Niin se jälleen alkoi, uusi kouluvuosi. T vei E:n koulubussiin, josta löytyi monia kavereita. Niin monia, ettei E osannut jälkikäteen kertoa, mitä reittiä bussi oli kulkenut. Ainakin se tiedetään, että se lähtee läheisen suihkulähteen luota ja vie Brown Middle Schoolin eteen. Minä juoksin Iso-O:n ja Pikku-O:n pyörien perässä heidän koulunsa pihalle. Molempien uudet luokat, naulakot ja opettajat löytyivät helposti. Iso-O:n luokka on vuosi sitten valmistuneessa lisäosassa (moduli = parakki), jossa on alkusyksyn helteeseen loistavasti sopien ilmastointi. Vanhassa osassa ei ole, mutta onneksi ilma ei ollut aivan mahdottoman hiostava ainakaan heti aamusta.
Koulupäivän jälkeen Pikku-O kertoi kysyneensä uudelta ruotsalaiselta luokkakaveriltaan, mikä ihme hänellä on silmänsä ympärillä. Kun kaveri ilmeisimmin ei osannut täydellistä englantia oli Pikku-O auttanut:"birth mark". Ihanan spontaania molemmin puolin. Suomalaispojat T ja E oli nyt sijoitettu eri luokille, ja Iso-O:n luokkakaveri parilta viime vuodelta, ruotsalaispoika Otto oli lähtenyt takaisin Ruotsiin.
Toisena aamuna E lähti niin lennokkaasti, että unohti sanoa muille kuin T:lle heipat. Siitä seurasi Pikku-O:n itku. Aika söpöä. Harmi meni nopeasti ohi, ja pyörät kulkivat sutjakkaasti kohti koulurakennusta. Seuraavana aamuna E osasi korjata tilanteen ja kaikilla oli hyvä mieli halien jälkeen. Pikku-O jopa antoi pusun hänen poskelleen.
Loppuviikosta normaali koulutoiminta pääsi kunnolla käyntiin. Jokainen tietää nyt, milloin on mitäkin. Englantia ja matematiikkaa on joka päivä, muita aineita vaihdellen. Näitä ovat liikunta, "Art" (joka on käsitöiden ja kuvaamataidon sekoitus), musiikki ja kirjasto sekä Iso-O:lla lisäksi kuoro (kaikki osallistuvat), nokkahuilun soitto, huilunsoitto, Science (joka on biologian, maantiedon, fysiikan ja kemian sekoitus) sekä Social Sciences (joka on historian, yhteiskuntaopin ym. sekoitus). Iso-O:lla ja Pikku-O:lla on molemmilla koulua kaikkina muina päivinä kuin tiistaisin 8.20-15, tiistaisin sitä on 8.20-12.30. Koulun jälkeen Pikku-O haetaan luokastaan koulurakennuksen sisällä olevaan Afterschooliin ja Iso-O kävelee itse pihan poikki viereisessä rakennuksessa olevaan omaan ryhmäänsä. T hakee heidät molemmat kuuteen mennessä. Pitkiä ovat päivät.
E menee ja tulee koulubussilla. Bussi lähtee 7.55 suihkulähteeltä, joka on parin sadan metrin päässä kotioveltammeä . Koulupäivä on 8.30-15 muina päivinä kuin tiistaisin, jolloin se on 8.30-14.15. Koulun jälkeen on mahdollisuus iltapäivätoimintaan, josta pääsee kotiin kerran tunnissa klo 16 ja 17. Aika hyvä järjestely. E:n koulupäivien sisältöä vielä hieman opettelemme. Hänellä on 6 päivän kierto siten, että joka kuudes koulupäivä on samanlainen. Se tarkoittaa, että mikään viikko tai viikonpäivä ei ole edellisen kaltainen. Vähän sekavaa. Englantia ja matematiikkaa on joka päivä. Ranskaa on viitenä päivänä kuudesta. Muita aineita ovat liikunta, musiikki, Science, Social Studies, Band (puhallinorkesteri) ym. Palaamme näihin, kun ovat itsellemme vähän selvempiä.
