Newtownin jälkeen

Koska tiesimme, että jollain tavoin Newtownin tapahtumia tullaan lasten kouluissa käsittelemään, päätti T ottaa asian puheeksi etukäteen kotona. Lapset istuivat rivissä, kun T kertoi heille ympäripyöreästi, mutta kuitenkin rehellisesti, mitä koululla oli tapahtunut. E:lta ja Iso-O:lta oli tullut muutama tarkka kysymys, kuten "oliko siellä kuollut lapsia". Pikku-O myös viittasi. Saatuaan viimein puheenvuoron hän kysyi:"Saadaanko me tänään jätskiä?" Jälkikäteen arvioiden mikään ei viittaa siihen, että heidän sisäinen turvallisuudentunteensa olisi jotenkin järkkynyt. Toivottavasti mikään ei anna heille tarvetta sen tunteen järkkymiseen vielä pitkään aikaan.

Lauantaisessa, suomalaisessa adventtihartaudessa Newtonin luterilaisella kirkolla T ei halunnut puhua edellisen päivän tapahtumista suoraan, mutta sisällytti sen puheeseensa tavalla, jonka pystyi yhdistämään, mikäli tiesi. Koska edellisenä vuonna tilaisuuteen saapui vain yksi pysyvästi täällä asuva sekä vieraileva pariskunta, ajattelin, ettei kukaan tule - varsinkin, kun samana päivänä oli niin paljon kaikkea muutakin (Suomi-koulu, suomalaisten pikkujoulut, ruotsalaisten ja norjalaisten kokopäivätapahtuma ym). Olin ilokseni väärässä. Ainakin parikymmentä ihmistä saapui paikalle, osa vähän kauempaakin. Hyvä mieli jäi. Ehkä ensi kerralla joku muu saa toimia kanttorina.

Kirkkohetken jälkeen moni halusi vielä vaihtaa sanan sekä suomalaisen papin (meidän T) että ruotsalaisperäisen kirkkoherran kanssa. Lapsilla oli kova hoppu eteenpäin, sillä olimme jälleen saaneet kutsun erään Mason Rice -perheen joulukutsuille. Vietimme siellä aikaa noin tunnin. Vanhemmat viettivät omaa aikaansa lasien ja lautasten äärellä rupatellen ja lapset, joita todellakin riitti, joko juoksivat ulkona taskulamppujen kanssa "Rosvoa ja Poliisia"-leikkien tai tanssivat sisällä WII:n tahdissa (käytännössä tauotta soi Gangnam Style). Posket olivat punaiset ja energiataso ylittänyt sallitun, kun viimein saavuimme kotiin.

Sunnuntaina pääsin ajoissa töistä, joten illasta oli aikaa tehdä Pikku-O:n toivomat jäätelöannokset suklaakastikkeen kera, ja E:n toivomuksesta pop corn:eja suomalaisen elokuvan (Joulutarina) katsomista varten. Olen kohdannut voittajani elokuvaan eläytymisessä. Iso-O itki vuolaasti melkein heti alusta lähtien aivan loppuminuuteille saakka. Lopussa tosin itkun aiheutti tukkoon turvonnut nenä.

Aloitan tänään uuden jakson tekemällä pelkkiä öitä, joten pystyin viemään lapset kouluihinsa. E ja Iso-O olivat jo jääneet pois kyydistä, kun seisoimme liikennevaloissa kahdestaan Pikku-O:n kanssa. Takapenkiltä kuului:"I know everything!" Mietin, että liittyyköhän tämä nyt siihen T:n keskusteluun, mutta totesin keventävästi, että sepä hienoa, kun ei äitikään tiedä läheskään kaikkea. "I have so good brain", jatkoi hän ja katseli ylpeänä ulos autonikkunasta näkyvää kosteaa ja lumetonta maisemaa.