Tapaus H.L. Gates Jr

Kuvittele tilanne: Olet ollut viikon työmatkalla Kiinassa. Kun tulet kotiin, huomaat, että etuovi on jumittunut kiinni etkä saa sitä auki. Takakautta kiertämällä pääset itse sisään, mutta laukut jäävät etuoven eteen. Onneksesi taksinkuljettaja on vielä paikalla. Yhteisvoimin - toinen sisältä ja toinen ulkoa - saatte oven punnerrettua auki ja viimein matkatavaratkin kodin turvaan. Ollessasi puhelimessa ilmoittamassa oveen tulleista vaurioista ja sen pikaisesta korjaustarpeesta, paikalle ilmestyy poliisi. Hän tiedustelee henkilöpapereitasi, syynää sinua ja asuntoasi, eikä ymmärrä paperit nähtyään lopettaa vaikka tilanteessa ei selvästikään ole mitään sen hämärämpää. Ja siis sinun omassa kodissasi, jokaisen amerikkalaisen kaikkeinpyhimmässä! Ärsyynnyt, sanot ehkä tarpeettoman painokkaasti ja sarkastisesti joitain huomioita tosielämästä - ja annat poliisin ymmärtää, että hänellä taitaa olla erityisiä syitä talossa oleskeluun kun hän ei edes ilmoita perustetta paikalle tulemiseen ja henkilöpapereiden tivaamiseen. Tästä palkinnoksi, kun astut poliisin perässä etuovestasi omalle kuistillesi, saat hilut kinttuihin ja sinut saatetaan isomman väkijoukon seuraamana poliisiautoon ja kamarille.

Tarina voisi olla kuin mustan huumorin täyttämän elokuvan - ehkä kaurismäkeläisen - avauskohtauksesta ja niin se tulevaisuudessa mahdollisesti onkin. Tilanne sinänsä on kuitenkin suoraan tosielämästä ja sattunut tasan viikko sitten dokumentteja tekevälle, tukevasti keski-ikäiselle Harvardin professori Henry Louis Gates Juniorille. Joka on saanut niin akateemisia kuin ulkoakateemisia huomionosoituksia läjäpäin. Ja joka sattuu kantamaan puoliksi afroamerikkalaista verenperintöä. Ja kun kuljettaja sattui edustamaan samankaltaista ihonväriä, herätti oven jynkyttäminen ohikulkijan huomion. Loppu onkin teeveestä tuttua.

Tunteikkaita ja purskahtelevia kommentteja heti tuoreeltaan herättänyt tapaus päätyi kansainväliseen uutislevitykseen hyvin pian. Hyvin pian asiaa kommentoivat myös paikallisen kunnan eli Cambridgen pormestari E. Denise Simmons ja Bostonissa päämajaansa pitävä Massachusettsin kuvernööri Deval Patrick - sattumoisin kumpikin tummaihoisia. Viran puolesta kumpikin totesi tapahtuman olevan valitettava. Ja enemmän kuin valitettava, sitä ei olisi pitänyt tapahtua lainkaan, siis huolestuttava. Ilman muuta on selvää, että tapauksen kummankin osapuolen tueksi rientäneet ystävät, naapurit, tuttavat ja työkaverit ovat pitäneet keskustelua yllä. Samoin kuin rotuihin pohjaavaa ajattelua ja yhteiskunnan "kaksoistandardeja" vastustavat kansalaisliikkeet - jotka voimakkaine kannanottoineen paradoksaalisesti myös nimenomaan ylläpitävät rotuihin pohjaavaa ajattelua. Eräänlainen huippu keskustelun laajenemisessa nähtiin, kun suorassa primetime-lähetyksessä presidentti Barack Obama - niin ikään viime päivinä erityisesti republikaanien puolelta ihonvärinsä vuoksi noteerattu, tosin täysin toisen asiakokonaisuuden vastaiseen mediakampanjaan liittyen - sai vastattavakseen tapaus Gatesia koskevan kysymyksen. Vastauksen keskeisin viesti lienee se, että "Poliisi toimi typerästi pidättäessään henkilön, joka oli jo osoittanut olevansa omassa kodissaan." Valtakunnan ylin johto on nyt siis kommentoinut asiaa yhtä lailla. Hehkuvat hiilet kasaantuvat ja nostattavat hikeä pintaan.

