Lämpö nousussa

Samalla kun joudumme seuraamaan jatkuvasti pahenevaa tilannetta Japanin Fukushima-ydinvoimalan reaktoreissa, on lämpö ollut nousussa muuallakin. Pikku-O aloitti ja muut seurasivat jälleen uuden flunssan rantautumista perheeseemme. Väsymys on valtaisa, ja sitä pahentaa viikko sitten tapahtunut kellojen siirtäminen kesäaikaan. Eilen Iso-O:n oli jäätävä kotiin lepäilemään. Viikonloppu ei tullut yhtään liian aikaisin.

Kierrokset kiihtyvät myös aikuisten elämässä. T:lla on niin paljon päällekkäisiä opiskeluhommia, että niistä ei käytännössä ole mahdollista selvitä kunnialla - jostain olisi luistettava. Ja kun T ei luista, niin jäävät yöunet melkoisen vähälle. Lisäharmina ovat erilaiset elämän järjestämät pikkujekut, joista toistuvaksi on osoittautunut pyöränkumien paikkaaminen. Peräkkäisinä päivinä T pääsi paikkaamaan sekä Iso-O:n että oman renkaansa.

Itsekin olen luisumassa yhden periaatteeni ulkopuolelle. Jo ennen postdoc-työni alkamista päätin, että työnteko rajoittuu Martinos Centerille ja viikonloput ovat vapaat. Tämä onnistuisikin mainiosti, jos en olisi riippuvainen muista. Mutta. Ohjaajani - niin tehokas ja viisas kun onkin - on perustavanlaatuisesti erilainen kuin minä. Itse en ole koskaan pitänyt deadlinen olemassaolosta, enkä ole paljon sen kanssa tekemisissä joutunut olemaankaan juuri tästä syystä johtuen. Sen sijaan ohjaajani elää jatkuvasti deadlinen kolkutellessa oville. Ymmärrän hyvin, että hänellä on hurjan paljon asioita menossa, mutta silti väitän, että asiat voisi organisoida hieman toisin - ns. etupainotteisesti. Miten tämä hänen tapansa toimia vaikuttaa minuun? Paljonkin. Palautin Havaijin kongressin abstraktiin liittyvän käsikirjoituksen hänen arvioitavakseen ennen joulua. Kahteen ja puoleen kuukauteen hän ei koskenutkaan siihen. Monien anelujeni jälkeen hän lähetti "alustavat" kommenttinsa, joihin heti reagoin. Jälleen kului aikaa. Aloin vedota lähestyvään kongressiin ja oman esitykseni tekemiseen, johin hänen kannanottonsa on olennainen. Kun deadline on käytännössä jo mennyt, alkoi tapahtua. Nyt minun pitää yhtäkkisesti käydä uudelleen läpi koko potilasjoukko (121 kpl), keräten tietoa käsikirjoitukseen olennaisesti liittyvistä, mutta sitä kovasti muuttavista asioista. Kaiken tämän olisin ehtinyt loistavasti tehdä alkuvuoden aikana. Nyt teen sen itseäni harmittavalla tavalla ajan huvetessa olemattomiin.

Lämpö on ollut nousussa onneksi myös positiivisella tavalla. Aurinko on paistanut, lumi sulanut ja lämpimimpiin paikkoihin on ilmestynyt kukkia. Lähimetsäreissullamme viikko sitten kuului ihastunut huuto:"Äiti, katso, mikä ihana kukka!", ja polvillaan maassa ollut Iso-O piti sormiensa välissä kaunista, pientä kukkaa. Kukkaa, jota aikuisen tasolta ei olisi ollut mahdollista bongata lainkaan.