Gastroenterologia-osastojakso

Olin kuullut pelkästään pahaa gastroenterologian osastojaksosta, joten odotukseni olivat erittäin matalalla. Niinpä olikin suuri yllätys, että kaikki meni niin hienosti, ja suorastaan viihdyin. Pääsin lähes joka ilta lähtemään heti kuuden jälkeen yövuorolaiselle vastuun siirrettyäni, täysin toisin kuin edeltävästi ajattelin. Syy kaikkeen hyvään oli täydellisessä tiimissämme. Arizonasta kotoisin oleva intialaistaustainen kolmannen vuoden erikoistujamies S ja Teksasista kotoisin oleva, sisätauteihin täydellisen kyllästynyt ja patologiaan sen vuoksi kesällä vaihtava ensimmäisen vuoden erikoistujanainen M tekivät olostani kaikin puolin miellyttävää. Asiaa helpotti myös se, ettei meidän tarvinnut kiertää erikoislääkärin kanssa. Riitti se, että keskustelimme suunnitelmasta jälkikäteen. Niin paljon paremmin minulle sopivaa kuin yhdessä hitaasti kiertäminen.

Gastroenterologiaa on haukuttu koulutuksen puuttumisesta liittyen osittain tähän yhdessä kiertämättömyyteen. Asiaa oli yritetty paikata nimeämällä meille oma kouluttajalääkäri, joka kuitenkin oli gastroenterologin sijaan infektiotautispesialisti. Koulutuksellinen anti oli mitättömän pieni ja tuntui todelliselta riippakiveltä. Yleensä nimittäin suurimman kiireen aikaan oli revittävä itsensä irti kuuntelemaan tämän eläkeikää lähestyvän miehen opetusta tunnin ajaksi tai otettava hänet mukaan aamukierrolle. No, ei pidä valittaa, sillä ystävällinen hän oli ja aika paljon vähemmällä pääsimme kuin muissa tiimeissä.

Kuukauden väri oli keltainen. Iso osa potilaistamme kärsi maksavauriosta ja heidän kohdallaan ei tarvinnut arvailla, oliko kyse icterus-nimisestä tilanteesta vai ei. Maksavaurioiden lisäksi potilaamme olivat haimatulehduksen tai suolistovuodon vuoksi sairaalassa. Siinäpä ne syyt sitten olivatkin. Aika nopeasti oppi, miten mikäkin tilanne hoidetaan. Teho-osastolle piti kuukauden aikana siirtää vain kaksi, joista toinen, vähän yli kaksikymppinen alkoholilla maksansa tuhonnut nainen kuoli. Kroonista haimatulehdusta en oppinyt ymmärtämään. Kovaa vatsakipua valittava potilas, jolla mikään laboratorio-arvo tai kuvantaminen ei värähdä. Pitää vain uskoa. Ja olla välittämättä siitä ajatuksesta, että kyseessä ehkä saattaisi olla vahvoja kipulääkkeitä suonensisäisesti toivova henkilö.

Koska gastroenterologisia potilaita on niin paljon, saimme omat uudet potilaamme lähes aina aikaisin. Se yhdistettynä tehokkaaseen kiertämistapaan mahdollisti kotiinlähdön heti kuuden jälkeen. Paperityöt ja muut käytännöt olivat samat kuin osastoilla yleensäkin, mutta niihin oli enemmän aikaa. Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että vaikka työtuntimäärät liikkuivatkin 60-87 tunnin välillä (ensimmäinen 5-työpäiväviikon, toinen 7-työpäiväviikon aikana), on sitä pahempaakin tullut nähtyä. Ja tullaan näkemään. Aloitan nimittäin jakson yleissisätaudeilla.