Lapset viettivät talvilomansa pääosin kotona tai sen läheisyydessä oman työssäkäyntini ja T:n opetusvelvollisuuden vuoksi. Hyväähän sellainen laiskaelämä tekee (*haaveilee omasta kiireettömästä ajasta*). T löysi BC:n kirjastosta vanhan painoksen kirjasarjasta Lord of the Rings, ja E on uppoutunut sen lukemiseen. On hienoa, miten hyvin hän jaksaa keskittyä pieneen printtiin ja hirveän paksuun kirjaan. Itse kun tuossa iässä luin lähinnä Viisikoita ja Neiti Etsiviä. Lisääntyvästi hän kyllä on kysellyt, milloin hän saa katsoa sarjan elokuvana, milloin on aika Harry Potter-elokuville, milloin saa pelata tietokoneella ja milloin saa katsoa televisiota. E on lapsistamme ehdottomasti innokkain tietokonepelaaja, ja jos minkäänlaisia rajoituksia ei olisi, pelaisi hän varmasti tuntitolkulla. Onneksi hänellä siis on tuo kyky keskittyä myös lukemiseen.
Iso-O:n loman pari ensimmäistä päivää meni sairastaessa, mutta toivuttuaan pääsi hän kertaalleen kaverinsa luokse käymään. Loppuviikosta hän korjasi itse ommellen omat revenneet lasketteluhousunsa ja on muun ajan puuhastellut askartelujensa parissa. Yhden päivän E ja Iso-O olivat After School-ohjelmansa järjestämässä loma-ajan hoidossa, mikä edeltävästi heitä hieman harmitti, mutta osoittautui oikein kivaksi jutuksi.
Pikku-O ei virallisesti lomaillut, vaan kävi omassa preschoolissaan T:n opetuspäivien aikana. Se ei tuntunut häntä yhtään harmittavan, olihan se mukavampaa kuin venyä ja vanua T:n työpöydän äärellä BC:llä isosisarustensa kanssa. Kotipäivien aikana Pikku-O on osallistunut Iso-O:n kanssa askarteluihin, ja pitänyt Iso-O:lle seuraa sairastamalla itsekin.
Jottei lapsista aivan tuntuisi osattomalta kavereiden matkatessa lomalle vaikka mihin päin maailmaa, päätimme tehdä oman minireissumme Cannon Mountainille, yhteen lempilaskettelupaikoistamme. Perjantaina sain luvan lähteä töistä hieman aiemmin ja tapasin muun perheen Methuen-nimisen kaupungin alueella. Sinne parkkeerasin autiolle kauppakeskuksen parkkipaikalle pikkuautomme, hyttyseksi tuttavallisemmin nimetyn, ja hyppäsin muun perheen seuraksi isompaan autoomme loppumatkan ajaksi.
Koska muillakin oli hiihtoloma, emme päässeet mukavaan hotelliimme vaan majoituimme Rodeway Inn-motelliin. Jälleen ehkä ei se viiden tähden hotelli, mutta kaikille löytyi sija nukkua, huone oli suuri, ja sisälsi kaiken tarpeellisen ja hieman yli. Tyypillisesti majoitukseen ei kuulu aamupalaa, mutta tässä motellissa jonkinsorttinen viritelmä oli tarjolla ja vaikkei se suomalaiselle hotelliaamiaiselle vertoja vetänytkään, saimme sentään jotain vatsanpohjalle ennen laskemaan lähtemistä.
Nyt joudun kehumaan perhettämme. Kun ajoimme Cannon Mountainin ala-aseman vierelle autoa purkamaan, tiesi ihan jokainen, mitä pitää tehdä. E ja Iso-O kantoivat raskaan mono-ja kypäräkassin, itse raahasin lounaskassimme ja Pikku-O seurasi perässä. Kun kassit olivat ala-aseman sisällä, palasimme hakemaan sukset ja sauvat ja T:n viedessä autoa kauemmalle parkkipaikalle saimme kerralla vietyä kaikkien kaikki välineet suksitelineeseen odottamaan. Jokainen kantoi omansa ja jotain lisää. Pikku-O:kin.
Itse laskeminen meinasi jälleen alkaa Pikku-O:n makaronijaloilla ja jatkuvalla itkunsekaisella valituksella. Ajattelin, että näin sitä jälleen mennään päivä Pikku-O:n pitäessä sauvoistani kiinni. Vaan eipä mennytkään. T jaksoi nähdä vaivan ja kannustaa Pikku-O:ta uskaltamaan, ja niin siinä vain kävi, että nyt viimein hänkin laski reippaasti loivia rinteitä yksinään alas. Jee. Sen verran hitaammin hän vielä tuli, että E ja Iso-O menivät pääosin kahdestaan tai T:n kanssa, ja minä Pikku-O:n edellä tai perässä hieman helpommilla rinteillä. Mutta ei enää mene kauan, kun pääsemme kaikki koko alueelle. Tai no kiirehän ei ole, sillä perhealueen rinteet ovat helposti Etelä-ja Keski-Suomen laskettelukeskuksia monipuolisempia.
Lumisateessa ajoimme takaisin kotiin. Lapsilla oli vielä sunnuntai aikaa levähtää ennen maanantaina alkanutta koulua. Seuraava loma tosin häämöttää jo kuuden viikon päässä - tällä kertaa minullakin.
tiistai 26. helmikuuta 2013
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Viikon väännöt
Maanantai oli E:lla ja Iso-O:lla vapaa Nemo-myrskyn aiheuttaman lamaannuksen vuoksi, mistä aiheutui T:lle lisähaastetta, sillä hänellä oli aktiivinen opetus- ja opiskelupäivä. Pikku-O vietti puolipäivää omassa preschoolissaan, mutta E:n ja Iso-O:n kohtaloksi koitui odottelu T:n työtilassa Boston Collegessa. Edeltävästi he odottivat tätä innolla, mutta tylsäähän heillä oli ollut. Sama tulee toistumaan huomenna heidän talvilomansa alettua.
