Jännittävää - tai sitten ei

Elämässämme näyttää aina olevan hieman ylimääräistä jännitystä. Lasten osalta jännitys purkautuu levottomuutena ja syyksi riittää melkein mikä tahansa asia tai sen puuttuminen. E sai kerrottua, että yksi syy hänen levottomuutensa taustalla on se, ettei isi ole käynyt hänen kanssaan pelaamassa jalkapalloa. Tilanne luvattiin korjata.

Omalla osallani jännitystä aiheuttivat kaksi erillistä asiaa. Toinen päättyi viime tipassa hyvin, toinen vielä jatkuu. Viime tipassa hyvin päättynyt liittyi Massachusetts-lääkärilisenssini saamiseeni. Olin rehellisesti laittanut senttimetrien paksuiseen paperihakemuspinooni vanhan sukunimeni riville, jossa sitä kerran kysyttiin. Tämä johti siihen, että pikaisella aikataululla jouduin hankkimaan kopion naimisiinmenotodistuksestani sekä erillisen, notaarin vahvistaman paperin nimenvaihdoksestani. Kiitos sen, että tällä kerralla Helsingin Yhdysvaltain suurlähetystö ei ottanut virkatodistustani talteen, pystyin käyttämään sitä, ja siskon ystävällisellä avustuksella saimme nimenvaihdoksenikin virallisesti todistettua. Todistusten lähettämisen jälkeen meni viikko, kunnes toimistosta ilmoitettiin, että "virkatodistus pitää virallisesti kääntää englanninkieliseksi". Niin, no sehän on jo englanninkielinen!? "Ensimmäinen sarake pitää kääntää". Öööh, mutta sarakkeessa on viisi eri kieltä; englanti on kolmantena. "Lähetä pdf-kopio passistasi ja Social Security-kortistasi niin asia on selvä". Ok, en kyllä ymmärrä, miten ne asiaan liittyvät, mutta tehdään, kun käsketään. Lisenssivirastolla on kokous kaksi kertaa kuussa, ja keskiviikon kokouksessa lisenssini viimein hyväksyttiin. Hyvä niin, sillä lisäviive olisi aiheuttanut asian siirtymisen 11.7. kokoukseen, enkä olisi pystynyt aloittamaan internship-vuottani ennen sitä. Lisäloma ei luonnollisesti olisi harmittanut, mutta asia olisi aiheuttanut lumipalloefektillä sen, että myös ensi vuoden neurologiaohjelmani olisi alkanut kaksi viikkoa muiden jälkeen. Näin ei onneksi käynyt.

Edelleen jatkuva jännitykseni liittyy tuberkuloosi-ihotestiin. Ainainen harmi on yrittää saada ihmiset täällä tajuamaan, että kahden BCG-rokotteen jälkeen ihoreaktio on aina havaittavissa. Niin nytkin. Kahden eri työterveyshoitajan arvioimana rakkulani koko oli 10-14mm eli selvästi positiivinen. Niinpä jouduin keuhkokuvaan (kokemus tämäkin toki - sairaalakaapuun verhoituneena, sitä poisottamatta minut kuvattiin, nimirannekin asetettiin käteen). Keuhkokuva oli odotusten mukaisesti siisti, mutta joudun silti tapaamaan asiaan vihkiytyneen työterveyshoitajan ensi viikolla, jolloin käymme läpi positiivisen testituloksen merkitystä ja tarvetta lääkitykseen. Varokoonkin, mikäli ehdottaa minulle lääkitystä!

Näiden hieman epämiellyttävien kokemusten lisäksi elämäämme on mahtunut muunkinlaista. Omassa orientaatiossani olen saanut itselleni henkilökohtaisen leimasimen ja piipperin. Joo, täällä todellakin käytetään hakulaitetta. Käytin viimeksi vastaavaa Suomessa 1997. Onhan se toki modernimpi versio ja kantoalue riittää Worcesteristä aina Bostoniin saakka, mutta silti - hakulaite! Sain myös tuntumaa autonhuoltoon, (joka rehellisesti sanottuna on kyllä niin ei-minua kuin voi olla) kun monien selvittelysoittojen jälkeen valitsin itselleni öljynvaihtopaikan. Öljyt vaihtuivat ja jälleen opin monta uutta sanaa. Olen myös päässyt valitsemaan perheellemme työsuhde-etuja (joista kylläkin pitää maksaa), kun olen täyttänyt erilaisiin terveydenhuoltovakuutuksiin liittyviä papereita ja soittanut vakuutusyhtiöihin yrittäen samalla ymmärtää niiden eroja. Vaikeaa.

Lapset ovat lomailleet pääosin kotona, mutta torstaisen vapaapäiväni aikana pääsimme tekemään retken Bostonin keskustaan. Vierailimme Aquarium:issa, jossa kivointa kuulemma olivat altaat, joissa pieniä haikaloja ja rauskuja tai vesitähtiä ja rapuja sai käsin koskettaa. Merieläinelämyksen jälkeen tallustimme pienen kritiikin säestämänä n. mailin matkan Boston Common-puistoon ja menimme ajelemaan matkan joutsenveneillä (Swan Boats). Kritiikki hiljeni.

Viikonlopun ei pitäisi aiheuttaa suurta jännitystä. Vietämme sen pääosin kotona ja lähiseuduilla yrittäen antaa T:lle mahdollisimman hyvän kirjoitusrauhan (kuukauden koti-isävaihe monine haasteineen vei kirjoitussuunnitelman uusiksi). Osastoille sijoitetuilla työkavereillani työt alkavat jo sunnuntaina. Minä saan rennomman alun endokrinologia-konsultin vanavedessä ma-pe-työssä; työn ajallinen sitovuus aukenee minulle vasta neljän viikon jälkeen. Murehdimme sitä vasta silloin.