Hyvää alkusyksyä kaikille!
lauantai 6. syyskuuta 2014
maanantai 1. syyskuuta 2014
Lasten loman loppuosa: kotona, Quebecissä ja saunomassa
T ja lapset saapuivat maanantai-iltana kahdeksan aikaan ruskeina ja väsyneinä. Takana olivat neljä viikkoa Suomessa ja viikko Islannissa. Paljon on tarinaa riittänyt, loma oli selkeän onnistunut. Kovasti lapset olisivat halunneet olla vain kotona, mutta päädyimme silti tekemään viikon kotonaolon jälkeen yhteisen lomamatkan Kanadan Quebeciin. Selkeää matkaväsymystä oli ilmoilla, mutta kaikki iloitsivat ainakin jostain. Alla muutamia paloja reissulta.
Quebec-City
Ajoimme lyhyen tauon Cannon Mountainin ala-asemalla pitäen kotoa aina Quebec City:iin saakka. Hotellimme oli sisältä viehättävä, mutta aivan karmealla alueessa sijaitseva Le Dauphin. Pienen ilta-ajelun jälkeen kaikki olivat valmiita nukkumaan, vaikka hotellin uima-altaalle pääsyä hieman kyseltiinkin.
Aamupala oli monipuolinen, mutta tapahtui nopeasti, sillä vanhaan kaupunkiin vievä bussi lähti yli puoli tuntia aiemmin kuin luulimme. Päivä oli hirveän kuuma. Varjossa meni helposti yli kolmenkymmenen ja auringossa oli lähes sietämätöntä. Silti kävelimme melkoisen matkan sekä vanhassa kaupungissa että ihanassa puistossa, jossa englantilaiset ja ranskalaiset aikoinaan ottivat yhteen. Vettä olisi kulunut paljon enemmän kuin mitä repusta löytyi.
Kun pääsimme takaisin hotellille, kävimme kaikki nopeasti suihkussa, hyppäsimme autoon, ja GBS:n sekavin ohjein löysimme T:n vanhan opiskelukaverin Tuomaksen perheineen heidän kotoaan. Lapset puhuivat keskenään suomen, englannin ja ranskan sekoitusta, mutta jonkinlainen yhteys 6- ja 8-vuotiaiden poikien kanssa löytyi, eikä kukaan käynyt kysymässä, joko lähdetään, vaikka kello jälleen pompsahti eteenpäin.
Seuraavan päivän aamupalaan oli enemmän aikaa. Harmillisesti bussi oli hirveästi myöhässä, ja olisimme helposti voineet nukkua puoli tuntia pidempään. Keli oli onneksi hieman siedettävämpi, eikä kävelyäkään ollut niin paljon suunnitelmissa. Lapsilla alkoi motivaatio kuitenkin laskea, ja otimme taksin takaisin hotellille. Jotta paineet saatiin purettua, lähdimme hotellin altaalle. Iso-O oli harmissaan, kun reunoilta ei saanut hyppiä. Pikku-O rohkaistui kovasti, ja ui muutaman metrin kerrallaan altaan reunalta rappusille ja takaisin. E toimi alkuun hyvänä kannustajana. Tunti oli oikein riittävä; ketään ei tarvinnut raahata pois.
Kun pahimmat paineet oli purettu, olivat kaikki hieman innokkaampia lähtemään autolla kohti vesiputouksia ja illallispaikkaa. Hienot olivat putoukset. Nälkä alkoi olla jo melkoinen, ja ajoimme suorilta kohti Sainte Famillen kylää ja sen mainostettua Pub Le Mitan Microbrasserie d'orl-ravintolaa. Olut ja paikallinen siideri kyllä maistuivat, mutta illallinen ei aivan vastannut odotuksiamme. Ehkä ruoka ei ollutkaan ravintolan päävetonaula. Pimeällä ajoimme takaisin hotellille.