Mutta eikö tässä jotain nyt unohdu? Entä poliisin, kersantti James M. Crowleyn se näkökulma, jota ei asiaa koskevaan poliisiraporttiin voinut kirjata? Vastaat sinänsä normaaliin radiokutsuun epällystä murrosta - jonka kaiken lisäksi täytyy olla kohtalaisen törkeä kun se tapahtuu keskellä kirkasta päivää. Ajat paikalle ja nouset rappuset talon edessä olevalle kuistille. Sisällä häärii mies ja jotain on selvästi tapahtunut. Henkilöpapereita kysyttyäsi et saa heti vastausta vaan henkilö osoittaa vastahakoisuutta ja yhteistyöhaluttomuutta. Kaiken lisäksi mies marssii pois huoneesta, keittiötä kohti. Kun sieltä löytyneestä lompakosta annetut henkilöpaperit näyttävät olevan kunnossa, ajattelet pikkuhiljaa poistua paikalta. Tai ainakin jonnekin muualle, kun selvästi et ole maailman tervetullein tähän huusholliin juuri tällä hetkellä. Mies ottaa kantaa läsnäoloosi ja haluaisit mielummin saada hänet ulos jossa sosiaalinen paine mahdollisesti rauhoittaisi miestä. Kun jalat eivät vain jostain syystä saa kannettua sinua minnekään, jäät paikallesi kenties vähän liian pitkäksi aikaa. Selkäytimen seuduilta lähtenyt impulssi saa sinut viimein liikkeelle ja siirryt ulos, mutta tämä pannahinen vielä seuraa sinua ja tiedustelee tiedustelemasta päästyään nimeäsi ja virkamerkkisi numeroa. Kenties vastaat, kenties tietoisesti hieman liian hiljaa, mutta mieltäsi on ryhtynyt koko ajan enemmän ja enemmän kalvamaan koko juttu. Ja jos tämä tyyppi ei nyt ymmärrä pitää suutaan kiinni - edes kadulla seisoskelevien virkaveljien ja ohikulkijoiden silmien edessä - sinun täytyy keksiä jotain päästäksesi ulos. Ei vain talosta vaan koko tilanteesta, miehenä ja poliisina. Hieman liian äänekkäästi, hieman liian kärkkäästi esitetyt kommentit saavat sinut vaistomaisesti noudattamaan rutiinia: ottamaan käsiraudat pois kotelostaan ja laittamaan ne nopealla kädenliikkeellä miehen ranteisiin samalla kun ilmoitat hänen olevan pidätetty virkavallan vastustamisesta ja häiriön tuottamisesta yleisellä paikalla - siitä huolimatta että taidat itsekin vielä seistä miehen oman talon kuistilla. Siksi et aiokaan suostua anteeksipyynnön esittämiseen, sillä eräästä näkökulmasta katsoen noudatit vain omaksumaasi protokollaa ja saamaasi koulutusta.

Sinänsä kyse ei siis - ainakaan omasta mielestäni - ole rasismista vaikka siihen on viime päivinä mahdollisena selittävänä tekijänä useasti viitattukin. Niin teki myös presidentti Obama omassa kommentissaan, siitä huolimatta että mainitsi asiassa tapahtuneen merkittävää muutosta josta hän itse on myös esimerkkinä. Rasismin tai "rotuprofiileihin" nojaavan valikoivan ajattelun voi siis pitää kuvassa, tosin ehkä enemmän taka-alalla. Sen sijaan kysymys poliisin mielivallasta ja tarkasti ottaen käytäntöjen ja sovellusmallien kohtuullisuudesta on se, jota tulisi pohtia. Loppujen lopuksi, vaikka kaikki syytteet professoria vastaan pian hylättiinkin, hän on nyt omienkin sanojensa mukaan "musta mies Amerikassa, jolla on rikosrekisterimerkintä". Rekistereihin jäänyt merkintä pidätyksestä on enemmän kuin muistutus valitettavasta ja huomattavan inhimillisestä sananvaihdosta. Se tuo kokonaisuuteen mukaan kysymyksen julkisen vallan käytöstä ja sen käyttäjistä.