Loppuviikko oli koulua normaaliaikataulun mukaisesti. Pientä sekoitusta pakkaan aiheutti Ystävänpäivä, joka on iso juhla. Edeltävästi saimme jokaisen luokasta kaverilistan käyttöömme, ja vaikka näennäisesti todetaankin, ettei velvoitetta ole, on kaikille kavereille valmistettava jonkinsorttinen kortti. Ajatuksena tietenkin on se, ettei kukaan koe jäävänsä vähemmälle. Meidän perheessämme se tarkoittaa n. 75 kortin valmistusurakkaa, mikä on haastavaa, kun tekemistä riittäisi ilmankin. No, jokainen sai korttinsa valmiiksi, ja päivän jälkeen kotiin kannettiin suunnilleen sama määrä paperia - ja Pikku-O:n tapauksessa karkkia, heidän koulussaan kun karkkia ei ollut allergioihin vedoten kielletty.
Kaikenlaista virallistakin vääntämistä on viikkoon mahtunut. Pikku-O:n kouluunilmoittautumisen aika lähestyy, ja sitä varten on täytynyt täyttää melkoinen kasa paperia ja haalia liitteitä, kuten todistus siitä, että asumme todellakin koulun alueella, emmekä vain yritä luimistella sisään. Toinen vaatimus on lääkärintodistus terveydentilasta sekä lyijytesti, ja kun meillä nyt viimein on asianmukainen vakuutus, aktivoiduin asian kanssa. Vaan eihän se tietenkään mikään yksinkertainen juttu taaskaan ollut. Lääkärimme ei suostu ottamaan kaikkia kolmea lastamme peräkkäin, joten teemme nyt sitten kaksi erillistä reissua vastaanotolle.
Passimme uhkaavat vanhentua tämän vuoden puolella, joten sekin asia on syytä hoitaa kuntoon. Bostonin kunniakonsulaatissa se ei onnistu. Matkaamme New Yorkiin huhtikuussa lomani aikaan päiväseltään. Koska T ei liity iloiseen joukkoomme, jouduimme hankkimaan notarisoidun kopion sekä T:n passista ja T:n omasta todistuksesta siitä, että hänelle lasten uusien passien hankkiminen on ok. Tämän todistuksen printtaaminen vaati kaksi erillistä käyntiä yliopistolla, sillä ensimmäisellä kerralla yksikään tietokoneista, joita hän yritti tähän 45 minuutin ajan käyttää, ei suostunut yhteistyöhön. Onneksi notarisointi oli helpompaa, sillä opiskelijoille on yliopistolla käytettävänään ilmainen notarisointipalvelu. Nyt enää pitää saada Suomen passivaatimukset täyttävät kuvat meistä kaikista - ja tehdä se matka New Yorkiin.
Pesuhuoneen hana on tiputtanut vettä kuukausien ajan. Tämän viikon aikana T on ensin korjannut sitä tuntien ajan, kutsunut sitten putkimiehen paikalle, ja viimein hommannut uuden hanan ja asentanut sen itse tänään. Aika näyttää, pitääkö asennustyötä jatkaa vuosikymmeniä vanhan putken osalta. Ei varmaan. Eiku.
Tänään vapaapäivänä aikaan on satanut lunta. Ei mitään suuria määriä, mutta lumitöitä vaativasti kuitenkin. Meidän kolamme on halkeamassa, eikä enää ole käyttökelpoinen kuin keveän puuterilumen työntelyssä. Onneksi lumi pääosin oli sellaista. T:n mukaan halkeamat olen aiheuttanut minä vääränlaisella kolaustekniikalla (?!?), mutta taitaapa se oikea syy kuitenkin löytyä kolan päälle astuneista lapsista. Oli syy mikä tahansa, tilanne on harmillinen, sillä kolaa ei tästä maasta löydy. Lumitöiden lisäksi olemme syöneet hyvin ja viettäneet oikein perinteisen kotipäivän. 76 työtunnin jälkeisen viikon jälkeen oikein sopivaa. E ja Iso-O palauttivat viikon ainekirjoitusaineensa aiheesta Lumi. "Lumi on valkoisia palloja", alkoi Iso-O:n aine. Aika sympaattista.
Lopuksi, Oulun kotimme etsii jälleen uutta asukasta. Olehan yhteydessä, mikäli tiedät hyvän, kotia vailla olevan perheen.
Loppuviikko oli koulua normaaliaikataulun mukaisesti. Pientä sekoitusta pakkaan aiheutti Ystävänpäivä, joka on iso juhla. Edeltävästi saimme jokaisen luokasta kaverilistan käyttöömme, ja vaikka näennäisesti todetaankin, ettei velvoitetta ole, on kaikille kavereille valmistettava jonkinsorttinen kortti. Ajatuksena tietenkin on se, ettei kukaan koe jäävänsä vähemmälle. Meidän perheessämme se tarkoittaa n. 75 kortin valmistusurakkaa, mikä on haastavaa, kun tekemistä riittäisi ilmankin. No, jokainen sai korttinsa valmiiksi, ja päivän jälkeen kotiin kannettiin suunnilleen sama määrä paperia - ja Pikku-O:n tapauksessa karkkia, heidän koulussaan kun karkkia ei ollut allergioihin vedoten kielletty.
