sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Melkein

Tällä viikolla on tapahtunut paljon. Melkein. Viikkotyötuntimääräni meni lähelle maagista 80 tunnin kattoa. Työpäiviä tosin oli 7, joten ylityskin olisi sääntöjen mukaan sallittu. Hoitajat valmistuivat lakkoon. Sairaala teki parhaansa tehdäkseen siitä heille mahdollisimman ikävän ja johdolle mahdollisimman siedettävän. Jo viikkoa aiemmin potilasmäärää alettiin radikaalisti vähentää. Meidät velvoitettiin saapumaan lakkopäivän aamuna töihin klo 5 pitämään huolta potilaistamme klo 5-6:30, sen välin, minkä lakkoilevien hoitajien lähdön ja varahoitajien saapumisen väliin olisi jäänyt. Lakkoa ei koskaan tullut - sopu syntyi klo 4 aamulla. Sain soiton juuri ennenkuin olisin lähtenyt sairaalalle ajamaan.  

T ja lapset katsoivat Suomi-USA jääkiekko-ottelun tietokoneellani. Pikku-O teki koneeseen muutaman oman säätönsä. Nyt pääsen sairaalan tietokoneelle kotikoneeltani enää vain melkein. Sairaalan Help Desk ei osannut auttaa. 

E on soittanut klarinettia viime syksystä lähtien. Melkein jokainen neljäsluokkalainen on soittanut jotain orkesterisoitinta ja viikolla kävimme koko perheen voimin tätä orkesteria kuuntelemassa. E on oppinut ihmeen hyvin soittamaan. Samaa ei voi sanoa kaikista muista. Soitto kuulosti ihan hirveältä. Oli vaikea pidätellä naurua, kun ensimmäinen sävel kajahti ilmoille. En voinut olla ajattelematta, miten hyvin musiikinopettajat (jotka oletusarvoisesti ovat musikaalisia ihmisiä) sietävät sitä kakofoniaa, minkä lapset soittimillaan saavat aikaiseksi. Mieleeni tulvahti jokaviikkoinen nokkahuilutuntimme koulussa. Sitä ei varmasti ollut ilo kuunnella, niin musiikkiluokkalaisia kuin olimmekin. 

E:n ja Iso-O:n espanja-kerho aikoo esittää näytelmän ensi tiistaina heidän viimeisen tuntinsa jälkeen. Opettaja lähetti meille lasten osiot harjoiteltavaksi. Hirveän vaikeita. Luulin, etteivät he mitään siellä ole oppineet. No. Lauseiden harjoittelu osoitti, että opittavaa vielä onkin. Itse esitystä en pääsäse katsomaan. T saa sitten kertoa, onnistuiko harjoittelumme. 

Melkein koko viikon on satanut. Oklahomassa oli tuhoisa tornado. Vuorille satoi lunta. Kesä on täällä vain melkein.