Viimeisen aamun aamupalaan oli runsaasti aikaa. Luovutimme huoneemme ja lähdimme kohti Montrealia. Aika paljon ruuhkaa oli Montrealissa, mutta pääsimme suunnitelmien mukaisesti kaupunkikukkulalle lounasaikaan. Sen huipulla puistossa söimme ranskalaiset patongit juusto-, leikkele- ja kasvistäytteillä ottaen samalla kaiken irti maisemasta (Mount Royal Park), joka kukkulalta on saatavissa.
Montrealista olemme vuosien mittaan ajaneet kolmesti takaisin Yhdysvaltain puolelle. Ensimmäisellä kerralla menimme yli suuresta rajanylityspaikasta, ja seisoimme jonossa lähes pari tuntia. Toisella kerralla menimme pienestä, ja olimme sen ainoat asiakkaat. Kokemuksemme perusteella valitsimme jälleen pienen, ja pääsimme ilman mitään hankaluuksia rajan tälle puolelle. Ilman hankaluuksia olikin erityisesti omana toivomuksenani, sillä viisumileimani on vanhentunut 2013 ja sijatsee vanhassa passissani. Tuli siis testatuksi se tosiasia, että mikäli muut paperiasiat ovat kunnossa, voi vanhalla viisumileimalla vierailla lyhyesti (alle 30 päivää) sekä Kanadassa että Meksikossa. Meksikoon nyt ei ole niin suurta hinkua, mutta Kanadassa on mukava piipahtaa.
Kotona taasen
Viimeiset lomapäivät ovat sujuneet kostean kuumissa olosuhteissa lämpötilan jälleen kolistellessa yli kolmenkymmenen Celcius-asteen. Lauantaina kävimme Pembrokessa sijaitsevassa suomalaisperäisessä saunassa, mikä teki tosi hyvää. Harmi vaan, että meno saunalle otti niin kovasti aikaa onnettomuudesta johtuneen ruuhkan vuoksi. Muina päivinä olemme nukkuneet pitkään, syöneet hyvin ja valmistautuneet uuden kouluvuoden alkuun. Pikku-O on viimein siirtynyt 20" polkupyörään, ja sillä ajoa on täytynyt hieman harjoitella.
Huomenna syyskuun toisena päivänä alkavat E:n yläkoulun ensimmäinen vuosi (6.luokka), Iso-O:n Mason-Rice koulu-uran viides vuosi (4.luokka), ja Pikku-O:n toinen (1.luokka). T:n opetus Boston Collegella ja Mount Idassa alkavat keskiviikkona. Tästä se taas lähtee.
Quebec-City
Ajoimme lyhyen tauon Cannon Mountainin ala-asemalla pitäen kotoa aina Quebec City:iin saakka. Hotellimme oli sisältä viehättävä, mutta aivan karmealla alueessa sijaitseva Le Dauphin. Pienen ilta-ajelun jälkeen kaikki olivat valmiita nukkumaan, vaikka hotellin uima-altaalle pääsyä hieman kyseltiinkin.
Aamupala oli monipuolinen, mutta tapahtui nopeasti, sillä vanhaan kaupunkiin vievä bussi lähti yli puoli tuntia aiemmin kuin luulimme. Päivä oli hirveän kuuma. Varjossa meni helposti yli kolmenkymmenen ja auringossa oli lähes sietämätöntä. Silti kävelimme melkoisen matkan sekä vanhassa kaupungissa että ihanassa puistossa, jossa englantilaiset ja ranskalaiset aikoinaan ottivat yhteen. Vettä olisi kulunut paljon enemmän kuin mitä repusta löytyi.
Kun pääsimme takaisin hotellille, kävimme kaikki nopeasti suihkussa, hyppäsimme autoon, ja GBS:n sekavin ohjein löysimme T:n vanhan opiskelukaverin Tuomaksen perheineen heidän kotoaan. Lapset puhuivat keskenään suomen, englannin ja ranskan sekoitusta, mutta jonkinlainen yhteys 6- ja 8-vuotiaiden poikien kanssa löytyi, eikä kukaan käynyt kysymässä, joko lähdetään, vaikka kello jälleen pompsahti eteenpäin.
