Johan on hulinaa

Varoitus: Tämä postaus ei ole heikkohermoisille, joten jos verenpaine tai sydänvika vaivaa, älä jatka paria alkukappaletta pidemmälle.

Viimeinen viikko on ollut huomattavan sisältörikas. Aloitetaan keriminen sieltä positiivisesta päästä ja sitten päästään pääasioihin.

Aivan alkuun on toki mainittava, että Iso-O sai jälleen Principal's Super Starin eli koulun rehtorin myöntämän erityistunnustuksen. Näitä säännöllisesti jokaiselle jaettavia tähtösiä on jo tullut, mutta jännityksenä aina se, milloin ja mistä aiheesta tähden saa. Tällä kertaa Iso-O:n tähden perusteena oli "Outstanding achievement in her enthusianism during our bird unit: Iso-O did a wonderful job researching the Trumpeter Swan. Her picture was detailed and labeled appropriately." Kivahan se on huomata, että muutkin arvostavat Iso-O:n taiteellista lahjakkuutta.

Kaikenlaista tähtisadetta tuli myös viime viikonlopun New Yorkin reissulla, jossa kävimme siis ystäviemme G:n ja A:n häiden tiimoilta. Lapset olivat reippaita ja kaikinpuolin siivoja, joten oli helppoa olla ylpeä, myhäilevä isä. Iso-O sai runsaasti huomiota elegantista juhlamekostaan, samoin kuin E ja pikku-O yhtenevistä asuistaan ja kansaa positiivisesti kohahduttaneista manöövereistään tanssilattialla. Kamerasalamat välähtelivät. Sulhas-G lähetti seuraavana päivänä tekstiviestin, jossa kiitti mainiosta osallistumisesta ja totesi, että lapset olivat olleet häiden "spectacle". Viestin muun sisällön perusteella G ei kuitenkaan tarkoittanut sitä negatiivista konnotaatiota mikä suomen spektaakkeli-sanaan yleisesti liittyy.

Häiden lisäksi verestimme lasten muistia muutamalla keskeisellä maamerkillä (Central Park ja Times Square mukaanlukien), ja oikeastaan ainoat ongelmat jäivät siihen, että E:n kovasti odotettu Englannista tilattu puku piti lähettää toistamiseen lisämaksullisena kuriiripostina, kun US Postal Servise (melkein) hukkasi sen ensimmäisen (sehän tietysti toimitettiin heti häitä seuraavana arkipäivänä, kun se sitä ennen oli ollut jo kaksi viikkoa teillä tietymättömillä), sekä siihen, että sompaillessamme Brooklynin/Queensin motariviidakossa navigaattori sanoi sopimuksensa irti juuri parahultaisella hetkellä kun olisi pitänyt saada selville, mistä exiteistä sitä nyt sitten eteenpäin päästäänkään.Vahva intuitio kuitenkin pelasti pahemmasta ja suikkasimme suorilta oikeaksi osoittatuneita ajoväyliä pitkin takaisin kotiin.

Ja nyt sitten niihin sisältörikkaisiin asioihin - jatketaan autoteemalla. Aluksi selvennys: ihmishenkiä ei ole menetetty, vaikkakin myös nirtsaaminen kuuluu alla oleviin asioihin.

Olen nyt vuoden verran kuljettanut pikku-O:ta kaksi kertaa viikossa puheterapiassa, sillä siitä on selvästi hyötyä pikkumiehen kielelliselle kehitykselle. Samaisella reissulla olin viime perjantainakin, juuri ennen pitkää viikonloppua jolloin NY-reissummekin oli tarkoitus tapahtua. Jo määränpäätä edeltävissä valoissa huomasin, että takana olevassa isossa kaupunkimaasturissa oleva nuori naiskuljettaja heilui auton sisällä kuin etsien jotain - mahdollisesti tuhkakuppia, sillä rööki oli palamassa varsin rennon letkeästi kun ajaessa on toki kiva tehdä kaikenlaista (kuten esimerkiksi lukea kaupunkiliikenteessä kirjaa - olen todistanut tätä useaan kertaan, ja joka kerta nuorehkon naiskuljettajan toteuttaessaan em. tavalla itseään [tämä on havaintojen summaus, ei henkilökohtainen kannanotto]).