Kaikenlaista virallistakin vääntämistä on viikkoon mahtunut. Pikku-O:n kouluunilmoittautumisen aika lähestyy, ja sitä varten on täytynyt täyttää melkoinen kasa paperia ja haalia liitteitä, kuten todistus siitä, että asumme todellakin koulun alueella, emmekä vain yritä luimistella sisään. Toinen vaatimus on lääkärintodistus terveydentilasta sekä lyijytesti, ja kun meillä nyt viimein on asianmukainen vakuutus, aktivoiduin asian kanssa. Vaan eihän se tietenkään mikään yksinkertainen juttu taaskaan ollut. Lääkärimme ei suostu ottamaan kaikkia kolmea lastamme peräkkäin, joten teemme nyt sitten kaksi erillistä reissua vastaanotolle.
Passimme uhkaavat vanhentua tämän vuoden puolella, joten sekin asia on syytä hoitaa kuntoon. Bostonin kunniakonsulaatissa se ei onnistu. Matkaamme New Yorkiin huhtikuussa lomani aikaan päiväseltään. Koska T ei liity iloiseen joukkoomme, jouduimme hankkimaan notarisoidun kopion sekä T:n passista ja T:n omasta todistuksesta siitä, että hänelle lasten uusien passien hankkiminen on ok. Tämän todistuksen printtaaminen vaati kaksi erillistä käyntiä yliopistolla, sillä ensimmäisellä kerralla yksikään tietokoneista, joita hän yritti tähän 45 minuutin ajan käyttää, ei suostunut yhteistyöhön. Onneksi notarisointi oli helpompaa, sillä opiskelijoille on yliopistolla käytettävänään ilmainen notarisointipalvelu. Nyt enää pitää saada Suomen passivaatimukset täyttävät kuvat meistä kaikista - ja tehdä se matka New Yorkiin.
Pesuhuoneen hana on tiputtanut vettä kuukausien ajan. Tämän viikon aikana T on ensin korjannut sitä tuntien ajan, kutsunut sitten putkimiehen paikalle, ja viimein hommannut uuden hanan ja asentanut sen itse tänään. Aika näyttää, pitääkö asennustyötä jatkaa vuosikymmeniä vanhan putken osalta. Ei varmaan. Eiku.
Tänään vapaapäivänä aikaan on satanut lunta. Ei mitään suuria määriä, mutta lumitöitä vaativasti kuitenkin. Meidän kolamme on halkeamassa, eikä enää ole käyttökelpoinen kuin keveän puuterilumen työntelyssä. Onneksi lumi pääosin oli sellaista. T:n mukaan halkeamat olen aiheuttanut minä vääränlaisella kolaustekniikalla (?!?), mutta taitaapa se oikea syy kuitenkin löytyä kolan päälle astuneista lapsista. Oli syy mikä tahansa, tilanne on harmillinen, sillä kolaa ei tästä maasta löydy. Lumitöiden lisäksi olemme syöneet hyvin ja viettäneet oikein perinteisen kotipäivän. 76 työtunnin jälkeisen viikon jälkeen oikein sopivaa. E ja Iso-O palauttivat viikon ainekirjoitusaineensa aiheesta Lumi. "Lumi on valkoisia palloja", alkoi Iso-O:n aine. Aika sympaattista.
Lopuksi, Oulun kotimme etsii jälleen uutta asukasta. Olehan yhteydessä, mikäli tiedät hyvän, kotia vailla olevan perheen.
torstai 14. helmikuuta 2013
Lasten syystodistukset 2012
Lasten syystodistukset saapuivat netissä luettavaksi jo kolmatta kertaa. Aiemmin ne saapuivat paperiversioina postissa. Newton on siirtymässä kovaa vauhtia nykyaikaan. Todistuksissa oli entiseen tapaan kymmeniä numeroita (ainakin yli 50). Arvosteluasteikko on 1-4 tai 1-3 riippuen aineesta.
Performance Level:
4 Consistently exceeds standards.
3 Demonstrates targeted degree of proficiency at mid-year or end-of-year. Is making satisfactory progress at this time.
2 Has made progress toward standard, but is not meeting expectations for this time of year.
1 Has made limited, inconsistent, or no progress toward standard.
tai
Personal and Social Growth/Effort
3 Usually
2 Sometimes
1 Rarely
Molempien, E:n ja Iso-O:n kaikki numerot olivat 3. Iso-O:lla oli yksi 4 matematiikassa. Alla kopioituina sanalliset osiot. Jälleen amerikkalaista kermakakkupositiivisuutta. Saatat tarkkaan lukiessa kuitenkin löytää kohtia, joissa opettajat näkevät parantamisen varaa olevan. (E:"..continues to work on carefully proofreading.." tai Iso-O:" ..benefits from additional vocabulary..). Hyvinhän heillä toki menee meidänkin mielestämme.
Neljäsluokkalainen E:
E is a supportive and respectful member of our classroom community. He enjoys working and spending time with his friends. E is a very capable student with solid skills. He regularly participates in classroom discussions offering his thoughts and opinions. He works well both independently and in cooperative groups. E is a conscientious student who completes his class assignments in a timely manner and always has his homework done. E is a delight to teach.
E is a fluent reader who has solid comprehension skills and excellent understanding of fiction and non-fiction text. He loves to read and chooses books that are appropriate. E is currently working on thinking more in depth about what he is reading by making connections and using evidence from the text to support his verbal and written responses. In writing, E's pieces are very creative and his voice definitely does resonate. He uses rich language and develops his ideas very clearly. E continues to work on carefully proofreading his work for capitalization, punctuation and spelling.
During math, E works diligently in his math journal. He has a good understanding of the concepts addressed in math curriculum. E displays confidence with his skills, and is careful to make sure he is accurate. He happily accepts a mathematical challenge and is persistent in pursuing a successful outcome.
Tokaluokkalainen Iso-O:
Iso-O is a thoughtful, kind and hardworking student who seems to love learning and coming to school. Iso-O's work habits and behavior are excellent. She is well-liked and has many good friends in the class. She is always willing to help out any child who needs it.
