Viikon tunnelmia

Boston Collegen oikeustieteellisestä tiedekunnasta aikoinaan valmistunut ja senaattorina pitkään työskennellyt John Kerry valittiin Obaman ulkoministeriksi, ja nyt on - taaaaaas - odotettavissa senaattorivaalit Massachusettsiin. Täälläoloaikamme kolmannet. Hohhoijaa. Ensimmäiset johtuivat pitkäaikaisen senaattorin, Ted Kennedyn, kuolemasta, toiset olivat ihan normiaikaan järjestetyt, ja nyt sitten nämä. Mutta onhan se tietenkin hienoa, että juuri kotiosavaltiomme sattuu olemaan yksi Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisimmista. En vaan oikein jaksaisi alkaa seurata uusia. Ne kun ovat aina niin kauhean intensiivisiä ja vaikeasti mediaa seuratessa vältettäviä.

Pienimuotoisemmat "vaalit" ovat käynnissä ensi vuoden erikoistujia valittaessa. Perjantaina oli viimeinen setti haastateltavia käymässä ja tiedän heidät jo laitetun järjestykseen. Haastateltavat tekevät saman lähiaikoina, ja maaliskuussa on jälleen Match Day. Ajatukseni harhailevat miettimään paragualaisystävääni, joka vuosi sitten jäi rannalle. Hän muutti perheineen keskilänteen ja yrittää nyt uudelleen. Pidän peukkuja.

Viikon jännittävin tapahtuma oli lasten koulun vuosittainen Raffle Basket-arvonta. Jokainen luokka oli valmistanut korin, ts. jokainen toi koriin jotain teemaan sopivaa, ja sitten vanhemmat ostivat lapsilleen arpoja. Koulu sai kerättyä tällä 10000 dollaria, joten ihan pikkuasiasta ei ole kyse. Meillä jokainen kolmesta sai 5 arpalippua ja saivat valita, mihin osallistuvat. Aikasempina vuosina ei ole tärpännyt. Mutta nyt tärppäsi. THE WINNERS ARE...30. ARTS& CRAFTS - Iso-O. Kun Iso-O sai tietää tämän, hän ei lähes kirjaimellisesti pysynyt nahoissaan. Oli vaikeaa rauhoittua nukkumaan puolen tunnin pomppimisen ja "Oh my gosh!"-hokeman jälkeen. Hieman rauhoituttuaan hän tosin harmitteli, ettei ollut voittanut ykköstoivettaan pehmoeläin-koria. Muistutin, että oli aikamoinen onni voittaa, kun osallistuneita arpoja oli yli 6000, ja "Oh my gosh!" jatkui. Korin saa kotiin maanantaina. Odotan huudahtelujen pienen tauon jälkeen jatkuvan.

Paljon on tunnetta mahtunut matamiin muutenkin. Olimme sopineen T:n kanssa tapaamisen UMASS Memorial Center-sairaalan pääovella perjantaina klo 18 hänen jatkaessaan kohti Hunter Mountainia ja siellä olevaa hiihtoporukkaa (miesten reissu), ja jättäessään lapset minulle. Lapsille oli tiedossa heidän ensimmäinen työpaikkavierailunsa, ja odotukset olivat korkealla. Iso-O kyseli päivittäin, milloin on perjantai, ja oli jo valinnut vaatteetkin valmiiksi päiviä aiemmin. Pikku-O halusi pukeutua valkoiseen kauluspaitaan(!). Johdatin innosta puhisevan kolmikon ensin kuudennen kerroksen pientä Resident Loungea katsomaan. Tämä on huone, jossa kuuden jälkeen vaihdetaan tiedot sairaalasta lähtevien ja sairaalaan jäävien erikoistujien välillä, ja jossa yövuorolainen viettää yönsä. Sen jälkeen teimme minikierroksen yhdellä osastoista. Jännitys purkautui autoonlastautuessamme. Iso-O hermostui Pikku-O:lle jostain aivan mitättömästä asiasta, ja istuimme sitten kuuntelemassa kiljumista, huutamista ja itkemistä ainakin 5 minuutin ajan parkkipaikalla ennenkuin jonkinlaisen sopu saatiin aikaiseksi. Sama tunnemyrsky jatkui kotona tänä aamuna. Lapset, joista on tullut aivan isin pikkuisia, ikävöivät T:a. "It would be sad, if he'd die", totesi E. No niin olisi. "When is dad coming back?" kysyi Pikku-O heti kotiin saavuttuamme. Iso-O ei niin helpolla myönnä mitään, mutta pikkulapsimainen kiukuttelu kertoo, mistä on kysymys.

Pikku-O toipui edellisestä taudistaan jollekin tasolle, mutta sairastui uudelleen korkeaan kuumeeseen loppuviikosta. Ei kiva. Muutkin ovat vähän toipilaanoloisia, joten peruin menomme "Rib Party":iin (=erään perheen järjestämä, Super Bowl-ottelua edeltävä juhla) ja Iso-O:n menon jälleen yksille playdate:ille. Vietämme kauniin pakkaspäivän neljän seinän sisällä. Voi olla, että seinät pullistelevat ennenkuin ilta saapuu.

Viikon suomenkielen ainekirjoitusaiheet ovat seuraavat: Oulu (E) ja Joulu (Iso-O).