Valoista noin sata metriä edettyämme laitoin vilkun oikealle, hidastin jarruttamalla ja olin ohjaamassa kadun varteen parkkiin, kun sama typykkä vetäisi täyttä häkää peräämme. Hän ei omien sanojensa mukaan nähnyt meitä ennen kuin viime tipassa, jolloin jarruttaminen ei enää auttanut. Oma automme sekä työntyi että kääntyi törmäyksen voimasta siten, että se nousi kokonaan normaalia korkeamman reunakivetyksen yli jalkakäytävälle ja iski sen toisella puolella olevasta, leikkipuistoa ympäröivästä metalliaidasta yhden metallitolpan irti.

Toisin sanoen, juuri muutama viikko sitten varsin aikaavievän prosessin myötä hommaamani J:n työssäkäyntiauto menee remonttiin sekä keulasta että etenkin perästä, jota isku työsti ihan kunnolla uuteen uskoon. Lisäksi vaihtoon toivottavasti pääsevät ohjaus-/jousitusjärjestelmät, samoin kuin akselistot ja renkaat vanteineen, sillä ilman näitä koskevia ongelmia ei tällaisesta äkkiloikasta selvitä. Korjaaminen on kuitenkin vasta hamassa tulevaisuudessa tapahtuva asia, sillä olemme (lue: olen) paperisodassa aivan alkuvaiheessa. Hienoa, että on aikaa omalle tutkimukselle, kun muutoinkaan ei kalenteri olisi ollut asioiden-jotka-vain-täytyy-tehdä vuoksi kovin täynnä.

Mutta tarina jatkuu, pääsemme pääasiaan. Kalenterin täytettä oli nimittäin tullut jo ihan riittämiin aiemmin viikolla. Sekä E:n ja Iso-O:n että pikku-O:n kouluista on koko koulussakäyntiajan saapunut säännöllisin väliajoin tiedotteita, joissa on mainittu joltain luokkakaverilta löydetyn pikku-ystäviämme päätäitä. Olen ainakin itse jo aikapäivää sitten joutunut valmistautumaan ajatukseen, että kyse on vain hetkestä, jolloin saamme samat kaverit itsekin vieraaksemme. Se hetki oli viime viikon tiistaina. Väitöskirjan kirjoittaminen etenee mallikkaasti päivittäisten hiustarkastusten, uusintakäsittelyjen, kaikkien vuodevaatteiden toistuvan pesemisen, siivoamisen ja muun asiaan kuuluvan yleissäätämisen merkeissä.
(Tarkennukseksi todettakoon, että monestakin syystä olin varmistanut, ettei esimerkiksi aiemmin mainittuun hääjuhlaan tullut mukanamme mitään kuokkavieraita.) Se on nyt sitten meidän vuoromme olla anonyymi syy, jonka perusteella varoituskirjeet koteihin on lähetetty. Jos perusarki tuntuu haastavalta, tervetuloa hakemaan kovuutta tältä boot campilta!


Kaiken kukkuraksi kirkkoherra John (oikeammin: Johan) soitti ja tiedusteli, voisinko tuurata puolentoista viikon päästä messussa kun hän on muilla mailla. Asia jäi auki, palaamme siihen myöhemmin. Sen lisäksi että totesin kirkkoherralle tilannekuvauksena jo, että J on vielä useamman viikon Suomessa ja totaalihoitovastuullani olevat lapset ovat siksi asiassa huomioitava aspekti, on ajatuksissa vilahtanut lause: "Johan, on hulinaa."

Koti-isän arkilohipasta (tai arki-isän kotilohipasta)

Viikon alun tunnelmat nyt tässä muodossa:

Tule häröpallona ovesta sisään, ota ainakin omat kengät pois jalasta. Komenna lapset tyhjentämään reput ja menemään iltapesulle.

Laita runsaaseen kiehuvaan veteen kunnon römpsäys merisuolaa ja Meksikonlahden vuodon verran oliiviöljyä. Lisää simpukkapasta kevyesti sekoittaen joukkoon siinä vaiheessa kun suola on liuennut ja öljyä ei kunnolla erota veden roiskumisesta.