Iso-O is reading books slightly above grade level with excellent fluency and comprehension. She benefits from additional vocabulary instruction prior to and during reading. Iso-O thinks deeply about the texts she reads, and she is a voracious reader. Iso-O's writing skills are excellent. She writes well-organized and entertaining pieces, and her unique voice shines through. Iso-O's math skills are also very strong. She enjoys taking on extra challenges in math. It is a pleasure to work with Iso-O.
Syyslukukausi on nyt takana ja kevätlukukausi kovassa vauhdissa. Kevätlukukauden katkaisee kuuden viikon välein olevat lomat - ensi viikolla on hiihtoloma ja huhtikuussa kevätloma - ja sitten ei mene kauan, kun on jälleen kesä. Sitä on tällä hetkellä hieman vaikea uskoa, kun lumivallit Nemo-myrskyn jäljiltä edelleen estävät näkyvyyden naapurinpuolelle.
Performance Level:
4 Consistently exceeds standards.
3 Demonstrates targeted degree of proficiency at mid-year or end-of-year. Is making satisfactory progress at this time.
2 Has made progress toward standard, but is not meeting expectations for this time of year.
1 Has made limited, inconsistent, or no progress toward standard.
tai
Personal and Social Growth/Effort
3 Usually
2 Sometimes
1 Rarely
Molempien, E:n ja Iso-O:n kaikki numerot olivat 3. Iso-O:lla oli yksi 4 matematiikassa. Alla kopioituina sanalliset osiot. Jälleen amerikkalaista kermakakkupositiivisuutta. Saatat tarkkaan lukiessa kuitenkin löytää kohtia, joissa opettajat näkevät parantamisen varaa olevan. (E:"..continues to work on carefully proofreading.." tai Iso-O:" ..benefits from additional vocabulary..). Hyvinhän heillä toki menee meidänkin mielestämme.
Neljäsluokkalainen E:
E is a supportive and respectful member of our classroom community. He enjoys working and spending time with his friends. E is a very capable student with solid skills. He regularly participates in classroom discussions offering his thoughts and opinions. He works well both independently and in cooperative groups. E is a conscientious student who completes his class assignments in a timely manner and always has his homework done. E is a delight to teach.
E is a fluent reader who has solid comprehension skills and excellent understanding of fiction and non-fiction text. He loves to read and chooses books that are appropriate. E is currently working on thinking more in depth about what he is reading by making connections and using evidence from the text to support his verbal and written responses. In writing, E's pieces are very creative and his voice definitely does resonate. He uses rich language and develops his ideas very clearly. E continues to work on carefully proofreading his work for capitalization, punctuation and spelling.
During math, E works diligently in his math journal. He has a good understanding of the concepts addressed in math curriculum. E displays confidence with his skills, and is careful to make sure he is accurate. He happily accepts a mathematical challenge and is persistent in pursuing a successful outcome.
Tokaluokkalainen Iso-O:
Iso-O is a thoughtful, kind and hardworking student who seems to love learning and coming to school. Iso-O's work habits and behavior are excellent. She is well-liked and has many good friends in the class. She is always willing to help out any child who needs it.
Iso-O is reading books slightly above grade level with excellent fluency and comprehension. She benefits from additional vocabulary instruction prior to and during reading. Iso-O thinks deeply about the texts she reads, and she is a voracious reader. Iso-O's writing skills are excellent. She writes well-organized and entertaining pieces, and her unique voice shines through. Iso-O's math skills are also very strong. She enjoys taking on extra challenges in math. It is a pleasure to work with Iso-O.
Syyslukukausi on nyt takana ja kevätlukukausi kovassa vauhdissa. Kevätlukukauden katkaisee kuuden viikon välein olevat lomat - ensi viikolla on hiihtoloma ja huhtikuussa kevätloma - ja sitten ei mene kauan, kun on jälleen kesä. Sitä on tällä hetkellä hieman vaikea uskoa, kun lumivallit Nemo-myrskyn jäljiltä edelleen estävät näkyvyyden naapurinpuolelle.
maanantai 11. helmikuuta 2013
Gastroenterologia-osastojakso
Olin kuullut pelkästään pahaa gastroenterologian osastojaksosta, joten odotukseni olivat erittäin matalalla. Niinpä olikin suuri yllätys, että kaikki meni niin hienosti, ja suorastaan viihdyin. Pääsin lähes joka ilta lähtemään heti kuuden jälkeen yövuorolaiselle vastuun siirrettyäni, täysin toisin kuin edeltävästi ajattelin. Syy kaikkeen hyvään oli täydellisessä tiimissämme. Arizonasta kotoisin oleva intialaistaustainen kolmannen vuoden erikoistujamies S ja Teksasista kotoisin oleva, sisätauteihin täydellisen kyllästynyt ja patologiaan sen vuoksi kesällä vaihtava ensimmäisen vuoden erikoistujanainen M tekivät olostani kaikin puolin miellyttävää. Asiaa helpotti myös se, ettei meidän tarvinnut kiertää erikoislääkärin kanssa. Riitti se, että keskustelimme suunnitelmasta jälkikäteen. Niin paljon paremmin minulle sopivaa kuin yhdessä hitaasti kiertäminen.
Gastroenterologiaa on haukuttu koulutuksen puuttumisesta liittyen osittain tähän yhdessä kiertämättömyyteen. Asiaa oli yritetty paikata nimeämällä meille oma kouluttajalääkäri, joka kuitenkin oli gastroenterologin sijaan infektiotautispesialisti. Koulutuksellinen anti oli mitättömän pieni ja tuntui todelliselta riippakiveltä. Yleensä nimittäin suurimman kiireen aikaan oli revittävä itsensä irti kuuntelemaan tämän eläkeikää lähestyvän miehen opetusta tunnin ajaksi tai otettava hänet mukaan aamukierrolle. No, ei pidä valittaa, sillä ystävällinen hän oli ja aika paljon vähemmällä pääsimme kuin muissa tiimeissä.
