Ihmisiä valui paikalle viiteen saakka; jokainen toi jotain syötävää ja juotavaa. Tunnelma oli miellyttävän rento. Itseäni ilahdutti eniten saparopäisen tytön spontaani huuto äidilleen:"Mother, E is here!" Tyttö tuli reippaasti esittelemään itsensä E:n luokkakaveriksi. Paikalle tuli paljon muitakin lapsia, ja E sekä Iso-O menivät joukon mukana pihalta toiselle. Pikku-O nautti myös sosiaalisesta tilanteesta ja kulki iloinen ilme kasvoillaan ympäriinsä tilaten aina sopivasti lähelle saapuneelta henkilöltä lisää juotavaa mukiinsa omalla kielellään. Asumme kuulemma "siinä kansainvälisessä talossa", jossa on meitä ennen ollut kaksi suomalaisperhettä sekä perheet Tanskasta ja Alankomaista. Talon suomalaisen historian tiesinkin, mutta oli hauska tietää myös aiempaa. Aika hassua oli myös kuulla, että naapurustossamme asuu Nokian palveluksessa 10 vuotta ollut mies perheineen; työnantajan vuoksi ajautuivat jopa 2 vuoden ajaksi Helsinkiin.

Nyt on reput jälleen pakattu ja uusi viikko on alkamassa. Ainoastaan Pikku-O jää seurakseni kotiin.