Laita kuumaan, reilunkokoiseen kasariin kolme pieneksi hakattua valkosipulinkynttä, samoin hakkeloitu keskikokoinen sipuli ja oman maun mukaan punaista chiliä (ei pulveria vaan aitoa tavaraa - ja liika on aina liikaa). Kuullota oliiviöljyssä, kunnes chilin ja valkosipulin aromit kietoutuvat yhteen ja öljy muuttaa väriään punertavaksi. Lisää joukkoon pari kourallista jäisiä jättikatkaravunpyrstöjä ja kääntele niitä öljyssä.

Sekoita välillä samalla puuhaarukalla kattilassa kiehuvia pastoja.

Kun katkaravut ovat saaneet pintaansa jonkin verran väriä, lisää kasariin jäljellä oleva lauantaina valmistettujen uunilohipalojen kuorrute eli punasipuli-tomaatti-tilli -kombinaatti pieneksi hakattuna. Kääntele ja anna muhia hetki, kunnes tomaatti lisää pannulla olevien ainesten punan syvyyttä.

Kun kasarissa oleva massa taintuu lähemmäs yhtä kokonaisuutta, lisää pannulle pieneksi kuutioidut (uunissa siis jo kypsennetyt) lohipalat. Pidä huolta, että kasarissa oleva neste porisee koko ajan, siis ettei pannu kylmene tämän operaation aikana. Sekoittele ja varmista, että myös lohipalat saavat väriä pintaansa.

Varmista missä kypsymisasteessa pastat ovat, sekoittele ja tee "note to self" että vielä hetken saavat kiehua.

Kun kasarissa oleva tavara näyttää olevan sopusoinnussa keskenään, ota jääkaapista kääretortun tekemisestä ylijäänyt vispikerma. Lisää se pannuun hellävaraisesti sekoitellen ja jatka hieman maidolla, jotta saat lisättyä nesteen määrää. Muista kuitenkin, että jääkaapissa on myös parin viikon takaisista vappubileistä jäljellä vielä boolivalkoviiniäkin. Lisää kasariin pari kunnon lorausta, sekoita, ja anna alkoholin kiehua pois samalla kun pilkot lasten lunch-bokseissa olleita viinirypäleitä lohkoiksi. Sekoita lohkot kastikkeen joukkoon lisäämään hedelmäisyyttä.

Laita pastakattilan liekki pois päältä.

Varmista kastikkeen sakeus ja mausteisuus. Lisää rämäkästi tuoretta rouhittua mustapippuria laventamaan makupalettia, samoin kuin pieni turaus ketsuppia auttamaan kastikkeen sakeuttamisessa. Sekoita kevyesti, varmista makujen harmonia ja laita liekki pois kasarin alta.

Anna kastikkeen vetäytyä hetki sillä aikaa, kun noudat kaapista ison pastakulhon. Varmista, että pasta on sopivan kypsää eli hieman vielä tanakkaa (al dente), sillä lerpusta pastamäihästä ei tykkää oikein kukaan.

Kaada pastavesi pois, sikäli jos sitä ei puolestaan tarvita kastikkeen lisänesteytykseen. Kumoa pastat oliiviöljyllä pirskoteltuun vuokaan, tasoittele pasta ja lisää äsettynyt kastike kauhalla (ei kaatamalla!) pastan päälle. Tee kauhalla joitakin "pistoja" kastikkeeseen, jotta se valahtaa sopivalla tavalla pastan joukkoon. Koristele parilla hyppysellisellä omalta pihalta haettua ja pieneksi silputtua ruohosipulia.

Huuda yläkertaan, että nyt olis ruokaa tarjolla. Yritä murista kun kaikki tulevat portaat valoa nopeammin eli kaatumis-/loukkaantumistodennäköisyyden lähestyessä asymptoottisesti ykköstä. Pyydä ystävällisesti seuralaisiasi huolehtimaan ruokajuomien tarjoilusta ruokasalin puolelle, samoin kuin käsien pesusta.

Tarjoile arki-isän kotilohipasta limellä pirskotellun vihersalaatin ja oman maun mukaan annoksen päälle raastetun parmesaanin kanssa hyväruokaiselle porukalle.

Pohdi, mitäs huomenna syötäisiin.