Kuukauden väri oli keltainen. Iso osa potilaistamme kärsi maksavauriosta ja heidän kohdallaan ei tarvinnut arvailla, oliko kyse icterus-nimisestä tilanteesta vai ei. Maksavaurioiden lisäksi potilaamme olivat haimatulehduksen tai suolistovuodon vuoksi sairaalassa. Siinäpä ne syyt sitten olivatkin. Aika nopeasti oppi, miten mikäkin tilanne hoidetaan. Teho-osastolle piti kuukauden aikana siirtää vain kaksi, joista toinen, vähän yli kaksikymppinen alkoholilla maksansa tuhonnut nainen kuoli. Kroonista haimatulehdusta en oppinyt ymmärtämään. Kovaa vatsakipua valittava potilas, jolla mikään laboratorio-arvo tai kuvantaminen ei värähdä. Pitää vain uskoa. Ja olla välittämättä siitä ajatuksesta, että kyseessä ehkä saattaisi olla vahvoja kipulääkkeitä suonensisäisesti toivova henkilö.
Koska gastroenterologisia potilaita on niin paljon, saimme omat uudet potilaamme lähes aina aikaisin. Se yhdistettynä tehokkaaseen kiertämistapaan mahdollisti kotiinlähdön heti kuuden jälkeen. Paperityöt ja muut käytännöt olivat samat kuin osastoilla yleensäkin, mutta niihin oli enemmän aikaa. Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että vaikka työtuntimäärät liikkuivatkin 60-87 tunnin välillä (ensimmäinen 5-työpäiväviikon, toinen 7-työpäiväviikon aikana), on sitä pahempaakin tullut nähtyä. Ja tullaan näkemään. Aloitan nimittäin jakson yleissisätaudeilla.
Gastroenterologiaa on haukuttu koulutuksen puuttumisesta liittyen osittain tähän yhdessä kiertämättömyyteen. Asiaa oli yritetty paikata nimeämällä meille oma kouluttajalääkäri, joka kuitenkin oli gastroenterologin sijaan infektiotautispesialisti. Koulutuksellinen anti oli mitättömän pieni ja tuntui todelliselta riippakiveltä. Yleensä nimittäin suurimman kiireen aikaan oli revittävä itsensä irti kuuntelemaan tämän eläkeikää lähestyvän miehen opetusta tunnin ajaksi tai otettava hänet mukaan aamukierrolle. No, ei pidä valittaa, sillä ystävällinen hän oli ja aika paljon vähemmällä pääsimme kuin muissa tiimeissä.
Kuukauden väri oli keltainen. Iso osa potilaistamme kärsi maksavauriosta ja heidän kohdallaan ei tarvinnut arvailla, oliko kyse icterus-nimisestä tilanteesta vai ei. Maksavaurioiden lisäksi potilaamme olivat haimatulehduksen tai suolistovuodon vuoksi sairaalassa. Siinäpä ne syyt sitten olivatkin. Aika nopeasti oppi, miten mikäkin tilanne hoidetaan. Teho-osastolle piti kuukauden aikana siirtää vain kaksi, joista toinen, vähän yli kaksikymppinen alkoholilla maksansa tuhonnut nainen kuoli. Kroonista haimatulehdusta en oppinyt ymmärtämään. Kovaa vatsakipua valittava potilas, jolla mikään laboratorio-arvo tai kuvantaminen ei värähdä. Pitää vain uskoa. Ja olla välittämättä siitä ajatuksesta, että kyseessä ehkä saattaisi olla vahvoja kipulääkkeitä suonensisäisesti toivova henkilö.
Koska gastroenterologisia potilaita on niin paljon, saimme omat uudet potilaamme lähes aina aikaisin. Se yhdistettynä tehokkaaseen kiertämistapaan mahdollisti kotiinlähdön heti kuuden jälkeen. Paperityöt ja muut käytännöt olivat samat kuin osastoilla yleensäkin, mutta niihin oli enemmän aikaa. Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että vaikka työtuntimäärät liikkuivatkin 60-87 tunnin välillä (ensimmäinen 5-työpäiväviikon, toinen 7-työpäiväviikon aikana), on sitä pahempaakin tullut nähtyä. Ja tullaan näkemään. Aloitan nimittäin jakson yleissisätaudeilla.
lauantai 9. helmikuuta 2013
Nemo-myrsky
Nemo(miten sympaattinen nimi!)-lumimyrskyn vuoksi Massachusettsin koulut ja yliopistot olivat perjantaina 8.2. suljettuja. Itse olin samasta syystä kaksi vuorokautta putkeen Worcesterissa. Lumisade alkoi 8.2. iltapäivästä, kiihtyi yöllä ja jatkui vielä aamullakin kerryttäen 28 tuumaa (71cm) uutta lunta Worcesteriin ja suunnilleen saman määrän muuallekin, enimmillään yli 3 jalkaa (3 jalkaa=36 tuumaa=91cm). Paljon kerralla jokatapauksessa. Massachusettsin kuvernööri Deval Patrick määräsi autolla-ajokiellon 8.2. klo 16 ja 9.2. klo 16 väliseksi ajaksi 500 dollarin sakon ja/tai vuoden vankeusrangaistuksen uhalla. Ainakin yksi hoitaja sai sakkolapun, vaikka sairaalatyöntekijöiden piti olla kiellon ulkopuolella. No, oli uhka päällä tai ei ja oli ajaminen mahdollista tai ei, vaadittiin kaikkia lauantaina töihinsaapuvia yöpymään kävelymatkan päässä. Saimme sähköpostiviestin:
We are all considered emergency personal and are required to be at work as if it were a normal day. I realize that this stinks and I would much prefer to go sledding, build a snow man, or make snow angels but this is the career path we chose.