Tunnen hyvin myös Suomesta ihmisiä, jotka ovat joutuneet erilaisiin kohtaamisiin virkavallan kanssa. Eräs ravisuttavimmista on se, kun tarpeellisessa tilanteessa kieleltään terävä, mutta ei vähäisimmässäkään määrin kovaääninen tai fyysisesti aggressiivinen ystävä joutui viettämään yön putkassa - vielä juuri joulun alla - seisottuaan poliisin mukaan väärässä paikassa. Ehkä kielellinen lahjakkuus kävi väsyneen poliisin hermoon, mene ja tiedä, mutta edelleenkään en ole saanut mitään muuta selkoa siihen, mikä olisi voinut olla pidätyksen syynä. Mutta oliko älykäs vastaus oikeutettu syy putkayön lahjoittamiseen? Mitä siihen raporttiin tulikaan kirjatuksi?

Tästä suomalaisesta tapauksesta ei vedetty otsikoita kansainvälisessä lehdistössä, eikä siihen palattu enää sen koommin. Luulen, että tapaus H.L. Gates Juniorista kuullaan sen sijaan vielä lisää. Vaikka Yhdysvallat ei suinkaan ole maailman ainoa valtio, jossa viranomaisten pakkokeinot ja kansalaisten oikeudet ovat välillä törmäyskurssilla, on mahdollista nähdä tämä tapaus ja tämä maa monestakin syystä hyvänä esimerkkinä asian pohtimisessa. Ajatuksen vahvistaa Iso-O:n polkupyörän hakureissulla nähty kansalaisaktivismin ilmaus, kun yksityisomistuksessa olevan tilan ikkunoihin oli liimattu useasta printatusta paperista tehty kirjainten ketju. Viesti jättää monitahoisuudessaan monenlaisten ajatusten lähtökuoppiin: "Freedom of speech is not free". Mitenhän tähän vastauksensa antaisivat median, valtakunnanpolitiikan tai business-elämän kärki Suomessa, riippumattoman journalismin edustajat ja toisaalta virkavalta Venäjällä, internetpoliisit Kiinassa tai puolueen propagandaorganisaatio Pohjois-Koreassa? Tai Cambridgen kunnan poliisikomisario? Tai tämän blogin lukija?

*

Poikkeuksellinen jälkikirjoitus

Blogin kirjoittamisen jälkeen on tapaus H.L. Gates Jr. edelleen eskaloitunut - samana iltapäivänä ja näemmä jo varsin isoille kierroksille. Nyt poliisijärjestöt ovat ottaneet herneen nenään presidentti Obaman kommentista, jonka taustana oli lehdistötilaisuudessa hänelle esitetty kysymys. Lisääntyvän mielenkiinnon lisäksi on pari blogin ajatusta tullut samalla toteen näytetyksi.

Pidätyksen tehnyt poliisikersantti kertoi televisioidussa puhelinhaastattelussa pidätyksen johtuneen professorin jatkuvista kommenteista - Score!

Cambridgen poliisikomisario Robert Haas puolestaan totesi lehdistötilaisuudessaan, että pidätys oli kersantin tapa löytää ulospääsytie tilanteesta ("made the determination that the only way to stop the situation was to make an arrest") - Score!

Samassa lehdistötilaisuudessa Haas mainitsi myös, että kersantti Crowley toimi ohjeistuksen mukaisesti ("followed department procedures"). Vaikuttaa siltä, että juuri tämä kahtalainen käsitys "oikeasta" on nyt leimahtaneen keskustelun takana. Ihan niin kuin blogissa todettiinkin: käytännöt ja sovellusmallit eivät osoittaudu kohtuullisiksi ja siksi niiden jyräämäksi jääneen on oikeutettua tuntea itsensä väärinkohdelluksi. Siis oikeassa olijaksi.

Toisaalta toinen osapuoli ei tunne mitään velvollisuutta pyytää anteeksi, ainakaan virallisesti, sillä hän on niin ikään oikeassa toimittuaan virkapaikkansa ja ammattikuntansa omaksumien toimintamallien mukaisesti. Luulen, että epävirallisesti kersantti saattaa miettiä muutakin. Nurkan takana vaaniva kysymys kun on: olisiko ollut väärin jättää kepin varassa kulkevaa keski-ikäistä miestä pidättämättä, kun tämä kerran oli omassa kodissaan?