Freedom and Nature

Kun sekä Bostonin teekutsut (joita lapset viettivät tänään leikisti talon takapihalla) että brittihallinnon ikeen alta pääsemisestä taannoin pitkään haaveillut ja puhunut bostonilainen Samuel Adams (joka myös oli yksi itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista) ovat olennaisia Yhdysvaltojen itsenäistymisen kannalta, menköön siis tämä kirjoitus.

Amerikan Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivän ja siten kaiken maallisen vapauden koiton kunniaksi päätin iltapäivän kuumimman paahteen hälvettyä viimein vapauttaa itseni hieman pidemmän kirjallisuuskatsauksen kimppuun. Tämä jo siitä syystä, että lukemisen aikataulu näyttää repeävän muuten kohtalokkaasti. Kun viime päivien aikana - ja mahdollisesti vielä jonkin matkaa eteenkinpäin - on rimpuillut kaikenlaisten hoidettavien välttämättömyyksien suossa, osui ponnistuslautana ollut lukujakso "the corporeal involuntary" kokolailla asian ytimeen. Siis sinne missä ihminen noin keskimäärin elämänsä muutoinkin on: in medias res. Ei enää alussa eikä kyllä vielä lopussakaan vaan aina jonkin keskellä ja keskellä jossain. Ja jokin on aina kesken.

Päivä oli siis jollain tapaa vapauttava ja ainakin vapauden ympärillä päilynyt. Mutta mistä loppukädessä on itse vapauden käsitteessä kysymys? Tänään tämä maa on katsellut paraateja, ylilentoja, torvisoittokuntia ja räiskeestä päätellen tällä hetkellä myös amerikan kokoisia ilotulituksia, mutta minkä vuoksi? Jollain lailla irvokkaan koskettava oli se korviin tarttunut kommentti, jossa kehotettiin itsenäisyyspäivän juhlimiseen vähintäänkin veteraaneja muistamalla, "koska heidän uhrauksensa ovat pitäneet tämän maan vapaana". Sinällään suomalaiselle tuttua retoriikkaa, mutta yhdistettynä tietoisuuteen siitä, ettei tämän maan kamaralla ole suoranaisesti sodittu vuosisatoihin vaan taistelut "vapauden puolesta" ovat tälläkin hetkellä käynnissä tuhansien mailien päässä mm. Afganistanissa, asia saa kokonaan toisenlaisen viitekehyksen. Vapauttajina on ennenkin kotimaassa juhlittu niitä, jotka käyvät lentotukialuksin viemässä kaukana muualla rauhan sanomaa. Yhteiskuntakritiikin paikka olisi siis olemassa. Mutta tämä ei ole ehkä nyt juuri sitä mitä omassa mielessä tänään on liikkunut.

Jos asian ytimen yrittää kääntää jollain lailla kohteliaaksi nykyistä asemamaata kohtaan, voisiko olla, että kyse tämän maan olemisentavassa on siitä, että se todella on ottanut vapauden käsitteen vakavasti. Vapaus, freedom, ei ihmisen kokemusmaailmassa koskaan ole rajatonta vapautta vaan se kasvaa todellisuudesta, jossa sitä pikemminkin voitaisiin kuvata joko prosessiksi tai "luonnon" rajoittamaksi mahdollisuudeksi valita. Paul Ricoeurin sanoin: "There is no logical procedure by which nature could be derived from freedom (the involuntary from the voluntary), or freedom from nature. There is no system of nature and freedom."

Jo pelkkä ruumiillinen elämä kertoo ikään kuin ellipsin kahden navan välillä olemisesta. Väliin liikutaan siellä "luonnon" ja välttämättömyyden tienoilla, väliin saatetaan hetkiseksi nousta vapauden ja tahdon piiriin sublimoitumaan - mutta kaikki saavutettava kasvaa siitä kokemuksesta, että ei olla vain vapaita vaan vapauduttu. Siis kuin peilinä siitä mitä ei ole mahdollista valita. Kokemuksellisesti "vapautta" ei voi erottaa "välttämättömästä" tai "luonnosta" vaan ne paljastavat toinen toisensa samalla kun ne ilmaisevat oman läsnäolonsa.

Kun tänään heinäkuun neljäntenä juhlitaan Amerikan Yhdysvaltojen itsenäisyyttä, on silläkin omat juurensa, jotka viittaavat tähän "vapauden" ja "luonnon" dynamiikkaan. Itsenäisyysjulistushan laadittiin juuri Britannian kuninkaan hallintovallan alta nousemisen manifestiksi, siis vapautumisen ja vapauttamisen julistukseksi.

"Prudence, indeed, will dictate that Governments long established should not be changed for light and transient causes; and accordingly all experience hath shewn, that mankind are more disposed to suffer, while evils are sufferable, than to right themselves by abolishing the forms to which they are accustomed. But when a long train of abuses and usurpations, pursuing invariably the same Object evinces a design to reduce them under absolute Depotism, it is their right, it is their duty, to throw off such Government, and to provide new Guards for their future security."

Mutta sellaisena se nimenomaan ei kosketa vain vapautta sinänsä vaan vapautumista - prosessia tai ajallisessa historiassa elävää tapahtumaa, jonka myötä paljastuu myös välttämätön. Saavutettua poliittista vapautta ei ole ilman hallinnon kipua, eikä ilman "luonnon" paljastavaa, takaisin tyrannian ja depotismin pariin johtavaa olemisentavan juonnetta. Kun vapauden puolesta juhliva Amerikan Yhdysvallat tosiasiassa juhlii tänään vapautumisensa puolesta, on hyvä elää toivossa, että tämä vapautumisen prosessi - joka historiassa itsessään paljastaa myös tämän maan "luonnon" tai ei-valinnaisen "välttämättömän" - on se varsinainen juhlimisen aihe.

Sellaisessa muodossa voi myös perusluterilainen ja peruskansallismielinen suomalainen liittyä hyvin tämän päivän juhlintaan, ainakin jos analogian edelliseen löytää teologian kentältä: ollaanhan sitä tässä samanaikaisesti "iustus et peccator" ja meillä jokaisella on siis aihetta juhlia jo sen prosessin olemassaoloa, jonka myötä Vapaus mahdollisesti koittaa. Kaiken kilvoittelun jälkeen. Sitä odotellessa: iltapalan painikkeeksi pullollinen hyvää Samuel Adams -olutta. Ihan vain päivän kunniaksi. Cheers!