Oli liikuttavaa nähdä, miten auttavaisia kaikki olivat. Sairaalalle olisi sopinut jäädä punkkaamaan, ja osa jäikin. Oli kuitenkin aika paljon miellyttävämpää nukkua leveässä sängyssä järvenrantatalon kahdeksannen kerroksen vierashuoneessa - kiitos vieraanvaraisen, nuoren intialaispariskunnan. Kanssani asunnossa yöpyi Lexingtonissa asuva korealaislähtöinen työkaverini. Söimme intialaista ruokaa ja nukuin kuin tukki yli kahdeksan tuntia. Enemmän kuin pitkään aikaan. Aamulla kävelimme lumituiskussa pitkin autioita teitä kahlaten välillä reiteen asti olevien lumikenttien läpi kohti sairaalaa. Auton kävin kaivamassa autiolta parkkipaikalta ikkunaan saakka olevan kinoksen keskeltä ja aura-autokuljettajan avustamana ajoin sen sairaalan talliin odottamaan hetkeä, jolloin sain itse lähteä ajamaan kohti kotia.
Kotimatkani oli yllättävänkin helppo pari tuntia ajokiellon päättymisen jälkeen. Autoja oli vähän liikkeellä, joten ajoittain vain puolentoista kaistan levyiseksi kaventuneella tiellä oli turvallista ajaa. Yllättävä näky kohtasi päätieltä pienemmälle kääntyessäni. Parin vuoden takaiset lumimäärät kalpenevat. Oma kotitiemme on hädin tuskin yhden auton levyinen, ja vallit niin korkeat, ettei niiden takaa oikeastaan näe mitään. Juuri ja juuri sain auton kääntymään tältä kapealta kujalta vieläkin kapemmalle pihatiellemme. Vaikea kuvailla, mutta saatat saada käsityksen, kun mietit, miten korkeita valleista tulee, kun melkein metrin paksuudelta lunta täytyy siirtää syrjään.
Viikko ennen myrskyä oli tavanomaiseen tapaan tapahtumarikas:
- T:lla oli hyvä reissu Hunter-mountainilla, vaikka lyhyeksi se pitikin jättää sunnuntaisen työpäiväni vuoksi.
- Iso-O sai voittamansa askartelutarpeita sisältävän korin kotiin, iloitsi ensin suurieleisesti, pahoitti hetkeksi mielensä, kun pakettien ikärajat olivat niin matalia, ja ryhtyi sitten intensiivisesti puuhaamaan niiden äärellä. Keskustelimme nimittäin siitä, miten hassua olisi, jos kynäpaketti olisi tarkoitettu vain yli 10-vuotiaille tai jos tarroja voisi liimailla vain 8-vuotiaat.
- Pikku-O:n lisäksi E sairastui ja joutui viettämään päivän kotona. Päivä oli ollut aivan ylitylsä, ja hän oli enemmän kuin valmis menemään kouluun heti seuraavana päivänä.
- Pikku-O kävi kielitestissä, jonka perusteella selviää, kohdellaanko häntä kuten ketä tahansa eskariluokkalaista ja tarvitseeko hän jonkinlaista tukea. Meille tämä selviää ensi viikolla.
- Ja olihan meillä hääpäiväkin keskiviikkona. Vaikka päivä muuten kuluikin aivan muissa kuin juhlatunnelmissa, nostimme sentään itsellemme lasilliset kuohuvaa tuoreiden mansikoiden kera.
Nyt olisi kyllä hienoa päästä hyödyntämään satanut lumi johonkin laskettelukeskukseen, kun on oikein laskiainenkin. Taidamme kuitenkin ottaa rennommin ja käydä vaikka lasten koulunpihan pulkkamäessä ulkoilemassa. Huomenna kun pitäisi olla oikein kaunis talvinen keli. Kiitos siitä, Nemo!
We are all considered emergency personal and are required to be at work as if it were a normal day. I realize that this stinks and I would much prefer to go sledding, build a snow man, or make snow angels but this is the career path we chose.
Oli liikuttavaa nähdä, miten auttavaisia kaikki olivat. Sairaalalle olisi sopinut jäädä punkkaamaan, ja osa jäikin. Oli kuitenkin aika paljon miellyttävämpää nukkua leveässä sängyssä järvenrantatalon kahdeksannen kerroksen vierashuoneessa - kiitos vieraanvaraisen, nuoren intialaispariskunnan. Kanssani asunnossa yöpyi Lexingtonissa asuva korealaislähtöinen työkaverini. Söimme intialaista ruokaa ja nukuin kuin tukki yli kahdeksan tuntia. Enemmän kuin pitkään aikaan. Aamulla kävelimme lumituiskussa pitkin autioita teitä kahlaten välillä reiteen asti olevien lumikenttien läpi kohti sairaalaa. Auton kävin kaivamassa autiolta parkkipaikalta ikkunaan saakka olevan kinoksen keskeltä ja aura-autokuljettajan avustamana ajoin sen sairaalan talliin odottamaan hetkeä, jolloin sain itse lähteä ajamaan kohti kotia.
Kotimatkani oli yllättävänkin helppo pari tuntia ajokiellon päättymisen jälkeen. Autoja oli vähän liikkeellä, joten ajoittain vain puolentoista kaistan levyiseksi kaventuneella tiellä oli turvallista ajaa. Yllättävä näky kohtasi päätieltä pienemmälle kääntyessäni. Parin vuoden takaiset lumimäärät kalpenevat. Oma kotitiemme on hädin tuskin yhden auton levyinen, ja vallit niin korkeat, ettei niiden takaa oikeastaan näe mitään. Juuri ja juuri sain auton kääntymään tältä kapealta kujalta vieläkin kapemmalle pihatiellemme. Vaikea kuvailla, mutta saatat saada käsityksen, kun mietit, miten korkeita valleista tulee, kun melkein metrin paksuudelta lunta täytyy siirtää syrjään.