Seuraavan päivän aamupalaan oli enemmän aikaa. Harmillisesti bussi oli hirveästi myöhässä, ja olisimme helposti voineet nukkua puoli tuntia pidempään. Keli oli onneksi hieman siedettävämpi, eikä kävelyäkään ollut niin paljon suunnitelmissa. Lapsilla alkoi motivaatio kuitenkin laskea, ja otimme taksin takaisin hotellille. Jotta paineet saatiin purettua, lähdimme hotellin altaalle. Iso-O oli harmissaan, kun reunoilta ei saanut hyppiä. Pikku-O rohkaistui kovasti, ja ui muutaman metrin kerrallaan altaan reunalta rappusille ja takaisin. E toimi alkuun hyvänä kannustajana. Tunti oli oikein riittävä; ketään ei tarvinnut raahata pois.
Kun pahimmat paineet oli purettu, olivat kaikki hieman innokkaampia lähtemään autolla kohti vesiputouksia ja illallispaikkaa. Hienot olivat putoukset. Nälkä alkoi olla jo melkoinen, ja ajoimme suorilta kohti Sainte Famillen kylää ja sen mainostettua Pub Le Mitan Microbrasserie d'orl-ravintolaa. Olut ja paikallinen siideri kyllä maistuivat, mutta illallinen ei aivan vastannut odotuksiamme. Ehkä ruoka ei ollutkaan ravintolan päävetonaula. Pimeällä ajoimme takaisin hotellille.
Viimeisen aamun aamupalaan oli runsaasti aikaa. Luovutimme huoneemme ja lähdimme kohti Montrealia. Aika paljon ruuhkaa oli Montrealissa, mutta pääsimme suunnitelmien mukaisesti kaupunkikukkulalle lounasaikaan. Sen huipulla puistossa söimme ranskalaiset patongit juusto-, leikkele- ja kasvistäytteillä ottaen samalla kaiken irti maisemasta (Mount Royal Park), joka kukkulalta on saatavissa.
Montrealista olemme vuosien mittaan ajaneet kolmesti takaisin Yhdysvaltain puolelle. Ensimmäisellä kerralla menimme yli suuresta rajanylityspaikasta, ja seisoimme jonossa lähes pari tuntia. Toisella kerralla menimme pienestä, ja olimme sen ainoat asiakkaat. Kokemuksemme perusteella valitsimme jälleen pienen, ja pääsimme ilman mitään hankaluuksia rajan tälle puolelle. Ilman hankaluuksia olikin erityisesti omana toivomuksenani, sillä viisumileimani on vanhentunut 2013 ja sijatsee vanhassa passissani. Tuli siis testatuksi se tosiasia, että mikäli muut paperiasiat ovat kunnossa, voi vanhalla viisumileimalla vierailla lyhyesti (alle 30 päivää) sekä Kanadassa että Meksikossa. Meksikoon nyt ei ole niin suurta hinkua, mutta Kanadassa on mukava piipahtaa.
Kotona taasen
Viimeiset lomapäivät ovat sujuneet kostean kuumissa olosuhteissa lämpötilan jälleen kolistellessa yli kolmenkymmenen Celcius-asteen. Lauantaina kävimme Pembrokessa sijaitsevassa suomalaisperäisessä saunassa, mikä teki tosi hyvää. Harmi vaan, että meno saunalle otti niin kovasti aikaa onnettomuudesta johtuneen ruuhkan vuoksi. Muina päivinä olemme nukkuneet pitkään, syöneet hyvin ja valmistautuneet uuden kouluvuoden alkuun. Pikku-O on viimein siirtynyt 20" polkupyörään, ja sillä ajoa on täytynyt hieman harjoitella.
Huomenna syyskuun toisena päivänä alkavat E:n yläkoulun ensimmäinen vuosi (6.luokka), Iso-O:n Mason-Rice koulu-uran viides vuosi (4.luokka), ja Pikku-O:n toinen (1.luokka). T:n opetus Boston Collegella ja Mount Idassa alkavat keskiviikkona. Tästä se taas lähtee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)