Viikko ennen myrskyä oli tavanomaiseen tapaan tapahtumarikas:
- T:lla oli hyvä reissu Hunter-mountainilla, vaikka lyhyeksi se pitikin jättää sunnuntaisen työpäiväni vuoksi.
- Iso-O sai voittamansa askartelutarpeita sisältävän korin kotiin, iloitsi ensin suurieleisesti, pahoitti hetkeksi mielensä, kun pakettien ikärajat olivat niin matalia, ja ryhtyi sitten intensiivisesti puuhaamaan niiden äärellä. Keskustelimme nimittäin siitä, miten hassua olisi, jos kynäpaketti olisi tarkoitettu vain yli 10-vuotiaille tai jos tarroja voisi liimailla vain 8-vuotiaat.
- Pikku-O:n lisäksi E sairastui ja joutui viettämään päivän kotona. Päivä oli ollut aivan ylitylsä, ja hän oli enemmän kuin valmis menemään kouluun heti seuraavana päivänä.
- Pikku-O kävi kielitestissä, jonka perusteella selviää, kohdellaanko häntä kuten ketä tahansa eskariluokkalaista ja tarvitseeko hän jonkinlaista tukea. Meille tämä selviää ensi viikolla.
- Ja olihan meillä hääpäiväkin keskiviikkona. Vaikka päivä muuten kuluikin aivan muissa kuin juhlatunnelmissa, nostimme sentään itsellemme lasilliset kuohuvaa tuoreiden mansikoiden kera.
Nyt olisi kyllä hienoa päästä hyödyntämään satanut lumi johonkin laskettelukeskukseen, kun on oikein laskiainenkin. Taidamme kuitenkin ottaa rennommin ja käydä vaikka lasten koulunpihan pulkkamäessä ulkoilemassa. Huomenna kun pitäisi olla oikein kaunis talvinen keli. Kiitos siitä, Nemo!
lauantai 2. helmikuuta 2013
Viikon tunnelmia
Boston Collegen oikeustieteellisestä tiedekunnasta aikoinaan valmistunut ja senaattorina pitkään työskennellyt John Kerry valittiin Obaman ulkoministeriksi, ja nyt on - taaaaaas - odotettavissa senaattorivaalit Massachusettsiin. Täälläoloaikamme kolmannet. Hohhoijaa. Ensimmäiset johtuivat pitkäaikaisen senaattorin, Ted Kennedyn, kuolemasta, toiset olivat ihan normiaikaan järjestetyt, ja nyt sitten nämä. Mutta onhan se tietenkin hienoa, että juuri kotiosavaltiomme sattuu olemaan yksi Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisimmista. En vaan oikein jaksaisi alkaa seurata uusia. Ne kun ovat aina niin kauhean intensiivisiä ja vaikeasti mediaa seuratessa vältettäviä.
Pienimuotoisemmat "vaalit" ovat käynnissä ensi vuoden erikoistujia valittaessa. Perjantaina oli viimeinen setti haastateltavia käymässä ja tiedän heidät jo laitetun järjestykseen. Haastateltavat tekevät saman lähiaikoina, ja maaliskuussa on jälleen Match Day. Ajatukseni harhailevat miettimään paragualaisystävääni, joka vuosi sitten jäi rannalle. Hän muutti perheineen keskilänteen ja yrittää nyt uudelleen. Pidän peukkuja.
Viikon jännittävin tapahtuma oli lasten koulun vuosittainen Raffle Basket-arvonta. Jokainen luokka oli valmistanut korin, ts. jokainen toi koriin jotain teemaan sopivaa, ja sitten vanhemmat ostivat lapsilleen arpoja. Koulu sai kerättyä tällä 10000 dollaria, joten ihan pikkuasiasta ei ole kyse. Meillä jokainen kolmesta sai 5 arpalippua ja saivat valita, mihin osallistuvat. Aikasempina vuosina ei ole tärpännyt. Mutta nyt tärppäsi. THE WINNERS ARE...30. ARTS& CRAFTS - Iso-O. Kun Iso-O sai tietää tämän, hän ei lähes kirjaimellisesti pysynyt nahoissaan. Oli vaikeaa rauhoittua nukkumaan puolen tunnin pomppimisen ja "Oh my gosh!"-hokeman jälkeen. Hieman rauhoituttuaan hän tosin harmitteli, ettei ollut voittanut ykköstoivettaan pehmoeläin-koria. Muistutin, että oli aikamoinen onni voittaa, kun osallistuneita arpoja oli yli 6000, ja "Oh my gosh!" jatkui. Korin saa kotiin maanantaina. Odotan huudahtelujen pienen tauon jälkeen jatkuvan.
Paljon on tunnetta mahtunut matamiin muutenkin. Olimme sopineen T:n kanssa tapaamisen UMASS Memorial Center-sairaalan pääovella perjantaina klo 18 hänen jatkaessaan kohti Hunter Mountainia ja siellä olevaa hiihtoporukkaa (miesten reissu), ja jättäessään lapset minulle. Lapsille oli tiedossa heidän ensimmäinen työpaikkavierailunsa, ja odotukset olivat korkealla. Iso-O kyseli päivittäin, milloin on perjantai, ja oli jo valinnut vaatteetkin valmiiksi päiviä aiemmin. Pikku-O halusi pukeutua valkoiseen kauluspaitaan(!). Johdatin innosta puhisevan kolmikon ensin kuudennen kerroksen pientä Resident Loungea katsomaan. Tämä on huone, jossa kuuden jälkeen vaihdetaan tiedot sairaalasta lähtevien ja sairaalaan jäävien erikoistujien välillä, ja jossa yövuorolainen viettää yönsä. Sen jälkeen teimme minikierroksen yhdellä osastoista. Jännitys purkautui autoonlastautuessamme. Iso-O hermostui Pikku-O:lle jostain aivan mitättömästä asiasta, ja istuimme sitten kuuntelemassa kiljumista, huutamista ja itkemistä ainakin 5 minuutin ajan parkkipaikalla ennenkuin jonkinlaisen sopu saatiin aikaiseksi. Sama tunnemyrsky jatkui kotona tänä aamuna. Lapset, joista on tullut aivan isin pikkuisia, ikävöivät T:a. "It would be sad, if he'd die", totesi E. No niin olisi. "When is dad coming back?" kysyi Pikku-O heti kotiin saavuttuamme. Iso-O ei niin helpolla myönnä mitään, mutta pikkulapsimainen kiukuttelu kertoo, mistä on kysymys.
Pikku-O toipui edellisestä taudistaan jollekin tasolle, mutta sairastui uudelleen korkeaan kuumeeseen loppuviikosta. Ei kiva. Muutkin ovat vähän toipilaanoloisia, joten peruin menomme "Rib Party":iin (=erään perheen järjestämä, Super Bowl-ottelua edeltävä juhla) ja Iso-O:n menon jälleen yksille playdate:ille. Vietämme kauniin pakkaspäivän neljän seinän sisällä. Voi olla, että seinät pullistelevat ennenkuin ilta saapuu.
Viikon suomenkielen ainekirjoitusaiheet ovat seuraavat: Oulu (E) ja Joulu (Iso-O).
Pienimuotoisemmat "vaalit" ovat käynnissä ensi vuoden erikoistujia valittaessa. Perjantaina oli viimeinen setti haastateltavia käymässä ja tiedän heidät jo laitetun järjestykseen. Haastateltavat tekevät saman lähiaikoina, ja maaliskuussa on jälleen Match Day. Ajatukseni harhailevat miettimään paragualaisystävääni, joka vuosi sitten jäi rannalle. Hän muutti perheineen keskilänteen ja yrittää nyt uudelleen. Pidän peukkuja.
Viikon jännittävin tapahtuma oli lasten koulun vuosittainen Raffle Basket-arvonta. Jokainen luokka oli valmistanut korin, ts. jokainen toi koriin jotain teemaan sopivaa, ja sitten vanhemmat ostivat lapsilleen arpoja. Koulu sai kerättyä tällä 10000 dollaria, joten ihan pikkuasiasta ei ole kyse. Meillä jokainen kolmesta sai 5 arpalippua ja saivat valita, mihin osallistuvat. Aikasempina vuosina ei ole tärpännyt. Mutta nyt tärppäsi. THE WINNERS ARE...30. ARTS& CRAFTS - Iso-O. Kun Iso-O sai tietää tämän, hän ei lähes kirjaimellisesti pysynyt nahoissaan. Oli vaikeaa rauhoittua nukkumaan puolen tunnin pomppimisen ja "Oh my gosh!"-hokeman jälkeen. Hieman rauhoituttuaan hän tosin harmitteli, ettei ollut voittanut ykköstoivettaan pehmoeläin-koria. Muistutin, että oli aikamoinen onni voittaa, kun osallistuneita arpoja oli yli 6000, ja "Oh my gosh!" jatkui. Korin saa kotiin maanantaina. Odotan huudahtelujen pienen tauon jälkeen jatkuvan.
Paljon on tunnetta mahtunut matamiin muutenkin. Olimme sopineen T:n kanssa tapaamisen UMASS Memorial Center-sairaalan pääovella perjantaina klo 18 hänen jatkaessaan kohti Hunter Mountainia ja siellä olevaa hiihtoporukkaa (miesten reissu), ja jättäessään lapset minulle. Lapsille oli tiedossa heidän ensimmäinen työpaikkavierailunsa, ja odotukset olivat korkealla. Iso-O kyseli päivittäin, milloin on perjantai, ja oli jo valinnut vaatteetkin valmiiksi päiviä aiemmin. Pikku-O halusi pukeutua valkoiseen kauluspaitaan(!). Johdatin innosta puhisevan kolmikon ensin kuudennen kerroksen pientä Resident Loungea katsomaan. Tämä on huone, jossa kuuden jälkeen vaihdetaan tiedot sairaalasta lähtevien ja sairaalaan jäävien erikoistujien välillä, ja jossa yövuorolainen viettää yönsä. Sen jälkeen teimme minikierroksen yhdellä osastoista. Jännitys purkautui autoonlastautuessamme. Iso-O hermostui Pikku-O:lle jostain aivan mitättömästä asiasta, ja istuimme sitten kuuntelemassa kiljumista, huutamista ja itkemistä ainakin 5 minuutin ajan parkkipaikalla ennenkuin jonkinlaisen sopu saatiin aikaiseksi. Sama tunnemyrsky jatkui kotona tänä aamuna. Lapset, joista on tullut aivan isin pikkuisia, ikävöivät T:a. "It would be sad, if he'd die", totesi E. No niin olisi. "When is dad coming back?" kysyi Pikku-O heti kotiin saavuttuamme. Iso-O ei niin helpolla myönnä mitään, mutta pikkulapsimainen kiukuttelu kertoo, mistä on kysymys.
Pikku-O toipui edellisestä taudistaan jollekin tasolle, mutta sairastui uudelleen korkeaan kuumeeseen loppuviikosta. Ei kiva. Muutkin ovat vähän toipilaanoloisia, joten peruin menomme "Rib Party":iin (=erään perheen järjestämä, Super Bowl-ottelua edeltävä juhla) ja Iso-O:n menon jälleen yksille playdate:ille. Vietämme kauniin pakkaspäivän neljän seinän sisällä. Voi olla, että seinät pullistelevat ennenkuin ilta saapuu.
Viikon suomenkielen ainekirjoitusaiheet ovat seuraavat: Oulu (E) ja Joulu (Iso-O).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)